
Teema: Grimasin luomivärit - Räväkkä rock rock
Värien leiskunta jatkuu. Tällä kertaa meikki on sellainen, että rohkeammat varmaankin uskaltaisivat ihmisten ilmoille. Itse ainakin voisin kesällä festareilla tai iltasella baarimeikkinä käyttää.
Hain meikkiin ja lookiin rock- ja punk-henkisyyttä. Koska meikin ja lookin idea on kesäisyys, niin tein meikkipohjastani tummemman mitä minun ihoni tällee helmikuussa on. Käytin MSCHICin Baked Mineral meikkipohjaa sävyssä Light, joka on minulle tällee talvella hiukan liian tumma. Varjostin kasvoja ja lisäsin tummuutta Grimasin kiinteällä puuterilla sävyltään 09. Poskipunana NYX Mosaic Powder Peachy, joka onkin minun kesäposkipunani, sillä sen lämpöinen ja persikkainen sävy tekee talvella minun valkealle iholle tunkkaisen ja likaisen ilmeen. Talvisin suosin Lumikki efektiä, eli olen valkea ja käytän kylmiä, vaaleanpunaiseen taittavia poskipunia.
Korostuksiin käytin NARSin Albatros highlightia, jossa on kultainen ja lämmin hohde.
Kampaukseni tein irokeesimäiseksi, mutta valitettavasti näissä kuvissa sen korkeus ja muoto ei näy ja pääse oikeuksiinsa. 🙁 Eli sliipit sivut, korkea keskeltä aina päälaelle asti. Taakse sivuponnari niskaan. Huomatkaa myös korvikset. ;D
Vaatetus noudattaa meikin värimaailmaa, jotta kokonaisuus olisi pirteä ja räväkkä.
Huulimeikki on tehty Grimasin rajauskynällä ja huulipunalla. Rajasin huulet Grimasin Make-up Pencil P540 Red kynällä, jolla myös väritin huulet. Jätin aivan keskiosan värittämättä, jotta huuliin tulisi kolmiuloitteisuutta. Huulipunaksi levitin Grimasin Lipstick Pure 5-12, joka on oranssinen huulipuna, mutta punaisen rajauskynän vuoksi huulimeikin sävy on tummempi ja räikeämpi oranssi.
Liikkuvalla luomella Grimasin oranssinen punainen 540. Luomivaossa kirsikanpunainen 543. Luomivaon yläpuolella häivytyksessä keltainen 284. Kulmaluulla ja aivan sisänurkassa korostamassa ja valoa antamassa valkoinen 001.
Alaluomella ulkonurkan ripsirajassa 543 ja sen alapuolella häivytyksessä 284. Keskellä alaluomea 540. Sisänurkassa 284.
Massiivinen kissamainen rajaus Inglotin mustalla geelilinerilla 77.
Tähän voisi laittaa tekoripsetkin, mutta nyt minulla tässä meikissä ideana oli massiivinen rajaus ja kirkkaat värit luomella. Tekoripset veisivät liiaksi huomiota väreistä ja ”piilottaisivat” rajausta.
Meikissä käytetty 001, 284, 540 ja 543.
Minä oikeasti nautin tehdä meikkauksia laidasta laitaan näillä Grimasin luomiväreillä! Sain uudenlaisia inspiraatioita väreistä ja olen rohkeasti tehnyt värikkäitä meikkejä, joita en normaalisti meinaa edes omaksi iloksi tehdä tällee talvella. KIVAA! 🙂
Huomenna mennäänkin meikissä täysin toiseen ääripäähän, eli niukkaa, luonnollista ja arkista. 😉
Minua aina kovasti kiinnostaa tietää teidän lukijoiden omista meikkimieltymyksistä ja siksi kysynkin taas, että onko tämän päivän postauksen meikki liian räväkkä vai voisitko käyttääkin kesällä rantabileissä, festareilla tai illalla terassilla/baarissa?
Eilen postissa saapui loputkin palkinnot, joten lähipäivinä laitan Glitz & Glamin 1-vuotisarvonnan pystyyn. 😉 Palkinnot ovat aikas kivat, jos yhtään luotatte sanaani. 😉 Joten tsekkailkaa Glitz & Glamia. ;D Saattaa olla, että tällä viikolla pamautan yhden jymypaukunkin, joten kannattaa ”roikkua hoodeilla”. ;D
Kommentit
Mohn: Minulla alkoi amiksen tokalla vähentymään meikin määrä arkena ja työelämään mennessä nukuin mielummin aamuisin pidempää kuin olisin heränny meikkaamaan. About 24-vuotiaana aloin sitten meikkaamaan enemmän ja aloin heräämään aikaisemmin. Varmaa siksi kun koin, että en enää pärjää ”luonnonkauneudellani”. 😀 Pelkkä maskara, puuteri ja kulmat eivät riittäneet. 🙁
Sehän noissa Grimasin luomiväreissä on kivaa, että ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi. 🙂
Niniane: Hih, vähänkö olisi kiva nähdä joku yhtä rohkea kuin sinä. Kävelis viikolla kaupassa vastaan noin räikeänä. 🙂 Ihastelisin aivan varmasti. 😉 Sen verran nynnerö itse olen, että vain kesällä voisin käyttää terassilla tai baarissa.
Hyvä, hyvä, että lakat tulivat. 🙂 Niissä kesti vähän kauemmin, kun jouduin odottamaan yhden maksun kanssa ja se tuli tiistaina sitten. Tiistaina en päässyt postiin, joten pääsin vasta keskiviikkona ne lähettämään. 🙁 Tarvitsee tulla blogiisi vierailulle. 😉
Kommentit
Upea meikki!
Sissi: Kiitti, kiitti! 🙂
Kivan kesäinen!
Itse olen ihminen, joka teoriassa tykkäisi värikkäistä meikeistä, mutta todellisuus on toinen, arkinen ruskea sävyinen silmämeikki on luottokomboni (okei, työpaikka vaikuttaa siihen). Ja juhliinkin lähinnä tummennan meikkiä siirtymällä mustaan/harmaaseen. Tai sitten käytän violettia tai kultaa, joka korostaa silmieni väriä. Sininenkin alkaa hiipiä hiljakseen meikkiini.
Mutta pointtini oli, että teoriassa voisin lähteä tuollaisessa meikissä baariin, mutta käytäntö on asia erikseen.
Voisinkin heittää tähän postaustoiveen. Miten lisätä värejä arki(/bilemeikkiin), jos ei ole niiden käyttöön tottunut, mutta haluaisi kuitenkin kokeilla.
Vautsi, upeaa jälkeä taas kerran! Itse voisin kyllä hyvinkin kuvitella pitäväni jotain samantapaista esimerkiksi juuri baarissa.
Kiitos mainiosta blogista! Ihania meikkejä ja ideoita, postauksiasi on aina kiva lukea!
Hyvää kevään odotusta!
Saara
Hieno meikki! Ihanat kirkkaat värit. Itse en ehkä uskaltaisi laittaa vastaavia värejä. Ikää on jo liikaa… Harmittaa, että nuorempana meikkaus ei kiinnostanut samalla tavalla kuin nyt. Onkohan myöhäisherännäisyyteen syynä se, että nyt ei todellakaan enää riitä, että lähtee ihan ”naturellina” liikenteeseen. Mutta on tämä kyllä kiehtova tämä kosmetiikan maailma.
Anonyymi: Kiitti. 🙂 Minulle tulee auringonnousu mieleen tuosta… drinkkinä, että myös oikeana auringonnousuna. ;D
Dollie: Monilla (myös minullakin usein) on se, että teoriassa voisi käyttää, mutta käytännössä valitseekin aina turvalliset ja tutut värit. 🙂
Kiitos toiveesta. 🙂 Laitetaan To Do -listalle. 😉
Anonyymi/Saara: Kiitos, kiitos! 🙂 Mukava kuulla, että olet pitänyt postauksistani. 🙂
Hyvää kevään odotusta sinullekin! 🙂
Tikru73: Kiitti. 🙂 Minä harmittelen kanssa, että en nuorempana tykännyt väreistä, vaan suosin mustaa, ruskeaa, harmaata ja violettia. Kesällä joskus ”hurjaksi” heittäytyessä käytin vähän turkoosia.
Se on fakta, että meissä jokaisessa aika ja ikä alkaa näkymään. Oikeanlaisella meikkaamisella ja ehostuksella saadaan nipistettyä vuosia pois ja ilmeestä saa nuorekkaamman ja virkeän. Siksi hyvinkin moni havahtuu siinä 30-40 -vuotiaana, että kosmetiikalla saa itsestään taas hehkuvan ja pirteän näköisen. Itse suosittelen enemmin ehostusta kuin botox-piikkejä tai kirurginveistä. Mutta valitettavasti yhä useampi käy ottamassa piikkejä tai leikkauksessa. 🙁
Ihana meikki! Rakastan tuota Grimasin oranssia luomaria, itselläni on se myös käytössä <3
Itse käytän joskus ihan arkenakin näin räikeitä meikkejä, vaikka ikää alkaa olla yli 30. 🙂 Meikki menee ihan fiiliksen mukaan. Töihin en laita kovin räiskyviä värejä, mutta en myöskään yritä liikaa hillitä.
Olen aina meikannut suht rohkeasti ja esim. punaista luomiväriä olen käyttänyt jo noin 14 vuotta meikeissäni. (Muistan vieläkin kun ostin juuri Grimasin tummanpunaisen luomivärin lukioaikoina ja rakastuin siihen ikihyviksi.)
Nonnu: Kiitti. 🙂 Mä taas olen rakastunut tuohon kirsikanpunaiseen. 🙂
Tiahaar: Minulla vähän riippuu minne menen töihin. Jos menen teatterille tai jollekin kuvauskeikalle, voin vetäistä vahvempaa ja räikeämpää. Kun taas menen konsultoimaan tai tapaamaan asiakasta, niin silloin meikkaan konservatiivisemmin. 🙂
Sulla on kyllä niin ihana ja vahva tyyli kaikessa. 🙂 Diggaan tosi paljon sinun lookia mitä blogissasi on näkynyt. 🙂
Pirteät värit ovat upeita muiden silmillä, mutta omaan naamaan en kyllä saa sopimaan minkäänlaista sateenkaarta. 🙁 Oletko kokeillut Loreal studio secrects- meikinpohjustusvoidetta? Ostin tuon Cosmopolitan beauty awards-palkinnon innoittamana, mutta en saa jotenkin levitettyä sitä tasaisesti ja kahden käyttökerran jälkeen purkki näyttäisi olevan jo puolillaan! Onko tuohon jokin kikka? Kiitos mahdollisesta vastauksesta.
Toivottaisin myös sinut ja lukijasi leikkimieliseen musaskabaan!
http://keywordfashion.blogspot.com/2012/02/kuulokkeet-kuin-korut-arvonta.html
Chefale: Joo, kyllä olen kokeillut. Kun kerroit, että kahden käyttökerran jälkeen purkki on puolillaan, niin minulle tuli mieleen, että käytätkö sitä liikaa? :/ Hyvin pieni määrä riittää koko kasvoillekin. Sellainen herneen kokoinen ”köntti” riittää koko kasvoille. Jaa se pieni ”köntti” nenälle, otsalle, leualle ja poskille ja siitä levität sormin joka puolelle kasvoja, kuin kosteusvoidettakin. Odota muutama minuutti, jonka jälkeen voit levittää käyttämäsi meikkipohjan. 🙂
Muuta vinkkiä en nyt keksi tältä istumalta. 🙁
Kiitos kutsusta, tulen heti katsomaan! 🙂
Voisin ehdottomasti laittaa baariin tuollaisen meikin, tai kesällä ihan normipäivänäkin (töihin nyt en sentäs) 🙂 Todella ihanasti olet saanut sävyt sopimaan toisiinsa ja ihanasti häivytetty! Voi kun omat taidot riittäisi tähänkin, ei muutaku harjottelemaan…
Elisa: Voi kiitos Elisa! 🙂 Kyllä minulla on vielä opeteltavaa ja treenattavaa. Harjoittelemalla oppii ja edistyy. Olen viettänyt lukemattomia tunteja treenaten häivyttelyjä ja joskus vieläkin se on vaikeaa ja aikaa vievää, kun toisinaan saattaa mennä helposti ja sukkelasti. 🙂 On niin tuotteista ja päivästä kiinni. 🙂
Upeat värit! Ainakin festareille voisin laittaa 🙂 Tollasta paksua rajausta vois kokeilla jo aikaisemmin… 🙂
Anonyymi: Tuollainen paksu rajaus ja kivan värinen huulipuna on makea ja simppeli yhdistelmä, joka vaan toimii. 🙂 Jenni Vartiainen on upea esimerkki sellaisesta meikistä. 🙂
tosi kaunis meikki! ;o hmm, tulee mieleen sex on the beach – drinkki, noms! 😛
HANI: Kiitti! 🙂 Hah, mulle tuli auringonnousu… vai oliko se lasku? En enää muista, kun ei ole tullu juotua drinkkejä baareissa vuosiin. 😀
Hieno toteutus! Olen vähän värirajoitteinen…siis sillä tavalla, että on tiettyjä värisävyjä joita en vain pysty käyttämään, esim. tämän meikin kokisin minulle aivan väärän väriseksi. Eli en todennäköisesti voisi se naamalla lähteä minnekään. Ihailen kyllä toisilla taitavasti tehtyjä meikkejä, oli ne sitten millaisia tahansa.
Tykkään toki väreistä ja iltameikissä niitä mielelläni käytänkin. Nuorena (yläasteella) käytin myös paljon värejä, vihreä ja pinkki olivat minun luottoystäviäni tuolloin. 😉 Silloin meikkasin melko vahvasti myös arkisin ja joka aamu kouluun. Lukiossa en enää millään viitsinyt herätä meikkaamisen takia vaan nukuin mieluummin vähän pidempään. =)
Graah, näitä sun Grimas-meikkipostauksia lukiessa tulee hirmu himo saada lisää Grimasin luomivärejä! 😉
Hieno meikki! Oon kyllä tottunut kulkemaan välillä vaikka kuinka erikoisissa ja vahvoissa meikeissä, että kyllä tuommoisessa vois hyvinkin ihmisten ilmoille lähteä! Toihna on tosi hineon näköinen, eikä musta yhtään liian överi.
On pitänyt tulla jo monta kertaa huikkaamaan, että lakat kotiutuivat viime pe, joten iso kiitos! Ja nyt vihdoin muistin kun olin koneen ääressä! Ihania olivat ja pitää niitä kohta blogissakin esitellä. 🙂
Mohn: Minulla alkoi amiksen tokalla vähentymään meikin määrä arkena ja työelämään mennessä nukuin mielummin aamuisin pidempää kuin olisin heränny meikkaamaan. About 24-vuotiaana aloin sitten meikkaamaan enemmän ja aloin heräämään aikaisemmin. Varmaa siksi kun koin, että en enää pärjää ”luonnonkauneudellani”. 😀 Pelkkä maskara, puuteri ja kulmat eivät riittäneet. 🙁
Sehän noissa Grimasin luomiväreissä on kivaa, että ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi. 🙂
Niniane: Hih, vähänkö olisi kiva nähdä joku yhtä rohkea kuin sinä. Kävelis viikolla kaupassa vastaan noin räikeänä. 🙂 Ihastelisin aivan varmasti. 😉 Sen verran nynnerö itse olen, että vain kesällä voisin käyttää terassilla tai baarissa.
Hyvä, hyvä, että lakat tulivat. 🙂 Niissä kesti vähän kauemmin, kun jouduin odottamaan yhden maksun kanssa ja se tuli tiistaina sitten. Tiistaina en päässyt postiin, joten pääsin vasta keskiviikkona ne lähettämään. 🙁 Tarvitsee tulla blogiisi vierailulle. 😉