Kolumnit

Jyrki Lehtolan kolumni: Kuulun kello viiden klubiin

Jos nykyelämäänsä ei koe kiireiseksi, on tehnyt vääriä valintoja, kirjoittaa Jyrki Lehtola.
19.9.2019 Teksti: Jyrki Lehtola

Siitä on 18 vuotta, kun istuin Helsingin Kalliossa synnytysvalmennuksessa.

Paikalla Kallion terveyskeskuksessa oli kymmeniä muita tulevia vanhempia kuuntelemassa kätilöä, joka kertoi, mitä tapahtuu, kun lapsi syntyy ja mitä sen jälkeen on edessä.

Osa meistä teki muistiinpanoja vihkoihinsa, osa katseli luentosalin katto- ja seinärakenteita. Kun luento oli ohi, kätilö kysyi, onko kenelläkään kysyttävää.

Eräs meistä tiedusteli, kummalla rinnalla imettäminen kannattaa aloittaa. Kätilö huokaisi, sanoi: ”Ihan vaan sillä, joka tuntuu itselle luonnollisemmalta”, ja muutamiin vihkoihin kirjoitettiin ajatus muistiin, ettei imettäminen alkaisi väärällä rinnalla.

Jossain vaiheessa nykykehitystä meihin saatiin iskostettua ajatus, ettei mikään kysymys ole liian tyhmä. Sen seurauksena meistä tuli epävarmoja vähän kaiken suhteen, mutta tuo epävarmuus ei ollut haitta, vaan ansio, koska se tarkoitti avoimuutta uusille ajatuksille, joita olikin paljon kaupan.

Erästä ajatuskauppiasta, ”johtajaguruksi” nimettyä kanadalaista Robin Sharmaa haastateltiin taannoin Helsingin Sanomissa. Haastattelu synnytti kiihkeää keskustelua, koska Sharma puhui työelämästä, jossa koetut epävarmuudet ovat kasvaneet sellaiseksi, että työelämästä puhuminen on kasvavimpia teollisuudenalojamme.

Työelämä puolestaan aiheuttaa stressiä ja kiirettä sekä epävarmuuden siitä, miten käsitellä stressiä ja kiirettä.

Sharmalla oli tähänkin vastaus. Sharman ajatuksen mukaan voittaja – ja Sharman mukaan kyse voi olla kenestä tahansa johtajasta siivoojaan – kuuluu ”kello viiden klubiin” eli herää ennen viittä, minkä jälkeen alkaa ”voittajantunti”. Se koostuu kolmesta 20 minuutin jaksosta: hikiliikunnasta, meditoinnista ja uuden oppimisesta eli esimerkiksi kirjan lukemisesta. Näiden avulla voittaja saa kasvaa rauhassa muiden häiritsemättä kohti uutta päivää ja valaistuneempaa voittajaminää.

Sharman voittajantunti herätti kiivasta keskustelua maassa, jossa on pilkkopimeää aamuviideltä. Toiset nauroivat kello viiden klubille, toiset kertoivat kuuluvansa siihen.

Jos nykyelämäänsä ei koe kiireiseksi, on tehnyt vääriä valintoja. Siksi keskustelu jatkui pian sillä, että voittajantuntien vastakohtana ylistettiin tekemättömyyttä, laiskuutta ja tylsyyttä. Kirjailija Pontus Purokuru on jopa järkeillyt tylsyyden kapinoinniksi nykyajan suorituskeskeisyyttä vastaan.

Kun seuraan nykykeskustelua, voittajantunteja ja tylsyyttä kapinana, mieleen tulee kätilön huokaus ja toive siitä, että tehkää, mikä tuntuu itsestänne luonnolliselta, ei se ole sen monimutkaisempaa.

Olen itse harrastanut voittajantuntia silloin tällöin. Olen herännyt 4–5 aikaan ja ajanut työhuoneelle. Voittajantuntiin herääminen ei ole tuottanut suuria vaikeuksia, ja ennen aamuviittä Helsinki on kauneimmillaan.

Olen myös pystynyt olemaan tehokas. Tehokkuushetken jälkeen olen tosin ollut lähinnä pahantuulinen, väsynyt ja epäsosiaalinen. Kun perhe on tullut iltakuuden aikaan töistään ja harrastuksistaan kotiin, olen istunut voittajana pyjama päälläni odottamassa, että pääsen nukkumaan, kunhan olen ensin ”opiskellut” eli lukenut hetken kirjaa.

Voittajantunnin lisäksi olen viime aikoina myös kapinoinut istumalla pyörätuolissa keskellä omaa tylsyyttäni. Heinäkuisen polvileikkauksen jälkeen liikkumiskykyni ja kivuista johtuva nukkumiseni olivat vitsejä, joiden seurauksena tulimme vaimoni kanssa siihen tulokseen, että perhehygienian kannalta minun on viisainta kuntoutua kesämökillämme.

Siksi olen leikkauksesta saakka istunut pääasiassa yhdessä huoneessa. En ole tuntenut oloani järin kapinalliseksi, eivätkä pakkomeditointi ja opiskelu ole saaneet minua ajautumaan syvempiin ajatuksiin, vaan pysymään vieläkin itsepintaisemmin omissa latteuksissani, koska virikkeet uusiin ajatuksiin ovat vähissä.

Koska olen luonteeltani eristäytyvä, tylsyys ei haittaa. Kohokohtia on, kun näen oravan hyppäävän puuhun. Kun perhe saapuu, kerron heille oravasta.

Nyt olisi aikaa kirjoittaa kirja Ajatuksia oravasta, jossa kertoisin monisanaisesti, että älkää lukeko oppaista, miten kannattaa elää, kun me kaikki olemme yksilöitä omissa elämäntilanteissamme, mutta niitäkin kirjoja on varmasti kirjoitettu satoja.

Lue myös

Suosittelemme