Nyt tulevat keski-ikäiset koomikkonaiset – 3 naishumoristia kertoo, mistä hauskuus syntyy

Ensimmäisen Bridget Jones -romaanin ilmestyessä hörötettiin kolmekymppisille naisille, mutta nyt huumoria revitään keski-ikäisistä. Ja kukapa muu sen tekisi paremmin kuin he itse. Naishumoristit kertovat, mistä hauskuus syntyy ja miksi he työtään tekevät.

Ensimmäisen Bridget Jones -romaanin ilmestyessä hörötettiin kolmekymppisille naisille, mutta nyt huumoria revitään keski-ikäisistä. Ja kukapa muu sen tekisi paremmin kuin he itse. Nyt kolme naishumoristia kertoo, mistä hauskuus syntyy ja miksi he työtään tekevät.

Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen: ”Uskon, että koomikot ovat herkkiä”

Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen, 41, nauttii huomatessaan, että salissa on ihmisiä, joiden kanssa hän pääsee tismalleen samalle tasolle.

– On palkitsevaa, kun voin johdatella yleisön ajatuksia ja saan katsojat nauramaan juuri silloin, kun haluan.

1990-luvulla Kaisa opiskeli Lontoossa ja kävi paikallisilla stand up -klubeilla. Hän haaveili, että saisi joskus työskennellä lajin parissa. Ei hän silti ajatellut itse nousevansa lavalle. Toisin kävi.

Vuonna 2010 Kaisa osallistui Pirjo Heikkilän järjestämälle stand up -kurssille. Kurssi olisi huipentunut keikkaan, mutta Kaisa oli keikkailtana työmatkalla. Hän päätti, että hänen olisi myöhemmin vedettävä oma keikkansa, sillä muuten asia jäisi vaivaamaan. Esiintyminen jännitti piinaavasti, joten Kaisa kutsui klubille kaikki ystävänsä. Muuten hän olisi tahdonvoimallaan nostattanut itselleen kuumeen ja perunut esiintymisen. Keikka onnistui.

Nyt Kaisa hörppii iltapäivän latteaan, eikä hän poikkea olemukseltaan muista keski-ikäisistä naisista: tumma kihartuva tukka ja mustat vaatteet. Hän vaikuttaa kuitenkin hyvin sanavalmiilta kertoessaan koomisia havaintoja maailmasta naama peruslukemilla. Tekisi mieli hihittää, mutta kun kertoja pysyy vakavana, se tuntuisi nololta.

– Jos ensimmäinen keikka olisi epäonnistunut, en olisi jatkanut.

Paitsi onnistumisia, Kaisa on myöhemmin kokenut niitäkin iltoja, kun huumori ei uppoa yleisöön.

– Se on kamalaa. Ihan kuin olisi alasti koulussa. Silloin täytyy vain sanoa ironisesti, että meillähän on täällä rento tunnelma ja ymmärrämme hyvin toisiamme. Muuten yleisö vaivaantuu.

Kaisa on huomannut, että naiset ja miehet nauravat vähän eri asioille.

– Kärjistetysti voisi sanoa, että naiset nauravat herkemmin itselleen kuin miehet. Miehet suuttuvat, jos heistä tehdään yleistyksiä. Vaikka jokainen mieskoomikko tekee jatkuvasti naisista yleistyksiä, joille odottavat naisten nauravan, naisten suusta he eivät kestä vastaavaa. Se on heti miesvihaa.

Tosikoksi Kaisa ei väitä ketään, mutta huumori ei mene aina yksiin esiintyjän kanssa. Lavalta näkee joka kerta sen yhden yrmeän naaman, joka ei naura.

– Aloitan keikan sanomalla, että minulla oli onnellinen lapsuus, mutta sitten minusta tuli ahdistunut, masentunut ja paranoidinen, tai kuten meillä sanotaan, feministi.

Naiset nauravat, ja osa miehistäkin saattaa nauraa, mutta aina löytyy miesporukka, joka vetää kädet puuskaan ja sanoo, että jaahas, taas tätä.

– Sen jälkeen he eivät naura enää millekään, koska kokevat kaiken miesvihana, Kaisa sanoo ja imitoi miesyleisöä nostamalla toista kulmakarvaansa.

Kaisan saama kritiikki koskee yleensä niin sanottua miesvihaa.

– Olen sanonut, että näyttäkää yksikin miesvihajuttuni. Minähän nauran itselleni. Minua raivostuttaa se, että feministin oletetaan automaattisesti vihaavan miehiä.

Kaisa itse nauttii jutuista, jotka ovat totta ja sisältävät jonkin uuden oivalluksen.

Eikä pieruhuumorissakaan mitään vikaa ole.

– Rakastan myös mustaa huumoria: sitä, kun mennään kunnolla yli ja jutut ovat brutaaleja.

Jos odottaa, että stand upia työkseen tekevä on jatkuvasti hulvaton, erehtyy.

Kaisa vaikuttaa ennemminkin pohdiskelijalta kuin vitsiniekalta. Hän ei edes juurikaan hymyile, mutta töykeä hän ei silti ole.

– Varmaan kaikilla koomikoilla on ollut alunperin ulkopuolisuuden tunne, jonka vuoksi he ovat päätyneet tarkkailijan asemaan.

Kaisa uskoo, että kaikki koomikot ovat pohijimiltaan herkkiä.

– Ja herkkyyttä peitellään erilaisin keinoin.

Stand up -koomikko Anitta Ahonen: ”Kaverini häpesivät puolestani”

Äiti, kehitysvammainen veli, syöpä, ihmissuhteet, ulkonäkö tai liikuntaharrastus. Stand up -koomikko Anitta Ahonen, 51, repii huumoria mistä tahansa.

– Rakennan silti kaiken oman persoonani ja itseni pilkkaamisen varaan.

1990-luvulla Anitta haaveili näyttelijän työstä. Teatterikorkeakouluun hän ei päässyt, mutta laitoksen järjestämälle stand up -kurssille hän mahtui mukaan. Kurssin päätteeksi Anitta meni komediaklubille esiintymään. Yleisö ei nauranut.

– En hallinnut omaa esiintymistäni – en rytmiä, yleisökontaktia enkä hetkessä elämistä.

Yhtenä epäonnistumisen osatekijänä saattoi olla myös se, ettei stand up tuolloin ollut suomalaisten keskuudessa tunnettua. Niin Anitta ainakin halusi uskoa.

– Vielä vuotta myöhemmin kuunnellessani keikkatallenteen ajattelin, että eihän se nyt kovin huonosti ollut mennyt.

– Mutta kun sitten sitäkin myöhemmin kuuntelin nauhan vielä uudestaan, mietin, mitä oikein olin tuolloin aiemmin ajatellut. Se oli hirveää. Myös kaverini tunnustivat, että häpesivät alkuaikoinani puolestani.

Anitta uskoo vakaasti, että toisto luo taidon. Kun tarpeeksi monta kertaa käy esiintymässä, jotain oppia tarttuu väkisin mukaan.

– Toisilla, kuten Sami Hedbergillä, on luonnostaan funny bone, mutta me toiset joudumme treenaamaan ja uskomaan, että meistäkin vielä tulee hauskoja.

Rytmin löytymiseen Anitta kysyi apua näyttelijäkollegoilta, jotka ovat rytmityksen mestareita. Hän on huomannut, että kun esitys kulkee oikealla rytmillä, jututkin uppoavat paremmin.

– Ei ole mitään viisastenkiveä, jonka avulla tulisi hauskaksi. Sen eteen täytyy tehdä töitä.

Anitta ihailee Ulla Tapanista, joka on ollut huumorin uranuurtaja Suomessa ja joka esittää stand upin kaltaisia teatterimonologeja. Anitta tekee stand upia saadakseen ihmiset hyvälle mielelle.

– En koe muuttavani maailmaa, mutta teen katsojien elämästä hetkeksi keveämpää ja tarjoan pakoa arjesta.

Parhaita hetkiä lavalla ovat Anittan mielestä ne, joina yleisö nauraa niin, että nauru jää ilmaan leijailemaan. Tai sellaiset keikat kuin vuosi sitten Oulussa. Sinä iltana ihmiset näyttivät kuolevan nauruun ja nousivat seisomaan ja hurraamaan. Esiintyjän näpeissä oleva valta on myös koukuttavaa.

– Lavalla saatan miettiä, olisinko siellä hieman pidempään, koska olo on nyt niin huumaava ja yleisö mahtava. Vai jättäisinkö tällä kertaa yleisön nälkäiseksi?

Koomikon kyyneleetkään eivät ole Anittalle vieras käsite.

– Toisinaan yleisöä ei kiinnosta, mitä minulle kuuluu. Koomikon täytyy sietää sitä, että aina keikka ei mene hyvin, eikä surkean keikan jälkeen pidä olla heti viiltämässä ranteita auki. Vain muut koomikot voivat tietää, miltä tuntuu rypeä siinä itsesäälissä.

Mikä Anittaa itseään naurattaa?

– Tilannekomiikka ja hyvin käsikirjoitettu draama. Esimerkiksi brittisarja Absolutely Fabulous kolahti aikanaan minuun. Jaksan edelleen pikkuhönössä katsoa Kumman kaa -tv-sarjaa ja nauraa sille. Naurun ei tarvitse aina olla räjähtävää, vaan se voi olla myös sellaista sisäänpäin kääntynyttä hiljaista naurua.

Lue lisää: Naisten huumoria, onko sitä?

Kirjailija, kolumnisti Kaisa Haatanen, 49: ”Kirjoittaessani höröttelin itsekseni”

– Elämäni on sarja anekdootteja, joille höröttelen itsekseni. Mitä pienempi ja pöljempi juttu, sitä paremmat naurut, kertoo kirjailija, kolumnisti Kaisa Haatanen, 49.

Hupi ei ole jäänyt pelkästään itsekseen höröttelyn asteelle, sillä Kaisa on kirjoittanut koomisista arkipäivän sattumuksista kirjan Meikkipussin pohjalta (Johnny Kniga), joka ilmestyi viime kesänä. Tosin vain osa kirjassa olevista tarinoista on tosia. Niistäkin monet ovat suuresti liioiteltuja.

Huumori on Kaisalle luontainen tapa ilmaista itseään ja käsitellä asioita.

– Varsinkin tässä iässä ja tällä elämänkokemuksella minun on helppoa nauraa hyvin vapautuneesti hölmöilyilleni.

Ehkä juuri siksi kirjan kirjoittaminen oli Kaisan mukaan ennen kaikkea hauskaa.

– Kun näin minulle sattuneita tapahtumia ensimmäistä kertaa kirjoitettuna, hekottelin itsekseni, että tulipa tästäkin hupaisa. Minua nauratti erityisesti kohtaus aikuisperheen kesäretkestä, sillä se on täyttä totta. Onneksi se nauratti myös vanhempiani, jotka ovat kohtauksessa keskeisessä osassa.

Palautteen perusteella kirjan kohtaukset upposivat myös lukijoihin. Sitä Kaisa oli miettinyt etukäteen: mitä jos jutut naurattaisivat vain häntä itseään? Facebook osoittautui hyväksi paikaksi testata, missä kulkee yksityisen ja julkisen huumorin raja.

– Saatan selostaa arjen yksityiskohdista, joissa on jokin surrealistinen käänne. Esimerkiksi, että söin jogurttia ja kävin kaupassa, mutta se eläin, jonka näin, ei ollut rotta. En ikinä kirjoittaisi, että onpa ihanaa nostaa jalat pöydälle ja juoda rauhassa glögiä.

Kaisaan itseensä kolahtaa verbaalinen huumori.

– En kiinnitä miehessä huomiota silmiin tai takapuoleen vaan siihen, minkälainen puheenparsi tällä on. Miehiä, joilla on hauska ja älykäs puhetapa, on vähän. Jos sellainen joskus tulee vastaan, mietin heti, että onpa mainio tyyppi.

Kaisa on huomannut, että edelleen usein väitetään, että naisilla ei olisi huumorintajua. Se on hänen mielestään hölynpölyä.

– Ehkä minä tunnen liikaa hauskoja naisia, kun hauskat miehet erottuvat niin kirkkaasti tavallisten miesten joukosta.

Ikä tuo Kaisan mielestä huumoriin kokemuksen ruokkimaa naurua: naurua juuri itselle ja itsensä kaltaisille.

– Tästäkin on tietysti poikkeuksia, esimerkiksi Lena Dunham ja hänen käsikirjoittamansa Girls-sarja: hillitöntä itseironiaa ja mustaa huumoria – silti jotenkin kypsää ja lämmintä.

Kaisa kirjoittaa uutta kirjaa ja lehtikolumneja esimerkiksi Kotilieteen, ja sen vuoksi listaa kuulemiaan lauseenkappaleita irtolapuille. Yhdestä lyhyestä dialogista voi lopulta syntyä iso juttu.

– Ideoiden keksiminen on vaikeinta, mutta kun saan idean, pystyn vaivattomasti naputtamaan jutun kasaan siten, että siitä tulee hauska.

Yhdeksi esikuvakseen Kaisa nimeää Dame Ednan, 80-vuotiaan australialaisen miehen, joka on 1950-luvulta lähtien tehnyt stand upia drag queeniksi pukeutuneena.

– Olin viime vuonna hänen keikallaan Manchesterissa. Se oli aivan törkeän hauskaa. Hän ottaa aina yleisöstä jonkun, jota alkaa kiusata säälimättömästi. Ollessaan näennäisen ilkeä vain uhrilleen hän samalla nauraa meille kaikille ja etenkin meidän ennakkoluuloillemme.