”Vuorotyötä tekevien ja erityisesti yksinhuoltajien on pakko opettaa lapsensa itsenäiseksi nopeammin”

”Minusta se on lapsikohtaista ja lapsen turvallisuudentunteesta kiinni.

Itsellä raja on mennyt eskarissa; eskari-ikäisenä on totuteltu siihen yksinoloon niin max 1h verran.

Eka-tokalla on ollut IP:n jälkeen tunnin pari ja vapaalla sama homma eli jos ei halua lähteä mukaan kauppaan, kirjastoon tmv niin on saanut jäädä kotiin. Eli heidän valintoja ja totuttelua. Näin kolmosesta ylöspäin se ei ole ollut ongelma olla iltapäiviä yksin kotona ja kehittää sitä pikkuhiljaa.

Esikoinen on tottunut kulkemaan harkoissa yksin pimeän aikaan, joten hänelle illatkaan ei ole ollut ongelma, kuopus jännittää pimeää enemmän ja ei ole yksin ollut kotona iltoja, mutta sisaruksensa kanssa kahdestaan kyllä.

Päivä- ja etätyötä tekevien on helppo moralisoida oikeista ikärajoista, kun yhteiskunta tukee nimenomaisesti tätä työskentelymallia. Vuorotyötä tekevien ja erityisesti yksinhuoltajien on pakko opettaa lapsensa itsenäiseksi nopeammin, mutta ei se automaattisesti tarkoita sitä, että he eivät mieti ollenkaan lapsen turvallisuuden tunnetta saatikka että eivät panostaisi siihen.

Lisäksi se turvallisuudentunne ei ole taso, joka saavutetaan ja se pysyy iäti, vaan erilaiset tapahtumat muokkaa sitä. Läheisen kuolema, tulipalo tuttavapiirissä, kielteinen kokemus kuten tapaturma kotonaollessa jne, jonka jälkeen lapsi tai vanhempi ei koe oloa turvalliseksi, jolloin sitä tunnetta aletaan rakentamaan uudelleen.”