Kaikki meni uusiksi, kun Olli Rehn tapasi vanhan työtuttunsa Merjan – ”Käytämme hississä joutoajan suutelemiseen”
Sen piti olla kahden vanhan työtutun tapaaminen. Merja ja Olli Rehn viihtyivät vaarallisen hyvin yhdessä. ”Sinä iltana me rakastuimme, ja tuntui, ettei ollut muuta vaihtoehtoa.”
Rehnit sparrailevat toisiaan työasioissa.
Sen piti olla kahden vanhan työtutun tapaaminen. Merja ja Olli Rehn viihtyivät vaarallisen hyvin yhdessä. ”Sinä iltana me rakastuimme, ja tuntui, ettei ollut muuta vaihtoehtoa.”
Merja Rehn, 61: ”Monia asioita olen katunut, mutta koskaan en tätä suhdetta”
Olen kotoisin Savosta kuten Ollikin. Kasvoin Juankoskella, ja opintoni menivät saman suuntaisesti kuin tunnetumman juankoskelaisen eli Juhani Juice Leskisen: Juankosken lukion mäeltä Tampereen yliopistoon. Minulla on neljä vanhempaa veljeä, ja pitkälti heidän kannustuksensa ja huolenpitonsa ansiosta minusta on tullut tällainen hiukan rämäpäinen, ahkera ja peräänantamaton aikuinen.
Ollin tapasin ensimmäisen kerran vuonna 1984 keskustan nuorisojärjestön toimistossa Helsingin Punavuoressa. Olin kulttuuri- ja tiedotussihteeri, ja Olli aloitti kansainvälisten asioiden sihteerinä. Hän oli mielestäni aika itsevarma, jopa hiukan ärsyttävä, tuolloin vain työkaveri muiden joukossa.
Elämä kuljetti meitä molempia, ja vuodet kuluivat. Menin naimisiin, perheeseen syntyi kaksi ihanaa poikaa ja ohessa opiskelin Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa journalistiikkaa.
Kun aloitin vuonna 1993 toimittajaharjoittelijana Helsingin Sanomissa, Olli oli nuori kansanedustaja. Olimme sopineet, että soittelisin hänelle, kun aloitan työt. Ajatuksena oli mennä lasilliselle muistelemaan menneitä.
Lopulta sopiva ilta löytyi ja tapasimme Bottalla. Puhuttavaa riitti. Viihdyimme hyvin yhdessä, itse asiassa vaarallisen hyvin, sillä meidän molempien elämä oli toisaalla. Minä olin perheellinen ja Olli oli kihloissa.
Ei tällaisia asioita voi ennakoida, mutta niin siinä kävi, että rakastuimme. Monia asioita olen elämässäni katunut, mutta koskaan en tätä suhdetta. Vaikka rikos on jo vanhentunut, en halua muistella noita aikoja yksityiskohtaisesti. En halua loukata niitä ihmisiä, joita tämä on koskettanut.
Pojat ovat aina olleet minulle erittäin läheisiä. Sovimme heti alussa heidän isänsä kanssa, että he saavat itse päättää yksityisyydestään, ja se päätös on pitänyt.
Kaksi vuotta myöhemmin menin Ollin kanssa naimisiin, ja tyttäremme syntyi vuonna 1998. Hänkin on jo nuori, itsenäinen aikuinen ja asuu omillaan.
”Olen joustanut, mutta en ole kokenut uhrautuvani”
Pitkä liitto on paitsi rakkautta ja yhdessä viihtymistä myös halua ja tahtoa. Jo ensimmäisenä kesänä teimme puolivakavissamme sopimuksen, joka sisälsi suhteen pelisäännöt. Siihen on kirjattu sekin, että sopimusta ei voi purkaa, mutta sitä voidaan tarkistaa kymmenen vuoden välein. Tosin tarkentamiseen ei ole ollut tarvetta.
Olli laittoi ovelana poliitikkona sopimukseen pykälän, että kannustamme ja tuemme toisiamme yhteiskunnallisissa tehtävissä. Seuraavan kohdan mukaan kotityöt jaetaan tasan, jos ne eivät ole ristiriidassa edellisen pykälän kanssa.
Yhteiskunnalliset riennot ovat näinä vuosina vieneet Ollia, joten on helppo arvata, kenelle ovat jääneet muutot ja rempat, pienemmistä hommista puhumattakaan.
Elämä Ollin kanssa ei todellakaan ole ollut tylsää, ei kahta samanlaista päivää. Olemme asuneet useaan otteeseen ulkomailla ja muuttaneet hänen työnsä ehdoilla edes ja taas Helsingin ja Brysselin välillä. Juuri kun olen ehtinyt hetken huokaista, niin kohta on ilmaantunut uusia käänteitä.
Olen joustanut, mutta en ole kokenut uhrautuvani. Uudet elämäntilanteet ovat pakottaneet minut miettimään omaa olemistani ja tekemistäni, ja tunnen olevani saamapuolella.
Ilman Ollia en olisi luultavasti asunut ulkomailla tai kirjoittanut yhtään kirjaa. Ilman häntä minusta tuskin olisi tullut kolumnistia enkä olisi voinut nähdä itseäni yleisön edessä pauhaamassa intohimoisesti kiertotaloudesta tai uusista ruokainnovaatioista.
Luonteeltani olen äkkipikaisempi kuin Olli, mutta minulle selvisi jo varhain, että hänen kanssaan on turha yrittää riidellä. Hän on liian rationaalinen ja sovitteleva siihen hommaan. Toki olemme monistakin asioista eri mieltä, mutta kuuntelemme ja arvostamme toistemme näkemyksiä.
Korona siirsi lounastreffit keittiöön
Ollin kanssa tunnen olevani hyväksytty omana itsenäni. Hän kannustaa minua kaikessa mitä teen, pienissä ja isoissa asioissa. Hän on esilukenut tekstejäni, eikä koskaan väheksy tai mitätöi tekemisiäni. En ajattele parisuhdetta valta-asetelmana tai kilpailutilanteena vaan pikemminkin kasvun ja kehittymisen paikkana.
Ehkä olemme kuin vakka ja kansi, täydennämme toisiamme ja olemme sopivan haastavia. Olli on kuin dieselmoottori: käynnistyy hitaasti, mutta on luotettava ja varma. Olen oppinut häneltä harkitsevuutta, sitä, että kannattaa pysähtyä ja katsoa asioita toiseltakin kannalta.
Yhteistä meissä on se, että nauramme ja hassuttelemme paljon. Välillämme on kahdenkeskistä huumoria, myös sellaista, joka ei täysin aukene muille.
Viikonloppuisin heräämme hitaasti ja nautimme perusteellisen aamiaisen. Viikolla minä keitän aamukahvit, viikonloppuisin Olli. Olen aika yksinuottinen ruoan suhteen, Olli tykkää säveltää.
Olen vuosikymmenet syönyt kananmunat samalla lailla, molemmin puolin paistettuna. Silti Olli jaksaa joka viikonloppu kysyä, että laitetaanko munakasta ja mitä siinä saisi olla? Ja edelleen minä tyydyn kuiviin kananmuniin, ja toisella paistinpannulla syntyy hänelle täydellinen munakas. Olli tietää, etten voi kuvitellakaan syöväni tomaatti-juusto-sipulimunakasta aamulla, mutta silti ehdotus ja sitä seuraava keskustelu kuuluvat osana pitkän aamiaisen aloitukseen.
”Olen oppinut, että tämän miehen rinnalla asiat muuttuvat nopeasti.”
Elämämme rauhoittui, kun Olli aloitti Suomen Pankin pääjohtajana vuonna 2018, ja minä sain töitä omalta alaltani Suomesta. Olli on työnsä vuoksi matkustanut paljon, mutta korona-aikana asetuimme saman katon alle. Työskentelimme eri puolilla taloa ja sovimme lounastreffit keittiöön.
Aloitin innovaatiojohtajana Metropolia-ammattikorkeakoulussa korona-aikana, joten en heti tavannut työtovereitani kasvokkain. Nyt elämä on alkanut palautua uuteen normaaliin enkä enää päivittäin ihmettele, että ai tältäkö Teamsistä tuttu työkaveri näyttää livenä. Myös Olli on jo matkustellut enemmän. Odotan innolla yhteisiä kesärientoja ja sitä, että saan tavata ystäviä kasvotusten.
Parin vuoden päästä pidettäviin presidentinvaaleihin liittyen en ole miettinyt suosikkeja. Minulla ei ole Ollin mahdollisen ehdokkuuden tai suosion suhteen vahvaa kantaa, saati haaveita. Olen oppinut, että tämän miehen rinnalla asiat muuttuvat nopeasti. Asialliset asiat hoidetaan toisistamme huolta pitäen.
Tärkeintä on, että kun suljen illalla silmäni, tiedän että hän on vieressäni myös aamulla.”
Olli Rehn, 60: ”Merjan kanssa pystyin puhumaan kipeistäkin asioista”
Naureskelimme viimeksi eilen, että pitäisiköhän meidän mennä Bottalle ja tilata oluet. Kohtalokas ilta oli juuri näihin aikoihin alkukesästä vuonna 1993. Sen piti olla kahden vanhan työtutun tapaaminen, eikä tilanne suhteen aloittamiselle ollut ideaali. Minä olin pitkässä parisuhteessa meksikonjuutalaisen Estherin kanssa, ja Merjalla oli aviomies sekä kaksi pientä poikaa.
Mutta kaikkia asioita ei päätetä järjellä. Sinä iltana me rakastuimme, ja tuntui, ettei ollut muuta vaihtoehtoa. Kaikki oli selvää, ja suhde eteni vauhdikkaasti.
Merja tuli elämääni juuri oikeaan aikaan. Olin kansanedustaja, joka oli kasvanut Mikkelissä yrittäjä ja varaosamyyjä Taunon poikana. Äitini Vuokko oli sukunsa ensimmäinen yliopisto-opiskelija ja toimi Mikkelissä muun muassa kielten opettajana. Hän osallistui ay-toimintaan ja kunnallispolitiikkaan, 1990-luvulla hän oli keskustan kansanedustaja.
Lapsuuteni oli perusonnellista, koti oli tasa-arvoinen ja opiskeluun kannustava.
Pelasin jalkapalloa, ja pikkusiskoni Siru oli menestynyt SM-tason hiihtäjä ja muutenkin lahjakas tyttö. Hän kirjoitti seitsemän laudaturia ja opiskeli sekä kauppakorkeakoulussa että teknisessä korkeakoulussa. Hänestä kaavailtiin yrityksen jatkajaa. Minä olin aiemmin työskennellyt yrityksessä seitsemän kesää varaosamyyjänä, mutta yhteiskunnalliset asiat ja vaikuttaminen veivät lopulta mukanaan.
Perheen ilmapiiri muuttui täysin, kun Siru joutui 21-vuotiaana auto-onnettomuuteen ja menehtyi leikkauksen jälkeen tammikuussa 1987.
Luulen, että vanhempani eivät koskaan toipuneet hänen kuolemastaan, ja myös minuun menetys vaikutti syvästi. Kun tapasin Merjan, pystyin puhumaan hänen kanssaan kipeistäkin asioista. Huomasin esimerkiksi, että en ollut täysin käsitellyt perheeni tragediaa. Merja auttoi minua päästämään irti haikeudestani.
Nyyhkyleffat kyynelehditään yhdessä vuosittain
Ihastuin Merjassa koko pakettiin. Oikeastaan hän on muuttunut 30 vuodessa varsin vähän. Hän on yhtä rakastettava, ehkä entistä seesteisempi ja työssään ammattimaisempi.
Merja on nopea liikkeissään, räiskyvä ja innostuva. Arvostan sitä, että hän on tukenut minua kaikissa käänteissä.
Hän on joissakin asioissa konservatiivisempi ja jyrkempi, minä olen ehkä maltillisempi ja liberaalimpi. Yritän funtsailla ratkaisuja ja sovitellakin. Sparraamme toisiamme myös työasioissa.
Olemme kai sopivasti samanlaisia, sopivasti erilaisia. Sana sielunkumppani kuulostaa kliseeltä, mutta ehkä olemme sitä. Merjan kanssa saan olla oma itseni, eikä hän ole kummemmin yrittänyt muuttaa minua. Me välitämme toisistamme ja luotamme toisiimme.
Olen oppinut puhumaan tunteistani ja näyttämään niitä. Merja on aina tykännyt esimerkiksi romanttisista elokuvista, ja nykyään minäkin katselen niitä joskus jopa vapaaehtoisesti. Love Actually– ja Notting Hill -tyyppiset leffat pitää kyynelehtiä yhdessä pari kolme kertaa vuodessa, ja niiden parissa meillä on ollut monia viihdyttäviä ja koskettavia hetkiä.
Valmistamme mielellämme yhdessä ruokaa. Työnjako sujuu oikein joustavasti. Minä teen ainakin salaatit ja kattauksen, ja Merja vastaa yleensä kokonaisuudesta. Merja kehuu, että olen kehittynyt myös kalanpaistajana.
Olen aina liikkunut paljon ja pelaan vieläkin jalkapalloa ikämiesporukassa. Merjan kanssa pyöräilemme ja käymme talvella Lapissa hiihtämässä. Meillä on molemmilla sähköretkipyörät, ja minä pyöräilen säännöllisesti Itä-Helsingistä töihin keskustaan. Teemme myös pitkiä yhteisiä pyöräreissuja, keväällä kävimme esimerkiksi viikonloppuna Porvoossa, yön yli reissuna.
Suhteessamme Merja on joustanut enemmän, mutta kaikki isot päätökset olemme tehneet yhdessä. Vastustin aikoinaan koiran hankkimista, mutta Merja ja tytär voittivat ja niin meille tuli pitkäkarvainen mäyräkoira Sessi vuonna 2006. Se eli 15-vuotiaaksi ja oli minullekin hyvin rakas. Sessi kuoli vuosi sitten, mutta emme hankkineet uutta koiraa – ainakaan vielä. Merja ottaa kyllä aiheen toistuvasti esille.
Yhteiskunnallinen vaikuttamistyö alkoi jo nuorena
Aloitin yhteiskunnallisen vaikuttamistyön jo nuorena, ja olen ollut erilaisilla mandaateilla mukana tasavallan päätöksenteossa. Matkustamisen pysähtyminen antoi minulle vapaa-aikaa ja koska samoihin aikoihin lähestyi 60:n rajapyykki, sain hyvän syyn kirjoittaa kirjan. En halunnut kirjoittaa muistelmia, ja niin syntyi esseekokoelma Onnellisten tasavalta.
Olen pohtinut nimen molempia sanoja paljon. Vankasti tasavertaisuuteen sekä ihmisarvoon nojaava suomalainen tasavaltalaisuus kaipaa mielestäni ennakkoluulotonta päivitystä. Someaika sekä erilaiset kriisit ruokkivat kuplaantumista, ja koko ajan on vaara, että luiskahdamme eriarvoisuuteen.
Ymmärrän, että tänä vaikeana aikana, jossa kansallinen turvallisuus korostuu, kansalaiset miettivät jo tulevan presidentin valintaa. Vaaleihin on kuitenkin vielä aikaa.
Olen varma siitä, että suomalaiset osaavat tammikuussa 2024 valita luottamustaan laajasti nauttivan henkilön johtamaan maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Se on tasavallan presidentin päätehtävä.
Olen ollut pitkään politiikassa ja asunut Brysselissä bruttona parikymmentä vuotta ja nettonakin 15 vuotta. Aika aikaansa kutakin. Nyt tuntuu mukavalta elää melko yksityistä ja rauhallista perhe-elämää Suomessa, kehtaan jopa nauttia tästä.
Meillä on sopiva balanssi elämässämme ja suhteessamme, sikäli asiat ovat ok, vaikka maailma ympärillä myllertääkin.
Seitsemän vuoden kauteni Suomen Pankin pääjohtajana päättyy vuonna 2025, jolloin maassa on jo uusi tasavallan presidentti. Jännittävää nähdä, nimittääkö hän minut vielä toiselle kaudelle.”
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous