Johanna Fallström. 
Johanna Fallströmin mielestä missään ei ole parempia karkkeja kuin Suomessa. 
Työ ja raha

Johannalla, 35, on 250 kiloa karkkia työhuoneessaan ja vastaus kysymykseen, voiko karkilla elää: ”Voi”

Ennen irtokarkkiyrittäjäksi ryhtymistä Johanna Fallström oli karkkihirmu. Nykyään himo iskee enää harvoin, vaikka työtilassa lojuu satoja kiloja makeisia. 
Teksti: Piia Sainio  Kuvat: Sampo Korhonen 

Voiko karkilla elää? Kysymys naurattaa helsinkiläistä Johanna Fallströmiä, joka omistaa irtokarkkien postituspalvelu Caramelin.

– Voi! Vaikka pari vuotta meni kyllä niin, etten nostanut palkkaa itselleni. Mutta vuosi sitten ystävänpäivänä homma jotenkin räjähti, yrittäjä kertoo.

Johannan työtilaan leveälle pöydälle on pinottu kymmeniä läpinäkyviä neliskulmaisia karkkilaatikoita: King Kongin päitä, vadelma-salmiakkipommeja, erilaisia Panttereita, liitulakuja, kolakarkkeja… Kaikki alkuperäisissä tukkukaupan pakkauksissa, yhteensä 250 kiloa.

– Pidän melko pientä varastoa täällä, Johanna kertoo.

– Ystävänpäiväksi tuli vielä parisensataa kiloa lisää, enimmäkseen punaisen ja valkoisen sävyisiä karkkeja.

Ystävänpäivä on edelleen tärkeä sesonki. Johannan liikeidea on tehdä irtokarkeista sekoituksia, pakata ne kauniisti ja toimittaa ne postin mukana suoraan karkinystävien koteihin. Paketit menevät useimmiten lahjoiksi. Johanna kertoo, että viime vuonna Caramelin liikevaihto oli noin 150 000 euroa, kolminkertainen edellisvuoteen nähden. Palkkaa hän on nostanut viime kesästä lähtien.

Johanna Fallström

– Karkkeja pakatessani nautin hiljaisuudesta, niissä hetkissä on jotain hyvin rauhoittavaa

”Olin karkkihirmu ennen alalle ryhtymistä”

Lapsena karkkia oli aina Johannan ulottuvilla. Kotona saattoi olla esillä vaikkapa suklaapatukoita, ja niitä sai syödä kohtuudella. Johannan isä oli merimies, joka toi aina työmatkoilta tuliaisiksi makeisia, joita ei siihen aikaan saanut Suomesta.

– Olin karkkihirmu ennen karkkialalle ryhtymistä. Jos makeaa teki mieli, annoin itseni herkutella vaikkei olisikaan ollut viikonloppu, Johanna muistelee.

Nykyään Johanna tuntee harvoin todellista karkinhimoa. Töiden lomassa hän napsii pöydälle pudonneet karkit. Lempparinameja ovat kirpeät remmikarkit. Intohimo karkkeihin ei ollut tärkein syy lähteä alalle.

– Olen aina ihaillut yrittäjiä ja haaveillut yrittäjyydestä pitkään.

Lukion jälkeen Johanna valmistui matkailuvirkailijaksi ja sittemmin restonomiksi. Hän työskenteli viisi vuotta lentoemäntänä, kunnes jäi määräaikaisen työsuhteen jälkeen työttömäksi alkuvuodesta 2019.

– Mietin, mitä tekisin. Kavereiden kanssa vitsailimme viinilasin äärellä, että olisipa hauskaa, jos sunnuntaina kotisohvalla lötkötellessä voisi saada karkkia suoraan kotiin.

Johanna alkoi selvitellä, miten idean voisi toteuttaa. Hän testaili erilaisia paketteja ja karkkimääriä. Paketin pitäisi mahtua postiluukusta, ja karkkimäärän pitäisi olla siihen juuri sopiva.

Nyt bisnekset Suomessa rullaavat, ja suuntana ovat ulkomaat.

– Haluaisin valloittaa koko Euroopan, varsinkin britit, se olisi niin ihanaa!

Johanna innostuu kehumaan kotimaisia irtokarkkeja.

– Missään päin Eurooppaa ei ole niin hyviä nameja kuin meillä. Välillä mietin, miksei jokin iso firma, kuten vaikka Fazer, avaa jonnekin Lontoon Oxford Streetille kauppaa, jossa olisi myynnissä vain heidän omia karkkejaan.

Muutama Amerikan-karkkimarkkinoille lähtenyt ruotsalainen firma korostaa nimenomaan ruotsalaisuuttaan. Johannan mielestä myös meillä suomalaisilla olisi syytä uskoa omiin makeisiimme.

X