Julkkikset

Kari Kanala ja hänen Harri-veljensä ovat halanneet kaksi kertaa: ”Meillä on varmasti käsittelemättömiä juttuja suhteessa isään”

Kari Kanala, 56, ja hänen veljensä Harri Kanala, 50, opiskelivat teologiaa, mutta vain toinen koki pappeuden omakseen.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Aleksi Niemelä

Veljeksi Harri ja Kari Kanala ovat monessa suhteessa erilaisia.

Kari Kanala, 56, ja hänen veljensä Harri Kanala, 50, opiskelivat teologiaa, mutta vain toinen koki pappeuden omakseen.

Kari Kanala: ”Minusta tulee Harrin seurassa vaisumpi”

”Olin kuusivuotias, kun pikkuveli syntyi ja sain antaa hänelle toisen nimen. Otin sen kunniatehtävänä. Opin lukemaan viisivuotiaana, ja kodin tarjonnasta johtuen olin lukenut lähinnä Raamattua sekä Ikuisia kertomuksia. Tiesin, että Mikael oli enkeliruhtinas ja enkeleitten pomo, ja niin pikkuveljestäni tuli Harri Mikael.

Asuimme Halsuan Marjusaarella. Isämme oli kyläkauppias, joka oli koko ajan huolissaan ja peruspessimistinen. Joko maito oli loppu tai sitä oli liian vähän. Jonkinlaisen luokkanousun teimme, koska me molemmat pojat päädyimme yliopistoon.

Äiti oli ulospäin suuntautunut, mutta hän sopeutui isän hiljaisuuteen sekä siihen, että elämä sujui kaupan ehdoilla. Perheessämme puhuttiin vähän, ja vanhempien riidatkin olivat suunnilleen lauseen mittaisia. Meistä lapsista tuli perusoptimistisia, varsinkin minulla on aina ollut lasi puoliksi täysi.

Lapsuudessa en koskaan halannut isää, ja muistan vain yhden läheisen hetken hänen kanssaan. Leikimme sellaista pikkulasten kutitusleikkiä tai yhtä muunnelmaa siitä: haukkalintu lentää, kiivaa kaavaa… ja sitten ku-ku-kutitetaan.

Kari Kanala: ”Harri on yksi ystävällisimmistä ihmisistä”

Pikkuveljeni Harri on kiva tyyppi, kiltti ja yksi ystävällisimmistä ihmisistä, jonka tiedän. Maailmamme kohtaavat jollakin tasolla täysin, vaikka minä olen ekstrovertti ja hän introvertti. Tunteeni häntä kohtaan ovat silti todella selittämättömät, enkä välillä tiedä, mitä ajatella.

Harri muistuttaa minua jostakin sellaisesta, jota en kykene avaamaan. Meillä on varmasti käsittelemättömiä juttuja suhteessa isään ja miesten puhumattomuuden ketjuun. Jonkinlaisen lukkiutuman takia minusta tulee hänen seurassaan vaisu ja hiukan jäykkä.

Harri ei tuo itseään esiin samalla tavalla kuin minä. Meitä yhdistää se, että olemme molemmat trivial pursuit -miehiä, nippelitietäjiä. Ehkä huumorissakin on jotakin yhteistä, olemme kanssakäymisessämme hiukan kaurismäkeläisiä. Harrin mukaan hänen huumorintajunsa tulee M.A. Nummiselta ja seurakuntanuoriajan pappi-idolilta. Seppälän Risto oli rento ja hauska pappi, ja ehkä isoin syy siihen, että menimme molemmat opiskelemaan teologiaa.

Kari Kanala on isoveli perheessä, jossa ei paljon puhuttu tai halailtu.
Kari Kanala on isoveli perheessä, jossa ei paljon puhuttu tai halailtu. © Aleksi Niemelä

Harri ei koskaan valmistunut papiksi, ala ei oikein ollut häntä varten. Hän on joskus myöhemmin tehnyt netissä Löydä uskontosi -testin, jonka mukaan hän on liberaali kveekari. Voin allekirjoittaa sen. Olen kerran osallistunut kveekareiden jumalanpalvelukseen. Ensin oltiin 45 minuuttia ihan hiljaa, sitten oli parin minuutin puhe, jonka sisältö oli tiivistettynä suunnilleen se, että jos rakennusmelu haittaa sinua, kyse on enemmänkin melusta oman pääsi sisällä. Sitten oltiin taas kymmenen minuuttia hiljaa ja lopuksi juotiin teetä.

”Molemmista tuntui, että nyt kai kuuluisi halata”

Seitsemän vuotta sitten, kun äiti oli sairas, ja tiesimme, että hän ei eläisi enää kauan, menin Harrin kanssa tapaamaan häntä Kokkolan keskussairaalaan. Tulimme eri matkaa ja meillä oli treffit rautatieasemalla. En osannut sanoa mitään, mutta molemmista tuntui, että nyt kai kuuluisi halata. Se oli tosi jäykkä ele, ja todennäköisesti ensimmäinen halauksemme.

Kun uusinta kirjaani Pappi ja pelimies kirjoitettiin, olin kovin iloinen siitä, kuinka paljon Harri muisti lapsuudestamme ja kuinka hän auttoi minua kirjan rakentumisessa. Tajusin entistä selvemmin, että kotona meitä ei opetettu kauheasti puhumaan eikä ilmaisemaan tunteitamme. Kirjan julkistusjuhlissa halasimme toisen kerran.

”Minua joskus ärsyttää se, että Harri on tempoltaan hitaampi”

Emme ole puhuneet juurikaan arvoista, mutta tuskinpa niistäkään riitaa tulisi. Minulla on aika lailla antiikin arvot eli hyvyys, totuus ja kauneus. Ajattelen myös, että kaikesta ei tarvitse olla hyötyä. Olen markkinoinut viiden H:n sääntöä: hitaus, hiljaisuus, hyödyttömyys, huumori ja hyväksyminen.

Silti minua joskus ärsyttää se, että Harri on tempoltaan minua hitaampi. Hän puhuu tarkkaan harkiten, ja välillä tekee mieli jatkaa lause valmiiksi. Vaikka Harri on introvertti, sukulaisiin hän pitää yhteyttä paremmin kuin minä. Kun äiti eli, Harri soitti kotiin useammin ja vei äitiä bingoon. Hän on yhä myös se, joka muistaa soittaa sukumme vanhimmalle tädille.

Arvostan Harria tosi paljon. Nykyisin olemme yhteydessä ehkä kerran kuukaudessa. Olen erityisen iloinen siitä, että hän osallistuu perheemme elämään hoitamalla poikaamme. On tärkeää, että poika saa hänestä erilaisen, hiukan anarkistisemman miehen mallin kuin minusta.

Minä maalaan telalla, ja Harri piirtää näädänhäntäpensselillä, mutta silti suhteemme ei koskaan katkea. Voimme olla välillä etäällä, mutta tarvittaessa palaamme yhteen luontevasti ja vaivattomasti.”

Harri Kanala: ”Meillä on vahva perusluottamus”

”Yhden tilanteen muistan, jolloin Karin julkisuus ärsytti minua. Se tapahtui Pihlajasaaressa eräänä kesänä. Meillä ei ollut lapsuudessammekaan kesämökkiä, eikä ole vieläkään, ja kesäisin olen käynyt kaikissa Helsingin saarissa, joihin pääsee yhteysveneellä. Tuskin olin ehtinyt kastaa varpaani Pihlajasaaren rantaveteen, kun se tapahtui: joku tuntematon kysyi, olenko sukua Kari Kanalalle. Meissä on kuulemma samaa näköä. Silloin ajattelin, että äääh, ei, tätä en halua.

Harri Kanala on kuusi vuotta nuorempi kuin veljensä Kari Kanala.
Harri Kanala on kuusi vuotta nuorempi kuin veljensä Kari Kanala. © Aleksi Niemelä

En oikein tiedä, mitä julkisuus ja esillä oleminen merkitsevät Karille. Ehkä tietäisin, jos olisimme jutelleet enemmän. Ainakaan se ei ole minua tuota yhtä kertaa useammin haitannut.

Kari ja minä olemme pikkukylän poikia, ja koko lapsuutemme pyöri kotikaupan ympärillä. Oli isä, äiti ja kaksi poikaa, naapureita aika vähän. Ei meille kotona mitään erityisiä arvoja opetettu, mutta lapsuus oli hyvä ja turvallinen. Kun olin joskus äidin mukana bingossa, kuulin kuinka hän sanoi, että siinähän nuo lapset ovat kasvaneet kyläkaupan vierellä.

Isä oli juro ja luotettava periaatteen mies. Jos hän otti vahingossa asiakkaalta liikaa hintaa, hän soitti perään, pyysi anteeksi ja korjasi virheensä.

Olen huomannut, että minussa on aika paljon isää, samaa vaisua oikeudenmukaista ajattelua. Olen myös pihi, kuten hän. Kari sen sijaan sanoo suhtautuvansa rahaan vähän kuin Jeesus. Sitä vain menee, ja luottokortit ovat usein miinuksella.

”Kari on isoveli, mutta ei hän ollut lapsenakaan esikuva”

Kari kertoo kirjassaan, että hän muistuttaa isää siinä, että vanhanajan kauppiaana tämäkin oli ihmisten palvelija ja halusi hyvinvointia yhteisölle eikä niinkään tavoitellut voittoa itselleen. Karilla on sama palveluasenne ja aina into päällä: Mitä saisi olla, täältä löytyy. Hän sanoo vastaavansa herkästi kyllä, ja on heti valmis ryhtymään, lähtemään ulkomaille tai uuteen työideaan.

Kari on isoveli, mutta ei hän ollut lapsenakaan minulle mikään ihanne tai esikuva. Minulla ei ole tarvetta samaistua kehenkään, enkä innostu herkästi uusista jutuista. Olen jäänyt samaan opiskelukaupunkiin ja työpaikkaan.

Nyt olen ollut jo yli kaksikymmentä vuotta Laajasalon opiston vahtimestarina ja reilut kymmenen vuotta myös läheisen rivitalon puutarhan hoitajana.

Teologia ja pappeus eivät kiinnostaneet tarpeeksi, eikä näkyä ja paloa ollut riittävästi. Isoin syy on varmasti se, että introverttina jaksamiseni sammuu melko nopeasti ja akkujen lataaminen vie aikansa, tarvitsen omaa aikaa.

”Karin mielestä olen sinut sinkkuuteni kanssa”

En ole juurikaan tutustunut Karin naisystäviin, mutta tiesin jo ennen kirjan lukemista, että niitä on ollut. Kirjan nimen pelimies ei todellakaan tarkoita pelkästään jalkapalloinnostusta.

Veljesten arvot ovat aika yhteneväiset, vaikka niistä ei juuri keskenään jutella.
Veljesten arvot ovat aika yhteneväiset, vaikka niistä ei juuri keskenään jutella. © Otava Media sopimus, freelance kuvaajat

Kun Kari ja hänen toinen vaimonsa erosivat, heidän kissansa päätyi äidille hoitoon. Kun Maija-kissa sitten 25-vuotiaana kuoli, otin selville ex-vaimon puhelinnumeron. Mielestäni oli tärkeää kertoa hänelle, että näin oli käynyt.

Joku oli kysynyt kerran Karilta, että mitä jos minä pyrkisin sinne Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan. Hän oli vastannut, että raakkaisi minut pois jo alkuvaiheessa. Karin mielestä olen sinut sinkkuuteni kanssa, eikä elämäni kaipaa järjestelyä. Totta on, että konsepti tuntuu vieraalta, tosin en ole katsonut sitä yhtä jaksoa enempää, vaikka olen kuullut siitä positiivisiakin arvioita.

Opiskeluaikana asuin kommuuniasunnossa, mutta sittemmin olen aina asunut yksin. Se sopii minulle.

Harri Kanala: ”Kari on pappina samanlainen kuin jalkapalloilijana”

Kun olen kuullut Karin saarnaavaan, olen pitänyt kuulemastani. Hänen uskonnollisuutensa on avointa, luottavaista ja iloista. Puhe on ymmärrettävää, saan kiinni siitä, mitä hän tarkoittaa.

Kari on pappina samanlainen kuin jalkapalloilijana. Hän on enemmän syöttäjä ja vahvistaja kuin maalintekijä, hän on joukkuepelaaja, jonka tehtävä on auttaa pallo maalia kohti.

Jalkapallo ei ole minulle yhtä tärkeää kuin veljelleni, vaikka olen joskus työskennellyt Veikkausliiton tulospalvelussa. Kari on sanonut, että hänellä on Jeesus sydämessä, jalkapallo päässä ja juusto lanteilla. Tuo rakkaus juustoon on minulle hiukan mysteeri. Miten voi nauttia niin paljon juustoista, kun on niin huono hajuaisti kuin hänellä? Eivätkö maku- ja hajuaistit olekaan tiiviissä yhteydessä toisiinsa.

Meillä oli jo lapsena Karin kanssa eri kaveriporukat ja harrastukset. Kari oli sosiaalinen urheilija, minä hiljainen, ujo ja kömpelö, pyörääkin opin ajamaan vasta kymmenvuotiaana.

Olimme molemmat samaan aikaan teologisessa tiedekunnassa, mutta sielläkin eri porukoissa. Emme ole pitäneet aikuisena kovin säännöllisesti yhteyttä, mutta olen aina saanut Karin kiinni, kun on tarvinnut. Nykyisin hän soittaa ja kysyy, voisinko katsoa heidän poikaansa. Minulla ei ole omia lapsia, ja menen mielelläni.

Käsittääkseni isyys on tehnyt Karille hyvää, hän on rauhoittunut ja kasvanut ihmisenä, hän kirjoittaa siitä kirjassaankin. Lapsuutemme saattoi olla tylsä, mutta ainakin se oli turvallinen. Samaa Kari halua jatkaa poikansa kohdalla.

Kari on mukava, ja meillä on vahva perusluottamus toisiimme. Hän on ehtinyt paljon, mutta enpä usko, että kenelläkään on hänestä mitään pahaa sanottavaa. Ei ainakaan minulla.” 

Juttu on julkaistu Vivan numerossa 5/2024.

X