Kolumnit

Kirsi Pihan kirjallisuuskolumni: Jonathan Franzen alkoi menestyä kirjailijana vasta hylättyään falskin tavoitteen ja alettuaan kirjoittaa epätäydellisistä ihmisistä

Parhaissa kirjoissa eletään epätäydellistä elämää ja niiden päähenkilöissä on vastenmielisiä piirteitä. Some on lisännyt oman elämän kaunistelua, ja siksi tuhnuisten arkiaamujen kuvauksia tarvitaan entistä enemmän, Kirsi Piha kirjoittaa.

Teksti:
Kirsi Piha

Parhaissa kirjoissa eletään epätäydellistä elämää ja niiden päähenkilöissä on vastenmielisiä piirteitä. Some on lisännyt oman elämän kaunistelua, ja siksi tuhnuisten arkiaamujen kuvauksia tarvitaan entistä enemmän, Kirsi Piha kirjoittaa.

Jonathan Franzenista piti tulla erilainen kirjailija. Hänen tavoitteenaan oli olla yhteiskunnallisesti hyödyllinen, ”tehdä maailmasta parempi paikka”. Hän halusi kirjoittaa suuria, terävää sosiaalista ja poliittista kritiikkiä sisältäviä teoksia kansakunnan kohtalosta. Ensimmäinen romaani The Twenty-Seventh City sai ihan myönteisiä arvioita, mutta myi vaatimattomasti. Toinen kirja Alkuvoimat ei tehnyt isoa vaikutusta ja eikä myynyt sitäkään vähää.

”Kun putoaa tarpeeksi syvälle, huomaa oman falskiutensa, ja näin kävi Franzenille.”

Toisen romaanin jälkeen Franzenin elämä törmäsi seinään. Itseensä ja omaan kirjailijan uraansa tyytymättömän kirjailijan avioliitto alkoi rakoilla ja isäkin sairastui Alzheimerin tautiin. Edessä oli vuosikausia kestävä lamaantuminen ja masennus.

Kun putoaa tarpeeksi syvälle, huomaa oman falskiutensa, ja näin kävi Franzenille. Hän itse toteaa huomanneensa tuolloin, että yritti olla kirjailija, jota ei sisimmältään ollut. Hän hylkäsi ajatuksen ”suuresta yhteiskunnallisesta romaanista” ja alkoi kirjoittaa yhteiskunnallisten ongelmien sijaan joidenkin henkilöhahmojen ongelmista. Kirjoittamisen tavoitteeksi tuli lukijan viihdyttäminen ja toisaalta sellaisista arkisista ja inhimillisistä asioista kertominen, joita me kaikki koemme. Ihmisten välisten suhteiden monimutkaisuudesta ja oman itsen kerrostuneisuudesta, kompastelusta ja elämän epätäydellisyydestä. Franzen, sellaisena kirjailijana kuin nyt on, välittää meille fiktion kautta todellisia kokemuksia ihmisenä olemisesta. Ei falskiutta.

Falskiudesta herääminen kannatti. Vuonna 2001  Jonathan Franzen julkaisi romaanin Muutoksia (suom. 2002), joka oli kaikin tavoin menestys. Ja jatkoa on seurannut. Hän on myyntimenestys, arvostettu kirjailija, joka on voittanut mm. National Book Awardin, ja Timen kansikuvapoika otsikolla ”Great American Novelist”.

Franzen ei esitä ihmisiä ja elämää kaunisteltuna vaan todellisena. Hänen hahmoillaan on vastenmielisiä piirteitä ja ne tekevät ikäviä asioita. Ja silti me ymmärrämme niitä. Niihin voi samaistua ja juuri se on fiktiossa tärkeää. Me pääsemme erilaisten ihmisten, ja samalla itsemme, pään ja motiivien sisään. Meitä ei voi manipuloida, sillä me näemme ihmisen kokonaan. Hyvässä ja pahassa.

Gustave Flaubert rakentaa Emmasta typeryksen, josta on vaikea pitää.

Gustave Flaubertilla on samankaltainen kyky päästää meidät ihmisen sisään. Madame Bovary on vähän outo kirja. Siitä löytyy jokaisella lukukerralla uusi ulottuvuus, tapa tulkita, pieni selittävä yksityiskohta tai vähän enemmän ymmärrystä jotain kirjan henkilöä kohtaan. Flaubert rakentaa Emmasta typeryksen, josta on vaikea pitää. Kun inha loppu kohtaa, aika moni lukija on varmaan sitä mieltä, että ”sitä saa, mitä tilaa”. Ja niin olin minäkin ensimmäisellä ja ehkä toisellakin lukukerralla. Kolmannella kerralla koin Emmaa kohtaan lähinnä sääliä. ”Onnellinen hän ei yhtä kaikki ollut, ei nyt, ei milloinkaan! Mistä oikein johtui tämä elämän riittämättömyys, tämä että kaikki heti turmeltui hänen lähellään…?”

Omaa elämää on helpompi reflektoida fiktion kautta. Fiktion lukeminen lisää tutkimusten mukaan empatiakykyä ja myötätuntoa. Princetonin yliopiston tutkimuksen mukaan fiktion lukeminen parantaa sosiaalisia kykyjä. Fiktiosta on todettu sen olevan eräänlainen mielen lentosimulaattori. Samalla tavalla kuin lentosimulaattori tekee ihmisestä paremman lentäjän, vaikka tämä ei varsinaisesti irtoa maasta, lukeminen parantaa sosiaalisia kykyjämme joka kerta kun avaamme romaanin.

Ihmisillä on taipumus kaunistella itseään muille. Me tarjoamme vähän paremman, korrektimman, siistityn ja huomaavaisemman paketin kuin ehkä kaikkina aikoina osaamme olla. Sosiaalinen media on vielä vahvistanut maailmaa, jossa toisten ihmisten elämä ja tämä itse näyttävät täydelliseltä. Kun vertaamme kaverin postausta täydellisestä auringonnoususta ja inspiroivasta sitaatista omaan tuhnuiseen maanantaiaamuumme, meistä tuntuu epäonnistuneelta. Franzen on itse todennut kirjoittavansa nyt siksi, että ihmiset kokisivat itsensä vähemmän yksinäisiksi: meillä kaikilla on tuhnuisia arkiaamuja. Jos tämä ei ole sitä, mikä tekee maailmasta paremman paikan niin sitten ei ole mikään.

Kirjasuositukset:

Frankl, Viktor: Yes to Life

Franzen, Jonathan: Muutoksia, Vapaus ja Purity

Frayn, Michael: Päistikkaa

Kirsi Piha

Kirsi Piha käsittelee kaikkea oleellista elämästä lukemisen ja kirjojen kautta.

X