Kauneus

Luonnonkiharat hiukset – ihanuus vai kamaluus?

25.9.2007 Teksti: Anna.fi

Mitä yhteistä on Gwyneth Paltrowilla, Nicole Kidmanilla, Sarah Jessica Parkeilla ja Michelle Pfeifferillä? Sen lisäksi, että he kaikki ovat upeita naisnäyttelijöitä, heillä on myös luonnonkiharat hiukset. Miksi sitten näemme heidän hiuksensa harvoin täydessä loistossaan? Onko luonnonkihara tukka ihanuus vai todellinen riesa omistajalleen?

Oletko yksi käkkäräpäistä?

Jos olet niin ”onnekas”, että olet syntynyt kiharatukkaisena, olet varmasti jossain vaiheessa inhonnut hiuksiasi. Olet luultavasti tuskaillut peilin edessä kesyttämättömien kiharoiden juostessa villinä ja vaipunut epätoivoon sukiessasi itsellesi kampausta. Ystäviesi sileät kampaukset ja muodikkaat leikkaukset ovat saaneet sinut tuntemaan hienoista kateutta. Parturissa käydessäsi saat unohtaa trendikkäimmät leikkaukset ja tuntuu kuin hiustuotteet olisivat suunniteltu vain suoratukkaisille.

Älä huoli, et ole ainoa kiharoiden kanssa kamppaileva. Ehkäpä et ole vain vielä päässyt sinuiksi kutriesi kanssa, tai kenties ympäriltämme puuttuvat kiharatukkaiset kauneusihanteet. Elämä kiharoiden kanssa ei kuitenkaan ole vain yhtä taistelua, sillä jokapäiväisen taistelun voi kääntää voitoksi! Selvitimme kiharien hiuksien salaisuuksia ja kuuntelimme kiharapehkon omistajien viha-rakkaustarinoita hiuksistaan. Tule myös kertomaan omia kokemuksiasi.

Todellinen kiharapää

Usein tavataan sanoa, että ihmiset, joilla on suora tukka, haaveilevat kiharasta, ja kiharahiuksiset tekisivät mitä vain saadakseen suoran ja sileän kuontalon. 24-vuotias Tiina on kuullut tuon niin monesti, eikä sanonta ikinä varsinaisesti ole helpottanut hänen suhdettaan hiuksiinsa. Tumma ja kiharapäinen neitonen on käynyt monenlaista vaihetta elämässään löytääkseen rauhan hiustensa kanssa.

”Hiukseni ovat olleet yksi elämäni suurimmista kamppailun kohteista, tärkeimmistä ylpeyden aiheista, kuin myös erilaisuuden tunteen aiheuttajista. Läpi on käyty monenlaista lookkia vuosien varrella. On ollut pitkää, lyhyttä, vaaleampaa, mustempaa, onnistunutta ja vähemmän onnistunutta hiusratkaisua. Silti olen taas palannut luonnolliseen kiharaani ja omaan luonnolliseen väriinikin”, kuvailee Tiina, jonka kiharat ovat aina olleet näkyvin osa hänen ulkonäköään.

Tiina löysi kiharan hiustyylinsä vasta 15-vuotiaana ja sitä ennen oli kokeiltu kaikki vippaskonstit hiusten suoristamiseksi. Suhteellisen siedettävänkin lopputuloksen pilasi usein kostea ilma.

”En olisi ikinä uskonut suoristusraudan auttavan tähän tukkaan, mutta jouduin syömään sanani kun parturi noin vuosi sitten näytti mitä raudalla saa aikaan. Ostinkin itselleni keraamisen raudan ja oli siinä ihmettelemistä, kun kerrankin näin itseni kunnolla suorahiuksisena. Loppujen lopuksi, ei se niin ihmeellistä ollut”, Tiina naureskelee.

”Koko ala- ja ylä-asteen toivoin niin paljon suoria hiuksia. Luulen, etten vaan osannut käsitellä kiharaa tukkaani sen vaatimalla tavalla ja lopputulos oli sen näköinen. Ongelma oli kai se, että yritin laittaa ja hoitaa hiuksiani kuten suoraa tukkaa. Vasta myöhemmin tajusin, että tähän tukkaan on ihan omat niksinsä”, Tiina kertoo. ”Kiharoilla on ihan oma meininkinsä ja hoito-ohjeensa. Esimerkiksi sen jälkeen, kun aloin todella pitämään kiharoitani, en ole pahemmin harjaa tarvinnut.”

Kiharaan tukkaan on todella omat vippaskonstinsa. Mutta miten päästä alkuun? Ensimmäinen asia on kai hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. ”Inhosin hiuksiani koska ne eivät ikinä menneet kuten halusin. Olikin olennaista tajuta, etten voi kiharoilleni mitään. Ainoa asia, mitä voin tehdä, on tukea niitä pyrkimyksissään”, Tiina toteaa kokemuksen äänellä

”Nyt rakastan kiharoitani. Ne ovat osa identiteettiäni ja persoonaani, jopa siinä määrin, että ilman niitä minua ei tunnisteta. Kun jokin aika sitten leikkasin hiukseni lyhyeksi ja jouduin aikani suoristamaan niitä, tutut lakkasivat moikkailemasta. Ei siksi, etteikö hiustyylini olisi miellyttänyt, vaan koska kiharattomana näytin aivan eri ihmiseltä. Ja kyllä olo olikin alaston ja tylsä ilman kikkaroitani.”

Taistelussa luovuttanut

Naisilla hiusten kihartelu ja väkertely on melko arkipäiväistä, mutta millaista on miehelle omistaa luonnonkiharat. 24-vuotialla Jussilla on niskaan saakka ulottuva kiharapilvi, joka useimmiten on taltutettu ponnarille tai jätetty huolettomasti auki. Tukka on paksu ja kihara voimakasta, eikä Jussin hiukset varmasti keltään jää huomaamatta.

”Oikeastaan nyt vasta alkaa suhde hiuksiini olla hyvä, mutta kyllä nämä aina ovat harmia tuottaneet. Jotenkin sitä kaipaisi enemmän helppoutta, ettei hiusten laittaminen olisi aina niin hankalaa. Olen kuitenkin luovuttanut jo taistelun ja päättänyt ottaa tästä kaiken ilon irti mitä saa”, Jussi kertoo virne kasvoillaan.

”En ole koskaan sen kummemmin tuntenut erottuvani joukosta, vaikka onhan sitä osakseen saanut leikkimielistä naljailua ala-asteella ja erityisesti veljeni tykkää kiusata asialla. Usein sitä saa myös kehuja ja kohteliaisuuksia kauniista hiuksista, mikä toisaalta ärsyttää, sillä ihmiset eivät tiedä kuinka hankalaa elämä kiharoiden kanssa on.”

Vaikka kiharahiuksisesta hiusten hallinta tuntuu kovalta urakalta, ei elämä suorahiuksisena välttämättä sen auvoisempaa ole. Jussille tämä paljastui, kun hän kerran pääsi käsiksi ystävänsä hiuksiin: ”Halusin niin kauan suorat hiukset, kunnes kerran, noin neljä vuotta sitten, yritin laittaa erään kaverini hiuspehkoa. Hänellä oli todella suorat hiukset ja tuntui kun ne eivät olisi menneet sitten mitenkään. Silloin ymmärsin, että on niitä ääripäitä toiseenkin suuntaan”, Jussi kertoo hymyillen.

Ongelmia kiharahiuksisille tulee usein parturissa. Omat kiharansa tuntee parhaiten, joten lopputulosta saa aina jännittää. ”Minusta tuntuu, etteivät parturit oikein osaa laittaa tukkaani. Ainakaan en koskaan ole tyytyväinen lopputulokseen. Ehkä vain kuvittelen liikoja ja luulen partureilla olevan joitain taikakeinoja tukkani laittamiseksi, hiusteni kiharuutta kun ei voi muuttaa miksikään.”

Mistä hiusten kiharuus sitten johtuu?

Kiharatukkaisia on varmasti aina mietityttänyt mistä hiusten kiharuus johtuu. Perintötekijöillä on varmasti paljon merkitystä, vaikka toisinaan kiharat saattavat hypätä parikin sukupolvea yli. Sekä Tiinalla että Jussilla on suvussa jossain polvessa esiintynyt hiusten kiharuutta.

Erään selityksen mukaan kiharuus johtuu hiuksen muodosta. Suorahiuksisen ihmisen hiuksen sanotaan olevan pyöreää, kun taas kiharahiuksisen hiuksen sanotaan olevan soikeaa. Tieteellisemmän selityksen mukaan hiukset ovat kiharat tai suorat riippuen hiusten rungon proteiinien disulfidi-sidoksista. Mitä enemmän sidoksia on, sitä kiharampi tukka on! Hiuksia permanentatessa tämä sidos muodostetaan kemiallisesti, mutta lopputulos ei ole pysyvä. Mutta luultavasti nämä tiedot eivät auta meitä sen paremmin ymmärtämään hiuksiamme. Se mitä kaipaamme, on käytännön ohjeita! 

Hiustenhoitovinkkejä kiharahiuksisille

– Älä kuivaa hiuksiasi pyyhkeeseen rajusti hangaten, vaan puristamalla vesi pois pyyhkeeseen.
– Etsi kiharoillesi sopiva muotoilutuote – kiharille hiuksille on olemassa omia tuotteita, jotka auttavat kiharoiden hallinnassa ja erottelussa, mutta myös jokapäiväisistä tuotteista löytyy hyviä vaihtoehtoja.
– Älä harjaa hiuksiasi – käytä mieluummin harvapiikkistä kampaa
– Anna hiusten kuivata itsestään tai käytä hiustenkuivaajassa diffuusoria. Muista, että kuivaajan käyttö vahingoittaa hiusta.
– Käytä sormiasi hiusten muotoiluun  – puristele ja pöyhi kosteita kiharoita käsilläsi.
– Suoristusraudalla saa helposti suoristettua hiuksia – käytä keraamista suoristinta kiharille hiuksille. Hiukset kannattaa lämpösuojata oikealla aineella suoristajaa käyttäessä.
– Muista, että kaikkien kiharat ovat yksilöllisiä, siksi samat säännöt eivät päde kaikille! Omat niksit löytyvät kokeilemalla.

Kerro myös omat vinkkisi kiharille hiuksille!

Linkkejä:

www.naturallycurly.com

Päivi Kankaro

Kommentit

Pääosin positiivisia kommentteja olen saanut ikäni paksuista tummista kiharista hiuksistani – mutta ei elämä helppoa niiden kanssa ikinä ole ollut. Olin kalju vielä vuoden ikäisenä mutta kun tukkaa tuli niin sitten tulikin ja kiharaa. Kuitenkin pitkät kauniit hiukseni kynittiin kun olin neljän – tein unisutturoita, olin sanonut – siis nukkumaan mennessäni pyörittelin sormieni ympärille – eikä niitä aamulla saatu auki kammattua. Murrosiässä olivat pitkät ja yritin suoristaa letittämällä märkinä pikkuleteille ja avaamalla kun olivat kuivuneet – tuloksena vähän suorempi suuri pilvi pään ympärillä. 1960-luvun lopulla näytti hyvältä tansseissa silti. 🙂 Sitten tulivat minivoguet, yhdessä olimme ystäväni kanssa niitä ottamassa kampaajalla – hän vain ei suostunut pitkiä hiuksiani siihen muotoon leikkaamaan.. Ja muistan kyllä että hiuksiani ihailtiin niinä aikoina edelleenkin. Sadevesi viimeisenä huuhteluvetenä hiuksia pestessä oli nuorena keinoni pehmentää pörröisyyttä. Lakkaa en koskaan käyttänyt… silloin. Kolmen lapsen syntymät tiheään tahtiin eivät isommin hiuksiini vaikuttaneet. Mutta muutto monien vuosien jälkeen takaisin merenrantakaupungin lähelle 1980-luvun puolivälin jälkeen oli pysäyttävä. Kävelin lähikaupungissa ja siellähän tuuli – kaikkien muiden hiukset olivat ojennuksessa mutta omani pitkät aivan sekaisin. Leikkuutin lyhyiksi ja pidin pitkään ihan sellaisina. Vanhemmuuteen olen vähän pehmentänyt ja kasvattanut rikotun puolipitkän, joka edelleen kasvaa nopeasti. Jo pitkään olen hellinyt ja suitsinut hiuksiani kaikella mahdollisella mitä vain saatavilla on. Harjaaminen ei ole näihin koskaan auttanut eikä suoristus – paitsi rullaantuvaa otsatukkaa kyllä suoristan. Tiheä kampa jolla koko pää alassuin kammataan, sitten kosteutus, muotovaahto ja kevyt lakka tms.. sitten pää ylös ja asetellaan ja kammataan taas, viimeistelyjuttuja, kastelua ja viimeiseksi voimakas lakka. Vähän pysyvät sitten ellei ole kovin kosteaa ulkona. Ja näin vanhemmuuteen paksuja kiharia ei tarvitse pestä kuin vajaan kahden viikon välein. Harmaita ei vielä kovin ole vaikka täytin juuri 61. Värjäämisestä en tiedä, tukisiko vai olisiko loputon suo juurikasvuineen – nopeasti kun kasvaa edelleenkin. Mutta aina aamuisin näytän peikolta, olipa lyhyempi tai pidempi, edelleenkin. Ja sädekehä sateessa taattu. 🙂

Kommentit

Kylläpä sattui sopivasti! Juuri aamulla taas hiusteni kanssa tappelin vahvasti luonnonkiharan hiuspehkoni kanssa… Suorista hiuksista näen päiväunia, mutta edes suoristusrauta ei näihin hiuksiin tehoa. Sen joutui kampaajanikin lopulta myöntämään. Usein kuulen tuttavilta miten kauniit ja ihanat ja ”taipuisat” hiukseni ovat. Tulee niinä hetkinä aina mietittyä, että ei nuo ihmiset tiedä mistä puhuvat. Kuitenkin iltoina muutamina olen ollut erittäin tyytyväinen omiin kiharoihin, kun olen ystävieni epätoivoista tikkusuorien hiusten kääntämistä ja vääntämistä seurannut. Vähän muotoilutuotteita vain ja kiharat on kunnossa!

Kertaakan nelikymmenvuotisen elämäni aikana en ole inhonnut luonnonkiharia hiuksiani niiden luonnonkiharuuden takia, enkä ikinä ole halunnut suoraa tukkaa.

Tää on oikein hyvä näin: monivärisen harmaa, puolipitkä ja kihara. Ihan ittestään ilman värjäyksiä ja permanentteja.

Minäpä sain kiharat hiukset vasta viisikymppisenä ja olen erittäin tyytyväinen. Siihen asti otin pehemnnyksiä 3 kuukauden välein melko suoriin hiuksiini. Nyt ei tarvi kuin pesun jälkeen vähän muotovaahtoa ja rutistella hiukset muotoonsa!

No juu – just aamulla kirosin, kun en ehtinyt kylppärin aamuruuhkan takia hakea muotovaahtoa ja taltuttaa pystyssä sojottavia kiharoita. Mutta onneksi on hätäapupurkki duunissa ja aamutuokio sormin muotoillessa teki taas tehtävänsä: ai kun sulla on ihanat noi hiukset… onko sulla uus permanentti… voi kun sais tuommoiset 😉

Kymmenen vuotta sitten sairastetun pälvikaljun jälkeen vähän aikaa jaksoin vielä suoristaa ja syyskosteita aamuja kirota, kun aamun uurastus valui hukkaan ja hiukset kihartuivat uudelleen. Nyt olen antanut periksi ja aamurutiineihin kuuluu entisen föönäyksen ja harjaamisen sijaan sormin rutistelu ja hyvien hoito/muotoiluaineiden käyttö, jotta luonnonkiharan hiuksen karvaisuuden saa vähän edes kuriin.

Nyt olen melko tyytyväinen nopeasti hoituvaan kampaukseen. Juhlaan saa hyvillä aineilla ja hiukan pidemmällä tuhtaamisella upean kiharapilven. Mutta melkein neljäkymmentä vuotta se vei : )

Minullapa onkin sellainen ongelma, että hiukset kihartuvat vain osittain. 🙂 Eli päällä on kiharaa hiusta mutta alla sitten suorempaa. Ja se onkin jännittävän näköistä kun kampaajat tykkäävät leikata sillä viisiin että niskassa on pisimmät hiukset. Ne sitten lepäävät suorina selkääni vasten kun päältä kihartuu hiukset laineille, ja pituusero näyttää kaksinkertaistuvan.

Aina hiukseni eivät edes kiharru kunnolla, mutta kostealla säällä niistä taas tulee yksi pörröpilvi. 🙂

Luonnonkiharaa latvoissa.. KÄÄK..ei hyvä.. Hätäponnari pelastaa kun hermot alkaa menemään.

Hei Sormikihara! Itse olen sairastanut pälvikaljun jo kahteen kertaan ja taas iski. Ensimmäinen meni ohi parissa vuodessa, toista parantelin 7 vuotta ja nyt kun yhden talven sain pitää tukkaa oikein kunnolla ponnarilla, niin jopa taas alkoivat kesällä niskavillat karista.. Ikävä vaiva, vaan minkäpäs tälle. Kyllä siinä kikkaroiden murehtimiset on jäänyt taka-alalle, kun ei edes tukka pysy päässä! Olkaa iloisia te, joilla on sitä hiusta, vaikka kuinka hankalat kiharat olisi! Omat kiharani saavat nyt hulmuta vain, sillä kiinni ei tukkaa voi kaljun takia laittaakaan.. Elämä jatkuu kuitenkin ja tämäkin vaiva on jotenkin osa minua, vaikka jo innolla odotan, että kalju kasvaisi umpeen. Onko muilla kokomuksia kaljusta?

25-30v välillä suoristin hiuksiani, mutta onneksi luovuin siitä. Mulla on täysin kikkurat hiukset ja tykkään kyllä niistä. Oikeilla tuotteilla pysyy jäntevät kiharat, eikä tule sellaista luonnonkiharalle tyypillistä söheröä.

Ainut ”ongelma” on silloin kun mennään johonkin mökille missä ei ole sähköä, tai kavereilla yllättäen saunaan, eikä ole kuivaajassa sitä lisätötteröä eikä oikeita aineita -> lopputuloksena on kamala sumppukasa :(.. Nykyään kannan aina mukanani käsilaukussa pikkiriikkisissä purkeissa yhden kerran annokset tukkamömmöjä..

Olispa kiharat, muttakun on taipuisat… Kiilloton söherö joka ei pysy kostealla suorana eikä kiillä, muttei myöskään pysy ”kiharana”, epäsiisti siis aina… ;-(

Täällä yksi luonnonkihara hiuksinen. Kuulkaas, kanssa siskot (tai veljet) – ollaanpa iloisia siitä että meillä on kiharat! Mä en ikinä luopuisi kiharista hiuksistani! Olen saanut pelkästään positiivisia kommentteja tämän 30 vuoden aikana hiuksistani. Ne ovat osa identiteettiäni. Mistä muusta saisikaan niin kaunista, seksikästä, bile- tms. kampausta kuin kiharoista. Mieletöntä hääpäivänikin olla oma itsensä, verrattuna muiden keinotekoisiin ja -näköisiin kiharoihin. Toivottavasti hiukseni eivät ikinä suoristu..

Hiukseni olivat monta vuotta aika pitkät ja suorat, eivätkä ne oikein taipuneet mitenkään. Kun sitten kesällä kävin leikkauttamassa tukkani lyhyemmäksi, ne alkoivat taipua ihan itsestään. Ei minulla mitään luonnonkiharoita ole, vaikka haluaisinkin. Olkaa vaan onnellisia niiden kiharoittenne kanssa ; )

en ole yhtään sinut luonnonkiharoitteni kanssa, joten suoristan ne joka ilta ja aamu tikkusuoriksi tai pienille laineille. juttujanne lukiessani en voinut ymmärtää miten te kaikki olitte aluksi vihanneet kiharoitanne mutta lopulta rakastuneet niihin. itselläni ei ole kyllä vielä mitään rakastumisen merkkejä ilmassa. Minulla hieukseni kihartuvat edestä aivan kiharalle mutta takana on loivempaa kiharaa. joten niitä ei saa kovin mitenkään kivasti pöyhittyä ja jätettyä kiharalle. hyvä esimerkki hiuksistani ovat sarah jessica parkin hiukset, mutta ne eivät ole takaa yhtä kiharat-harmi vain..
toivottavasti joskus edes vähän ihastuisin kiharoihin. 🙂

Mulla oli ensimmäiseen synnytykseen saakka suorat kiiltävät pitkät hiukset. Synnytyksen jälkeen varmaan puolet lähti ja uusi kasvava hius oli aivan kiharaa! Toisen raskauden jälkeen kihara oli entistä kiharampaa.

Suorempaa hiusta on aivan edessä ja takana on varsinainen pilvi 🙂 Nämä on pakko pitää pitkinä, muuten ei tule mitään.

Sehän se harmillista onkin, että omat kiharat eivät kuitenkaan ole ”riittävän kiharat”. Eli joskus kihartuvat, joskus eivät, syytä en tiedä. Enemmänkin ovat taipuisat, mutta eivät todellakaan tasapuolisesti tai symmetrisesti! Kasvojen toiselta puolelta hiukset kääntyvät sinnikkäästi ulospäin ja toiselta puolelta tasan tarkkaan niitä ei saa ulospäin väännettyä millään (pysyvästi ainakaan).

Kyllähän näiden kanssa pärjää, mutta lopputulos on aina sattuman kauppaa. Joskus asettuvat pesun jälkeen ihan itsestään tosi kivasti, joskus taas kun haluaisi jotenkin tietyllä tavalla, se ei onnistu millään.

Moi kalju kiharan alla! Omat pälveni hävisivät pikkuhiljaa kolmen vuoden aikana, alkuun kiersivät vastapäivään päätä ohimolta lähtien koko ajan kasvaen ja siitä sitten pikkuhiljaa alkoivat kasvaa onneksi karvaa – jossain vaiheessa otsalla oli piikkisuora vitivalkoinen vauvahiusirokeesi, tummui sitten kasvaessaan oman väriseksi. Pitkään piti pelätä lähteekö tukka kokonaan vai uusiiko vai minkä tyyppisen taudin olin onnistunut saamaan. Nyt näyttäisi siltä, että taisi olla kertakokemus – tosin aina reippaamman karvanlähdön aikana pieni hysteria iskee ja pitää oikein kunnolla tunnustella löytyykö taas pennin läikkiä… Jos jotain hyvää, niin kihartuminen voimistui uuden tukan myötä ja on nyt helpommin hallittavissa tämä pörrö, kun on kihara kauttaaltaan eikä erilailla eri osissa pollaa.
Hyvää jatkoa sinulle ikävän kumppanin kanssa – hienoa, että asenteesi tuntuu olevan kohdallaan!

Omat hiukseni on luonnonkiharat, mutta ei kumminkaan liian kiharat kuten kuvan hiukset. Omat hiukseni menevät ”laineilla”, sitten on niitä joilla on ns. ”afrokiharat”. Koskaan ei ole tarvinnut ainakaan hävetä hiuslookia, sen sijaan häpeisin jos olisi ohut maantienharmaa letti..

Muistan kun jo ala asteella muut kysyivät kateellisina että onko minulla peruukki ja yhä kuulen kommentteja ja kysymyksiä että olenko värjännyt hiukset ja että olen laittanut hiukseni hyvin vaikka en koskaan laita niitä mitenkään enkä edes käy kampaajalla! 😀
Hiukseni toisinaan myös vaalenevat tai tummuvat vuoden ajan (ja auringonvalon!) mukaan ja hiuksissani on luonnollisia vähän vaaleampia raitoja, kuten kaikilla hiukset vaihtavat vähän väriä jotka eivät ole koskaan värjänneet hiuksia (veljelläni oli lapsena maidonvaaleat hiukset mutta nyt tummanruskeat! samoin äidilläni)
Silti useat näköjään luulevat, että kulutan paljon aikaa hiuksia laitellessa vaikka ainoastaan pesen ja harjaan ne..
Leikkaan hiukset itse jos tarvitsee ja käytän eniten ihan tavallisia markettishampoita, suihkussa hiukset menevät suoriksi mutta kuivutta ihan pörrölle ja kiharalle…

Juu, olisipa edes kunnon kiharat. Mutta kun tukka on siltä väliltä. Kostealla ilmalla menee mutkalle, ja hiusten laitto meni hukkaan. Jos yritän korostaa taipuisuutta puristelemalla muotoilutuotteella, menee osa mukavasti mutkalle ja osa yrittää pysyä piikkisuorassa. Ja loputkin oikenee tietenkin heti jos näyttää sen jälkeen harjaa. Usein hiukset näyttää lähinnä pörröiseltä langalta vaikka kuinka on laitettu. Ehkä en ole jaksanut tarpeeksi uutterasti etsiä oikeita tuotteita joilla kuontalon saisi kuriin. Mutta mieluummin ottaisin kunnon kiharapehkon kuin tällaisen epämääräisen mutkatukan.

Hei
Minulla on paksu, villi, luonnonkihara tukka. Nuorempana vihasin sitä sydämmeni pohjasta. Nyt olen jo siihen niin tottunut että olen melkein ylpeä siitä. Muut tytot pienenä aina vetivä tukkaani enkä koskaan tiennyt mistä päin tuo hyökkäys tuli. Myöhemmin kaikki niiden kateus muuttui tosi pirulliseksi. Esim. jos joku sanoi että minulla oli kaunis tukka niin heti siihen vastattiin, etta ei se ole kaunis, se on liian kihara. Aikoinaan yritin sitä suoristaa, käytin kaikkia aineita mitkä lupasivat suoria kutreja – ei ne eivät kuitenkaan mitään auttaneet. Olen saanut tukkani isäni äidiltä, näin ainakin kaikki vanhemmat sukulaiset sanoivat. Hän kuoli ennen syntymääni, joten en koskaan häntä tavannut. Kenelläkään muulla hänen jälkeläisellaan ei ole kiharoita. Nykyisin pidän tukkani lyhyenä ja vain sormilla sita hieman autan pesun jälkeen. Ainoastaan joskus laitan papiljotit keskelle eteen jotta kiharat tulevat hieman enemman sellaisiksi joista pidän. Kiharani eivät ole periytyneet tyttärelleni, hänellä on nyt poika ja mielenkiinnolla odotan jos hänelle tulee kiharoita. Äitini aina kutsui minua Käkkäräpääksi ja kun olin nuorempi luki minulle Jörö-Jukka kirjaa – minulla on myöskin vahvat pitkän muotoiset kynnet.

Tuollaisesta ”lähes kiharasta” tukasta voi kyllä saada kiharakampauksen, ja itse asiassa melko pienellä vaivalla verrattuna moneen kampaustyyppiin. Aluksi pitää löytää itselle sopiva hiusten pesu- ja hoitometodi. Itselleni (ja monelle muulle) kiharapäälle sopii hyvin pelkkä vesipesu (lämmin pesu, kylmä huuhtelu) ja vuorotellen / välillä pesu silikonittomalla hoitoaineella. Hiukset selvitetään aina ennen pesua, märkinä niihin ei kosketa kammalla eikä harjalla. Itse käsittelen hiukset ennen pesua luonnonharjasharjalla harjaamalla ja lopuksi vielä vedän viimeisetkin takut kammalla.

Tärkeä asia on tuo jutussakin mainittu hiusten kuivaaminen. Ei hankaamista, vaan puristelua pyyhkeellä. Jos latvat ovat huonossa kunnossa, voi tässä vaiheessa kämmenelle tiputtaa tipan jojobaöljyä, hieroa se kämmeniin ja vetää latvat kämmenten välistä.

Pyyhekuiviin hiuksiin kannattaa rypistellä _pieni_ määrä pehmeää vahaa tai muotoiluvoidetta. Jos haluat jakauksen, asettele se paikalleen sormella tai piikkikamman piikillä.

Tämän jälkeen hiukset kootaan löysästi pään päälle kuivumaan. Kätevintä on käyttää useita pinnejä tai klipsejä. Kasvojen ympäristön hiuksia kannattaa tässä vaiheessa ihan selkeästi asetella siihen suuntaan, kun niiden haluaa asettuvan. Pieniä määriä vahaa voi lisäillä eteen ja juuriin. Parhaimmillaan jo tämä rento nuttura kosteista ja lainehtivista hiuksista näyttää hyvältä!

Hiukset avataan kuivana tai lähes kuivana. Kiharoita voi avat avähän sormilla ja suihkuttaa pehkoon vähän hiuslakkaa.

omat kiharani näyttävät melkein samalta kuin permanentti ja olen monesti kuullut positiivisia kommentteja hiuksistani mutta miksi en voi itse olla tyytyväinen ?! ehkä joka aamu tappelu hiusten kanssa rasittaa..mutta onhan kiharista kyllä joissain määrin myös hyötyä : )

Tunnustan! Olen todella kateellinen kaikille niille joilla on luonnonkiharat hiukset 😉 Minäkin haluaisin semmoset, mutta minulla on tämä tylsä piikkisuora kuontalo.

Luonnonkiharat löytyvät täältäkin.. Välillä tuntuu, että kiharat ovat todellinen kirous, mutta kyllä ne silti ovat luonnonlahja, koska ajatellessani osaa ystävistäni ja miettiesssäni heidän tuskailuaan suorien, sileiden hiusten kanssa ajattelen, että omat hiukset saa silti kivasti laitettua huolimatta pörröisyydestä. suoristusrauta on hyvä juttu. Kiitos sen kekisjälle =) Ja ajatellaan me kikkurapäät, että mummoina hiuksia ei tartte permanentata 😉

Tyttärelläni on ihanat korkkiruuvikiharat latvoissa.Moni aina kyselee et okkos äitis laittanu sulle joka aamu kiharoita..ei ole,vaan tulevat ihan itestään.

Luonnonkiharat hiuksethan ovat ihan hirveät, epäsiistit, takkuisat!

Onneksi itellä ei ole luonnonkiharaa, ja aika paljon saisi maksaa että suostuisin edes permanenttaamaan tukkani. Oma tukka on ihan piikkisuora pesun jälkeen ja suoraksi se jääkin jos saa kuivua vapaasti. Tällä hetkellä tykkään pehmeästä, sileästä, kiiltävästä ja suorasta tukasta niin paljon etten kyllä kestäisi mitään luonnonkikkuroita. Mutta ei se silti tarkoita että vihaisin kiharoita muilla ihmisillä 🙂 Upeathan ne ovat kunnolla hoidettuna. Pääasia että on tyytyväinen tukkaansa, olkoon sitten luonnonkiharat, hieman taipuisat tai suorat!

Mulla kans luonnonkiharat ja menin leikkaamaan ensimmäistä kertaa eläissäni sivu-otsiksen vähän aikaa sitten! On kuulkaas tosi hyvä, liian lyhyeks ei saa leikata, mulla ei lähteny kihartumaan otisi, vaan latvat pikkusen taipuu. Nätisti kuitenkin.

Mulla on aika pöyheät ja säkkärät luonnonkiharat. Hiusten pesun jälkeen jos jätän hiukseni auki, ne näyttävät aika peikkomaisilta, mutta jos pidän hiuksiani letillä vaikka yön yli, ne näyttävät aika siedettäviltä. Jos yritän kammata kuivaa hiusta, hiuspehko vain pöyhistyy ja kiharat katoavat :O Eli hiukseni ovat aina takussa, vaikka se ei siltä näyttäisikään.

Hei! Mulla on kans kiharat hiukset. Ne ovat edestä AIVAN kiharalla ja takaata sitten laineilla. Mulla on aika vaalea tukka. Itse olen tosi iloinen kiharoistani. Jotkut tosin sanovat että hiukseni ovat rumia, jopa jotkut kavereistani! Onneksi enemmistö kuitenkin pitää tukastani. Olen saanut paljon kehuja ja haukkuja pehkostani.
No. Joka tapauksessa paksu kiharapehko on paljon kauniimpi kuin tavallinen suora maantiehaituva.

Sain isältäni syntymälahjaksi luonnonkiharat ja olen ylpeä niistä!Sisareni ovat kateellisia minulle, kun heillä itsellään on suorat ja vaikeasti hallittavat hiukset. Olen jo yli nelikymppinen enkä ikinä ole vihannut hiuksiani, ne ovat helppohoitoiset; pesu ja ”pöyhintä” märkänä riittävät ja ”valloittava kiharapilvi” on valmis! En omista fööniä, enkä ole ikinä edes harkinnut permanettiä. Talvella käytän enemmän muotoilutuotteita sähköisyyden poistamiseksi, muulloin riittää shampoopesu. Pidän ne olapääpituisena, silloin nen kihartuvat parhaiten. Myös 13v tyttärelläni on luonnokiharat hiukset ja myös hän nauttii niiden helppohoitoisuudesta.

Minulla on ollut pienestä lapsesta asti kiharat hiukset (en ole aikuinen). Ensin pidin niistä mutta en enään! Aamulla kun herään saan selvitellä takkuja hiuksista noin. 15min. Olen joskus suoristanut mutta heti kostealla ilmalla…
Niin jätin suoristamisen. No olen vähäksi aikaa jättänyt suoristamisen ja etsisin vinkkejä miten luonnon kiharat hiukset saisi luonnostaan sellaisille kauneille laineille (yhdensuuntaisille).Etsiessäni törmäsin tähän palstaan. Niin että olisiko kellään vinkkejä siihen laineille saamiseen. Ps. olen yrittänyt muotoilla hiuksia märkinä mutta kun menen nukkumaan kauniisti laineentuvilla hiuksilla niin aamulla asia on ihan toiste…

Täällä myös kiharapäinen, 13v. Kiharat on ihan kivat, pienempänä en tykännyt yhtään, mutta siinä 11 vuotiaana aloin olla sujut näitten kanssa 🙂 Ongelma onkin siinä, että hiuksia pitäis saaha kevennettyä, ajattelin kesän alussa leikkauttaa kerroksittain, mutta kun ei löydy mitään kivaa mallia, olisko siis kenelläkään ehdottaa sivustoa tms, jossa olis monipuolisesti hiusmalleja. Nyt nää hiukset on takapuolelta oiskohan 5cm lapaluiden alle.

joku anonyymi enpäs kerro itse laitan ainakin iltaisin ranskalaiselle tiukalle letille yöksi ja kun aamulla avaan sen, näyttää se ainakin hieman siltä miltä illallakin näyttänyt 🙂 joillain suihkeilla tms saan kiharoista ihan siedettävät, vaikka mieluiten kyllä suoristaisin ne aina!

Minulla on kans Luonnonkiharat ja inhoon niitä ihan hirveesti 😀 Tuntuu että niitä ei voi laittaa mitenkään kun ei saa kunnolla edes suoristusraudalla suoristettua! Jos olen jossain kylässä , moni ystäväni haluaa aina että lähdemme uimaaan…ja en mielelläni sitten suostu koska kun mun hiukset kastuu niin…jes ne on pystyssä taas 😀 Yks kerta käskin kampaajal/parturil ohentaa niitä, niin nyt ne suoristuu paremmin , mutta kihartuu viel helpommin ! 🙁 auttaisiko hiusteni kerroksittain leikkaaminen? ja onko sivustoja joista saisin joitain vinkkejä luonnonkiharoitten hiusten laittamiseen?

Itse omistan tällasen kasaripermiksen, nyt kolmenkympin portailla alkanut olemaan sinut asian kanssa.Nuorempana meni hermot kun toinen puoli on taipusampaa kuin toinen, mutta molemmat kähärtää. Yrittänyt suoristaa ja käyttää tuotteita, mutta turhaan. Se on 10 minuuttia ja hiukseni alkaa elää omaa kähärää elämää. Varsinkin kosteus saa ne villiintymään. Kampaajille en suostu menemään, koska he eivät ymmärrä kiharan päälle vaan tuputtavat omaa näkemystään kysymättä, ja näin pilaavat tukan. En tarkoita kampauksellisesti vaan struktuurisesti.
Mutta mieheni pitää, kun on omatekoisilla hunaja hoidoilla seksikäs laine/korkkiruuvi/kähärä pilvi illala ja aamulla, kuulema enkeliltä näyttää 🙂

Minulle tuli luonnonkiharat murrosiässä. Sukulaiseni luulivat että olin ottanut permanentin. Nuorena ne olivat pitkät ja annoin olla kiharana. Vaikka kuulin niistä monenlaista kommenttia. Niin hyvää kuin vähemmän hyvää.

Nyt vasta 55 neljä vuotiaana olen sinut kiharoitteni . Tyttäreni oli löytänyt netistä kiharien hiusten niksin. Lopetin shampoo pesun. Pesen vain lämpimällä vedellä joka toinen päivä ja laitan pesun jälkeen pään alaspäin ja teepaiden sängyn päälle johon lasken hiukseni rauhallisesti, ne menevät nätille kiharalle sinne teepaidan sisään ja tämä tötterö päässä rupean nukkumaan ja yöllä herään jossoin vaiheessa ja otan teepaitatötterön päästä pois ja aamulla on tosi kauniit hiukset.Eivät ole hampun näköiset kuin joskus olivat. Jos olen menossa iltamenoihin. pesen hiukset hyvissä ajoin ja laitan märät hiukset taas teepaiden sisään ja pidän 1-2 tuntia ja otan teepaidan pois. Hiukset ovat näteillä kiharoilla enkä koske niihin kuin ihan vähän asettelen ja saavat kuivui näille näteille kiharoille. Kannattaa kokeilla teepaitaa ja jättää sampoo pesut pois.
T . nyt vasta sinut kiharoittensa kanssa.

Mulla hiukset teki ihan ihme tempun kun lähdin yläasteelle. Ennen niin piikki suorista ja litteistä, sairaan ohuista ja sileistä hiuksista tuli vuodessa järettömän paksut, vahvat ja aivan kiharat. En tiedä mitä mulle tapahtui!!! ? En opi varmaan ikinä tykkäämään näistä, niin työläät ja ärsyttävät ovat mutta onneksi on keksitty suoristusrauta!! 🙂

Minulla on tällainen puolikihara, taipuu latvoista muttei käkerry. Onneksi tämän saa laitettua ja helposti (:

Äidilläni on ollut nuorempana täysin kiharat hiukset(nyt vanhemmiten suoristuivat), veljelläni hiukset käkertyvät saman tien jos ovat vähäänkään pidemmät. Minusta ne näyttävät hyviltä hänellä, mutta eipä velipoika itse pidä, joten leikkaa aina lyhyiksi. Sääli, vaan ei voi mitään : D

Pikkusiskollani on sitten täydelliset korkkiruuvikiharat. Kadehdin niitä joskus, mutta minulla on sentään todella paksut hiukset, siskolla taas ne ovat ohuet ja menevät kuivaajan jäljiltä hamppuisiksi.

Kiharat olivat jo ihan lapsesta asti itselleni riesat tuuheuden takia. En pitänyt niistä ja muita luokkalaisia katsellessa kadehdin heitä kuin myös päinvastaisestikkin kävi. Nyt 4 vuoden aikana olen hiukseni saanut kuriin suoristamalla 2 kertaa viikossa, kun ennen sai suoristella kolme kertaa ainakin, jotta pysyisi kuontalo siistinä.
Silloin kun en jaksa laittaa hiuksiani mitenkään überhienoksi, niin tyydyn alkuperäiseen hiustyyliini eli jätän ne laineilemaan. Suortuvat eivät niin helposti kuitenkaan mene sellaiseksi käkkäräksi kuin silloin aikanaan, mutta opinpahan pitämään edes hiukan omista hiuksistani. ^^

Itse olen vasta viime vuosina (toisaalta onneksi jo nyt 23 vuotiaana) oppinut tykkäämään omista kiharoistani. Aluksi en voinut sietää niitä pörröisyyden takia ja koska en yksinkertaisesti osannut käsitellä niitä. Nyt nautin kiharoistani ja koen olevani onnekas. Toivoisin että muutkin oppisivat arvostamaan kiharoitaan, ne ovat kauniita! Kirjoitan luonnonkiharoille/laineille omistettua blogia, jossa kerron hoitovinkkejä ja arvostelen tuotteita, http://fionacurls.blogspot.fi/

Olen yksi näistä kiharatukkaisista ja voin sanoa että tekisin mitä vain saadakseni ihanan sileät ja ilmavat hiukset mutta mitä sille mahtaa. Pienenä kuulin paljon ihmisiltä kateutta kun minulla oli kiharat ja paksut hiukset mutta jälkikäteen et tosiaankaan ymmärrä heitä. Kiharissa hiuksissani on muutenkin niin paljon tekemistä kun kuuntelee kaverieni kertomuksia niin tajuaa että joudun tekemään lähes kolmin kertaisesti enemmän töitä saadakseni edes jollain tapaa siistin näköiset hiukset

Mäkin oon käkkäräpää mut aika moni kehuu mun tukkaa? enkä mä kyllä halua suoria hiuksia olen tyytyväinen näihin

Sanonpa sinulle sinna olet hyvin paljon oikeassa sinulla on varmasti kauniit hiukset vaikka ne ovatkin kiharat?

Pääosin positiivisia kommentteja olen saanut ikäni paksuista tummista kiharista hiuksistani – mutta ei elämä helppoa niiden kanssa ikinä ole ollut. Olin kalju vielä vuoden ikäisenä mutta kun tukkaa tuli niin sitten tulikin ja kiharaa. Kuitenkin pitkät kauniit hiukseni kynittiin kun olin neljän – tein unisutturoita, olin sanonut – siis nukkumaan mennessäni pyörittelin sormieni ympärille – eikä niitä aamulla saatu auki kammattua. Murrosiässä olivat pitkät ja yritin suoristaa letittämällä märkinä pikkuleteille ja avaamalla kun olivat kuivuneet – tuloksena vähän suorempi suuri pilvi pään ympärillä. 1960-luvun lopulla näytti hyvältä tansseissa silti. 🙂 Sitten tulivat minivoguet, yhdessä olimme ystäväni kanssa niitä ottamassa kampaajalla – hän vain ei suostunut pitkiä hiuksiani siihen muotoon leikkaamaan.. Ja muistan kyllä että hiuksiani ihailtiin niinä aikoina edelleenkin. Sadevesi viimeisenä huuhteluvetenä hiuksia pestessä oli nuorena keinoni pehmentää pörröisyyttä. Lakkaa en koskaan käyttänyt… silloin. Kolmen lapsen syntymät tiheään tahtiin eivät isommin hiuksiini vaikuttaneet. Mutta muutto monien vuosien jälkeen takaisin merenrantakaupungin lähelle 1980-luvun puolivälin jälkeen oli pysäyttävä. Kävelin lähikaupungissa ja siellähän tuuli – kaikkien muiden hiukset olivat ojennuksessa mutta omani pitkät aivan sekaisin. Leikkuutin lyhyiksi ja pidin pitkään ihan sellaisina. Vanhemmuuteen olen vähän pehmentänyt ja kasvattanut rikotun puolipitkän, joka edelleen kasvaa nopeasti. Jo pitkään olen hellinyt ja suitsinut hiuksiani kaikella mahdollisella mitä vain saatavilla on. Harjaaminen ei ole näihin koskaan auttanut eikä suoristus – paitsi rullaantuvaa otsatukkaa kyllä suoristan. Tiheä kampa jolla koko pää alassuin kammataan, sitten kosteutus, muotovaahto ja kevyt lakka tms.. sitten pää ylös ja asetellaan ja kammataan taas, viimeistelyjuttuja, kastelua ja viimeiseksi voimakas lakka. Vähän pysyvät sitten ellei ole kovin kosteaa ulkona. Ja näin vanhemmuuteen paksuja kiharia ei tarvitse pestä kuin vajaan kahden viikon välein. Harmaita ei vielä kovin ole vaikka täytin juuri 61. Värjäämisestä en tiedä, tukisiko vai olisiko loputon suo juurikasvuineen – nopeasti kun kasvaa edelleenkin. Mutta aina aamuisin näytän peikolta, olipa lyhyempi tai pidempi, edelleenkin. Ja sädekehä sateessa taattu. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *