Ruokajutut 19.10.2017

Makutestissä suklaanmakuiset proteiinivanukkaat: voittaja menisi jälkkäristä!

Teksti: Johanna Jantunen Kuvat: Johanna Jantunen
Annan makuraati testasi kauppojen suklaanmakuiset proteiinivanukkaat. "Täyteläinen, kaakaoinen, eikä liian makea", sanottiin voittajavanukkaasta.

Proteiinivanukkaat ovat yksi proteiinituotebuumin uusimmista tulokkaista. Eri valmistajien proteiinivanukkaat ovat ravintosisällöltään melko samanlaisia, mutta onko vanukkaiden mauissa eroja?

Vertailimme jo aiemmin vaniljan, toffeen ja suklaanmakuisia proteiinivanukkaita keskenään, ja suklaiset vanukkaat osoittautuivat herkullisimmiksi. Siksi päätimmekin ottaa suklaaproteiinivanukkaat tarkempaan syyniin.

Kuusihenkinen raatimme arvioi makutestissä viiden eri valmistajan suklaanmakaiset proteiininvanukkaat. Kilpailun kärki oli tiukka, mutta voittajavanukas eroittui edukseen sekä tasapainoisella maullaan että miellyttävällä koostumuksellaan.

Ehrmann: 1+/5 Ehrmannin proteiinivanukas

Ehrmannin proteiinivanukas on koostumukseltaan kiinteä. Vanukkaan keinotekoinen maku ei vakuuttanut makuraatia.

”Todella jämäkkää tavaraa. Jälkimaku on huono ja se jää suuhun pitkään pyörimään.”

”Klönttinen ulkonäkö. Maku on kuin sulatejuustossa: en tunnistaisi suklaavanukkaaksi.”

”Paksu koostumus. Maku on vähän keinotekoinen ja lisäainemainen. Ei maistu oikealle suklaalle.”

”Sekä koostumus että maku tökkivät. Ei jatkoon!”

Ravintosisältö/100g:

  • Energiaa 76 kcal
  • Hiilihydraatteja 5,5 g
  • Proteiinia 10 g

Hinta: 1,49 € (S-Market)

Maitokolmio ProFIT: 2+/5 Maitokolmio ProFIT

Maitokolmion suklaavanukas näyttää perinteiseltä vanukkaalta. Maultaan vanukas oli arvioiden mukaan esanssinen.

”Hieman kahvimainen sivumaku. Todella makea vanukas: jo melkein hieman äklöhkö.”

”Hyvä rakenne, mutta melko imelä ja vähän esanssinen maku.”

”Jotenkin ohut maku ja koostumus.”

”Ihanan kiiltävä ja kaunis suklainen väri, mutta maku on esanssinen ja todella mieto.”

Ravintosisältö/100g:

  • Energiaa 101 kcal
  • Hiilihydraatteja 6,1 g
  • Proteiinia 11,0 g

Hinta: 1,39 € (S-Market)

Milbona: 3+/5 Milbona proteiinivanukas

Milbonan suklaavanukas on rakenteeltaan juoksevaa. Vanukkaan maku jakoi mielipiteitä.

”Juoksevaa vanukasta. Maku on melko mitäänsanomaton muttei paha.”

”Turhan tymäkkä, tumman suklaan ystäville voisi maistua.”

”Hyvän ja ”aidon” makuista. Koostumus aika juokseva.”

”Suklaakastikemainen: sopisi kakkujen väliin tai jäätelön kastikkeeksi.”

Ravintosisältö/100g:

  • Energiaa 73 kcal
  • Hiilihydraatteja 4,6 g
  • Proteiinia 10 g

Hinta: 1,39 € (Lidl)

Fast Pudix: 4-/5 Fast Pudix

Fast Pudix -proteiinivanukas oli sekä koostumukseltaan että maultaan miellyttävä. Vanukkaan suklainen maku keräsi raadilta kiitosta.

”Makeannälkään sopiva vanukas. Koostumus kivan jämäkkä.”

”Kiinteää, ihanan suklaista. Tätä voisi tarjota jälkiruokana.”

”Hieman proteiinijauhemainen maku. Ihan semihyvä kuitenkin.”

”Tukeva kaakaoinen, vahva ja hyvä maku.”

Ravintosisältö/100g:

  • Energiaa 72 kcal
  • Hiilihydraatteja 4,6 g
  • Proteiinia 10 g

Hinta: 1,85 € (S-Market)

Njie ProPud: 4/5 Njie ProPud

ProPud-proteiinivanukas vei makutestin voiton suklaisella ja juuri sopivan makealla maullaan. Myös vanukkaan täyteläinen ja lohkeava koostumus oli raadin mieleen.

”Kauniin näköinen perusvanukas. Melko kiinteää, ei äklömakeaa mutta suklaista.”

”Hyvän makuinen, makea kuin lastenvanukas. Menisi jälkkäristä.”

”Pehmeä ja miellyttävä koostumus. Maku on kevyesti suklainen, ei liian raskas.”

”Vähän jauhoinen maku.”

”Täyteläinen, kaakaoinen, ei liian makea. Oikein hyvä.”

”Hyvää, tulee Jacky Makupala mieleen. Lohkeaa kivasti.”

Ravintosisältö/100g:

  • Energiaa 72 kcal
  • Hiilihydraatteja 4,6 g
  • Proteiinia 10 g

Hinta: 2,25 € (K-Market)

Näin vanukkaita arvioitiin:

  • Raadilta pyydettiin arviot proteiinvanukkaiden mausta ja koostumuksesta.
  • Testaajat eivät tienneet, minkä valmistajan vanukasta kulloinkin maistoivat.
  • Kokonaisarvosana muodostettiin testaajien antamien arvosanojen keskiarvosta.
  • Testiä varten vanukkaat ostettiin K-marketista, S-marketista ja Lidlistä.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi