Julkkikset

Tästä asiasta pian 10 vuotta naimisissa ollut Jonna Geagea ei saa tarpeekseen: ”On maailman seksikkäintä, kun mieheni sanoo ’hei vaimo’”

Kun Jonna Geagea tapasi aviomiehensä ja kahden tyttärensä isän Oscar Geagean ensimmäisen kerran, ei rakkaus syttynyt oitis. Mutta heti, kun Jonna ja Oscar pääsivät kunnolla tutustumaan toisiinsa, rakkaus suorastaan leimahti.
15.2.2019 Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: MTV

Tähdet, tähdet -ohjelman 5. kaudella mukana oleva, Nylon Beat -tyttöbändistä tunnetuksi tullut Jonna Geagea (o.s. Kosonen), 41, on ollut julkisuutta karttaneen ex-jalkapalloilijamiehensä Oscar Geagean kanssa yhdessä noin 16 vuotta ja naimisissa pian 10 vuotta. Vuonna 2009 naimisiin mennyt pari viettää tinahäitään 9. syyskuuta.

Rakkaus ei roihahtanut ensisilmäyksellä – mutta leimahti oitis tutumisen jälkeen

Jonna ja Oscar olivat saattaneet nähdä toisensa erinäisissä juhlissa vilaukselta, mutta ensimmäistä kertaa kunnolla he tapasivat yhteisen ystäväpariskunnan häissä vuonna 2003. Jonna oli tuolloin 26-vuotias.

Jonna ja Oscar eivät kuitenkaan vaihtaneet tuolloin montakaan sanaa.

– Hän ei vissiin hirveästi pitänyt minusta – tai kuvasta, joka hänellä minusta oli. Hänen mielestään olin hirveän ylimielinen. Varmaan olinkin, en tiedä, Jonna muistelee ja naurahtaa.

Eräs ilta häiden jälkeen kuitenkin muutti kaiken. Oscar oli ystäväpariskunnan miehen ja Jonna ystäväpariskunnan naisen kanssa juhlimassa. Ystäväpariskunnan kohdatessa kohtasivat myös Jonna ja Oscar. Tällä kertaa he juttelivat enemmän ja tutustuivat paremmin toisiinsa.

– Se oli aika nopeasti rakkautta, Jonna sanoo.

Lue myös: Tämän takia nainen on Jonna Geagean mukaan parhaimmillaan nelikymppisenä – katso ihanasti voimaannuttava video!

Siirappinen romantiikka ei ole Jonnaa ja Oscaria varten

Jonna on jo aiemmin kertonut Annan haastattelussa, että hän arvostaa eniten arkisia rakkaudenosoituksia. Yltiöromanttiset auringonlaskun katselemiset viulun soidessa vieressä eivät ole hänen juttunsa.

– En ole kauhean romanttinen ihminen. Mieheni on ihan samanlainen kuin minä siinä mielessä. Emme ole mitään siirappisia romanttisuuden hakijoita, Jonna sanoo – siitäkin huolimatta, että sai Oscarilta ensimmäisenä yhdessä vietettävänä syntymäpäivänään lahjaksi kullanvärisen kuplavolkkarin ja akustisen kitaran, jonka Oscar oli valinnut huolella Jonnan muusikkoystävien avustuksella.

Lumitöiden tekeminen, pihan hiekoitus ja herkkuruoan hoitaminen kotiin merkkipäivänä. Tällaisia asioita Jonna kertoo kuitenkin arvostavansa eniten.

– Otan mieluummin vastaan tällaisia tekoja kuin vaikkapa timanttikorvikset, vaikka timantitkin ovat kyllä erittäin tervetulleita, Jonna sanoo.

Pientä söpöilyä Jonna kuitenkin arjessaan harrastaa. Naimisiin menemisen jälkeen Jonna on kutsunut Oscaria ilolla miehekseen.

– On mielestäni aika seksikästä, että voin sanoa minun mieheni. Ja se on maailman seksikkäintä, kun mieheni sanoo ’hei vaimo’. En tiedä miksi, mutta se vaan on.

10-vuotishääpäivänä luvassa todennäköisesti jotain spesiaalia

Jonna kertoo, että hän ja Oscar ovat viettäneet hääpäiviään vaihtelevissa merkeissä. Joku vuosi on lähdetty ravintolaan illalliselle, toisena vuonna hääpäivä on sujunut lumitöiden merkeissä.

– Se on yksi päivä muiden joukossa ja se toki huomioidaan, mutta en ota siitä mitään paineita, eikä ota miehenikään, Jonna sanoo.

10-vuotishääpäivänä saattaa luvassa olla kuitenkin jotain spesiaalia.

– Minä olen suunnittelija ja mieheni ei. Eli minähän olen jo suunnitellut, että jotain spessua tehdään, mutta minun täytyy vielä puhua mieheni ympäri. Meillä oli häissämme vain 30 ihmistä, eli lähinnä sukulaiset, kaasot ja bestmanit, mutta ei ketään muita. Minulla on hirveästi ystäviä ja he ovat minulle todella tärkeitä. Toiveenani on, että jossain vaiheessa saisimme juhlia avioliittoamme ystäviemme kanssa. Ehkä tänä vuonna, mutta vielä ei voi tietää.

Tähdet, tähdet MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 19.15 alkaen.