Juha Itkosen kolumni: Marie Kondo lopetti vihdoin itsekin konmarituksen - sen epäloogisuus on aina ärsyttänyt minua
Lueskelin Marie Kondon siisteyden evankeliumia sotkuisessa kodissamme. Totesin, ettei minussa ollut voimaa, jota kääntymys olisi vaatinut. Sitä paitsi uskoon ei voi tulla, jos välittömästi kyseenalaistaa uskon keskeisimmät opinkappaleet, Juha Itkonen kirjoittaa.
Lueskelin Marie Kondon siisteyden evankeliumia sotkuisessa kodissamme. Totesin, ettei minussa ollut voimaa, jota kääntymys olisi vaatinut. Sitä paitsi uskoon ei voi tulla, jos välittömästi kyseenalaistaa uskon keskeisimmät opinkappaleet, Juha Itkonen kirjoittaa.
Uutinen nosti hymyn huulille: konmarituksen keksijä on lopettanut konmarituksen. Ratkaiseva käänne siisteysapostoli Marie Kondon elämässä oli kolmannen lapsen syntymä, jonka jälkeen hän ei kuulemma enää ole priorisoinut kotinsa jatkuvaa siistimistä.
No niin, minä ajattelin, vihdoinkin! Huvittuneisuudessani oli ripaus vahingoniloa. Noin siinä käy, kun ihanteet törmäävät todellisuuteen. Todellisuus voittaa aina.
Konmaritus nousi globaaliksi ilmiöksi viime vuosikymmenen puolivälissä, kun Kondo julkaisi elämänhallintaoppaansa KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika. Tässä vaiheessa perheessämme oli vasta kaksi lasta, mutta en enää silloinkaan priorisoinut kotimme jatkuvaa siistimistä. Totuus on, etten ole priorisoinut sitä ikinä. Lapsettomana epäjärjestys oli hallittavissa, mutta perheellisenä se kieltämättä tuntui toisinaan karkaavan käsistä.
Yhtenä iltana tässä elämänvaiheessa näin Kondon kirjan lähikirjaston bestseller-hyllyssä. Olin utelias, tai sitten etsin pelastusta, en ole varma. Jokin osa minusta kyllä kaipasi kipeästi muutosta elämään, jossa lakanoittemme välistä löytyi pikkuautoja ja legopalikoitten päälle astuminen oli jatkuva turvallisuusriski.
Lueskelin siisteyden evankeliumia sotkuisessa kodissamme. Totesin, ettei minussa ollut voimaa, jota kääntymys olisi vaatinut. Jumalan olemassaoloon ei ole helppo uskoa, mutta vielä vaikeampaa ainakin minun on siihen, että ihminen saavuttaisi pysyvän onnen ja mielenrauhan siivoamalla. Mitään sen vähempää kirja ei tuntunut lupaavan.
”Sitä paitsi uskoon ei voi tulla, jos välittömästi kyseenalaistaa uskon keskeisimmät opinkappaleet”
Sitä paitsi uskoon ei voi tulla, jos välittömästi kyseenalaistaa uskon keskeisimmät opinkappaleet. Kondo kehotti minua tarkastelemaan kriittisesti jokaista kodistani löytyvää tavaraa, miettimään, tuottiko se minulle iloa, ja kielteiseen vastaukseen päätyessäni heittämään tavaran pois.
Useamman ihmisen taloudessa kysymyksenasettelu tuntui itsekeskeiseltä. Esimerkiksi lelulaatikosta löytynyt jo hieman rikkinäinen Star Wars -valomiekka ei tuottanut iloa minulle, mutta sen sijaan valtavasti riemua pojillemme, jotka mätkivät siellä toisiaan harva se päivä.
Mielestäni mahdotonta oli myös ainoastaan nykyhetkeen keskittyvä tarkastelu. Omistamiini esineisiin kiinnittyi tietenkin muistoja. Muistot eivät välttämättä liikuttaneet juuri nyt, mutta halusin silti mieluummin muistaa kuin unohtaa. Se tuottaa minulle enemmän iloa ja on sitä paitsi ammatissani hyödyllistä.
Päivänselvää on sekin, että useimpia kodin kaapit täyttäviä tavaroita yksinkertaisesti vain tarvitaan, ei joka päivä mutta joskus. Sen takia ne siellä ovat, eivät esteettisistä syistä. Tämä epäloogisuus ärsytti suuresti myös vaimoani, joka hänkin suhtautuu konmaritukseen kriittisesti. Esimerkiksi nippusiteet tai kuusiokoloavain eivät ihmisen niitä ihmetellessä sen kummemmin riemastuta, mutta kun nippusiteille tai kuusiokoloavaimelle sitten tulee tarve, ne pois heittäneen ihmisen on lähdettävä rautakauppaan. Epäilemme molemmat konmarituksen johtaneen vain kulutuksen lisääntymiseen.
Noin yleisesti pidän hyvänä, että ihmisellä on kykyä muuttaa ajatuksiaan elämän edetessä ja kokemuksen karttuessa. Takinkääntäjä on haukkumasana, mutta vaarallisempina pidän ihmisiä, jotka eivät ikinä edes raota vetoketjua ja vilkaise vuorta.
”Mitä nyt miettivät miljoonat ihmiset, jotka ovat heittäneet pois isoäidiltä perityt kahvikupit?”
Marie Kondon kohdalla takinkääntö herättää silti kysymyksiä. Mitä nyt miettivät miljoonat ihmiset, jotka ovat heittäneet pois isoäidiltään perimänsä kahvikupit ja kirjat, joita eläkepäivinään olisivat voineet lukea? Riittääkö heillä ymmärrystä uskostaan luopuneelle miljonääriesikuvalleen?
Kohtuus kaikessa on oikeasti erinomainen elämänohje, vain valitettavan tulkinnanvarainen ja siksi vaikea noudattaa. Siihen Kondokin nyt kuitenkin näyttää päätyneen, sillä uudessa kirjassaan hän ilmeisesti kannustaa siisteyden tarkastelemiseen aikaisempaa laajemmasta näkökulmasta, sellaisena elämäntapana, joka itse kullekin tuo iloa.
Kuulostaa järkevältä. Kohta varmaan se voitontunnin lanseerannut kanadalainenkin tajuaa, ettei viideltä heräämisessä ole mitään mieltä, vaan paljon fiksumpaa on nukkua. Kun hän ymmärtää, hän kyllä kertoo sen meille muille. Pientä maksua vastaan, totta kai.
Kommentit
Minua ei varsinaisesti ärsyttänyt konmaritus. Olen kyllä hurahdellut erilaisiin juttuihin, mutta konmaritus lähinnä huvitti minua. Tai ajattelin, että konmarittakoon ken tahtoo. Aika samoilla linjoilla olen Itkosen kanssa kuitenkin, ja tämä kolumni tuo hyvin esille konmarituksen äärimmäisen (uskonnon kaltaisen) luonteen.
Edelleenkin minun puolestani kukin saa valita elämäntyylinsä ja uskontonsa, kunhan sillä ei vahingoiteta toisia.
Kommentit
Kiitos tästä kirjoituksesta. On siis muitakin, joka kyllä haluaisi siistin kodin ja järjestyksessä olevat tavarat, mutta kun ei vaan pysty eikä jaksa. Ja oikeastaan – mitä väliä?
Uskon että Kondolla ei paljoa konmarittamista ole, hän kertoi höllentävänsä siisteydestä, tuskin ryntää Ikeaan ostamaan lisää koriste -esineitä.
Juha Itkoselle tiedoksi, että kun lapset muuttavat pois kotoa, kodista voi taas tehdä putipuhtaan. Ja kaikki tavarat asettuvat omille paikoilleen. Ruuhkavuosina meillä oli aina sotkuista, pölyistä ( vaikka kyllä täällä säännöllisesti imuroitiin), epäjärjestystä. En koskaan hallinnut lapsiani siivousmaanisesti. Keskityimme muihin ihaniin asioihin lasten kanssa. Jos hyvin käy lapsiperhearki loppuu joskus, niin kuin meillä kävi. Nyt on aikaa omille intresseille ja siisteystasolle. Meillä saa tosin edelleenkin sotkea.
Huomasn, ettei kirjoittaja ole ymmärtänyt konmarituksen ideologiaa ja japanilaista elämänkatsomusta taustalla.
Tv-ohjelmassa sentään näkyi miten eri talouksien siisteyttä parannettiin soveltavasti.
Tunne ja tarve käy käsikädessä.
Lasten kanssa tarvitaan enemmän kamaa, se on selvä. Mutta niistäkin voi pakata pois säilöön osan ja pitää vaan pienemmän määrän esillä, ja opettaa lapset siivoomaan jälkensä (kuten ne Japanissakin siivoo sekä koulunsa että kotona omat jälkensä joka päivä.)
Mitään ei tarvitse heittää pois, josta saa ILOA ja joka on tärkeää sekä käytännöllistä.
Japanilaisen filosofian mukaan käytännölliset tavarat tuottaa myös iloa, koska ne toimii ja helpottaa elämää.
Kiitä tiskiharjaasi, että sen avulla saat puhtaat astiat mistä syödä. ^_^
Voi ne perintötavaratkin säilyttää, mutta laittaa järjestykseen säilöön rai kauniisti esille ja karsia niistäkin vaan ne oleellisimmat.
Aion konmarittaa ennen tulevaa uutta muuttoani kaiken.🙏☯️
Ohjelman katsottua totesin myös pystyviikkaamiseb laatikkoon toimivan loistavasti. 👌
Hyvä vastaus Erikalta. Itkosen tekstissään mainitsema kuusiokuloavain nimittäin ainakin ilahduttaa itseäni, kun tiedän sitä tarvittavan aina välillä huonekalujen kokoamisessa. Kondo myös kirjassaan tähdentää, että muiden tavaroita ei sovi kysymättä heittää pois, joten lapsen rikkinäinen Star Wars -miekkakin olisi turvassa.
Itsekin jouduin lasten myötä luopumaan sukkien pystyviikkaamisesta, mutta muuten yritän edelleen pitä yllä ajatusta siitä, että kodin tavaroille olisi paikka ja kaapeissani ei olisi epämääräisiä kasoja, joiden sisältöä en tunne. Tämä tuo minulle mielenrauhaa, mutta tapoja elää on toki monia.
Hyvä kirjoitus, mahtuu omaan pirtaani. Jaksan uskoa, että keskimäärin ihmiset hankkivat tavaroita, joita he tarvitsevat. Konmaritus sopisi EHKÄ ihmiselle, joka haalii hallitsemattomasti roinaa ympärilleen ja suoraan sanoen hukkuu niihin. Suhtaudun muutenkin varauksella tiukkarajaisiin, yhdestä ihmisestä lähtöisin oleviin elämäntapoihin, joiden toteutus tuntuu tuottavan enemmän ahdistusta kuin muutama laatikon perällä makaava turhake. Kondo tuntuu olevan tietämätön siitä että suurin osa ihmisistä ei edes ole tietoinen joka ikisestä hilavitkuttimesta, joita asunnosta löytyy. Ja epämieluisat vaatteet, astiat, koriste-esineet, kengät, taulut, huonekalut ym. todellakin lentävät ulos taloudesta ilman opastavaa kirjallisuuttakin.
Itseäni kirjoissa häiritsi ensin nimenomaan se ”tuottaa iloa” ja tavaroiden hyvästely ja se, että Marie Kondolta puuttui perhe-elämän näkökulma täysin.
MUTTA siitä huolimatta metodista on paljon hyviä puolia. Se että oikeasti keräät kaikki tavarat yhteen paikkaan, jotta tajuat miten paljon kutakin tavaraa on, avaa silmät ja karsinta on helpompaa. Jos ne pitää jatkossa samassa paikassa, huomaa helposti kulutustavaroista, milloin tarvitsee lisää eikä synny turhia jemmoja.
Se, että karsit ”jonain päivänä” vaatteet pois luo vaatekaappiin tilaa. Kun niitä on vähemmän, niitä jaksaa viikata ja huoltaa paremmin ja jälleen, jos mietit nyt sitä ”iloa” kaupassa, niin ostat vain sellaisia mistä oikeasti tykkäät.
Ja se, että tavaroilla on olemassa paikka, vaikkei ne 24/7 paikoillaan olisikaan, helpottaa siivoamista (myös lasten kanssa) ja yleisesti ottaen perhe-elämää.
Tavara on tarkoitettu käytettäväksi, ei säilöttäväksi. Niillä isoäidin epäkäytännöllisillä kahvikupeilla ei edelleenkään tee yhtään mitään, jos ovat varastossa käyttämättöminä ja kuinka monta sukupolvea pitää säilöä varastossa ennenkuin niistä uskaltaa luopua? Muistoesineillä on oma arvonsa, mutta kumpi on lopulta käytännöllisempi: yksi koostettu albumi vai iso pahvilaatikollinen valokuvia ja lapsuuden askarteluja?
Eli kyllä se metodi itsessään toimii, ja perustuu suurimmilta osin ihan tavalliseen toimintaan, se vain konseptoitiin ”säkenöi iloa” sloganilla että ihmiset kiinnostui siitä. Ollakseen Kondon tyyppinen puristi, täytyy olla sinkku tai saada koko perhe täysillä mukaan.
Vuoria, Juha! Ei vuorta, jollet sitten puhu Himalajasta!!
Joko kirjoittaja ei ole tutustunut konmaritukseen kunnolla, tai sitten tarkoituksella yrittää saada enemmän lukijoita ärsyttämällä. Oikeasti tarpeellisten tavaroiden ei tarvitse tuottaa iloa että ne pidettäisiin, vaan täytyy yrittää löytää ilo tavarasta hyödyn kautta: esim. työkalut auttavat minua korjaamaan kotiani, ja siksi ne tuovat iloa.
Marie Kondo on sanonut, että kolmannen lapsen myötä hänellä on kotona sotkuista, eikä että hän olisi lopettanut konmarituksen.
Huono kolumni, koska selkeästi haetaan vain negatiivista vastakkain asettelua ilman että faktat on kunnossa.
Minua ei varsinaisesti ärsyttänyt konmaritus. Olen kyllä hurahdellut erilaisiin juttuihin, mutta konmaritus lähinnä huvitti minua. Tai ajattelin, että konmarittakoon ken tahtoo. Aika samoilla linjoilla olen Itkosen kanssa kuitenkin, ja tämä kolumni tuo hyvin esille konmarituksen äärimmäisen (uskonnon kaltaisen) luonteen.
Edelleenkin minun puolestani kukin saa valita elämäntyylinsä ja uskontonsa, kunhan sillä ei vahingoiteta toisia.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous