Ihmiset

Piispa Mari Leppänen harrastaa joogaa ja pyhiinvaelluksia: ”Kaipaan kokonaisvaltaista hengellisyyttä”

Vaikea elämäntilanne opetti piispa Mari Leppäselle sen, että jos kadottaa yhteyden omaan sisäiseen hiljaisuuteensa, kadottaa itsensä.

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Suvi Elo

– Ihmisen suurin pelko on, että hän jää hädässä yksin. Nyt näemme, että hätää kärsivät eivät jää yksin.

Vaikea elämäntilanne opetti piispa Mari Leppäselle sen, että jos kadottaa yhteyden omaan sisäiseen hiljaisuuteensa, kadottaa itsensä.

Piispa Mari Leppänen, 42, nousee Liedon Vanhalinnan Linnavuorelle, kun hän kaipaa hiljaisuutta. Silloin hän kävelee kiemurtelevaa polkua puisille portaille ja nousee niitä pitkin mäelle. Ylhäältä avautuu maisema Aurajokilaaksoon. Ennen kristinuskoa Linnavuori on ollut muinaisuskonnollinen pyhä paikka, joten ihmiset ovat jo vuosituhansia sitten nousseet sinne miettimään elämäänsä.

– Siellä oma elämä asettuu mittasuhteisiin. On ollut aika ennen minua, ja on aika minun jälkeeni. Samalla ymmärrän, miten hienoa on, että minulla on tämä elämä tässä kohtaa historian kaarta, Mari sanoo.

Mari Leppänen on kolmas nainen evankelisluterilaisen kirkon piispan virassa

Nyt hän istuu Linnavuoren juurella Liedon Vanhalinnan pihakahvilassa. Mari asuu lähellä ja on usein tuonut tänne vieraitaan. Hän on ottanut itsepalvelutiskiltä pahvimukiin kahvia ja paperilautaselle raparperipiirakkaa.

Arkipäivänä Marin asu näyttää juhlavalta. Hänellä on piispan liila paita, ja kaulassa roikkuu suuri kultainen risti, joka siirtyy aina piispalta seuraavalle. Marille risti siirtyi helmikuussa, kun hänet vihittiin Turun arkkihiippakunnan piispaksi. Hän on vasta kolmas nainen evankelisluterilaisen kirkon piispan virassa.

– On hienoa, että saan kantaa tätä ristiä, mutta onhan se aika näkyvä. Joskus tekisi mieli vetää villatakki päälle, hän sanoo ja naurahtaa.

Aiemmin Mari työskenteli Liedon seurakunnan pappina ja vihki Vanhalinnassa silloin tällöin morsiuspareja.

– Aika usein tuossa noin, hän sanoo ja osoittaa pihan toisella puolella jököttävää holvimaista kiviporttia.

Lue myös: Hilkka Olkinuora on pappi, feministi ja kuuden lapsen äiti: ”Elämäni korjausliikkeet eivät ole aina näyttäneet kauniilta”

”Ymmärsin, että jos kadotan yhteyden sisäiseen hiljaisuuteeni, kadotan itseni”

Yhdeksän vuotta sitten Marin elämässä oli vaikea ajanjakso. Hän oli varttunut avarakatseisessa, vanhoillislestadiolaisessa perheessä ja saanut kokea hyvän, turvallisen hengellisyyden.

Kun hänet vihittiin papiksi, nais­pappeut­ta vastustavat vanhoillislestadiolaiset sulkivat hänet ulos liikkeestä. Mari kutsuu kokemusta traumaattiseksi. Käsitys oikeasta ja väärästä oli ajateltava uudestaan, maailmankuva muuttui.

– Kun jouduin yhteisön ulkopuolelle, kadotin hengellisen kieleni. Olin pappi, mutta minulla ei ollut enää sanoja, joilla puhua Jumalasta, vaikka juuri se oli minun tehtäväni.

Tuleva piispa joutui etsimään uusia keinoja käydä vuoropuhelua Jumalan kanssa

Kriisi vei hiljaisuuden äärelle ja opetti paljon.

– Ymmärsin, että jos kadotan yhteyden sisäiseen hiljaisuuteeni, kadotan itseni. Minun oli opittava kuuntelemaan sitä, mitä syvimmilläni kaipaan.

Marin piti etsiä uusia keinoja, joilla käydä vuoropuhelua Jumalan kanssa. Hän alkoi harrastaa ikonimaalausta ja perehtyi myös hiljaisuuden joogaan, jossa yhdistetään kehonhuoltoa ja rukousta. Hän alkoi tehdä lyhyitä pyhiinvaelluksia. Yksi reiteistä kulkee Turun tuomiokirkolta tänne Vanhalinnaan Linnavuoren laelle.

Lue myös: Piispa Mari Leppänen alkoi seurustella Ristonsa kanssa jo rippileirillä isosena

Joogaaminen ja käveleminen saavat kehon ja mielen sulautumaan yhteen. Ja pyhiinvaelluksella voi kokea maiseman kauneuden kaikilla aisteillaan. Hengellinen kokemus voi olla myös kehollinen, vaikka Marin mukaan kirkko onkin unohtanut kehollisuuden tärkeyden.

– En halua väheksyä opillista sanoittamista, mutta tarvitsen itsekin kokonaisvaltaisempaa hengellisyyttä. Yhteiset rukoushetket ja jumalanpalvelukset ovat luovuttamattomia, silti moni etsii pyhän kokemusta muualta. Emme voi saarnata ylhäältä alaspäin opettaen vaan etsimme yhdessä vastausta ihmisenä olemisen suureen mysteeriin.

Rukoilemista Mari luonnehtii hengittämiseksi ja huokailemiseksi – ja sehän kuulostaa ihan muodikkaalta meditoimiselta.

– Meditoiminen mielletään idän uskontoihin kuuluvaksi, mutta se on vanhaa kristillistä rukousperinnettä. Jo Martti Luther puhui meditoimisen merkityksestä.

Voisivatko nykyihmiset löytää etsimänsä henkisyyden ja pyhän kokemuksen kirkosta?

– Meillä on kutkuttava haaste yrittää löytää kieli, jolla päästä dialogiin ihmisten kanssa, Mari sanoo.

.

X