Lihaton päiväkoti
Oslo päätti lopettaa lihan tarjoamisen päiväkodeissaan. Suomessa joissakin päiväkodeissa on nykyään kaksi lihatonta päivää viikossa. Tämä on suunta, joka tulee yleistymään kaikkialla tulevien vuosien aikana ihan jo ilmastosyistä.
Suomalaiset päiväkotilapset syövät yli viisinkertaisesti punaista lihaa siihen nähden, mikä olisi terveyden ja maapallon kantokyvyn kannalta sopivaa, ilmenee Helsingin yliopiston tutkimuksesta. Tähän lukemaan olisi syytä pysähtyä, sillä se ei kerro lapsista muuta kuin sen, että heidän terveydellä leikitään, vaan se kertoo aikuisten arvomaailmasta, jossa liha on Jumalan asemassa. Varmin tapa saada vihaa kirjoituksessaan on kritisoida lihan ylensyöntiä.
Niin tälläkin kertaa. Päiväkotiuutisen alla on aikuiset ihmiset huutamassa pää punaisena asioista, jotka eivät edes heitä koske. Pelkkä uutinen siitä, että Suomessa päiväkodeissa aletaan suunnitella kasvispainotteiseen ruokailuun siirtymistä sai aikaan aikuisissa, joiden päiväkotiajoista on vuosikymmeniä aikaa kosmista ahdistusta, sillä vaikka kyse on pitkälti terveyssyistä, niin kaikki lihansyömisen vähentäminen nähdään ilmastovouhotuksena.
Minulle tämä lihafanatismi kertoo sen, että tietyt sukupolvet ovat eläneet elämänsä vähän liian yltäkylläisyydessä ja siihen lisättynä ikään kuuluva muutosvastarinta ja aikuisuhmaikä saa aikaan kommenttikenttien lattioilla tapahtuvia itkupotkuraivareita.
Kommentit
Minusta päiväkodeissa ja kouluissa syödään mitä saadaan, oli sitten vegaani tai sekasyöjä, kotona voi jokainen sitten syöttää lapselleen mitä haluaa. Allergiat tietysti huomioidaan. Koulussa on liharuoan rinnalla aina myös kasvisruoka vaihtoehto, ollut jo monia vuosia tarjolla, mutta tämä ei riitä. Ihmiset on vaatimassa kuka mitäkin erikoiskohtelua lapsilleen, jos ei juo maitoa pitäisi olla joku kauramaito, vesi ei riitä yms ja kasvispäivinä huudetaan ja vaaditaan liha vaihtoehtoja. Mitä enemmän ihmiset huutaa ja vaatii kaikkea mahdollista, niin ruoan laatu kärsii, koska raha edellä mennään kouluissa ja päiväkodeissa. Päiväkoti/koulu ruokailu ei pidä olla se ainoa ruoka päivän aikana, kotona sitten tarjotaan vielä päivällinen ja iltapala. Ruoka ei aina maistu, sille ei voi mitään, kotona sitten syö paremmin.
Ihmiset voisivat olla tyytyväisiä ilmaiseen ruokaan ja arvostaa kouluruokaa. Silloin myös lapset oppivat arvostamaan, jatkuva valittaminen ja vaatiminen heijastuu lapsiin ja nämä lähtee nakkikioskille tai kaupasta ostamaan karkkia. Sekasyöjä lapsi ei kuole siihen, että syö välillä kasvisruokaa, eikä vegaaniperheen lapsi siihen, että syö koulussa tarjottavaa kasvisruokaa. On ihan mahdotonta tarjota kaikille kaikkea.