Anna Perhon kolumni: Autokaupan feministinen mainoskampanja oli nöyryyttävä, ei voimaannuttava
Naiset ovat rassukoita, jotka eivät ilman apua selviä auton rattiin – tämä kävi selväksi autokaupan kampanjasta, Anna Perho kirjoittaa.
Naiset ovat rassukoita, jotka eivät ilman apua selviä auton rattiin – tämä kävi selväksi autokaupan kampanjasta, Anna Perho kirjoittaa.
Naisen paikka on ratissa, julisti Hesarin etusivu naistenpäivän aamuna autokaupan suulla. Kampanjassa luvattiin, että autokauppa tulee hoitamaan lisää naisia auton rattiin. Hieno homma. Omassa mielikuvassani näin Thelman ja Louisen, jotka ajavat rotkoon kannanottona tähän aliarviointiin.
Meni siis tunteeseen, ja kysyn, että mitä nyt taas?
Minulle ei kiitos tarvitse näin alkuvuodesta 2024 osoittaa paikkaani sanomalehden etusivulla. Mutta aina kun luulen, että sellaisen aika on nyt ainakin täällä Pohjoismaissa ohi, niin eiköhän taas joku valopää keksi, että naiset, hei, ne on sellasia autettavia ressukoita. Nyt kerrotaan niille, että sun paikkas on tyttö ratissa, koska se on tasa-arvon korkein muoto.
Omien havaintojeni mukaan todella menestyneet henkilöt eivät suinkaan aja itse, vaan heillä on kuljettaja. Mutta se on varmasti jotain sellaista, josta korskeinkaan autokauppias tuskin uskaltaa haaveilla. Että nyt joku, etenkään nainen, istuisi vaan ja joku toinen ajaisi.
Jos ette kerro kenellekään, niin voin paljastaa, että käytännössä harjoitan tätä usein. Kun mies ajaa, minä olen tietokoneella tai luen lehtiä. Pitkillä ajomatkoilla minulla on myös fleecepeitto ja lukulaite, josta voi lukea pimeälläkin. Sellainen alistettu luuseri minä olen!
Lue myös Kotiliesi.fi: Muistatko millaista oli entisajan automatkailu, kun tupakka haisi ja hiki virtasi? Katso nostalgiset kuvat
Kieltämättä moni tässä maailmassa kaipaa rohkaisua ja kannustusta kokeilla juttuja, joita ei ole ennen tehnyt.
Mutta mikään ei tunnu ylimielisemmältä kuin olettaa, että puolet väestöstä on oikeustoimikelvottomia puoli-ihmisiä, joita pitää avustaa nyt vaikkapa sinne auton rattiin, kun ei ne itse osaa tehdä itseään koskevia päätöksiä.
Tämän vuoksi joudun usein kakomaan omasta valistuneisuudestaan huumaantuneiden feministi light -julistusten äärellä, sillä koen ne nöyryyttäviksi, en voimaannuttaviksi.
Hahmotan maailmaa harvoin sukupuolten akselilla, koska se on perin yksiulotteinen ja aivan liian karkea jako. Ihminen on viisisataatuhatta muutakin asiaa kuin kohtu tai joku muu elinhärpäke. Siksi näissä hyvää tarkoittavissa mutta älyä halveksivissa ulostuloissa on aina kevyt poroerottelun tuntu: kattokaa, nainen. Autetaas se ulos tosta aitauksesta ja myydään sille jotain!
Mitä itse autoiluun tulee, suhtaudun siihen sinänsä samalla tavalla kuin rahaan: jos sinulla ei ole omaa rahaa eikä ajokorttia, olet muiden armoilla. Ei hyvä.
En koskaan unohda sitä vapauden tunnetta, kun ajoin elämäni ensimmäisen matkan kotoa tallille. Oli alkusyksy, ja pöristelin punaisella neuvosto-Skodalla kotoa tallille. Vauhtia oli ehkä 60 kilometriä tunnissa, mutta tunsin olevani vähintään F1-sarjaa. Tuosta vain tallin pihaan, ilman bussien tai kyydin odottelua.
Minusta ajokortin pointti on juuri itsenäisyydessä; siinä, ettei ole riippuvainen muiden armosta siinä, pääseekö liikkumaan vai ei. Toki auton omistaminen on silmittömän kallista, mikä kylläkin rajoittaa ajohaluja samoin kuin ajopelko. Ja aivan varmasti löytyy morlokkeja, joiden mielestä akat eivät kuulu rattiin.
Itsenäisyys tarkoittaa riippumatonta päätöksentekoa, joka perustuu omiin arvoihin ja tilannearvioihin. Siksi haluaisin lähtökohtaisesti luottaa kunkin henkilökohtaiseen arvostelukykyyn sen suhteen, mille penkille he kohtunsa parkkeeraavat.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 13-14/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous