Ikuinen ylioppilas, melkein maisteri

”Korkeakoulutus on kärsinyt inflaation eikä maisterin papereilla tee enää juuri mitään”, sanoo 10 vuotta yliopiston kirjoilla ollut Pia ja pohtii, kannattaako hänen koskaan valmistua.

Yliopistokaupungeissa eletään parhaillaan fuksiaisten aikaa. Monella uudella opiskelijalla on selkeä viisivuotissuunnitelma: tenttejä, töitä, pro gradu ja maisterin paperit kouraan. Todellisuudessa harvan opinnot sujuvat näin linjakkaasti. Ala voi osoittautua vääräksi, elämäntilanne muuttua, työelämä viedä mennessään, gradu keskeytyä tai tutkinto muuten vain jäädä suorittamatta. Ainakaan kaikki eivät valmistu viidessä vuodessa.

Helsingin yliopiston kansleri Risto Ihamuotila kirjoittaa Yliopistolehden pääkirjoituksessa opintojen kulusta ja yliopiston vastuusta. Hänen mukaansa brutto-opiskeluaika vaihtelee opintoalasta riippuen kuudesta yhdeksään vuoteen. Ylioppilaslehden viimevuotisessa artikkelissa taas tiedetään, että joka neljäs suomalainen korkeakouluopiskelija jättää suorittamatta ylemmän akateemisen loppututkinnon. Vain 67 % Helsingin yliopiston opiskelijoista valmistuu 13 vuodessa. Moni jää melkein maisteriksi.

Pia valitsi työnteon

Usein tutkinnon suorittaminen tökkää graduvaiheeseen. Ihamuotila viittaa tutkimukseen, jonka mukaan suuri osa, 40 %, Helsingin yliopiston opiskelijoista on tyytymätön oman laitoksensa tarjoamaan tukeen; kukaan ei neuvo eikä auta. Toisaalta yliopistossa toimii kuitenkin opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry. Sen nettisivuilta löytyy tietoa gradun teon kamaluuksista sekä tukiryhmistä. Opinnäytetyöskentelijöiden tueksi on myös julkaistu lukuisia oppaita. Gradun tekijä ei siis ole aivan ypöyksin tietokoneensa ääressä, vaikka tuntisikin, ettei omasta ohjaajasta ole neuvojaksi.

Tuesta ja tiedosta huolimatta jotkut gradut jäävät kesken. Näin on käynyt esimerkiksi 30-vuotiaalle Pialle. Hän aloitti kymmenen vuotta sitten yleisen kirjallisuustieteen opinnot Helsingin yliopistossa ja on ollut jo vuosia gradua vaille valmis maisteri. Pialle ei ole kertynyt kahteen vuoteen lainkaan opintosuorituksia.

Syynä opintojen pitkittymiseen on työnteko: Pia on työskennellyt koko opiskeluaikansa. ”Opintojen alkuaikoina tein vuosien ajan mallintöitä, ajoittain kokopäiväisestikin. Sitten siirryin enemmän oman alani töihin ja olen työskennellyt jo kauan toimittajana”, Pia kertoo.

Maisterin paperit eivät tuo onnea

Pia sanoo, että työnteon aloittaminen opintojen kustannuksella oli tietoinen päätös, jota hän ei ole katunut. ”Suomessa on jo aivan liikaa maistereita, jotka eivät ole ennen valmistumistaan tehneet lainkaan töitä”, hän pohtii. ”Kaikilla on niin kiire valmistua viidessä vuodessa. Sitten huomataan, ettei ainakaan humanistisen alan naismaisterille ilman työkokemusta löydykään duunia noin vain.”

Pia ei syytä tilanteesta yli-innokkaita opiskelijoita, vaan korkeakoulujen nykyistä korostuneen tulosvastuullista tyyliä. ”Jossain pitäisi tänäkin päivänä olla paikka, jossa luetaan kirjoja, esitetään kysymyksiä ja tehdään tutkimusta. Jossa voisi kokeilla eri aloja ja sisällyttää erikoisiakin aineyhdistelmiä tutkintoonsa. Jos se paikka ei ole yliopisto, niin mikä sitten?” Pia kysyy. Hän vastustaa suuntausta tehdä korkeakoulututkinnoista nykyistä nopeammin suoritettavia ja käytännönläheisimpiä. ”Se, joka ei pidä teoreettisesta opiskelusta, voi mennä ammattikouluun.”

Ammattikorkeakouluissa taas haetaan nykyisiin entistä teoreettisempaa ja korkeakouluopiskeluun rinnastettavaa linjaan. Pian mielestä tämä kaikki on johtanut koulutusinflaatioon. ”Maistereita ja muita hyvin koulutettuja ihmisiä on jo aivan liikaa. Suhtaudun hyvin epäuskoisesti siihen, että minulle olisi enää tässä vaiheessa esimerkiksi työelämän kannalta hyötyä maisterin arvosta. Jos haluaa hyvän ja kiinnostavan työpaikan, on sen eteen tehtävä nykyisin paljon muutakin kuin oltava maisteri.”

Opintojen pitkittyminen on tehnyt siis kriittiseksi: jos yliopisto ei tarjoa sitä, mitä siltä haluaisi, miksi edes valmistuisi? Pia tunnustaa olevansa kahden vaiheilla oman valmistumisensa suhteen. Hän aikoo ehdottomasti ottaa ”jossain vaiheessa” humanististen tieteiden kandidaatin paperit ulos eli suorittaa alemman korkeakoulututkinnon. Maisterin arvon suhteen kanta vaihtelee. ”Yhtenä päivänä ajattelen, ettei papruista ole mitään hyötyä ja toisena päivänä minua häiritsee, etten ole valmistunut”, Pia miettii. Hän ei kuitenkaan ota graduttomuudestaan paineita. ”Perhe saattaa joskus painostaa ja joku tuttu kysellä, mutta en anna asian häiritä.”

Teksti: Jenni Saarilahti / A4 Media Oy
Kuva: A4 Media Oy / PF

Lähteet:
Risto Ihamuotila: Opintojen kulku ja yliopiston vastuu. Yliopistolehti 11/2002.
Arno Ahosniemi: Joka neljäs ei valmistu koskaan. Ylioppilaslehti 2/2001.

Nyyti ry:n kotisivut.