Kolumnit

Kirsi Pihan kolumni: Elämä perustuu sattumille – mutta voit vaikuttaa siihen, mitkä niistä jäävät itämään

Haluaisimme ajatella olevamme oman elämämme ratissa, mutta tosiasiassa elämä perustuu sattumille. Kun sen ymmärtää, oppii ehkä ottamaan vähän rennommin – ja ottamaan sattumista mahdollisuudet irti, Kirsi Piha kirjoittaa.
Teksti: Kirsi Piha

Vuonna 1953 aloitteleva kirjailija lähetti ensimmäisen romaanikäsikirjoituksensa kustantajalle. Hän ei saanut mitään vastausta. Ei mitään. Kirjailijanalku syöksyi vuosikymmeniksi epätoivoon ja ryhtyi toimittajaksi. 1977 hän kuitenkin kirjoitti uuden romaanikäsikirjoituksen, se julkaistiin (eri kustantamo tosin). Vuonna 1989 hän oli jo julkaissut kolme romaania, kun alkuperäinen kustantaja otti yhteyttä: he olivat löytäneet vuonna 1953 lähetetyn käsikirjoituksen ja olivat valmiita kustantamaan sen. Kirjailija meni kotiin ja ilmoitti vaimolleen, että hänen elinaikanaan tätä kirjaa ei saa julkaista.

Vuonna 1998 sama kirjailija sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon. 2011, vuosi kirjailijan kuoleman jälkeen, ensimmäinen romaani, Skylight, julkaistiin. Kirjailija oli Josè Saramago ja hän on yksi lempikirjailijoistani.

Pirkko Saisio sai Finlandia-palkinnon vuonna 2003 kirjallaan Punainen erokirja. Saisio on kertonut, että romaani oli ollut jo valmis, kun tapahtui joku tietokonevirhe tai vastaava ja koko tehty työ pyyhkiytyi pois. Sitä ei saatu pelastettua. Saisio aloitti kirjoittamisen uudelleen. Ja sai Finlandia-palkinnon. Olisiko alkuperäinen ollut sama? Olisiko se palkittu?

Kun tuo Saramagon ensimmäinen romaani julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen, luin sen heti. Kirjailijaa fanittavalle lukijalle tällainen salamyhkäinen kuoleman jälkeinen käsikirjoitus on aarre. Kirja oli tietenkin loistava, joskin olen varmasti puolueellinen. Kiinnostavaa siinä on kuitenkin se, kuinka erilainen se on Saramagon sittemmin kuuluisaksi tulleeseen tyyliin verrattuna. Sanoituksessa ja tyylissä oli paljon samaa, mutta rytmi on erilainen.

Saramagohan on kuuluisa sietämättömästä tyylistään käyttää – tai pikemminkin olla käyttämättä – välimerkkejä. Virke voi olla jopa sivun mittainen ilman yhtään pistettä. Samalla kun tämä kiistatta vaikeuttaa alussa lukemista, se lopulta mahdollistaa ainutlaatuisen rytmin. Kun tuohon rytmiin pääsee kiinni, on kuin keinuisi aallokossa, joka tasaisesti kuitenkin vie perille. Nautinnollista!

”Ehkä juuri hylky johti siihen, että Saramago hioi jotain uutta, omaa, ainutlaatuista?”

Jos Saramago ei olisi tullut tyrmätyksi ja lannistunut, olisiko tyyli jäänyt kehittämättä? Ehkä juuri hylky johti siihen, että tämä hioi jotain uutta, omaa, ainutlaatuista?

Saramago on tunnettu paitsi ärsyttävästä välimerkittömyydestä myös nerokkaista ajatusleikeistä. Yleensä romaani alkaa jollain ajatuksella kuten: mitä jos Portugali irtoaisi Euroopan mantereesta, se seilaisi Atlantilla lauttana kohti Amerikkaa. Mitä tapahtuu ihmisille, identiteetille tai ihmissuhteille (Kivinen lautta)? Tai: mitä jos sokeus tarttuisi kuin flunssa, kuinka ihminen alkaisi käyttäytyä, mitä tapahtuisi ihmisen kyvylle olla empaattinen (Kertomus sokeudesta)? Saramago haastaa meitä miettimään, mistä ihmisyyden konstruktio oikein on rakennettu ja kuinka se kestää äärimmäiset testiolosuhteet.

Me haluaisimme ajatella, että olemme oman elämämme ratissa, mutta tosiasiassa elämä perustuu sattumille. Jo pelkästään se, millaiseen perheeseen, maahan tai kulttuuriin syntyy, on valtava sattuma. Elämänkumppanin kohtaaminen: sattuma. Usein oman elämäntehtävänkin ymmärtäminen liittyy moneen sattumaan; minkälaisiin kohtaloihin on törmännyt, millaisia kirjoja lukenut, millainen äidinkielenopettaja sattui olemaan ala-asteella.

”Kannattaako tulevaisuutta suunnitella, jos sattuma kuitenkin puuttuu peliin?”

Tuntuuko ahdistavalta? Mitä jos kaikki onkin ollut sattumaa? Entä tulevaisuus, kannattaako mitään edes suunnitella, jos sattuma kuitenkin puuttuu peliin?

Kannattaa. Ajattelen, että ihminen on siinä mielessä oman onnensa seppä, että saamastaan materiaalista takoo tulevaa. Sattumiin törmää päivittäin. Osa niistä jää itämään, koska omassa mielessä on jo jotain vastinetta niille. Mitä jos tulevaisuuden suunnitteluun asennoituisi vähän kuin Saramagon ajatusleikkinä: Mitä jos… Iloiten siitä, että jokin asia voisi olla mahdollinen, mutta kiinnittymättä liikaa siihen, että sen on pakko olla mahdollinen. Näin voisi oppia jotain itsestä, muista ja lopulta vähän rentoutua: ei elämä lopulta ole omissa käsissä kuin vähän. Mutta aina kannattaa sinnikkäästi lähettää se seuraava kässäri maailmaan, siihen sentään voi vaikuttaa itse.

Kirjasuositukset: Jos haluat aloittaa Saramagon lukemisen, mutta et ihan tiedä mistä aloittaa, suosittelen kirjaa Kertomus sokeudesta. Sisarteos Kertomus näkevistä sopii pariksi. Oikukas kuolema, kirjailijan omana suosikkina vielä kolmanneksi. Äläkä lannistu: alussa rytmin löytäminen vaatii sitkeyttä.

X