Renja, 41, aloitti vuosi sitten uppo-oudon uimaharrastuksen, joka vaatii pitävät kengät – ”Tässä lajissa minua kiehtoo seikkailu”
Meren äärellä kohina pään sisässä rauhoittuu. Sukeltaja, uimari ja luonnonsuojelija kertovat, miksi he kuulevat meren kutsun.
– Meressä uiminen on jännittävää ja paljon vaihtelevampaa kuin uiminen hallissa, sanoo swimrun-harrastaja Renja Riihinen.
Meren äärellä kohina pään sisässä rauhoittuu. Sukeltaja, uimari ja luonnonsuojelija kertovat, miksi he kuulevat meren kutsun.
Renja Riihinen, 41, swimrun-harrastaja:
”Meri merkitsee minulle vapautta ja hyvää oloa. Veneilen kesäisin ja talvisin harrastan avantouintia. Viime vuonna sain uudenlaisen kosketuksen mereen, kun lankoni houkutteli minut aloittamaan swimrun-harrastuksen.
Swimrun-kilpailuissa osallistujat juoksevat pareittain tai yksin maastossa merkittyjä reittejä pitkin ja uivat avovedessä. Uinti- ja juoksuosuudet vuorottelevat.
Kun lankoni pyysi minua kisaparikseen, en ollut vielä hyvä uimari. Ajatus lajista jäi kuitenkin kutkuttamaan. Viime vuoden huhtikuussa menin uintikurssille ja elokuussa osallistuin lankoni kanssa ensimmäisiin kisoihin.
Meressä uiminen pelottaa minua välillä, koska tummassa vedessä ei näe pohjaan. Pelko hellittää, kun keskityn uimiseen, mielikuvitusta ei saa päästää laukalle. Ennen ensimmäistä kilpailua kuitenkin jännitin niin, että itkin.
Laji on Suomessa vielä aika tuntematon. Sen ovat kehittäneet ruotsalaiset kaverukset, jotka noin 20 vuotta sitten haastoivat toisensa läpäisemään reitin Sandhamnista Utöhön. Nykyään Ruotsissa järjestetään kesäisin lajin MM-kilpailut, nimeltään Ötillö, jossa kisamatka on noin seitsemänkymmentä kilometriä. Sen on arvioitu olevan yksi rankimmista kestävyysurheilukilpailuista.
”Laji on muuttanut suhdettani mereen.”
Kilpailumatkat vaihtelevat lyhyistä pitkiin. Tänä kesänä aiomme osallistua kolmeen kisaan. Syyskuussa Ahvenanmaalla järjestettävässä kilpailussa pisin uintimatka on 800 metriä. Se jännittää minua, sillä se uidaan avomerellä ja siihen aikaan vuodesta vesi on jo viileää.
Luonnonvesissä uinti on aina seikkailu, sillä olosuhteet saattavat vaihdella paljon. Uintiin vaikuttavat muun muassa veden lämpötila ja kirkkaus, aallot ja niiden korkeus. Lisäksi pitää tarkkailla mahdollista veneliikennettä sekä suunnistaa ja navigoida, että ui oikeassa linjassa oikeaan suuntaan.
Juoksu- ja uintiosuudet edetään samassa asussa eli märkäpuvussa. Kenkien tulee olla sellaiset, että ne pitävät juostessa ja läpäisevät vettä uidessa.
Minulla on nyt vuosi harjoittelua takana. On mielenkiintoista nähdä kesän kisoissa, miten olen kehittynyt. Tavoitteenani on, että minulla olisi koko ajan kivaa. Se on kova tavoite, sillä laji on raskas.
En pidä yleensä ottaen kilpailemisesta, mutta tässä lajissa minua kiehtoo sen elämyksellisyys, seikkaileminen ja itseni ylittäminen. Swimrun on urheilua, mutta myös irtiotto arjesta. Parasta swimrunissa on luonnossa liikkuminen. Laji on muuttanut suhdettani mereen. Olen ymmärtänyt, että merellä on monta väriä, ilmettä ja luonnetta. Sitä pitää kunnioittaa ja suojella.”
Työtä meren hyvinvoinnin puolesta
Anna von Zweygbergk, 31, merensuojelija:
”Vahva suhteeni mereen ja saaristoon syntyi varhain. Kasvoin saarella Naantalin Luonnonmaalla ja vietin lapsuudessa paljon aikaa mökkeillen ja merellä veneillen. Nykyään liikun merellä etenkin kesäisin omalla purjeveneellämme.
”Mökkimme lähivesissä oli aiemmin paljon kampeloita, nyt niitä ei juuri tule.”
Itämeri ja Saaristomeri ovat kallioineen ja luotoineen lähiluontoani, mutta olen purjehtinut myös maailman merillä. Viime syksynä sain ensikosketuksen purjehtimiseen Itämeren ulkopuolella, kun osallistuin purjehdukselle Manner-Espanjasta Lanzarotelle. Vesillä liikkuessani olen nähnyt rehevöitymisen ja ilmastonmuutoksen vaikutukset vesistöihin.
Vesistöjen samentuminen ja sinilevän lisääntyminen ovat näkyviä merkkejä muutoksesta. Myös kalakannoissa on tapahtunut muutoksia. Mökkimme lähivesissä oli aiemmin paljon kampeloita, mutta nyt niitä ei juuri tule. Lajit ovat vähentyneet, ja nykyään menestyvät sameissa vesissä pärjäävät lajit, erityisesti särkikalat.
Olen seurannut Itämeren tilaa myös työssäni ja vapaaehtoistoiminnassa. Opiskelin Tukholmassa kulttuurimaantiedettä. Silloin kiinnostuin Itämerityöstä. Valmistuttuani työskentelin projektipäällikkönä Pidä Saaristo Siistinä ry:ssä, jossa tein töitä Itämeren paremman voinnin puolesta.
Nykyisin olen ilmastotyön ja vihreän siirtymän asiantuntija ja pääsen työskentelemään laajemmin kestävyys- ja ilmastoteemojen parissa. Vapaa-ajalla toimin vapaaehtoisjärjestö Nordic Ocean Watchissa.
Toiminnan ydin on se, että koska meri antaa meille paljon, tulee meidän antaa sille takaisin. Järjestämme erilaisia merien suojeluun liittyviä paneeleja ja tapahtumia, kuten rantojen siivousta, ja kerromme erilaisista kestävistä tavoista toimia.
Meri on minulle monella tavalla tärkeä. Se antaa vapaudentunteen ja rauhaa. Haluan tehdä töitä merien paremman tulevaisuuden puolesta, jotta pian syntyvä esikoisenikin saisi nauttia merestä. Toivon, etteivät jälkipolvet joudu todistamaan yhtä radikaalia muutosta kuin esimerkiksi vanhempamme vaan tilanne saataisiin kääntymään paremmaksi.
Muutokset ovat niin hitaita, että saatan vasta vanhemmalla iällä nähdä työni tulokset.”
Meditaatiota pinnan alla
Vesa-Matti Väärä, 55, freelance-valokuvaaja:
”Meri on ollut aina tärkeä osa elämääni. Vietin lapsuuteni kesät isovanhempieni mökillä Nauvossa, jossa opin snorklaamaan viisivuotiaana. Kesäisin tutkin merenpohjaa ja simpukoita sekä ihmettelin vedenpinnan alla avautuvaa maailmaa. Siitä lähtien minun on pitänyt päästä säännöllisesti saaristoon, veden äärelle ja pinnan alle.
Vedenpinnan alla oleminen on hyvin meditatiivista. Minulla oli pitkään halu mennä yhä syvemmälle. Vuosituhannen vaihteessa kävin laitesukelluskurssin ja liityin Saaristomeren sukeltajiin. Sukelluslaitteet jäivät kuitenkin nopeasti, kun pääsin vapaasukelluksen makuun. Kokeilin myös vanhan koulukaverini innoittamana sukelluskalastusta, jossa kalastetaan vapaasukeltaen harppuunalla.
Samaan aikaan aloitin veden alla kuvaamisen kinofilmikameralla. Missioni on laajentaa ihmisten tietoisuutta Saaristomerestä kuvaamalla vedenalaista maailmaa.
Pinnan alla kuvaaminen on kuin tekisi löytöretkiä toiseen todellisuuteen. Kalat ovat mielenkiintoisia ihan lähivesilläkin, ja välillä törmää yllätyksiin. Kymmenen vuotta sitten helmikuussa kuvasin Utössä vedenalaista maailmaa, kun yhtäkkiä näin linssin läpi Norjan vesistä tutun turskan.
Alkukesästä näkyvyys on meressä hyvä. Airistolla näkyvyys heikkenee jo kesäkuussa, mutta Nauvon ja Korppoon eteläpuolella vesi voi olla todella kirkasta etenkin syksyllä.
Haaveeni on, että saisin viettää enemmän aikaa vedessä ja nauttia siellä pienistä hetkistä ja luonnon tarjoamista elämyksistä. Luonnossa liikkuessa ymmärtää oman pienuutensa.”
Jutun tekstit ja kuvat on julkaistu alun perin Annan numerossa 28/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous