Kolumnit

Leeni Peltonen: Mummonmökkikuume varmistaa jatkuvuuden

Kuka perustaisi mökkien tinderin, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat? Kun tällainen nykyajan vaihdantatalous kehittyisi, mökkejä voisi helposti lainata, kirjoittaa Leeni Peltonen.
13.9.2018 Teksti: Leeni Peltonen

Haron kaksin käsin puolimätiä omenoita märästä nurmikosta. Pari ensimmäistä kottikärryllistä käyvät hyvästä hyötyliikunnasta: kumartelusta, kiertoliikkeistä ja kärräyksestä syntyy oiva pihatreeni. Kun puuskutan kymmenettä kärryllistä ylös heinikkoista rinnettä, alan miettiä miksi.

Omenapuita on kahdeksan, ja ne ovat isoja ja hyvin vanhoja. Miehen isoisä istutti ne lähes sata vuotta sitten. Ne ovat äärettömän kauniita kukkiessaan.

Olen aina haaveillut pihasta, jossa kasvaa vanhoja omenapuita. Olisi ehkä kannattanut olla sen haaveilun kanssa vähän maltillisempi, sillä haaveilla on tunnetusti taipumus toteutua.

Rakastan omenoita ja syön niitä helposti puoli kiloa päivässä. Mutta: näitä omenoita ei voi syödä. Vanhat omenapuut tuottavat enimmäkseen pahanmakuisia ja liian varhain putoavia hedelmiä, joilla ei valitettavasti ole mitään järkevää käyttöä. Kaikki on kokeiltu: soseet, tuoremehu, piirakat ja hillokkeet. Soseesta tulee kelvollista, mutta kuinka monta litraa omenasosetta yksi pieni perhe kuluttaa vuodessa? Soseenkeitto ei siis auta näissä talkoissa.

Muumiotauti viimeistelee tuhon: se saa omenat mätänemään jo ennen kuin ne putoavat. Ja pudonneina ne muuttuvat nopeasti ällöttäväksi, ampiaisia kihiseväksi massaksi. Nurmikolle niitä ei siis voi jättää, vaan ne pitää kerätä ja kärrätä pihan perälle.

Omistavan luokan ongelma, moni ajattelee. Niin onkin. Tätä omistavaa luokkaa – mökin tai muun vapaa-ajan asunnon haltijoita – on Suomessa aika paljon, sillä tilastojen mukaan suomalaisilla on yli puoli miljoonaa kesäasuntoa. Tuhansia niistä on paraikaa myynnissä. Monen isäpapan omin käsin rakentama mökkiunelma lahoaa tyhjänä, koska käyttäjiä ei enää ole.

Me olemme mökkien perijäpolvea: isät ja isoisät rakensivat, me saimme ne valmiina. Yhteisomistamme siis osaksi vain puolikäytöllä olevia taloja, joita kukaan ei tunnesyistä voi tai halua myydä. Osa meistä ei ole mökki-ihmisiä ollenkaan – jotkut potevat edelleen vakavaa mökkiallergiaa, koska tulivat aikanaan pakotetuiksi mökille kokonaisiksi pitkiksi kesiksi. Vaihtoehtoja kun ei ollut.

Entä mitä tekee meidän lastemme sukupolvi? Heillä on vaihtoehtoja. Perintömökkejä, vuokramökkejä, ulkomaanmatkoja, vuokraveneitä, airbnb-kämppiä…. Haluavatko he kärrätä omenoita ja siivota hiirenpapanoita vai lomailla huolettomasti ja paikkaa vaihdellen?

Jää nähtäväksi, miten he aikanaan kohtelevat mökkejä, joita saattaa samaan perheeseen periytyä jopa useampia. Toki kaikki eivät peri sitä yhtäkään mökkiä. Kuka perustaisi mökkien tinderin, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat? Kun tällainen nykyajan vaihdantatalous kehittyisi, mökkejä voisi helposti lainata. Se olisi järkevää, tietenkin.

Kaikesta huolimatta taidan kuitenkin itse kuulua vielä siihen sukupolveen, jolle juuri oma mökki tai talo on tärkeä. Monilla ikäisilläni naisilla tämä vimma sitä paitsi vain pahenee iän myötä; nimitettäköön sitä vaikka mummonmökkikuumeeksi.

Sillä kun ruuhkavuodet ovat helpottaneet, on aikaa ja energiaa kaikenlaiseen, ja moni haluaa käyttää niitä nimenomaan oman talon laittamiseen. Minäkin löydän jostain syvältä sisimmästäni niskavuorelaisen ajatuksen, että maa pysyy. Ja että maan mukana siirtyy jotain sellaista, jota ei muuten voi omistaa: jatkuvuutta, perspektiiviä, aineetonta perintöä.

Että jos minä istutan puun, sillä on merkitystä myös niille, jotka tulevat minun jälkeeni.

Näine mietteineni jatkan omenoiden keräämistä. Aherran kilpaa ampiaisten kanssa ja olen sittenkin kiitollinen sata vuotta sitten puunistutuksessa hääränneelle isoisälle.

En sano edes kuiskaten, että pitäisikö jokin omenapuista joskus kaataa. Sen sijaan harkitsen hankkiutumista omenapuidenleikkauskurssille. Siellä kuulemma opetetaan, miten ikivanhat puut saa tekemään sellaisia omenoita, että niitä kelpaa syödä. Ja miten puut saa kukoistamaan vielä muutaman, jopa muutaman kymmenen vuotta. Tulevat polvet sitten päättävät, istuttavatko omat puunsa.

Kommentit (1)

Erittäin osuva kirjoitus! Meitä on monia, ja toisille omistajuus on paljon parempi vaihtoehto kuin vuokraus, oli sitten kyse mökistä tai vaikka autosta. Monet taas kaipaavat vapautta ja vaihtelua, mitä mökkivuokraus tuo tullessaan. Onneksi nämä kaksi asiaa voi myös yhdistää, eivätkä ne sulje toisiaan pois! Omalta mökiltä voi hyvällä omatunnolla karata viikoksi aivan toiselle puolelle Suomea 🙂 Talvilomista puhumattakaan!

Erittäin osuva kirjoitus! Meitä on monia, ja toisille omistajuus on paljon parempi vaihtoehto kuin vuokraus, oli sitten kyse mökistä tai vaikka autosta. Monet taas kaipaavat vapautta ja vaihtelua, mitä mökkivuokraus tuo tullessaan. Onneksi nämä kaksi asiaa voi myös yhdistää, eivätkä ne sulje toisiaan pois! Omalta mökiltä voi hyvällä omatunnolla karata viikoksi aivan toiselle puolelle Suomea 🙂 Talvilomista puhumattakaan!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme