Roberto joutui lentämään ja halusi kompensoida päästöt muilla valinnoillaan: ”Peseytymiseen riittää 2–3 litraa vettä”

Säästämisestä on puhuttu tänä syksynä enemmän kuin vuosikymmeniin. Monille se on välttämätöntä, toisille harrastus. Roberto kiristää kukkaronnyörejään ilmastosyistä, eläkkeellä oleva Anja puolestaan pakon edessä.

Patteri ei ole koskaan päällä Roberto Blanco Raitasuon, 34, Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa kaksiossa. Sisälämpötila saattaa olla talvella vain 18 astetta, mutta silloin Roberto kiskoo lisää vaatetta niskaan.

– Naapuriasuntojen lämpö tulee seinien läpi niin, ettei lisälämmölle ole tarvetta, hän sanoo.

Roberto viettää usein aikaa Taivassalon-mökillään, jossa lämpöä ei myöskään tuhlailla – ainakaan, jos mies on siellä yksin. Ex-tyttöystävällä oli tapana varoittaa ennen mökkireissuja, että hän ei sitten halua palella.

– Eksäni viihtyy 23 asteen huonelämpötilassa, mikä on minusta aivan liikaa talvisin. Useimmiten päädyimme jonkinlaiseen kompromissiin.

Viileä sisäilma pienentää sähkölaskua, mutta sitäkin tärkeämpää Robertolle on, että hänen hiilijalanjälkensä pienenee.

Huoli ilmastonmuutoksesta sai muuttamaan elämäntapoja

Espanjalais-suomalainen Roberto varttui Barcelonassa, mutta on asunut viimeiset 10 vuotta Suomessa. Taivassalossa vietetyt lapsuudenkesät herättivät hänessä voimakkaan tarpeen suojella ympäristöä.

– Betonisen suurkaupungin keskellä kasvaneesta suomalainen luonto tuntui arvokkaalta ja aidolta.

Kun Roberto aikuistui, huoli ilmastonmuutoksesta sai hänet muuttamaan elämäntapojaan ekologisempaan suuntaan.

Nyt kestävät kulutusvalinnat ohjaavat miehen arkea. Ne eivät aina ole taloudellisin vaihtoehto, mutta usein kuitenkin.

Jos dyykkaus olisi tehty Suomessa helpommaksi, Roberto voisi harjoittaa sitäkin, mutta nyt hän täyttää ostoskorinsa mieluiten tuotteilla, jotka ovat menossa hävikkiin.

Vaikka Roberto syö pääsääntöisesti vegaanisesti, joskus pakastimeen päätyy punalaputettua lihaa. Sitä hän syö säännöstellen, korkeintaan kerran viikossa. Arkisessa ruoanlaitossaan hän suosii palkokasveja, kuten papuja, linssejä ja kikherneitä.

– Halvimmaksi tulee ostaa esimerkiksi linssit kuivattuina ja liottaa ne itse käyttövalmiiksi.

Vaatteita Roberto ostaa maltillisesti. Osan hän hankkii käytettynä tai saa ystäviltään.

– Tänä vuonna olen ostanut muutamalla eurolla kaksi jättikassillista vaatteita Uffista, joka oli sulkemassa oviaan. Niistä riitti kavereillekin.

Joukkoliikenne ja pyörä riittävät kaupunkiasujalle

Viime vuonna Roberto laski kuluttaneensa enemmän luonnonvaroja kuin keskivertosuomalainen. Se johtui lennoista, jotka hän oli joutunut tekemään Etiopiaan suuntautuneen työkomennuksensa vuoksi. Poikkeuksellisia lentotunteja hän pyrki kompensoimaan muilla valinnoillaan.

– Olin Addis Abebassa lähes ainoa ulkomaalainen, joka pyöräili. Taksilla ajelu olisi ollut paitsi saastuttavampaa myös kalliimpaa.

Viime talvena Roberto satsasi sähköpyörään, jolla hän polkee vuoden ympäri. Hän laskee säästävänsä merkittävästi siinä, ettei omista tai käytä autoa.

– Toimiva joukkoliikenne ja pyörä riittävät kaupunkiasujalle.

Aika Etiopiassa opetti Roberton pohtimaan myös vedenkäyttöään. Maassa lämmin vesi oli sähkökatkojen vuoksi usein kortilla. Silloin hän keksi maalata vesikanisterit mustiksi ja jättää ne aurinkoiseen paikkaan muutamaksi tunniksi kuumenemaan.

– Totuin siihen, että peseytymiseen riittää 2–3 litraa vettä. Suomessakin pidän suihkuni lyhyinä ja viileinä.

Säästöjen avulla Afrikkaan

Miksi ei talveksi etelään? Robertosta luontoa ja rahaa säästyisi, jos suomalaiset viettäisivät osan talvesta maissa, joissa lämmitykseen ei kulu niin paljon energiaa.

Juuri työttömäksi jäänyt mies voi nyt säästöjensä turvin suunnata itse kohti etelää stressaamatta hetkeen työtilanteestaan. Hänen suunnitelmanaan on kiertää ensin junalla Eurooppaa ja päätyä lopulta ehkä Etiopiaan tai muualle Afrikkaan.

Etiopiaan Roberto suunnittelee aurinkopaneeliprojektia, jonka osatavoite on vähentää päästöjä maaseudulla, mutta ennen kaikkea parantaa paikallisten yhteisöjen elämää. Yrittäjänä hän on valmis ottamaan riskin.

– Sellaiseen haluan satsata rahaa.

Muutama mieluinen vaatekappale riittää

Anja Ahlgren, 64, inhoaa kaupassakäyntiä, mutta kahvin hinnannousu on saanut hänetkin juoksemaan tarjousten perässä – merkillä ei ole väliä, kunhan on tummapaahtoista. Kun kahvihammasta ei kolota, hän tekee ostoksensa edullisimmaksi havaitussa ruokakaupassa. Anjasta vyön kiristäminen on helpointa juuri ruuan kautta: itse tekemällä ja suunnittelemalla säästää.

– Kalliit lihat ja kalat ovat ylellisyyttä, eivät arkea. Ja ulkona syöminen on meille harvinaista herkkua.

Anja on tottunut tarkkailemaan rahankäyttöään. Hänen taloutensa on romahtanut kahdesti.

Vuonna 2002 Anja ja hänen silloinen puolisonsa olivat juuri ostaneet omakotitalon, kun puoliso menehtyi yllättäen. Anjasta tuli leski ja yksinhuoltaja tuolloin 12- ja 16-vuotiaille lapsilleen – ja velallinen. Surun ja järkytyksen keskellä hän havahtui siihen, ettei kahden ihmisen tuloille rakennettu talous kestänyt toisen puuttumista.

– Kotimme saimme pitää, mutta jouduin tekemään hirveän määrän töitä elättääkseni perheen, Anja kertoo.

Ei enää kahvilakäyntejä

13 vuotta sitten Anjan maailma järkkyi jälleen. Hänen nykyinen puolisonsa sairastui vakavasti ja jäi pysyvästi työkyvyttömäksi. Kun Anjalle selvisi, että hän oli jälleen perheensä ainoa elättäjä, hän tarttui kynään ja laati budjetin.

– Katsoin kolmen kuukauden ajalta, mihin olimme rahamme käyttäneet. Sitten kirjasin ylös kaiken, mistä voisimme tinkiä.

Hän järkyttyi, kuinka paljon oli kahvilakäynteihin tuhlannut ja veti ne yli listastaan. Se oli kuitenkin pientä erinäisten osamaksuhankintojen ja asuntolainan rinnalla. Anja ja Ari myivät asuntonsa ja muuttivat vuokralle. Silti laskuja vaan tuli.

– Alkuperäinen velka oli vain parikymmentätuhatta euroa, mutta kasvoi korkoa liki sataantuhanteen.

Lopulta Anja menetti luottotietonsa.

– Silloin ajattelin, että tästä ei ole enää ulospääsyä.

Pelastukseksi osoittautui velkajärjestely, jonka ansiosta Anja on tänä päivänä velaton. Hän ei halua ottaa lainaa enää mihinkään.

– Minusta on ihanaa, etten omista mitään. Teen vain niitä asioita, joihin minulla on varaa.

Erityisesti Anja nauttii käsillä tekemisestä.

– Käsityö- ja askarteluharrastuksissani voin onneksi valita edullisia vaihtoehtoja.

Anja ei halua ympärilleen turhaa tavaraa

Jäätyään vuosi sitten sairaanhoitajan työstään eläkkeelle Anja joutui taas viilaamaan budjettiaan. Hän hylkäsi kuukausittaisen hieronnan ja harvensi kampaajakäyntejään, vaikka lyhyt tukka ehtiikin kasvaa pahasti ulos mallistaan.

Hän on luopunut myös aiemmin kylpyhuoneen kaapit täyttäneistä pesuaineputeleista ja korvannut ne palasampoolla, joka säästää tilaa ja rahaa.

Anja kokee, että hänen iässään ja elämäntilanteessaan kulutus on niukkaa luonnostaan. Lapsiin ei enää mene rahaa, ja itselleen hän ei tarvitse juuri mitään.

– Vaatteista minun on helppo säästää, niitä en ostele. Muutama mieluinen vaatekappale riittää.

Nuorempana Anja saattoi tuhlata laukkuihin, mutta nyt nekin on myyty kirpputorilla. Enää hän ei halua ympärilleen turhaa tavaraa. Puoliso on hieman toista maata.

– Hän saattaa esimerkiksi ostaa minun makuuni liian kalliin puhelimen. Muistuttelen aina, että osamaksuihin ei sitten sorruta.

Sähkölasku parin 53-neliöisessä kaksiossa on noin 80 euroa kuussa, ja sitä yritetään pitää kurissa muun muassa valoja sammuttelemalla. Sähkön hinnannousu huolettaa Anjan hiukan.

– On selvää, ettei budjettimme salli sähkölaskun kolminkertaistumista.

Anja ei kestäisi kolmatta romahdusta

Koko elämänsä töitä paiskinut Anja sai vasta eläköitymistään edeltävinä vuosina kerrytettyä sukanvarteen muutamien tuhansien eurojen puskurin. Pahimpaan korona-aikaan säästäminen oli suorastaan helppoa, kun rahaa ei kulunut kahvila- tai teatterikäynteihin.

Säästöä syntyi myös heräteostoksia välttelemällä.

– Laadin kaupassakäyntejä varten ostoslistan ja pysyin siinä.

Välillä Anja miettii, miten selviäisi taloudellisesti, jos sairastuisi.

– Pelkään, etten kestäisi enää kolmatta romahdusta. Mutta turha surra tulevaa tautia.

Viime keväänä Anja laski, että kyllä vaan – heillä olisi varaa ottaa koiravanhuksen kaveriksi vielä kaksi kissaa. Maaliskuussa pennut tulivat taloon.

– Lemmikeistäni en voi tinkiä. Ne tuovat elämäämme niin paljon iloa.