Reseptit

Mämmi-tiramisu

23.3.2016 Teksti: Sirkka Hirvonen Kuvat: Seppo Saarentola/Otavamedia

Valmistusaika

yli 60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

15

Arvostelu

Mämmistä syntyy myös herkullista tiramisua.

Ainekset

Pohja

3 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 rasiaa (350 g) mämmiä
1 dl sulatettua tai juoksevaa margariinia
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus

1–2 dl sokerilla maustettua kylmää kahvia

Täyte ja päällys

2 munaa
1 dl sokeria
1 dl kevytvispikermaa
500 g mascarponejuustoa

Pinnalle

kaakaojauhetta

Valmistusohje

1 . Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita mämmin joukkoon rasva ja lisää seos vaahdon joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe siivilän läpi muiden aineiden joukkoon. Sekoita kaikki aineet varovasti nostelemalla tasaiseksi taikinaksi.

2. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannuun tai -vuokaan (noin 20 x 30 cm) tasaiseksi kerrokseksi. Paista 175 asteen uuninlämmössä noin puoli tuntia. Anna jäähtyä ja leikkaa levy kahtia.

3. Nosta toinen levy tarjoiluastiaan ja kostuta se hyvin.

4. Erota keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset ja vispikerma erikseen kovaksi vaahdoksi. Yhdistä kaikki vaahdot mascarponen joukkoon ja levitä puolet seoksesta kostutetun pohjalevyn päälle.

5. Nosta toinen levy täytteen päälle ja kostuta sekin. Levitä päälle loput täyteseoksesta ja siivilöi pinnalle ohut kerros kaakaojauhetta.

Katso myös:
Mämmi-appelsiinijäädyke, Ruoka.fi
Mämmiä lakkojen kera, Ruoka.fi
Mämmipikajäätelö, Kotiliesi.fi

Julkaistu aiemmin

Lehden logo

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *