Työ ja raha

Työssäjaksamisen perusta on omasta itsestä huolehtiminen

20.10.2008 Teksti: Anna.fi

Kiire, suuret työmäärät, pätkätyöt ja huono ilmapiiri työpaikalla aiheuttavat monelle suomalaiselle jatkuvaa päänvaivaa. Merkkejä asenteiden muuttumisesta alkaa kuitenkin olla näkyvissä, uskoo työpsykologi, psykologian tohtori Merja Hutri.

Työssäjaksamisen perusta on omasta itsestä huolehtiminen

Merja Hutri toimii yrityksessään mm. kouluttajana urasuunnittelu- ja työhyvinvointiasioissa. Vastaanotollaan Helsingissä hän käyttää myös itsearviointitehtäviä, jotka ohjaavat asiakasta pohtimaan, mitä hän työuraltaan haluaa. ”Lähtökohtani on, että oma terveys on kaiken perusta. Mitä tahansa ei pidä sietää vuositolkulla, vaan itse on lähdettävä aktiivisesti vaikuttamaan omaan työhyvinvointiinsa hyvissä ajoin.”

Merja Hutri sai arvioitavakseen viiden eri-ikäisen naisen tilanteen työelämässä. ”Nämä ovat hyvin tyypillisiä tapauksia. Ihmiset pitävät niitä kuitenkin joskus liian vähäpätöisinä hakeakseen neuvontaa, ja sietävät ja kärsivät, vaikka ne vievät voimia. Nämä ovat tilanteita, jotka voivat pitkään jatkuessaan uuvuttaa pahastikin.”

Sairaanhoitaja, 27 vuotta

Liisa työskentelee sairaalassa jatkuvasti määräaikaisilla työsopimuksilla, joiden pituus vaihtelee parista kuukaudesta vuoteen. Lomista ja pyhäpäivien työstä sovittaessa lapsiperheelliset työkaverit menevät jatkuvasti edelle.

”Määräaikaiset sopimukset kuormittavat suurta osaa ihmisistä. Pitkäaikaisempia paikkoja voi tietysti perätä, mutta yksilönä määräaikaisten sopimuksien toistumiseen on vaikea vaikuttaa. Jossain vaiheessa on mietittävä kokonaan uudelleen, saako jostain muualta pitkäaikaisemman sopimuksen”, Merja Hutri muistuttaa.

Meille suomalaisille tuntuu olevan tyypillistä ajatella, että sisulla on kestettävä ja mentävä vaikka läpi sen kuuluisan harmaan kiven. Hutri toteaa, että mahdollisuudet alanvaihtoon ovat nykyisin paremmat kuin ennen. ”Yksittäisestä ihmisestä se saattaa aluksi tuntua luovuttamiselta, mutta työpaikan tai ammatin vaihto ei ole kielteinen asia, vaan viisautta silloin, kun oma jaksaminen on kyseessä. Jokainen meistä tavoittelee luonnostaan parempaa.”

Hutri kehottaa avaamaan suunsa, kun loma-aikoja jaetaan. ”Usein pelko puhua asiasta on suuri, mutta on uskallettava sanoa, että minäkin tarvitsen joskus lomaa jouluna. Jatkuvasti tällaista ei pidä niellä, vaan on tuotava oma kantansa perustellusti esiin.”

Markkinointiassistentti, 30 vuotta

Kaisa työskentelee pienessä vaatealan yrityksessä, jossa miespuolisen pomon ajoittaiset kiukunpuuskat mitättömiltä tuntuvista asioista hankaloittavat työntekoa. Pomon kanssa on vaikea kommunikoida, kun ei tiedä, menikö oma sanoma perille oikealla tavalla.

Esimiehen tai työkaverin arvaamaton käyttäytyminen on Merja Hutrin mukaan yksi pahimmista työhön liittyvistä stressitekijöistä. Omaa terveyttään ei kannata menettää toisen henkilön kanssa. ”Omiin tuntoihinsa kannattaa luottaa, jos kokee tilanteen ahdistavana. Toista ihmistä ei yleensä pysty muuttamaan. Isommassa yrityksessä asiassa kannattaa ottaa yhteyttä ylempään esimieheen, työterveyshuoltoon ja työsuojelupiiriin.”

Jos pomo ei muuta käytöstään, ja ellei organisaatiotasolta tule apua, on vaihtoehtona joko yrittää sietää tai lähteä itse. Isommassa yrityksessä voi yrittää vaihtaa tehtäviä kauemmas hankalasta työkaverista. Pienessä yrityksessä se ei yleensä ole mahdollista.

”Hankalassa tilanteessa yksityiset työpsykologit ja työvoimatoimistojen ammatinvalintapsykologit auttavat pohtimaan tilannetta ja tarvittaessa etsimään uutta työtä. Moni saattaa kaivata ulkopuolista tukea vaikeassa tilanteessaan, sillä myös itseään alkaa helposti syyllistää.”

Yksityisten työpsykologien vastaanoton joutuu kustantamaan itse. Joskus työnantaja saattaa maksaa työpsykologilla käynnin, ja myös työterveyshuolto ja vakuutusyhtiöt voivat ohjata työpsykologille. Useimmiten asiakas maksaa kuitenkin itse nämä käynnit.

”Työpsykologilla ei kuitenkaan aina tarvitse käydä yleensä kovin pitkään. Monesti pärjätään muutamilla tapaamisilla, joiden aikana selvitetään, missä määrin psykologi pystyy auttamaan, ja ehditään käydä tärkeimpiä selviytymiskeinoja läpi”, Merja Hutri kertoo.

Luokanopettaja, 50 vuotta

Saara on työskennellyt luokanopettajana yli kaksikymmentä vuotta. Eläkeikä alkaa olla lähempänä kuin ammattiin valmistuminen. Työ tuntuu kuormittavalta ja väsyttävältä, luokka on työläs ja vanhemmat hankalia. Saara on jo ollut sairauslomalla.

”Viime aikoinahan julkisuudessa on ollut puhetta myös oppilaiden vaativista vanhemmista. Tällaisessa tilanteessa on mietittävä, mihin omat voimat riittävät – miten vähissä ne ovat tai minkä verran niitä on jäljellä.”

Työpaikan sisällä tulisi voida miettiä, millaisia järjestelyjä jaksamisen tueksi tehdään. ”Näitä kysymyksiä tulisi pohtia yhdessä työterveyshuollon ja rehtorin kanssa. Työnohjauksessa tai työpsykologikäynneillä puolestaan voi miettiä, kuinka suuria vaatimuksia itselleen asettaa ja miten voisi säästää itseään sekä luokkatyössä että vanhempia kohdatessaan.”

Kun kaikki keinot työpaikan sisällä on käytetty, on jälleen mietittävä urasuunnittelua suuremmasta perspektiivistä. Jaksaako työtään jatkaa eläkeikään asti? ”Opettajillahan on hyvä yleissivistys, ja monet ovat elämänsä aikana pohtineet muitakin suuntautumisvaihtoehtoja. Uraohjaajan kanssa käydään läpi näitä asioista ottaen huomioon myös vaikutukset esimerkiksi eläketurvaan.”

Joskus väsymyksen takana voi olla myös jokin fyysinen sairaus. ”Fyysisestä terveydestäkin on huolehdittava erityisesti vanhemmalla iällä. Kun voimat ovat aivan lopussa, on vaihtoehtona myös sairausloman jatkaminen. Sairauslomalle jäävällä tulisi olla mahdollisuus käynteihin työterveyshuollossa tai psykologilla, sillä lyhyetkin keskustelut auttavat jaksamaan. Ulkopuolinen voi lisäksi seurata toipumisen edistymistä ja puuttua tilanteeseen, jos sairauslomalla olevan olo ei kohene. Pitkälle sairauslomalle ei saisi jäädä yksin.”

Jaksamisen kannalta tärkeitä ovat tietenkin myös omat sosiaaliset verkostot. Läheisten ihmisten tuki edistää toipumista. ”Harvat maallikot pystyvät kuitenkaan neuvomaan työasioissa pitkään ja systemaattisesti”, Hutri muistuttaa.

Sihteeri, 29 vuotta

Asta on työssä yrityksessä, jossa työkavereina on vain naisia. Työpaikan ilmapiiri on huono ja juoruilu hyvin tavallista. Esimies käyttäytyy arvaamattomasti ja puhuu selän takana pahaa alaisistaan. Esimiehellä on myös tapana käydä kyselemässä työkavereilta muiden työntekijöiden asioista.

”Työelämässä joutuu vähitellen kehittämään itselleen teflonpintaa, jottei anna kaiken vaikuttaa itseensä. Jos työpaikalta löytyy muutamia ihmisiä, joiden kanssa on samalla aaltopituudella, voi yrittää olla välittämättä tilanteesta. Aivan yksin on tietenkin raskasta olla. Tuossakin tilanteessa pitäisi muistaa, ettei ole tappio todeta, että haluan elämältäni muuta.”

Onko miesten ja naisten sosiaalisella käyttäytymisellä työelämässä sitten eroja? ”Vivahde-eroja varmasti on, mutta ei juoruilu ole miestenkään kuvioista poissuljettu”, Hutri toteaa. ”Naisten supattelu on tietysti monille tuttu ilmiö omalta työpaikalta, mutta myös miehet juoruilevat.”

Miehillä on monilla aloilla tarkoituksella luotuja tai itsestään syntyneitä hyvä veli -verkostoja, joissa toisia miehiä tuetaan ja autetaan. ”Ammateissa, joissa on kyse voimakkaasti suoriutumisesta, ei naisten välille kovin usein synny samanlaisia verkostoja. Naiset saattavat ehkä ajatella, että yksin pääsen parhaaseen tulokseen, vaikka todellisuudessa yhdessä päästäisiin toisenlaiseen, hyvään tulokseen.”

Dekkareistaan tunnettu kirjailija Liza Marklund ja konsultti Lotta Snickarehan ovat kirjoittaneet tästä kirjan: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan. 

Kauppatieteen maisteri, 35 vuotta

Heidion valmistunut kauppakorkeakoulusta vajaat kymmenen vuotta sitten. Heidi on työssä isossa yrityksessä, jossa säännöllisiä työaikoja ei ole, vaan päivät venyvät usein työnantajan aloitteesta kohtuuttoman pitkiksi. Työmäärät ovat suuria.

”Kun nuorena lähtee työelämään, on voimia enemmän kuin vanhemmilla ihmisillä. Kannuksensa on ansaittava ja siksi on oltava pikkuisen valmiimpi joustamaan, mutta kohtuus kaikessa”, Merja Hutri toteaa. Ellei palkintoja missään vaiheessa kuulu, on mietittävä, mitä itse haluaa työelämältä.

Firmojen välilläkin on suuria eroja. ” Jos haluaa yritykseen, jossa työtahti tunnetusti on kova, voi olla mahdotonta muuttaa yksin tilannetta. Ensimmäisiä reaktioita on yleensä purra hammasta ja sinnitellä. Sitten märehditään asioita ystävien kanssa, mutta sekään ei auta muuttamaan tilannetta. On etsittävä muitakin selviytymiskeinoja, ja silloin omasta työnkuvasta neuvotteleminen on tärkeässä osassa. On tehtävä ensin itselle selväksi, mitä työuraltaan tavoittelee ja avattava sitten suunsa ja neuvoteltava. Tämä vaatii kypsyttelyä, mutta mahdoton tehtävä se ei ole.”

Entä kun vapaa-aikaa ei ole, eikä ystäviä ehdi tavata? ”Jos työssä on liian uuvuttavia asioita, ei pieni vapaa-aika riitä toipumiseen. On tietenkin katsottava, ettei kasaa liikaa tekemistä vapaa-ajalle, mutta ensisijaisesti on selvitettävä oma työtilanne.”

”Toisinaan työnantaja ei ole tarkkaan ehtinyt valvoa, miten yksittäiset työntekijät jaksavat. Yrityskulttuuri voi olla sellainen, että kaikki paahtavat täysillä, mutta todellisuudessa esimies voisi olla myötämielinen kohtuullisemmallekin työnteolle. Missään yrityksessä ei tietenkään saisi tehdä liian pitkiä aikoja ylitöitä.”

Ellei lähiesimies puutu ylikuormitukseen, on käännyttävä korkeamman tahon puoleen. ”Työmäärä ei saisi jäädä lähipomon hankaluuden varaan. Ihminen alkaa silloin itsekin uskoa, että on epäonnistunut. Hän kuvittelee, että näin pitäisi pärjätä, mutta harvalla voimat riittävät loputtomiin. On väärä kuvitelma, että kaikki muut jaksavat. Ne muutkin vaihtavat paikkaa tai tipahtavat kelkasta.”

”Ihmiset pitävät ongelmiaan usein liian pieninä, eivätkä siksi arvaa lähteä etsimään apua. Työpsykologin kanssa keskustelussa ei läheskään aina ole kyse sairauden hoidosta, vaan siitä, että yhdessä etsitään ratkaisuja ja ennaltaehkäistään uupumista aivan arkisissa elämäntilanteissa.”

Ellei työelämän ongelmakohtiin tartu riittävän ajoissa, voi myöhemmin todella joutua hoitamaan sairautta, kun omat voimat ehtyvät kokonaan. Onneksi jo monet ovat oivaltaneet, että on parempi ennaltaehkäistä – joko omin avuin tai ammattilaisen tuella.

”Urasuunnittelu tarkoittaa pientä ja suurta, jokapäiväistä omaan työhön liittyvää suunnittelua. Mitä selkeämmin itse tietää mitä on ja mitä haluaa, sitä paremmin voi pitää puoliaan ja huolehtia itsestään.”

Depp – Työpsykologiset palvelut
Suomen Psykologiliitto
Työministeriö

Teksti: Anne

Kommentit (21)

”Ensin pomo höpötti, että kaksi vuotta menee. Nyt muutaman kuukauden kuluttua puhutaan jo muista liikkeistä, joissa ”yksi myyjä jyräsi sen ja sen”, ja toivottavasti meillä ei jouduta yhtä radikaaleihin ratkaisuihin…”

Tämä on jännä juttu. Taloon uutena tulevan työntekijän pitäisi olla heti valmis, vaikka kehitykseen tarvitaan aikaa. Ensin ollaan auliita neuvomaan, mutta todellista neuvoa ei sitten uskalla kysyä, kun kollegalla sattuukin nyt olemaan kiire. ”Ajattele omilla aiviollasi”, sanotaan ja hymyillään varoittavasti päälle.

Kun sitten yksin puurtaa, saa huomata tekevänsä tajuttomasti ylitöitä. Sitä kannuksien hankintaa. Jossain vaiheessa väsyy, tulee virheitä. Osansa siinä on kokemattomuudellakin. Tässä vaiheessa tulijan tekemisiin puututaan, negatiiviseen sävyyn. Jos/kun tätä sävyä säikähtää, kierre on valmis, varsinkin kilteillä tytöillä, perfektionisteilla. Harmittaa, väsyttää, yrittää, ei saa unta, romahtaa. Vihdoin vaihtaa työpaikkaa tai joutuu potkituksi. Jotkut selviävät myllerryksestä, sillä teflonpinnalla. Jota on niin vaikea yksin kuitenkaan kasvattaa.

Pari tällaista työpaikkaa on osunut kohdalleni, kummatkin entisiä. Myös itse olen kasvanut poispäin kiltteydestä.

Tänä päivänä suuri ongelma työpaikoilla on johtamistaidon puute, (hoitoala)
puhutaan suureen ääneen ” kaikki tekee kaikkea” loppujen lopuksi kukaan ei vastaa mistään, esimies vierittää vastuun ns. tiimille, eikä uskalla vaatia mitään, siinä pelossa että uhataan irtisanoutua. Tupakkaremmi jyrää koko yksikön työn tekemisen rytmin siinä ei asukkaitten tarpeet tulla ajallaan autetuksi paljon paina. Kun aamuvuorossa on kuusi hoitajaa ja niistä on viisi tupakoivaa, tuövuoron aikana viisi tuntia on hoitotyöstä pois! ja turha on sanoa että nämä tupakoivat eivät pitäisi tupakka taukojen lisäksi myös kahvi ja ruoka taukoja. Sitten valitetaan että on kiire ja suurimmat valittajat ovat nämä tupakoitsijat. Mikä sitten on harmittavinta, motivoituneet ammattitaitoiset hoitajat vaihtavat maisemaa!

Nämä ovat vaikeita asioita. Johtamistaidon puute ei ole vain hoitoalan ongelma vaan vaivaa myös muita aloja.

Tuota artikkelintynkää lukiessani mietin, että kaikilla meillä ei ole vaihtoehtoja irtaantua noista epämiellyttävistä ”ympyröistä”. Pitkäaikaisena pätkätyöläisenä naisvaltaisella alalla, huonon työilmapiirin, hankalaluonteisen lähiesimiehen ja suuren työmäärän (suhteessa toimintamahdollisuuksiin) kuormittamana on vaan pakko jaksaa, kun oma koulutus on sellainen, ettei töitä yksinkertaisesti ole tarjolla kuin nämä harvat mitä on! Usein myös työajat venyvät pitkiksi, sillä määräaikaisena suostumattomuutta pidetään joustamattomuutena ja aletaan vihjailla työsopimuksen jatkumattomuudella. Ja jos menee työpsykologille niin eiköhän tässäkin pienessä suuressa kaupungissa joku työpaikalta ongi senkin tietoonsa ja sittenpä sun työt pätkäistään siksi, että olet ”hullu” joka ei sopeudu työntekoon tässä ”loistavassa” työympäristössä.

Ehkä jonain päivänä jaksan kouluttautua uudelleen jollekin toiselle alalle. Mutta nyt juuri paperit käteen saatuani ei ne toisenlaiset opinnot maistu.

Vieläkö on jollakin varaa maksaa tupakalla olosta, ei ainakaan yksityisellä. Työmaraalin perään voisi kuuluttaa enemmänkin. Jokaiseen työyhteisöön riittää vähintäinkin yksi jääräpää joka taluttaa narussa lepsua esimiestä. Kysyy rohkeutta ja ammattitaitoa nostaa niinsanotusti, kissa pöydälle. Työntekijällä on lainsuoma oikeus savuttomaan työympäristöön!

Vähän näkökulmaton juttu, aina nuo samat, kiire ja pätkätyöt. Uskon, että monet väsyvät nykyään siihen, ettei töissä tehdä mitään kunnollista, eikä koulussa opeteta mitään konkreettista. AMK:ssa tolkutetaan johtamistaitoja, ja työelämässä teetkin jotain höpöhöpöprojektia, jonka pystyisi suorittamaan myös koulutettu apina.

Pomo on aika maanantai aamuisin kuin tulta ja tappuraa…suuttuu pienistä asioista ja naama helottaa kuin markkiinapallon kylki. Mitä tässä kannattaisi tehdä, vaihtaa duunia vai?

No mitä tuhannen tulimmaista, töissä se pomo siellä on ihan niinkuin sinäkin! En tajua näitä hankala pomo -valituksia, ei se mikään hiton jumala siellä töissä ole. Jossei hoida hommaansa, eli johda alaisiaan tehokkaasti niin pihalle. Sanot sille, että se on rasittava ja lapsellinen, ehkä eri sanoin mutta kumminkin!

Miksi keskitytään puhumaan työntekijän omasta vastuusta, kun perusongelma eli työpaikkojen huonot käytännöt ja heikko johtamiskulttuuri saa rehottaa ihan rauhassa edelleen. Luotetaan, että kyllästyneen ja omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneen tilalle saa aina uuden, joka ei tiedä minne päänsä pistää, ja kierre jatkuu ihan samanlaisena. TIETENKIN yksilöllä on vastuu itsestään, mutta esimerkiksi pienellä paikkakunnalla ei työpaikoissa ja ammateissa ole kovasti valinnanvaraa, on tyydyttävä siihen mitä saa! Missä työnantajien vastuu? Miksei siitä puhuta?

Hyvät siskot! Jaksamisessa auttaa vuorotteluvapaa, osa-aikaisuus, osaeläke. Kaikilla yli 50 vuotiailla, joilla on vakituinen työ, on varaa pitää vähän extralomaa työstä. Samalla voimavaroja saa takaisin ja työllistää jonkun nuoren. Arvoista tämä kaikki lähtee.

Tulkaa raksalle töihin niin tiedätte mitä on työnteko!!!Puhukaa sitten uupumuksista jos kehtaatte.

Jo sinänään työsuoritusta alkaa olla jo aivan liian paljon. Kattoahan ei ole. Olkoon sitten kyse aivan mistä toimista tahansa.

Suurin syy ja syyt ovat upeasti sanottuna MOTIVOITUMINEN! Vaikka kuin on ”motivoitunut” ja tulee työpaikalle niin …?
Tähän ei siis olekkaan aina edes mahdollisuutta itse töissä. Aina on joku. joka alkaa ”napakasti” viisastelemaan. Siinä sivussa menee aika nopsaan myös kaikilta muilta työhalut.

Itse suoritan sellaisia hommeleita, joissa tavallaan kuuluu ihmisten konsonantteilla hommelinsa suorittajalle. Siksi tiedän mistä puhun. Asiakaspalvelu. Ai-niin, viimekesänä maamme ylin poisti nämä liialliset työmääräni. Nykyisin saan jo lain ja säädösten myötä tehdä aivan missä ja kuinka paljon vain.

TOSI ´MIES (vierailija)

Lähellä kolisee kaivuri, ratkori ja toistakymmentä muuta alan yö-ammattilaista. Kamut laittoivat ”pois” siksi, kun alkoi pikkasen tai liikaa huippaamaan. Flunssakuumetta yskimällä hieman päälle 40. Uuden Salen pitää olla valmiina jo keväällä 2009.

Pahinta on naispomon alaisuudessa. Ei puhettakaan tasa-arvoisesta kohtelusta, vaan hyvin menee, jos on pitkä ruskea kielinen.

Naispomo ottaa itselleen röyhkeästi erivapauksia ja on pois töistä, jos siltä tuntuu eikä kukaan voi puuttua siihen.

Hmm. Jutussa on vain naisia?
Ei silti, kyllä työssä jaksaminen on sekä itsestä, että työnantajasta kiinni.

Pahinta on naispomon alaisuudessa. Ei puhettakaan tasa-arvoisesta kohtelusta, vaan hyvin menee, jos on pitkä ruskea kielinen.

Naispomo ottaa itselleen röyhkeästi erivapauksia ja on pois töistä, jos siltä tuntuu eikä kukaan voi puuttua siihen.

20.10.2008 klo 21.02, pomoissa on eroa (vierailija)

Eipäs yleistetä! Miespomot, jotka käyttävät jotain tiettyä työpaikkaa vain ponnahduslautana seuraavaan etappiinsa, ovat vielä pahempia.

Ensin koko valmis systeemi sekoitetaan vain huomatakseen, ettei se toiminutkaan ja kaikki työt teetetään alaisilla samalla, kun itse luodaan verkostoa jossain aivan muualla kuin omassa toimipisteessä ja pedataan paikkaa seuraavaan parempipalkkaiseen duuniin.

Ja onnea vaan sinulle, jolla on mahdollisuus pitää vuorotteluvapaata. Olisin mieluummin jonkun alan asiantuntija vakituisessa työssä normaalein kesälomin eläkeikään saakka, kuin määräaikaisissa työsuhteissa epämääräisen pituisia aikoja eri työnantajilla ja väliajat työttömänä hakemuksia lähetellen ja jälleen kerran itseäni markkinoiden.

Nykyaikana kaikki elämä on tehty liian vaativaksi normaalille ihmiselle. Kehityksen nimissä on unohdettu inhimillisen jaksamisen rajat. Omalla työpaikallani tehokkaan työpanoksen antamiseksi kaikkien piti ruveta tekemään kaikkea, jotta päästäis vähemmällä työväellä. Seuraus: kukaan ei ollut kunnolla perillä mistään, mikään asia ei toiminut kunnolla. 1/3 osa oli yhtäaikaa sairauslomilla. Ja kun toinen tuli töihin, niin toinen jäi sairaslomalle. Kenellä petti fyysinen- ja kenellä psyykkinen terveys. Tuli syöpää ja juopaa. Työntekijät yrittivät etukäteen selittää järjestelmän epäkohtia, mutta heitä ei kuultu. Tuli kalliiksi kokeilu; lomittajien palkat, sairaslomien palkat, kalliit hoitokustannukset jne.(+ulkopuolinen konsultti).

eikö osastonhoitajan kuuluisi pitää alaistensa puolta, meillä se ei ole niin, osastonhoitaja on suurin syyllinen työn motivaatioon, jos uskallat sanoa hänelle vastaan jostakin asiasta hän on heti kantelemassa ja valehtelemassa ylihoitajalle. hän luulee olevansa diplomaatti joka nauttii koskemattomuudesta. tämä osastonhoitajan käytös on minusta täysin asemaamsa väärin käyttäjä.

Olen itse ravintolapuolen esimies ja teen kuukaisittain rutkasti ylitöitä, koska yrityksen taloustavoitteet eivät toteudu. Tavallaan tästä vastuu on minulla, mutta esimerkiksi yrityksen toimitilalla on rajoitteita, joihin en voi vaikuttaa saati markkinointiin käytetään minimaalisesti rahaa. Yrityksessä palkkauksessa ajetaan selkeää isä- ja ulonäkörasismia, mikä lisää vain paineita olla alati tavoitettavissa. Minun tulisi normaalin työn ohella vielä keksiä ilmaisia markkinointikanavia, mutta ei ihan rahkeet riitä, kun on perhekkin huollettavana.
Ylityöt sisältyvät kuukausipalkkaan, samoin se, että olen käytettävissä 24 h /vrk, jos joku sairastuu, ei tule työhön tms. Puhelin soi aika usein iltaisin ja viikonloppuisin, vapaapäivinä vastaan netissä ja tilailen tavaroita ja hoidan muita juoksevia asioita.
Näin joulun alla pääni on jatkuvassa kaoottisessa tilassa ja kohta joudun kirjoittamaan muistikirjaani, milloin piti mennä suihkuun tai syödä. Tämän vuoden keväällä olin vielä heikommassa jamassa.
Olen oikeasti huolissani, miten jaksan tätä hullunmyllyä eteenpäin. Lapseni takia minun on pakko, kunnes löytäisin toisen työn, jossa olisi helpompi hengittää. Mutta tätä tahtia minulle ei edes ole aikaa etsiä saati kuka palkkaisi jo valmiiksi väsyneen ?
Jotta näin, moittikaa vain esimiehiä. Luulen, että moni esimies yhtyy kommenttiini. Jos yritysen taholta panosteta yrityksen sisäiseen markkinointiin tai anneta mitään rahoitusta esim. palaverien pitämiseen ( 1 t kuukausipalkkaa kertaa työntekijät), niin miten ihmeessä ainaisessa kiireessä kerkiää paapomaan ja kehumaan ? Hyvä, kun kerkiää kertomaan, missä mennään..

Jos työpaikalla on huono olla, niin suomalainen totutusti yrittää kestää ja sinnitellä ja etsii yleensä itsestään vikoja. Niin tein minäkin pitkän aikaa, ennen kuin huomasin, että eihän tässä ole mitään mieltä – palkka on pieni siihen nähden mitä pitää osata ja millä vauhdilla sitä tekee, joka aamu sai arvata millä tuulella esimies tänään on, koko ajan oli kimpussa lauma hyeenoita, jotka heitteli kapuloita rattaisiin ja jos siinä vielä saa aikaiseksi hyvää jälkeä niin joutuu kadehdituksi! Aikaa ei riitä perheelle ja muista ihmissuhteista joutuu vain kyselemään, että mitä ne on? Yhteiskunta pelottelee jäämään tällaisiin paikkoihi! Kun itse uskalsin lopulta lähteä niin työsuojeluvaltuutettu ihmetteli: mitä sä nyt sitten teet, kun et pääse vielä eläkeputkeenkaan! Siis oikeasti! Joka paikassa luullaan, että ollaan maailman napoja ja mitä tapahtuu jos lähtee pois? No kuule, eipä juuri muuta, kun saa elämänsä takaisin ja voi ihan kaikesta huolimatta – paremmin.

Kommentti 16:sta lainaten: ”Nykyaikana kaikki elämä on tehty liian vaativaksi normaalille ihmiselle. ”

Allekirjoitan tämän siksi, että olen katsellut tätä työelämän vaikeutta kymmenisen vuotta, 2kymppisestä lähtien. Kaupan kassalla oli tylsää ja siivoojana tradenomin papereilla- noh sehän nyt on tyhmyyttä jo. Pointtini ei kuitenkaan ole tämä vaan se, että heti kun pääsin parempiin hommiin paljastui työelämän raadollisuus ja kunnollisten työpaikkojen niukkuus.

Toisaalta tässä yhtälössä on sekin tekijä, etten ole oikein löytänyt omaa alaani.

Kokemuksen kautta olen kuitenkin huomannut, että ”tulos tai ulos”-ajattelu on täyttä totta. Yksi pomo vertasi minua erääseen kollegaan joka ”hankki asiakkaita vapaa-aikanaankin”. Onneksi työsuhde oli määräaikainen.

Nykyisessä hommassa saa tehdä töitä niska limassa, mutta huipputuloksiin ei silti välttämättä pääse ensimmäisen vuoden aikana. Ensin pomo höpötti, että kaksi vuotta menee. Nyt muutaman kuukauden kuluttua puhutaan jo muista liikkeistä, joissa ”yksi myyjä jyräsi sen ja sen”, ja toivottavasti meillä ei jouduta yhtä radikaaleihin ratkaisuihin…

Noh nyt edetään vaikeita aikoja muutenkin.

Mutta sen sanon, että me suomalaiset ryvetään liian helposti itsesäälissä. Ollaan vähän ylpeämpiä ja säilytetään järki päässä siinä, onko itsessä todella jotain vikaa jos asiat ei suju. Voiko vika olla vaikka pomossa?

”Ensin pomo höpötti, että kaksi vuotta menee. Nyt muutaman kuukauden kuluttua puhutaan jo muista liikkeistä, joissa ”yksi myyjä jyräsi sen ja sen”, ja toivottavasti meillä ei jouduta yhtä radikaaleihin ratkaisuihin…”

Tämä on jännä juttu. Taloon uutena tulevan työntekijän pitäisi olla heti valmis, vaikka kehitykseen tarvitaan aikaa. Ensin ollaan auliita neuvomaan, mutta todellista neuvoa ei sitten uskalla kysyä, kun kollegalla sattuukin nyt olemaan kiire. ”Ajattele omilla aiviollasi”, sanotaan ja hymyillään varoittavasti päälle.

Kun sitten yksin puurtaa, saa huomata tekevänsä tajuttomasti ylitöitä. Sitä kannuksien hankintaa. Jossain vaiheessa väsyy, tulee virheitä. Osansa siinä on kokemattomuudellakin. Tässä vaiheessa tulijan tekemisiin puututaan, negatiiviseen sävyyn. Jos/kun tätä sävyä säikähtää, kierre on valmis, varsinkin kilteillä tytöillä, perfektionisteilla. Harmittaa, väsyttää, yrittää, ei saa unta, romahtaa. Vihdoin vaihtaa työpaikkaa tai joutuu potkituksi. Jotkut selviävät myllerryksestä, sillä teflonpinnalla. Jota on niin vaikea yksin kuitenkaan kasvattaa.

Pari tällaista työpaikkaa on osunut kohdalleni, kummatkin entisiä. Myös itse olen kasvanut poispäin kiltteydestä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *