Työ ja raha

Osatyökykyiset Janni, 29, ja Jaana, 50, kertovat, miten tasapaino elämään on löytynyt: ”Olen ihan riittävän hyvä ja ahkera näinkin”

Imatralainen Janni Väkevä, 29, ja hyvinkääläinen Jaana Hanhela-Soininen, 50, ovat osatyökykyisiä. Toinen on työelämässä, toinen ei. Molemmat ajattelevat, ettei työ saisi olla ihmisen mitta.
Teksti: Tiina Suomalainen Kuvat: Sampo Korhonen ja Mikko Nikkinen

Saksanpaimenkoira Ron pyörii eteisessä. Se tietää pääsevänsä pian ulos. Janni Väkevän kihlattu Panu varaa taskuun raksuja ja kiinnittää hihnan.

Kun koti rauhoittuu, Janni kaataa itselleen kupin kahvia, istuu sohvalle ja avaa läppärin. Maanantait ovat Jannin Colosseum-päiviä: hän päivittää kuntokeskuksen nettisivuja ja tuottaa somesisältöä. Illalla, viidestä seitsemään, hän työskentelee paikan päällä kuntokeskuksen vastaanotossa. Tarvittaessa hän myös sijaistaa ryhmäliikunnan vetäjiä.

Aiemmin Janni työskenteli kuntokeskuksessa liki täysipäiväisesti. Mutta sitten hän uupui. Janni on jo kymmenisen vuoden ajan kärsinyt erilaisista mielenterveysongelmista.

– Olen aistiyliherkkä ja herkkä, ja minun on vaikea säädellä tunteitani. Olen myös tunnollinen ja kiltti ylisuorittaja. Tämä kaikki on johtanut toistuviin uupumus- ja masennusjaksoihin, syömishäiriöön ja itsetuhoisuuteen.

Janni Väkevä yrittää pysyä positiivisella mielellä ja tehdä asioita voimiensa rajoissa.

Janni Väkevä yrittää pysyä positiivisella mielellä ja tehdä asioita voimiensa rajoissa.

Janni näyttää kuntosalin nettisivujen kuvia, joissa hän hymyilee iloisesti. Hän on kuullut paljon ihmettelyjä siitä, mikä iloisen oloista nuorta ihmistä voi muka masentaa.

– Tiedän, että osa ihmisistä ajattelee, ettei sellaista sairautta kuin masennus ole olemassakaan. Että olen vain laiska. Itsellänikin on hyvin ristiriitainen olo: usein tunnen itseni B-luokan kansalaiseksi, kun en ole täysin kykenevä suorittamaan velvollisuuksiani tämän yhteiskunnan jäsenenä.

”Ajattelin muiden ajattelevan, että lusmuilen”

Jannin kaltaisia osatyökykyisiä on arviolta noin 600 000. Heistä työssä on 400 000 ja työelämän ulkopuolella 200 000. Työelämän ulkopuolella olevista noin kolmasosa haluaisi työllistyä ja arvioi olevansa kykeneviä työelämään.

– Osatyökykyiset ovat hyvin kirjava joukko. Osalla voi olla fyysinen tai psyykkinen vamma tai sairaus, joka vaikuttaa työkykyyn tai työssä jaksamiseen. Osatyökykyisissä on myös vakavasta sairaudesta toipuvia tai elämänkriisin kokeneita. Yhteistä heille kaikille on, että heillä on käytössä osa työkyvystään, summaa tutkija Marja Heikkilä Kuntoutussäätiöstä.

– Monet heistä eivät ainakaan työn alkaessa kykene tekemään täyttä, kahdeksan tunnin työpäivää. Olisi kuitenkin arvokasta kaikille – osatyökykyisille itselleen, työnantajille ja yhteiskunnalle – että kaikki halukkaat voisivat olla mukana työelämässä.

Jannin sairastelukierre alkoi, kun hän muutti ylioppilaskirjoitusten jälkeen Imatralta Kouvolaan opiskelemaan muotoilua. Lopulta hän sai opinnot suoritettua viidessä ja puolessa vuodessa. Opinnäytetyönsä Janni teki Colosseumille, jonne hän jäi valmistuttuaan kokopäivätöihin.

– Jouluna 2015 tajusin, etten voi jatkaa enää näin. Olin niin uupunut, etten tehnyt muuta kuin itkin. Jäin ensin parin kuukauden sairauslomalle. Sitten sain neuvoteltua yrittäjän kanssa, että jatkan osa-aikaisena. Yrittäjä onneksi ymmärsi tilanteeni. Mutta minua hävetti. Ajattelin muiden ajattelevan, että lusmuilen.

Maanantait ovat Jannin Colosseum-päiviä, jolloin hän muun muassa päivittää kuntosalin nettisivuja.

Maanantait ovat Jannin Colosseum-päiviä, jolloin hän muun muassa päivittää kuntosalin nettisivuja.

”Kuvittelin aiemmin, että kaikilla muilla menee hurjan hyvin”

”We may not have it all together. But together we have it all”, lukee olohuoneen oven yläpuolella. Jannin ja Panun vuokrakaksio on sisustettu rauhallisella harmaalla ja pirteällä punaisella.

Jannilla on nyt sellainen arki, jossa hän ei uuvu – kunhan hän muistaa, ettei ryhdy ylisuorittamaan. Perjantaisin Jannilla on töitä Imatran toimintakeskus Portissa. Siellä hän toimii vertaisohjaajana mielenterveyskuntoutujien vertaisryhmässä. Hän sai työn käytyään kokemusasiantuntijakoulutuksen.

Tiistaista torstaihin Janni opiskelee psykologiaa avoimessa yliopistossa. Hissukseen, kurssi kerrallaan.

Janni myös jakaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan Instagramissa sekä blogissaan Keittiöpsykologiaa ja kädentaitoja.

– Haluan tuoda somessa esiin sitä, että elämä on muutakin kuin loistavia onnistumisia. Kuvittelin aiemmin, että kaikilla muilla menee hurjan hyvin, ja se loi minulle lisää paineita. Nyt tiedän, että näin ei ole.

Raha-asiat rassaavat Jannia tällä hetkellä eniten. Hän on siinä kuuluisassa kannustinloukussa.

– Kun tuet saa rullaamaan, olisi parempi, ettei tekisi mitään töitä. Joudun raportoimaan Kelalle kaikki tekemäni työtunnit, koska ne vaikuttavat työmarkkinatukeen, ja TE-toimistolle opiskeluun käyttämäni tunnit. Toimeentulotukea joudun hakemaan joka kuukausi erikseen, koska minulla on palkkatuloa.

Marja Heikkilä huokaa syvään kuullessaan Jannin tilanteesta.

– Onhan se ihan järkyttävää, että ihmiset, jotka eivät ole täysin kiinni työelämässä ja joilla on esimerkiksi mielenterveyden ongelmia, joutuvat painiskelemaan tällaisten haasteiden kanssa. Ne vievät valtavasti energiaa.

”Usein tunnen itseni B-luokan kansalaiseksi, kun en ole täysin kykenevä suorittamaan velvollisuuksiani tämän yhteiskunnan jäsenenä.”

Ovi kolahtaa. Panu ja Ron tulevat sisään metsältä tuoksuen. Janni alkaa tehdä lähtöä kuntosalille. Hän pakkaa kassiin lompakon, kännykän ja tietokoneen kovalevyn siltä varalta, että hänellä on aikaa tehdä mainoksia.

– Haluatko mukaan välipalaa? kysyy Panu ja laittaa Jannille rasiaan mandariinia ja pähkinöitä. Vielä lähtöpusut ja menoksi. Janni hyppää siniseen farmariautoonsa ja ajaa Imatran keskustaan työpaikalleen.

Janni poistaa vanhoja mainoksia kuntosalin standista.

Janni poistaa vanhoja mainoksia kuntosalin standista.

”Olen ihan riittävän hyvä ja ahkera näinkin”

Matkalla sisään Janni pysähtyy repäisemään vanhat mainokset pois kuntosalin standista. Kerrostalossa sijaitseva kuntosali on sokkeloinen ja kotoisa. Kahvi tuoksuu ja rauta kolisee. Ryhmä miehiä odottelee vastaanottotilassa kuntopiirin alkua.

Janni lataa kahvinkeittimen, vastaa puheluun ja neuvoo tiskille tulevaa pariskuntaa.

– Hei Ville, muistatko, paljonko heillä onkaan etuutta? hän huikkaa esimiehelleen.

Asiakaspalvelun lomassa Janni käy läpi sähköpostia ja päivittää varauskalenteria. Välillä hän heittää huulta kanta-asiakkaiden kanssa.

– Viihdyn tässä työssä hurjan hyvin. Meillä on mahtava työyhteisö. Mielestäni työn pitää olla sellaista, että se antaa energiaa, Janni sanoo.

Kaksi tuntia kuluu nopeasti. Illan lopuksi Janni laskee kassan, panee astianpesunkoneen pyörimään ja hyvästelee Villen, joka jää vielä salille.

Janni ajaa kotiin hyvillä mielin. Hän voi nykyään paremmin kuin pitkään aikaan. Vuosia hän kävi erilaisissa terapioissa, mutta vasta reilu vuosi sitten hän pääsi terapiaan, joka on auttanut häntä konkreettisesti.

– Dialektinen käyttäytymisterapia eli DKT on antanut minulle työkaluja ahdistuksen kohtaamiseen ja tunteiden säätelyyn. Sen jälkeen, kun aloitin DKT:n, en ole ollut kertaakaan itsetuhoinen.

Kahden tunnin työrupeama kuntosalilla menee hujauksessa.

Kahden tunnin työrupeama kuntosalilla menee hujauksessa.

Häpeäkin on hellittänyt. Janni oli omaksunut ajatuksen, että ihmisen pitää elättää itsensä työnteolla, ei sosiaalietuuksilla. Terapia on opettanut hänelle positiivista ja hyväksyvää ajattelua.

– En enää näe tulevaisuudessa pelkkää mustaa. Unelmani on päästä opiskelemaan psykologiaa yliopistoon. Ja mitä sitten, jos olenkin ikuinen opiskelija tai osa-aikatyöläinen. Tärkeintä on tehdä asioita, joista pidän, eikä ajatella sitä, mitä muut ajattelevat. Olen ihan riittävän hyvä ja ahkera näinkin.

”Työnantajani ei ollut valmis järjestämään minulla kevyempää työtä”

Muhkea Samu-kissa nauttii auringosta olohuoneen pehmeällä matolla. Astianpesukone hurisee hiljaa. Pojat ovat koulussa, mies töissä ja Jaana HanhelaSoininen kotona. Kaksikerroksisen omakotitalon yläkerran hiljaisuuden rikkoo radiosta kantautuva musiikki.

Viisikymppiselle Jaanalle päivät kotona ovat tuttuakin tutumpia, sillä hän on ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 30-vuotiaasta asti. Syynä on MS-tauti, johon Jaana sairastui 25-vuotiaana.

– Työskentelin sairaalassa osastonsihteerinä. Työnantajani ei ollut valmis järjestämään minulla kevyempää työtä, joten ainoa mahdollisuus oli työkyvyttömyyseläke. Olihan se aika musertavaa jäädä pois työelämästä kolmekymppisenä, Jaana kertoo.

Sairauden alkuvuosina Jaana oli sen verran huonossa kunnossa, ettei työnhaku tullut mieleenkään. Sitten hän sai lapsia, pojat syntyivät Jaanan ollessa 38- ja 41-vuotias. Nyt nämä ovat jo koululaisia ja Jaanan MS-tauti rauhallisessa vaiheessa. Hänellä on toisessa silmässä heikentynyt näkökyky ja liikkumisessa rajoituksia, mutta lääkkeitä hän ei tarvitse.

– Vointini on hyvä ja olisin valmis palaamaan työelämään. Mutta kuka ottaa töihin vuosikausia työkyvyttömyyseläkkeellä olleen, kroonisesti sairaan viisikymppisen naisen?

Jaana Hanhela-Soininen olisi nyt valmis palaamaan työelämään, mutta hän epäilee mahdollisuuksiaan saada töitä.

Jaana Hanhela-Soininen olisi nyt valmis palaamaan työelämään, mutta hän epäilee mahdollisuuksiaan saada töitä.

”Sain mallitoimistosta viestin, että minut on otettu listoille”

Jaana miettii, että hän voisi tehdä osa-aikaisesti kevyttä toimistotyötä, työskennellä kaupan kassalla tai koulunkäyntiavustajana. Hän on rekisteröitynyt Duunitorille, jonka hakuvahti ilmoittaa työpaikoista, joista hän on kiinnostunut.

– Koulunkäyntiavustajaksi jo hainkin, mutta ei sieltä kuulunut mitään.

Eräänä päivänä katsellessaan televisiosta silmälasiliikkeen mainosta Jaana alkoi pohtia, keitä mainoksessa olevat ihmiset oikein ovat. Hieman googletettuaan hänelle selvisi, että he olivat mainosmalleja. Jaana innostui ja täytti saman tien itsekin mallitoimiston sivulla hakemuksen mainoskasvoksi.

– Sinne riitti muutama selfie. Sain pian viestin, että minut on otettu listoille. Se tuntui tosi mukavalta! Vähän myöhemmin kävin valokuvausstudiolla ja otatin itsestäni kunnon kuvat. Saa nähdä, mitä tämä poikii.

”Työnantajani ei ollut valmis järjestämään minulle kevyempää työtä, joten ainoa mahdollisuus oli työkyvyttömyyseläke. Olihan se aika musertavaa jäädä pois työelämästä kolmekymppisenä.”

Osatyökykyisten työllistyminen on parantunut viime vuosina, kiitos talouden suhdanteiden ja asenteiden muutosten. Myös valtakunnallisessa Osatyökykyisille tie työelämään -hankkeessa koulutettujen työkykykoordinaattoreiden avulla on osatyökykyisille saatu raivattua polkuja töihin.

– Osatyökykyisille voidaan etsiä työpaikkoja myös suoraan avoimilta työmarkkinoilta ja valmentaa heitä työhön. Tie työelämään -verkkopalveluun on koottu tietoja, keinoja ja ratkaisuja osatyökykyisten työssä jaksamiseen ja työllistymiseen, Kuntoutussäätiön Marja Heikkilä listaa.

Hän pohtii, että Jaanan tie takaisin työelämään voisi alkaa vaikkapa TE-toimistosta, jossa hän saisi ammatinvalinnan ohjausta. Työkokeilu on hyvä tapa saada tuntumaa työelämään ja omaan jaksamiseen. Työkokeilua voisi seurata palkkatukijakso.

Arkiset rutiinit täyttävät Jaanan aamupäivät.

Arkiset rutiinit täyttävät Jaanan aamupäivät.

”Merkityksettömyyden tunteita tulee ajoittain”

Jaana tyhjentää astianpesukonetta ja lajittelee pyykkejä kodinhoitohuoneessa.

– Kotitöiden lisäksi saatan kävellä juoksumatolla, katsella elokuvia tai kuunnella äänikirjoja.

Nyt hän ottaa esiin serviettitekniikkavälineensä ja alkaa koristella lasipurkkia. Jaana kertoo innostuneensa serviettitekniikasta, kun esikoisen eskarin vanhempainillassa vanhemmat pantiin leikkaamaan ja liimaamaan. Serviettitekniikassa vain mielikuvitus on rajana: voi koristella, tehdä kollaaseja valmiille taulupohjille tai yhdistellä maalausta, serviettejä ja simpukoita.

– Nuorempana häpesin sitä, etten käynyt töissä. Enää en ajattele, että ihmisarvoni määräytyisi sen mukaan, olenko työelämässä vai en, minuthan pakotettiin eläkkeelle. Mutta totta kai merkityksettömyyden tunteita tulee ajoittain. Olen sosiaalinen ja kaipaan sitä, että saisin olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Taloudellisesti hänellä ei ole hätää. Hän on laskenut, että työkyvyttömyyseläkkeen, kansaneläkkeen, korotetun hoitotuen ja lapsili­sien kanssa hänen nettotulonsa ovat saman verran kuin hänen palkkansa olisi osastonsihteerinä.

Mutta nyt soi ovikello. Fysioterapeutti Sini Uusitalo tulee kotikäynnille, kuten aina tiistaisin. Sini on kuntouttanut Jaanaa jo monta vuotta, eikä hänen tarvitse kuin ottaa tasapainolauta esiin, kun Jaana tietää, mitä pitää tehdä.

Sitten siirrytään jumppamatolle. Jaana jumppaa jalkoja nilkkapainojen ja kuminauhan avulla ja tekee lantionnostoja. Samukin haluaa osallistua treenitunnille ja tulee Jaanan jalkoihin kiehnäämään.

– Hyvin menee. Rauhallisesti vain ja muista hengittää, Sini kannustaa.

Sinin lähdettyä Jaanalla on hetki aikaa levätä. Olohuoneen isoista ikkunoista näkyy kotitielle, jota pitkin pojat pian palaavat koulusta.

– Välipalan ja läksyjen jälkeen tulevat kaverit. Sitten talo on täynnä meteliä.

Fysioterapeutti Sini Uusitalo kuntouttaa Jaanaa. Samu-­kissakin osallistuu. 

Fysioterapeutti Sini Uusitalo kuntouttaa Jaanaa. Samu-­kissakin osallistuu.

X