Reseptit

Pääsiäiskääretorttu

Teksti: Teresa Välimäki Kuvat: Pekka Nieminen

Valmistusaika

yli 60 min

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

8

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

Kääretorttupohja:

  • 4 kananmunaa
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 3/4 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 2 kypää banaania
  • n. 1 dl sitruunatahnaa eli lemon curd

Kuorrutus:

  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • n. 1 dl sitruunatahnaa eli lemon curd
  • 1- 1 1/2 dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:

  • pääsiäiskarkkeja
  • mantelirouhetta

Valmistusohje

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

2. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää vaahtoon varovasti käännellen.

3. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun ja paista 200-asteisessa uunissa 7-8 minuuttia.

4. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille ja jäähdytä.

5. Muussaa banaanit esimerkiksi haarukalla ja sekoita joukkoon sitruunatahna.

6. Levitä seos torttupohjalle ja kääri levy tiukaksi rullaksi leivinpaperia apuna käyttäen. Kääri rulla paperiin ja vielä folioon.

7. Nosta torttu jääkaappiin odottamaan.

8. Sekoita tuorejuuston joukkoon sitruunatahna sekä sokerit. Tarkista maku ja lisää sitruunatahnaa halutessasi.

9. Nosta kääretorttu vadille ja peitä se kuorrutteella niin, että päät jäävät näkyviin. Koristele pääsiäiskarkeilla ja ripottele pinnalle mantelirouhetta.

X