Työ ja raha

Työssäjaksamisen perusta on omasta itsestä huolehtiminen

20.10.2008 Teksti: Anna.fi

Kiire, suuret työmäärät, pätkätyöt ja huono ilmapiiri työpaikalla aiheuttavat monelle suomalaiselle jatkuvaa päänvaivaa. Merkkejä asenteiden muuttumisesta alkaa kuitenkin olla näkyvissä, uskoo työpsykologi, psykologian tohtori Merja Hutri.

Työssäjaksamisen perusta on omasta itsestä huolehtiminen

Merja Hutri toimii yrityksessään mm. kouluttajana urasuunnittelu- ja työhyvinvointiasioissa. Vastaanotollaan Helsingissä hän käyttää myös itsearviointitehtäviä, jotka ohjaavat asiakasta pohtimaan, mitä hän työuraltaan haluaa. ”Lähtökohtani on, että oma terveys on kaiken perusta. Mitä tahansa ei pidä sietää vuositolkulla, vaan itse on lähdettävä aktiivisesti vaikuttamaan omaan työhyvinvointiinsa hyvissä ajoin.”

Merja Hutri sai arvioitavakseen viiden eri-ikäisen naisen tilanteen työelämässä. ”Nämä ovat hyvin tyypillisiä tapauksia. Ihmiset pitävät niitä kuitenkin joskus liian vähäpätöisinä hakeakseen neuvontaa, ja sietävät ja kärsivät, vaikka ne vievät voimia. Nämä ovat tilanteita, jotka voivat pitkään jatkuessaan uuvuttaa pahastikin.”

Sairaanhoitaja, 27 vuotta

Liisa työskentelee sairaalassa jatkuvasti määräaikaisilla työsopimuksilla, joiden pituus vaihtelee parista kuukaudesta vuoteen. Lomista ja pyhäpäivien työstä sovittaessa lapsiperheelliset työkaverit menevät jatkuvasti edelle.

”Määräaikaiset sopimukset kuormittavat suurta osaa ihmisistä. Pitkäaikaisempia paikkoja voi tietysti perätä, mutta yksilönä määräaikaisten sopimuksien toistumiseen on vaikea vaikuttaa. Jossain vaiheessa on mietittävä kokonaan uudelleen, saako jostain muualta pitkäaikaisemman sopimuksen”, Merja Hutri muistuttaa.

Meille suomalaisille tuntuu olevan tyypillistä ajatella, että sisulla on kestettävä ja mentävä vaikka läpi sen kuuluisan harmaan kiven. Hutri toteaa, että mahdollisuudet alanvaihtoon ovat nykyisin paremmat kuin ennen. ”Yksittäisestä ihmisestä se saattaa aluksi tuntua luovuttamiselta, mutta työpaikan tai ammatin vaihto ei ole kielteinen asia, vaan viisautta silloin, kun oma jaksaminen on kyseessä. Jokainen meistä tavoittelee luonnostaan parempaa.”

Hutri kehottaa avaamaan suunsa, kun loma-aikoja jaetaan. ”Usein pelko puhua asiasta on suuri, mutta on uskallettava sanoa, että minäkin tarvitsen joskus lomaa jouluna. Jatkuvasti tällaista ei pidä niellä, vaan on tuotava oma kantansa perustellusti esiin.”

Markkinointiassistentti, 30 vuotta

Kaisa työskentelee pienessä vaatealan yrityksessä, jossa miespuolisen pomon ajoittaiset kiukunpuuskat mitättömiltä tuntuvista asioista hankaloittavat työntekoa. Pomon kanssa on vaikea kommunikoida, kun ei tiedä, menikö oma sanoma perille oikealla tavalla.

Esimiehen tai työkaverin arvaamaton käyttäytyminen on Merja Hutrin mukaan yksi pahimmista työhön liittyvistä stressitekijöistä. Omaa terveyttään ei kannata menettää toisen henkilön kanssa. ”Omiin tuntoihinsa kannattaa luottaa, jos kokee tilanteen ahdistavana. Toista ihmistä ei yleensä pysty muuttamaan. Isommassa yrityksessä asiassa kannattaa ottaa yhteyttä ylempään esimieheen, työterveyshuoltoon ja työsuojelupiiriin.”

Jos pomo ei muuta käytöstään, ja ellei organisaatiotasolta tule apua, on vaihtoehtona joko yrittää sietää tai lähteä itse. Isommassa yrityksessä voi yrittää vaihtaa tehtäviä kauemmas hankalasta työkaverista. Pienessä yrityksessä se ei yleensä ole mahdollista.

”Hankalassa tilanteessa yksityiset työpsykologit ja työvoimatoimistojen ammatinvalintapsykologit auttavat pohtimaan tilannetta ja tarvittaessa etsimään uutta työtä. Moni saattaa kaivata ulkopuolista tukea vaikeassa tilanteessaan, sillä myös itseään alkaa helposti syyllistää.”

Yksityisten työpsykologien vastaanoton joutuu kustantamaan itse. Joskus työnantaja saattaa maksaa työpsykologilla käynnin, ja myös työterveyshuolto ja vakuutusyhtiöt voivat ohjata työpsykologille. Useimmiten asiakas maksaa kuitenkin itse nämä käynnit.

”Työpsykologilla ei kuitenkaan aina tarvitse käydä yleensä kovin pitkään. Monesti pärjätään muutamilla tapaamisilla, joiden aikana selvitetään, missä määrin psykologi pystyy auttamaan, ja ehditään käydä tärkeimpiä selviytymiskeinoja läpi”, Merja Hutri kertoo.

Luokanopettaja, 50 vuotta

Saara on työskennellyt luokanopettajana yli kaksikymmentä vuotta. Eläkeikä alkaa olla lähempänä kuin ammattiin valmistuminen. Työ tuntuu kuormittavalta ja väsyttävältä, luokka on työläs ja vanhemmat hankalia. Saara on jo ollut sairauslomalla.

”Viime aikoinahan julkisuudessa on ollut puhetta myös oppilaiden vaativista vanhemmista. Tällaisessa tilanteessa on mietittävä, mihin omat voimat riittävät – miten vähissä ne ovat tai minkä verran niitä on jäljellä.”

Työpaikan sisällä tulisi voida miettiä, millaisia järjestelyjä jaksamisen tueksi tehdään. ”Näitä kysymyksiä tulisi pohtia yhdessä työterveyshuollon ja rehtorin kanssa. Työnohjauksessa tai työpsykologikäynneillä puolestaan voi miettiä, kuinka suuria vaatimuksia itselleen asettaa ja miten voisi säästää itseään sekä luokkatyössä että vanhempia kohdatessaan.”

Kun kaikki keinot työpaikan sisällä on käytetty, on jälleen mietittävä urasuunnittelua suuremmasta perspektiivistä. Jaksaako työtään jatkaa eläkeikään asti? ”Opettajillahan on hyvä yleissivistys, ja monet ovat elämänsä aikana pohtineet muitakin suuntautumisvaihtoehtoja. Uraohjaajan kanssa käydään läpi näitä asioista ottaen huomioon myös vaikutukset esimerkiksi eläketurvaan.”

Joskus väsymyksen takana voi olla myös jokin fyysinen sairaus. ”Fyysisestä terveydestäkin on huolehdittava erityisesti vanhemmalla iällä. Kun voimat ovat aivan lopussa, on vaihtoehtona myös sairausloman jatkaminen. Sairauslomalle jäävällä tulisi olla mahdollisuus käynteihin työterveyshuollossa tai psykologilla, sillä lyhyetkin keskustelut auttavat jaksamaan. Ulkopuolinen voi lisäksi seurata toipumisen edistymistä ja puuttua tilanteeseen, jos sairauslomalla olevan olo ei kohene. Pitkälle sairauslomalle ei saisi jäädä yksin.”

Jaksamisen kannalta tärkeitä ovat tietenkin myös omat sosiaaliset verkostot. Läheisten ihmisten tuki edistää toipumista. ”Harvat maallikot pystyvät kuitenkaan neuvomaan työasioissa pitkään ja systemaattisesti”, Hutri muistuttaa.

Sihteeri, 29 vuotta

Asta on työssä yrityksessä, jossa työkavereina on vain naisia. Työpaikan ilmapiiri on huono ja juoruilu hyvin tavallista. Esimies käyttäytyy arvaamattomasti ja puhuu selän takana pahaa alaisistaan. Esimiehellä on myös tapana käydä kyselemässä työkavereilta muiden työntekijöiden asioista.

”Työelämässä joutuu vähitellen kehittämään itselleen teflonpintaa, jottei anna kaiken vaikuttaa itseensä. Jos työpaikalta löytyy muutamia ihmisiä, joiden kanssa on samalla aaltopituudella, voi yrittää olla välittämättä tilanteesta. Aivan yksin on tietenkin raskasta olla. Tuossakin tilanteessa pitäisi muistaa, ettei ole tappio todeta, että haluan elämältäni muuta.”

Onko miesten ja naisten sosiaalisella käyttäytymisellä työelämässä sitten eroja? ”Vivahde-eroja varmasti on, mutta ei juoruilu ole miestenkään kuvioista poissuljettu”, Hutri toteaa. ”Naisten supattelu on tietysti monille tuttu ilmiö omalta työpaikalta, mutta myös miehet juoruilevat.”

Miehillä on monilla aloilla tarkoituksella luotuja tai itsestään syntyneitä hyvä veli -verkostoja, joissa toisia miehiä tuetaan ja autetaan. ”Ammateissa, joissa on kyse voimakkaasti suoriutumisesta, ei naisten välille kovin usein synny samanlaisia verkostoja. Naiset saattavat ehkä ajatella, että yksin pääsen parhaaseen tulokseen, vaikka todellisuudessa yhdessä päästäisiin toisenlaiseen, hyvään tulokseen.”

Dekkareistaan tunnettu kirjailija Liza Marklund ja konsultti Lotta Snickarehan ovat kirjoittaneet tästä kirjan: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan. 

Kauppatieteen maisteri, 35 vuotta

Heidion valmistunut kauppakorkeakoulusta vajaat kymmenen vuotta sitten. Heidi on työssä isossa yrityksessä, jossa säännöllisiä työaikoja ei ole, vaan päivät venyvät usein työnantajan aloitteesta kohtuuttoman pitkiksi. Työmäärät ovat suuria.

”Kun nuorena lähtee työelämään, on voimia enemmän kuin vanhemmilla ihmisillä. Kannuksensa on ansaittava ja siksi on oltava pikkuisen valmiimpi joustamaan, mutta kohtuus kaikessa”, Merja Hutri toteaa. Ellei palkintoja missään vaiheessa kuulu, on mietittävä, mitä itse haluaa työelämältä.

Firmojen välilläkin on suuria eroja. ” Jos haluaa yritykseen, jossa työtahti tunnetusti on kova, voi olla mahdotonta muuttaa yksin tilannetta. Ensimmäisiä reaktioita on yleensä purra hammasta ja sinnitellä. Sitten märehditään asioita ystävien kanssa, mutta sekään ei auta muuttamaan tilannetta. On etsittävä muitakin selviytymiskeinoja, ja silloin omasta työnkuvasta neuvotteleminen on tärkeässä osassa. On tehtävä ensin itselle selväksi, mitä työuraltaan tavoittelee ja avattava sitten suunsa ja neuvoteltava. Tämä vaatii kypsyttelyä, mutta mahdoton tehtävä se ei ole.”

Entä kun vapaa-aikaa ei ole, eikä ystäviä ehdi tavata? ”Jos työssä on liian uuvuttavia asioita, ei pieni vapaa-aika riitä toipumiseen. On tietenkin katsottava, ettei kasaa liikaa tekemistä vapaa-ajalle, mutta ensisijaisesti on selvitettävä oma työtilanne.”

”Toisinaan työnantaja ei ole tarkkaan ehtinyt valvoa, miten yksittäiset työntekijät jaksavat. Yrityskulttuuri voi olla sellainen, että kaikki paahtavat täysillä, mutta todellisuudessa esimies voisi olla myötämielinen kohtuullisemmallekin työnteolle. Missään yrityksessä ei tietenkään saisi tehdä liian pitkiä aikoja ylitöitä.”

Ellei lähiesimies puutu ylikuormitukseen, on käännyttävä korkeamman tahon puoleen. ”Työmäärä ei saisi jäädä lähipomon hankaluuden varaan. Ihminen alkaa silloin itsekin uskoa, että on epäonnistunut. Hän kuvittelee, että näin pitäisi pärjätä, mutta harvalla voimat riittävät loputtomiin. On väärä kuvitelma, että kaikki muut jaksavat. Ne muutkin vaihtavat paikkaa tai tipahtavat kelkasta.”

”Ihmiset pitävät ongelmiaan usein liian pieninä, eivätkä siksi arvaa lähteä etsimään apua. Työpsykologin kanssa keskustelussa ei läheskään aina ole kyse sairauden hoidosta, vaan siitä, että yhdessä etsitään ratkaisuja ja ennaltaehkäistään uupumista aivan arkisissa elämäntilanteissa.”

Ellei työelämän ongelmakohtiin tartu riittävän ajoissa, voi myöhemmin todella joutua hoitamaan sairautta, kun omat voimat ehtyvät kokonaan. Onneksi jo monet ovat oivaltaneet, että on parempi ennaltaehkäistä – joko omin avuin tai ammattilaisen tuella.

”Urasuunnittelu tarkoittaa pientä ja suurta, jokapäiväistä omaan työhön liittyvää suunnittelua. Mitä selkeämmin itse tietää mitä on ja mitä haluaa, sitä paremmin voi pitää puoliaan ja huolehtia itsestään.”

Depp – Työpsykologiset palvelut
Suomen Psykologiliitto
Työministeriö

Teksti: Anne