Kolumnit

Laura Honkasalon kolumni: En ole ikinä halunnut toisenlaista vartaloa – ja siitä on kiitos lapsena saamani hellyyden

Suomessakin on pelätty sitä, että lapsi hemmotellaan piloille, jos hänelle osoitetaan hellyyttä tai häntä kehutaan. Lapsena saamani fyysinen läheisyys ja hellyys on kuitenkin vaikuttanut siihen, kuinka hyväksyn vartaloni, kirjoittaa Laura Honkasalo kolumnissaan.
Teksti: Laura Honkasalo

Etsiessäni romaaniani varten tietoa 1800-luvun kasvatusihanteista törmään englantilaisessa sanomalehdessä juttuun, joka saa kylmät väreet pintaan. Toimittaja on haastatellut äitiä, joka etsii pienelle pojalleen viktoriaanisia kasvatusperiaatteita noudattavaa lastenhoitajaa. Ilmoituksessa sanotaan, että lastenhoitajan pitää osoittaa lasta kohtaan mahdollisimman vähän fyysistä hellyyttä, jottei tästä kasva hemmoteltu. Vain kättely ja suukko päälaelle nukkumaan mennessä sallitaan – jos ne ovat ehdottomasti tarpeen. (Kumma kyllä, edellinen lastenhoitaja sai potkut, koska ei pystynyt noudattamaan vaatimuksia.)

Kosketuskielto kuulostaa kamalalta, varsinkin jos vanhemmat noudattavat periaatetta itse. Lapset tarvitsevat fyysistä hellyyttä.

Fyysinen läheisyys ja hellyydenosoitukset olivat suuri siunaus.

Olen onnekas, koska omassa lapsuudessani sain aikuisilta ympärilläni rajattomasti fyysisiä hellyydenosoituksia. Vanhempien ja isovanhempien syliin sai aina mennä. Äiti halasi, paijasi ja rutisti nukkumaan mennessä. Aikuisten kanssa leikittiin fyysisiä leikkejä: jättiläisen kävely oli hauskaa, isovanhemmat toimivat ratsuinani, isä kantoi olkapäillään ja äiti reppuselässä.

Maailman ihaninta oli mennä vapaapäivien aamuina äidin viereen peiton alle. Siellä oli lämmin ja tuoksui äidille.

Fyysinen läheisyys ja hellyydenosoitukset olivat suuri siunaus, sillä vanhempani ja isovanhempani eivät itse kasvaneet perhekulttuurissa, jossa lapsia halittiin ja suukoteltiin. Suomessakin on pelätty sitä, että lapsi hemmotellaan piloille, jos hänelle osoitetaan hellyyttä tai häntä kehutaan.

1900-luvun alun katekismus avaa neljättä käskyä kertomalla, että vanhempia on kunnioitettava, vaikka he eivät ansaitsisi kunnioitusta. Olisihan helppoa kunnioittaa hyveellisiä vanhempia, jotka tekevät aina oikein. On oltava kuuliainen ja tottelevainen, koska Jumala on asettanut vanhemmat lapsen parhaaksi.

En ole harmitellut sitä, miltä takapuoleni näyttää, vaan sitä, etten ole koskaan oppinut tekemään kärrynpyörää.

Lapsuuden fyysiset hellyydenosoitukset ja leikit ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että olen aina suhtautunut omaan vartalooni mutkattomasti. Olen pitänyt vartaloani nättinä, ja voima on tuntunut tärkeämmältä kuin se, että on fyysisesti täydellinen. En ole harmitellut sitä, miltä takapuoleni näyttää, vaan sitä, etten ole koskaan oppinut tekemään kärrynpyörää. En ole ikinä halunnut toisenlaista vartaloa, eikä esteettinen kirurgia ole houkutellut tippaakaan. Olen aina ollut kiitollinen siitä, että olen terve ja pääsen nopeasti eteenpäin.

Omille lapsilleni olen aina osoittanut fyysistä hellyyttä, tosin tietysti heidän haluamassaan mittakaavassa. Pikkulastakaan ei saa halata ja pussata väkipakolla, lapsen rajoja tulee kunnioittaa. Pikkulapsiaikana meillä oli paljon paini- ja nujuamisleikkejä. Usein tunsin itseni pomppulinnaksi, mutta en koskaan kieltänyt lapsia nujuamasta päälläni. Jos minusta joskus tulee isoäiti, aion jatkaa pomppulinnan ja kiipeilytelineen tehtävässä!

Kuningatar Viktoria itse sai leikkiä nuoreksi naiseksi saakka kymmenillä nukeillaan ja nukketalollaan.

Toisaalta uskon, että mielikuvamme 1800-luvun kasvatuksesta on osittain liioitellun ankara. Viktoriaanista lastenhoitajaa etsivät vanhemmat mainitsevat ilmoituksessaan myös, että lapsi saa leikkiä vain tunnin päivässä. Leikki oli kuitenkin tärkeää jo 1800-luvulla. Kuningatar Viktorian lapsilla oli upea leikkimökki perheen vapaa-ajan asunnolla Wightin saarella. Leikkimökissä oli jopa toimiva puuliesi, jossa lapset paistoivat oikeita kakkuja. Viktoria itse sai leikkiä nuoreksi naiseksi saakka kymmenillä nukeillaan ja nukketalollaan.

Ehkä ilmoituksen julkaisseilta vanhemmilta jäi myös huomaamatta, että 1800-luvun yläluokkaisilla lapsilla oli aina rakas lastenhoitaja tai kotiopettaja. Vaikka vanhemmat olisivat olleet etäisiä ja vain kätelleet, lastenhoitaja tai kotiopettaja helli, hoivasi lapsia, kun nämä olivat sairaina, ja leikkivät lasten kanssa. Perinne on jatkunut, kuulemma prinssi Charles on ollut etäinen isä, mutta lastenhoitaja Tiggy Legge-Bourke oli hyvin läheinen prinssi Williamin ja Harryn kanssa, kun nämä olivat lapsia ja murrosikäisiä. Prinssit palvoivat nannyaan.

Viktoriaanista lastenhoitajaa etsivät vanhemmat sanoivat ilmoituksessaan, että he halusivat lapsensa kasvavan kunnialliseksi ihmiseksi. Se ei kuitenkaan takaa onnellisuutta.

Anna Lauralle palautetta: laura.l.honkasalo @ gmail.com.

X