Mitä tänään ruoaksi?

Anni Hautalan mustikkavaahto – tämä terveellinen herkku maistuu etenkin treenien jälkeen

Juontaja Anni Hautala pitää hyvinvoinnistaan huolta säännöllisen treenin ja kiitollisuuspäiväkirjan avulla – sekä tietysti syömällä hyvin.
17.3.2019 Teksti: Piritta Palokangas Kuvat: Piritta Palokangas

Radiossa aamuohjelmaa juontajavan Anni Hautalan herätyskello soi joka arkiaamu kello 5.15. Se asettaa haasteita omasta hyvinvoinnista huolehtimiselle.

– Minulla on trainer Kanerva Ahonala. Kyllästyn helposti ja lenkille minua ei saa, hyvinvointiseminaarin juontajana Helsingissä toiminut Anni kertoo.

Anni kertoo tekevänsä tällä hetkellä kahdesti viikossa cross fit -tyyppisen ryhmätreenin. Paras aika treenille on aamupäivisin, lähetyksen päättymisen jälken. Illat hän on pyhittänyt henkiselle hyvinvoinnille: hänellä on ollut jo seitsemän vuoden ajan tapana kirjoittaa ennen nukkumaanmenoa kiitollisuuspäiväkirjaa.

– Kiitollisuuden aiheet ovat pieniä ja arkisiakin. Kun palasin Indonesiasta lomareissulta, kirjoitin kiitollisuuspäiväkirjaan, että olen niin kiitollinen puhtaasta vesijohtovedestä.

”Etsin vielä kultaista keskitietä treenauksen ja syömisen välillä”

Anni on julkaissut kaksi ruokakirjaa, joista uudempaan on koottu myös terveysherkkuosio.

– Etsin vielä kultaista keskitietä treenauksen ja syömisen välillä. Meillä on aina töissä jotain herkkua tarjolla, ja herkuista on hankala kieltäytyä. Aamuisin tekee tosi paljon mieli makeaa.

Yksinkertainen mustikkavaahto onkin Annin bravuuri treenin jälkeiseen terveelliseen herkutteluun. Ota Anni Hautalan mustikkavaahto -resepti talteen tästä!

Anni Hautalan mustikkavaahto

Ainekset

  • jäisiä mustikoita
  • 1 kananmunan valkuainen
  • makeutukseen taateleita tai hunajaa

Valmistusohje:

Sekoita kaikki sauvasekoittimella vaahdoksi ja nauti!

Lue myösAnni Hautalan superhelppo resepti! Uunifeta vie kielen mennessään – tätä herkkua pitää maistaa itse