Marianna Stolbowin kolumni: 7110 kilometrin pariskunta-ajelulla ärsytti oikeastaan vain yksi mainittava asia, eikä se ollut ajokommentointi
Vaikka pitkään matkaan oli hankala irtautua ja tietä tukkivat sekä nostosillat että protestit, toisistamme selvisimme mainiosti, kirjoittaa Marianna Stolbow kolumnissaan.
Vaikka pitkään matkaan oli hankala irtautua ja tietä tukkivat sekä nostosillat että protestit, toisistamme selvisimme mainiosti, kirjoittaa Marianna Stolbow kolumnissaan.
Koska automatkat ovat aina olleet kumppanini kanssa tosi hauskoja, päätimme kokeilla hieman pidempää reissua. Tyhjensimme kalenterimme neljäksi viikoksi siten, että työ onnistuisi myös etänä. Tarkoitus oli ajella kiireettä, tehdä välipäivinä töitä ja pysähtyä missä huvittaa. Ainoana päämääränä Firenze, jossa anoppini asuu.
Vielä matkaa edeltävänä päivänä teimme niin pitkään töitä, että tuntui hankalalta alkaa pakata ja koko liikkeelle lähtö tuntui stressaavalta. Miksi tällainen hanke nyt piti tunkea tähän väliin ja palaisiko pinna heti, kun istutaan päivästä toiseen kylki kyljessä ruuhkaisilla teillä? Mutta me lähdimme.
Ensimmäinen hieno havainto oli, että ajeleminen oli edelleen hauskaa. Sovitun mukaisesti vuoroja vaihdettiin niin usein, ettei kumpikaan väsynyt. Toinen riemun aihe oli navigaattori, joka tekee automatkailun lapsellisen helpoksi ja ennakoinnin aina liikenneruuhkia ja tietöitä myöten mukavaksi.
Olimme päättäneet kiertää suurimmat kaupungit kaukaa ja pysytellä aina kun mahdollista meren lähettyvillä.
Rantaviivaa ajellessa ihailin somia tanskalaistaloja puutarhoineen. Palasin jälleen kerran rakastamaani Louisiana-museoon. Tuulivoimaloiden valtava määrä Tanska-Saksa-Belgia-Ranska-akselilla yllätti ja ilahdutti. Sen sijaan vasemman kaistan kiireiset saksalaisautoilijat kirvoittivat minut kovaan, estottomaan kiroiluun.
Pääsin mittaamaan askelillani Normandian maihinnousun maagista Omaha Beachia. Kuljin amerikkalaissotilaiden muistomerkille. Valkeita ristejä loputtomissa jonoissa, tuttuja monien sotaelokuvien päätöskohtauksista.
Ranskalaisessa kalastajakylässä kävelimme hieman liian pitkällä sijaitsevaan ravintolaan. Paluumatkalla nousuvesi yllätti ja sillat oli nostettu korkealle ilmaan. Muutama kylässä yhä sinnittelevä kalastaja oli päästettävä aluksineen yöksi merelle. Vasta sen jälkeen me pääsimme jatkamaan matkaa.
Olisimme halunneet koluta myös Bretagnea, mutta eläkeiän nostosta tulistuneet mielenosoittajat tukkivat jokusen tien, kylän ja kaupungin. Niinpä päätimme ajaa kohti etelää, pois protestien alta. Jotkut asiat eivät Ranskassa muutu, tokaisi kiinalaismies, joka oli ostanut omakseen pienen koronan näivettämän hotellin ja pyöritti sitä nyt vaimonsa kanssa.
Hienoimmat kaupungit ja kulttuurit syntyvät ihmisvirroista, jotka päätyvät eri suunnilta samaan paikkaan tuoden kukin omat mausteensa yhteiseen liemeen. Juuri tällainen oli Marseille. Herkullinen ja hämmentävä.
Hankalin ajo-osuuteni sijoittui Cannesista Monacon ohi Italiaan vievälle A10:lle. Puristin rattia tavallista kovempaa puolalaisten rekkamiesten ajaessa säännöllisesti kiinni puskurissani. Mutkainen tie ja ajonopeuteen nähden suhteettoman kapea väylä jyrkkine laskuineen eivät helpottaneet tilannetta. Mutta me pääsimme perille.
Tuntui mukavalta saapua Italiaan, jossa olen asunut lukuisia vuosia eri elämänvaiheissa.
Koska yhteen saappaaseen on sulloutunut 60 miljoonaa asukasta, autojen määrä vaikeuttaa ajoa. Hankin aikoinani ajokortin Roomassa, joten maan kulttuuri tuntuu kodikkaalta mutta myös tutulla tavalla stressaavalta. Joustaminen ja mielikuvituksen käyttö ovat kuitenkin italialaisten vahvuus, siksi asiat autoilussa soljuvat ajopelien määrästä huolimatta.
Parin viikon porskuttamisen jälkeen oli ihanaa pysähtyä ja nauttia anopin loputtomista kertomuksista ja seikkailuista ympäri maailmaa. Ne ansaitsisivat oman kolumninsa.
”Ärsytyksen aiheet olivat kovin tuttuja.”
Paloiko pinna? Ei koskaan totaalisesti.
Ärsytyksen aiheet olivat kovin tuttuja. Minusta ruokailu tapahtuu ruoka-aikana. Syödään aamupala, lounas ja illallinen, eikä eletä epämääräisiä pikkupaloja popsien missä ja miten sattuu. Väistimme taitavasti ja tietoisesti pariskuntakiistojen vaaran paikat: en saanut vinkkejä turvallisesta ajoetäisyydestä enkä antanut vinkkejä sopivasta ajonopeudesta. Selvisimme toisistamme ja 12 maan ajo- ja ruokakulttuureista mainiosti.
Jossain vaiheessa roadtripin suoma vapaus ja sen mukanaan tuoma alituinen valitseminen alkoivat kuitenkin väsyttää. Missä nukkua ja mitä syödä? Ihan sama, päätä sinä.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous