Jyrki Lehtola

Yksityisasioita

Teksti: Jyrki Lehtola

Muutama vuosi sitten tyttäreni ilmestyi huoneestaan kynä suussa eteeni.

“Isi, miksi sä ja äiti aikoinaan erositte?” Hetkinen. Olet 9-vuotias. Kiinnostuksen kohteesi liittyvät kavereihisi, karkkiin ja elektroniikan haltuunottoon. Silloin tällöin kysyt, mitä on ruoaksi. Ei tämän tematiikan pitäisi kuulua intresseihisi.

Miksi tämä sinua kiinnostaa?

“Ei se kiinnostakaan, mutta se kiinnostaa mun opettajaa.”

Miten niin?

“Se on koulutehtävä.”

Tytär hakee huoneestaan monisteen, jossa on aivan liikaa erilaisia kysymyssarjoja hänen elämästään. Eräs kysymyksistä on ”Ovatko vanhempasi eronneet?”. Ja jos ovat, jatkokysymys kuuluu “Miksi vanhempasi ovat eronneet?”.

Ensimmäinen reaktio on tietysti se, että tytär vastaisi kysymykseen “Ootsä hullu, ei kuulu sulle millään tasolla.”. Valitettavasti aikuisuus tarkoittaa sitä, että ensimmäinen 
reaktio niellään ja aletaan etsiä vastausta, joka ei tyydytä ketään. Siksi muotoilen vastauksen, joka on kuin henkilöhaastattelun otsikosta eli ei tarkoita mitään: elämä opettaa, kasvoimme erillemme, huomenna on päivä uusi; jotain, jonka kliseisyystaso on suuri ja informaatiotaso nolla.

Jälkeenpäin jäin positiivisena ihmisenä miettimään, oliko elämänkatsomustiedon läksytehtävän takana jokin suurempi opetus. Oliko varsinainen kysymys vain sumuverho, jonka takana piili opetus ihmistaimelle siitä, että ei pidä vastata tuntemattomien tyyppien yksityisyyttäsi loukkaaviin kysymyksiin.

Jos oli, opetus oli hieman kompuroiva, koska lopulta se opetti vain sen, että vastaa henkilökohtaisiin kysymyksiin valheellisilla fraaseilla, niin pääset elämässä eteenpäin.

ET-kysymyksen jälkeen vastaavia tehtäviä on tullut vastaan säännöllisin väliajoin. Niiden lisäksi vanhemmat ja lapsi saavat vuosittain ennen terveydenhoitajan tapaamista lomakkeet täytettäviksi. Lomakkeet muuttuvat kasvuvaiheiden mukaan, ja nyt niissä kysytään muun muassa seurustelusta, kuukautisista, siemensyöksyistä ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Kaksi kysymystä pysyy samana vuodesta toiseen: “Tupakoidaanko perheessänne?” ja “Käytetäänkö perheessänne alkoholia ja muita päihteitä?”.

Ymmärrän, että noilla kysymyksillä yritetään hahmottaa mahdollisia ongelmaperheitä ja puuttua ongelmiin ajoissa mutta vain väsyneen muodollisesti, sillä ei päihdeongelmaisia perheitä auteta vuosittaisilla kysymyslomakkeilla.

Ja miksi aina vain tupakka ja alkoholi, molemmat kuitenkin laillisia tuotteita? Jos yritetään hahmottaa lapsen ongelmia, voisi kysyä myös “Vietätkö paljon aikaa iltaisin yksinäsi?”, “Kuluuko vanhempiesi ilta puhelin ja tabletti kädessä?”, “Keskustelevatko vanhempasi enemmän Facebookissa kuin sinun kanssasi?” ja “Kuunteleeko isäsi/äitisi iltaisin murheellista musiikkia ja laulaa mukana?”.

Uusimmassa lomakkeessa on myös kysymys “Mitkä ovat perheenne vahvuudet?”. Tuijotin kysymystä hetken aikaa ja mumisin jotain epäkohteliasta siitä, millä kaikilla tavoilla tuohon voisi vastata, kunnes tyttäreni ehdotti vastaukseksi “Olemme pysyneet hengissä.”.

Vahvuuksia oli tosin vain yksi, mutta se sai kelvata.

Perheen 8-vuotias istui taannoin lattialla läksyvihon kanssa.  Eräs ET-läksyistä oli “Kerro jokin salaisuus tai salainen ajatuksesi, jota et koskaan ole kertonut kenellekään.”.

8-vuotias oli närkästynyt.  “En kai mä nyt kerro mun salaisimpia ajatuksia jollekin opettajalle tai kenellekään. Siks ne on just salaisia.”

Sanoimme 8-vuotiaalle, että jättää vastaamatta kysymykseen.

Jos haluaa olla optimisti, ehkä se oli oikea vastaus ja kysymys tarpeellinen. Me olemme muuttuneet joukoksi ihmisiä, jotka ovat tottuneet blogeissaan, päivityksissään, twiiteissään ja tv-ohjelmissa avaamaan yksityiselämänsä vain viihdyttääkseen tuntemattomia ja saadakseen huomiota 12 sekunniksi. Jos elämänkatsomustiedon opetuksessa hahmotetaan tuollainen trendi ongelmalliseksi ihmisen kehityksen kannalta, kysymys on tarpeellinen ja oikea vastaus siihen on juuri se, että ei kuule kuulu sulle lainkaan, se on mun oma asiani.

Jos tuo taas ei ollut tarkoitus, ET-opetuksessa ollaan huolestuttavalla tavalla hukassa.

X