Puun taakse piiloon

Vastuunkanto on vaikea laji. Sen voi tehdä suoraselkäisesti tai sitten sen voi jättää kokonaan tekemättä niin kuin valehtelulla valtaan päässyt hallituspuolue tekee.

Kuten aiemmin tällä viikolla kirjoitin, niin tiistaisessa eduskuntakeskustelussa hallituksen julmista leikkauksista kohdistuen pienituloisiin oli keskustelua paikalla todistamassa vain yksi perussuomalainen. Koko muu ryhmä puheenjohtajaa myöten loisti poissaolollaan. Jos näin olisi käynyt viime hallituskaudella niin samainen puolue olisi naama punaisena asiasta huutanut.

Vasemmistoliiton Li Andersson kirjoitti taannoin jättäneensä yli kuukausi sitten ministeri Riikka Purralle kirjallisen kysymyksen hallituksen leikkausten vaikutuksesta erityisesti lapsiperheisiin. Säännöissä kerrotaan, että niihin olisi kolmen viikon sisään vastattava. Ei vastattu.

Samalla kun koko eduskuntaryhmä vaipuu hiljaisuuteen tekemisensä päätösten jälkeen niin aikaa on ottaa kaikkeen muuhun kantaan. Varsinkin maahanmuuttoon. Esimerkiksi Riikka Purralla on ollut aikaa kirjoittaa useampikin postaus liittyen maahanmuuttoon, mutta oman toimialansa kysymyksiin hän jättää kerta toisensa jälkeen vastaamatta.

Syyn ymmärtää. Jopa isompi osa puolueen kannattajista vastustaa pienituloisten leikkauksia. Puolue on ottanut linjan, että puhutaan niistä mahdollisimman vähän, mutta yritetään kääntää katse ja keskustelu muihin asioihin ja joihinkin kannattajiin se tehoaa, sillä eihän se lopulta ole pääasia, että oma elämä hankaloituu jos maahanmuuttajan asema hankaloituu vielä enemmän.

On tämä kiusallista katseltavaa. Puolue joka selväsanaisesti monen edustajan suulla ennen vaaleja vannoi, että pienituloisten etuuksien leikkauksiin ei todellakaan suostuta on nyt leikkaamassa joukolla pienituloisten etuuksia ja sen sijaan, että seisoisivat ylväänä päätöstensä edessä, niin luikkivat hiljaisina puun taakse piiloon ja hädissään yrittävät kääntää katseen ja keskustelun muihin asioihin.

Älkää viitsikö.