Anna Perhon kolumni: Ystäväni törkeä ja rehellinen kommentti kaikista, joilla menee huonosti

Olemme syvimmin kiitollisia siitä, että meillä menee paremmin kuin jollain toisella, kirjoittaa Anna Perho kolumnissaan.

Kävelin kadulla ystäväni kanssa. Ohitimme umpijuovuksissa olevan naisen, joka huuteli peräämme, kun emme antaneet hänelle rahaa. Siitä tuli kurja olo. Mitä hänelle oli tapahtunut, että elämä oli mennyt tuollaiseksi?

”Pitäisi muistaa ilahtua kaikista, joilla menee huonosti”, ystäväni tokaisi. Minulta pääsi naurahdus, vaikka (koska) kommentti oli niin törkeä. Vihdoinkin joku puhuu kiitollisuuden vaietusta puolesta!

Kun ajattelemme kiitollisuutta, ajattelemme puhtoisia asioita. Kiitos, että olen terve, kiitos, että saan asua Suomessa enkä Afganistanissa, kiitos, että näin tämän huikaisevan hienon auringonlaskun.

Mutta salaa olemme syvimmin kiitollisia siitä, että meillä menee paremmin kuin jollain toisella. Tai että onnistuimme tuurilla välttämään jonkin sellaisen onnettomuuden, joka kohtasi jotakuta toista.

Lähetämme kyllä myötätuntoisia tsemppipeukkuja sähkölaskunsa vuoksi vai­keuksiin joutuneen kaverin päivitykselle, mutta hyvin salaisesti hykerrellen onnittelemme itseämme siitä, että tuli luojan kiitos hankittua aikanaan se kiinteähintainen sopimus.

Tämä on syvästi inhimillistä. Yhdestä kulmasta tarkasteltuna elämä on eloonjäämisreality, jonka juonessa on paljon arveluttavia elementtejä. Mitä muuta juoruilu esimerkiksi on kuin omien valintojen vertaamista muiden ratkaisuihin?

Huojennusta siitä, että vaikka itsellä ei mene hyvin, niin kuitenkin paremmin kuin sillä juorulehden julkkiksella, jonka elämä on aivan solmussa?

”Mutta hei, kyllä sun elämässä on paljon hyvääkin eiks niin.”

Kiitollisuuden vaateeseen liittyy myös helposti hieman vähättelevä sivumaku. Joo, sait potkut työpaikalta, joo, sinun puolisosi lähti toisen matkaan, joo, sinulla todettiin nyt tämä sairaus, mutta hei, kyllä sun elämässä on paljon hyvääkin eiks niin.

Luen jatkuvasti selfhelpiä ja onnellista elämää käsitteleviä populaaritieteellisiä kirjoja. Niiden perusteella on mahdotonta löytää yhtään hyvän elämän maakaria, joka ei joka välissä korostaisi, miten oleellisen tärkeää on tätä kiitollisuutta harjoittaa.

Kiitollisuuden aiheita käsketään raapustaa paperille. On kiitollisuuspäiväkirjaa ja -piirejä ja harjoituksia, joissa listataan päivän sittenkin hyvät tapahtumat (”tänäänkään en kuollut”) ennen kuin käydään nukkumaan.

Eri alojen julkkikset signaloivat myös pohjatonta kiitollisuutta, ettei kukaan luulisi leuhkaksi. Tai mietipä LinkedIn-palvelua, työelämän somea: yhtä kiitollisuutta aamusta iltaan upeista työkavereista mahtavissa projekteissa!

Hiljattain kuuntelin erään kirjailijan haastattelun, jossa hän kertoi olevansa kiitollinen kammottavasta lapsuudenperheestään, jossa känninen isäpuoli käyttäytyi väkivaltaisesti, äiti oli kyvytön rakastamaan ja sisarukset olosuhteiden runtelemat.

Toki vaikeiden kokemusten kääntäminen voimavaraksi on viisasta. Kun menneisyyden käsikirjoitusta ei voi muuttaa, sen tulkintaa voi. Ja tietenkin on fiksua pyrkiä oppimaan jotain niistä elämän hetkistä, kun tuuletin roiskutti naamaan täyslaidallisen sitä itseään.

Useat tutkimukset osoittavat kiitollisuuden ja myönteisen elämänasenteen jopa pidentävän elinikää, joten mikä tässä on ongelma?

No se, että tässä jankutuksessa on jotain valheellista. Kiitollisuus on tunne, jolla on mairea imago. On liian helppo ohittaa vaikeiden tunteiden synkkä kavalkadi sanomalla, että kiitos tästä kasvattavasta kokemuksesta, kuin myöntää, että olen pettynyt, raivona, kateellinen, surullinen…

Ja kun nämä tunteet survotaan selliin ja annetaan vain kiitollisuuden loistaa, joskus tulee väistämättä yö, jolloin sellin asukkaat alkavat kalistella kahleitaan.

Mitä sitten tehdä? Jotain vaikeaa, eli levätä tunteidensa kanssa, ja mielellään sellaisessa seurassa, jossa ei ole pakko väittää kiitollisuuden olevan päällimmäinen tunne, kun sydäntä riipii.

Pitää elää eteenpäin tunteidensa läpi, ei niiden ohi. Vasta sen jälkeen voi aidosti katsoa, mistä tätä kokemusta voisi kiittää, jos se tulisi kadulla vastaan.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Julkkikset

   Diilistä tuttu Noora Fagerström käy kerran viikossa shamaanin vastaanotolla: ”Hän hoitaa kuntoon kehoni energiaväylät”

2. Työ ja raha

   Petra Mannerilla on tähtihiihtäjän vanhat sukset hiihtolenkeillään: "Hän ei varmastikaan tiedä"

3. Ihmiset

   Vapaa-aika neljän naisen tapaan – Sally, 32, valitsi elää metsässä ilman sähköä ja suihkua: ”Olen luonut elämän, jossa työ ei stressaa”