Kolumnit

Marianna Stolbowin kolumni: Nyt tehdään nevermindmap! Mitä kaikkea voisit tänä vuonna jättää väliin?

Multitaskaus, pahansuovat sukulaiset, kehon kehittäminen – mistä kaikesta voisi tänä vuonna päästää irti? Itse aion hankkiutua eroon kahdesta haitallisesta tavasta, Marianna Stolbow kirjoittaa.
Teksti: Marianna Stolbow

Ohjasin kirjallisuusterapeuttista kurssia Nelkyt ja risana. Nimestään huolimatta osallistujien ikähaarukka oli varsin laaja ja kurssilla naurettiin todella paljon. Kirjoittajien tehtäväksi tuli laatia oma Nevermindmap. Kukin mietti, mistä kaikesta kannattaisi olla piittaamatta, mistä voisi luopua ja mikä omassa elämässä vei turhaan aikaa ja energiaa.

Yksi kommentti jäi vahvasti mieleeni. Eräs nainen kertoi haluavansa päästää irti samalla tekemisen maniasta. Vie mennessäs tuo tullessas! Kuinka fiksuja naiset muka ovatkaan, kun hoitavat monta asiaa samalla ja kuinka naurettavia kaikkien muiden sukupuolien edustajat, kun ilmeisesti selviytyvät vain yhdestä hommasta kerralla.

”Annan itselleni luvan saada aikaiseksi koko ajan vähemmän.”

Saan itseni alituisesti kiinni multitaskaamisesta, siksi ymmärsin naisen viisautta. Nykyisin kuulen hänen äänensä aina, kun touhotan liian montaa asiaa kerralla. Annan itselleni luvan saada aikaiseksi koko ajan vähemmän. En siksi, että näin saavuttaisin lopulta enemmän vaan siksi, ettei ole mitään syytä puristaa itsestään kaikkia tehoja. Se on naurettava jippo, joka meille on tehokkaasti saatu myytyä.

Kannustaisin itse kutakin piirtämään oman nevermindmappinsä ja listaamaan kaiken turhan elämässään. Mistä kaikesta voisit hyvin olla piittaamatta? Mitä ilman voisit opetella elämään?

Pois joutavat pahansuovat sukulaiset ja epäluotettavat, energiasyöpöt ystävät. Kaikista ei tarvitse väkipakolla pitää kiinni. Kannattaisi myös lakata toivomasta, että kumppani muuttuu, ellei hänellä itsellä ole siihen innostusta. Ikuinen kehon kehittäminen joksikin paremmaksi joutaisi myös jäädä, paitsi jos se tuo aitoa iloa.

Patistaisin olemaan piittaamatta positiivisesta psykologiasta. Hampaat irvessä tavoiteltu positiivisuus alkaa ajan myötä kiristää leukaperiä. Aina positiivisesta juonteesta ei vaan tahdo saada kiinni, ja sekin on ok. Yhtä tärkeää on heittää tarpeettomien asioiden romukoppaan turhasta valittaminen, epämääräinen ininä, jumittavassa kassajonossa toisen niskaan huohottaminen, lasten sättiminen ja kaikki muukin aikuisominainen hölynpöly, josta ei ole mitään hyvää tälle maailmalle seurannut.

Tietenkin kaikki turhan ostaminen saa jäädä. Turhan tekeminen myös. Tämä vaatii tiukkaa seulontaa ja syvää ymmärrystä siitä, mitä asioita teen muita varten, mitä itseäni. Eikä se tosiaankaan ole itsekkyyttä. Edelleen voimme olla toisille tukena ja apuna, sillä sekin antaa elämällemme merkityksen, että meitä tarvitaan ja että tuomme hyvää mieltä.

Mutta jos työpaikalla sanoo joka kohtaan kyllä eikä kaveripiirissä halua pahoittaa kenenkään mieltä, on varmaa, että kotipesässä kohta kiehuu. Ah, kuinka monta riitaa ja räjähdystä siivottaisiin pois, jos putsattaisiin yleistä velvollisuuslistaa lyhyemmäksi. Olisimme yksinkertaisesti vähemmän uupuneita ja siksi enemmän läsnä omillemme. Moni parisuhdepulma ratkeaisi sillä, ettei ihminen juoksisi kumartamassa niin montaa herraa samalla kun pyrkii pitämään pesueensa kasassa.

Tänä vuonna valvominen saa jäädä, sillä luovun lopullisesti iltareippaudesta.”

Mitä sinä voisit heittää toisarvoisten asioiden joukkoon tänä vuonna? Itse heitin sosiaalisen median jo aiemmin, tänä vuonna poistolistalle joutui taustamusiikin kuuntelu samalla kun kävelen. Se on minulle radikaali ratkaisu – mutta uusille sanoille ja ajatuksille ei vain ole tilaa syntyä, kun laululyriikat ja sointukuviot tunkevat tajuntaani kävellessä. Pää ei yksinkertaisesti puhdistu eikä ituja ilmaannu, jos kävelylläkin korvista kantautuu lisää virikkeitä. Kadun taustarytmi riittää ja tossua toisen eteen!

Tänä vuonna myös valvominen joutaa jäädä, sillä luovun lopullisesti iltareippaudesta. Olen iltauninen, sillä siisti. Valvominen kostautuu ja siitä kärsii jok’ikinen, kun olen zombina koko seuraavan päivän.

Yritän myös päästä itseni soimaamisessa edes siedettävälle tasolle. Minulla on tapana sättiä itseäni viimeisimpänä siitä, etten enää lue riittävästi kaunokirjallisuutta. Välillä runot riittävät – viis siitä, ettei romaanien lukumäärä ole lähelläkään huippuvuosiani.

Mistä kaikesta sinä voisit olla piittaamatta alkaneen vuoden aikana ja suoda näin itsellesi ja läheisillesi armollisemman ja rauhallisemman arjen?

X