Kolumnit

Marianna Stolbowin kolumni: Kontrolloiva kumppani haluaa eristää uhrinsa muusta maailmasta – lopputulosta voidaan verrata panttivankeuteen

Pakottava kontrolli parisuhteessa on pitkittynyttä kaltoinkohtelua, joka murentaa uhrin itsetunnon. Jos uhri saa voimaa erota, piina jatkuu usein huoltajuuskiistana, Marianna Stolbow kirjoittaa.
Teksti: Marianna Stolbow

Päädyin kuusitoistavuotiaana seurustelusuhteeseen, jonka aikana ystäväni kaikkosivat. Kuin varkain poikaystäväni alkoi arvostella heitä, ja yksi toisensa perään vanhat kaverit etäännytettiin minusta. Minulla ei ollut lähipiirissäni ketään aikuista, joka olisi tunnistanut epäterveet piirteet. Onneksi havahduin asiaan ja sain kiskaistua itseni irti suhteesta, johon kuului monenlaista väkivaltaa.

Alistaviin suhteisiin eivät ajaudu vain nuoret naiset, eikä kovinkaan koulutustaso niiltä varjele. Myöskään avioero ei aina riitä lopettamaan kaltoinkohtelua. Tyypillistä on, että tilanteeseen päädytään pienin askelin mutta hyvin suunnitelmallisesti. Alussa kumppani kommentoi somekäyttäytymistä, sitten leimaa ystävät kunkin eri syystä oudoksi ja vähintäänkin typeräksi. Uhri saadaan tuntemaan häpeää, vähentämään yhteydenpitoa ystäviin ja hänet eristetään.

”Kun uhriin kohdistuva arvostelu kiihtyy, käsi kädessä sen kanssa murenee tämän itsetunto.”

Kun uhriin kohdistuva arvostelu kiihtyy, käsi kädessä sen kanssa murenee tämän itsetunto. Ilmiö tunnetaan nimellä pakottava kontrolli (engl. coercive control). Lapin yliopistossa pro gradunsa tehneet Anniina Hautala ja Henna Ojalehto kirjoittavat, kuinka tarkoituksena on tukahduttaa uhrin elinpiiri, sosiaaliset suhteet ja mahdollisuus avun saamiseen. Päämääränä on täysi hallinta, valta ja kontrolli suhteessa toiseen. Fyysistä väkivaltaa ei aina tarvita, sillä uhkailulla ja pelottelulla voi kieltää, pakottaa ja nöyryyttää. Vaikka lähisuhdeväkivaltaa kohdistetaan kaikkiin sukupuoliin, juuri tämänkaltainen pitkittynyt kaltoinkohtelu on ominaista heterosuhteille ja se kohdistuu tilastojen mukaan pääsääntöisesti naisiin.

Moni on kuullut kumppaninsa autonajoa, työntekoa tai lastenkasvatusta vähättelevää puhetta. Ja jos asiaa toistetaan tarpeeksi pitkään, alkaa uhri itsekin uskoa minuuden murtaviin sanoihin. Tarkoitus on tuhota sosiaaliset suhteet sekä toimijuus. Lopputulosta voidaan verrata panttivankien kokemukseen. Vaikka sellin ovi avataan, ei uhrilla ole kykyä kävellä siitä ulos.

Jos nainen saa lopulta voimaa, apua ja tukea, keinot kovenevat. Eron jälkeen tähtäimeen joutuu vanhemmuus. Tämä vaatii vainoajan tarinoihin uskovan rikoskumppanin. Sellaiseksi saattaa vahingossa joutua niin opettaja kuin sosiaalityöntekijäkin. Sillä ellei rikollinen näytä Karhukoplan konnalta, tarvitaan erityistä taitoa ja ammattimaisuutta tunnistaa juoni. Pakottava kontrolli jää monesti ammattilaisilta huomaamatta ja erityisen vaarallisilla vesillä liikutaan silloin, kun pelinappuloiksi joutuu eron jälkeinen vanhemmuus.

Ex-puoliso kyseenalaistaa toisen vanhemman kyvyt toimia kasvattajana. Pahimmillaan asetelma kääntyy päälaelleen, kun supliikki mies syyttääkin ex-vaimoaan epävakaudesta, väkivallasta, milloin mistäkin. Äidin auktoriteettia vähätellään, lasta yritetään kääntää äitiä vastaan tai äitiä infantilisoidaan koulun ja perhetyön ammattilaisille. Äitiä uhkaillaan lastensuojelulla. Tarkoitus on kostaa pakoon päässeelle kumppanille itsenäisyys ja irtipääsy. Yhteinen lapsi tarjoaa tähän välineet.

”Tänäkin kesänä joissakin perheissä aikuinen pelkää sanoa omia mielipiteitään.”

Tänäkin kesänä joissakin perheissä aikuinen pelkää sanoa omia mielipiteitään eikä uskalla tavata omia kavereitaan. Tai lapsi jännittää koko kesäloman, oikeuden määräyksellä. Tie on pitkä ennen kuin huijari byrokratian pyörteissä paljastetaan. Usein vainoaja maalaa itsensä uhriksi kertoen milloin vieraannuttamisesta, milloin häneen kohdistuvasta väkivallasta.

Panokset kovenevat, jos uhri pistää vastaan. Pelon ohella häpeä ja syyllisyys estävät uhria hakemasta apua. Siksi läheisten on tärkeä havainnoida muuttunutta käytöstä.

Jos läheisistäsi joku on kadonnut parisuhteensa myötä, ei pilailla ”Melania, blink twice if you need help” -vitseillä vaan soitetaan hänelle. Ellei hän vastaa, soitetaan uudelleen. Kerrotaan, että apua saa Tukinainen ry:n sekä Tukikeskus Varjon kaltaisilta toimijoilta.

Olemme mekaanisesti tottuneet puhumaan lapsen oikeudesta molempaan vanhempaan ja soitamme samaa levyä myös silloin, kun toisen vanhemman perässä on jo pitkä pelottava häntä. Kyseessä ei ole tavanomainen eron jälkeinen vanhempien välinen kiista. Tarvitaan erityisen valppaita ammattilaisia käsittämään, mikä lapsen lähipiirissä on oikeasti pielessä ja missä asuu vaara.

X