Naisten itsetunto on huonompi kuin miesten, ja se jarruttaa ura- ja palkkakehitystä – selvitimme, mistä huono itsetunto johtuu

Naiset eivät edelleenkään etene urallaan tai saa yhtä hyvää palkkaa kuin miehet. Asiantuntijoiden mukaan syynä on huono itsetunto – mutta miksi naisen itsetunto on huonompi kuin miehen? Auttaisiko se, että ottaisi vain itseään niskasta kiinni?

Lukiolaispoikani kertoi taannoin heillä koulussa järjestetystä johtajuusteemaisesta päivästä. Siihen osallistuneet saivat tutustua päivän ajan jonkun yrityspomon päivään.

”Aika jännä, että melkein kaikki osanottajat olivat poikia”, poika hymähti asiasta kertoessaan.

Pojan lukio on arvostettu. Tutkitusti: mitä kovatasoisempi lukio, sitä enemmän siellä on tyttöjä. Naiset ovat vallanneet myös korkeakoulut. Esimerkiksi Helsingin yliopiston opiskelijoista 64 prosenttia on naisia.

Mutta miksei ahkera opiskelu vie naisia johtopaikoille samassa suhteessa kuin miehiä?

Kyllä, nykyhallituksen ministereissä on poikkeuksellisen monta nuorehkoa naista ja naisten osuus johtajatason posteista on viime vuosina kasvanut. Silti muutaman vuoden takaisen tilaston mukaan johtotehtävissä toimineista palkansaajista vain 32 prosenttia oli naisia. Valtaosa korkeakoulujen rehtoreista on miehiä. Samoin kaupunginjohtajista. Ay-pomoista. Pörssiyhtiöiden johtoryhmien jäsenistä. Ja niin edelleen.

Viimeisimmän tasa-arvobarometrin mukaan naisia on kannustettu jopa miehiä enemmän hakemaan ylempiin posteihin. Jostakin syystä urakehitys näyttää kuitenkin tyssänneen.

Onko kyseessä vain naisten epävarmuus ja huono itsetunto? Jos kyse on epävarmuudesta, miksi naisilla on huonompi itsetunto kuin miehillä? Kiertyykö asia suurempaan kuvioon – kasvatusilmapiiriin ja koko kulttuuriin?

Uho vahvistaa itsetuntoa

Tolkuton itsekriittisyys. Se tuli esiin tietokirjailija, toimittaja Anu Kuistialan eteen vaikka miten monta kertaa hänen kerätessään aineistoa kirjaansa Johtajanaiset. Jopa Michelle Obama toistelee elämäkerrassaan kysymystä ”Riitänkö, olenko tarpeeksi?” Se tuntuu käsittämättömältä.

Kenties eniten Kuistialaa hätkähdyttivät Teknologiateollisuuden kehitysjohtaja Laura Juvosen siteeraamat tutkimukset tyttöjen matematiikan opiskelusta. Jos lukiolaistyttö alkoi saada pitkän matematiikan kokeista yhdeksikköjä, hän jo pohti, pitäisikö vaihtaa lyhyeen.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin mukaan ylioppilaskirjoituksissa pitkän matematiikan kirjoittaminen korreloi voimakkaasti myöhempään uraan ja parempaan palkkaan. Kahdeksikko matematiikasta oli tytöille liki todiste tyhmyydestä. Pojat eivät lannistuneet huonoista numeroista.

Useissa tutkimuksissa miesten itsetunnon on todettu olevan parempi kuin naisten. Itseluottamustakin riittää erityisesti perinteisesti miehisiksi miellettyjen elämänalueiden kohdalla. Esimerkiksi Boschin tilaaman tutkimuksen mukaan joka kolmas suomalaismies uskoo olevansa keskimääräistä parempi autokuski.

Tällaista uhoavaa itsearviointia kutsutaan ylivertaisuusharhaksi eli Dunning-Kruger-vaikutukseksi. Siitä hupainen, joskaan ei aivan tieteellinen, esimerkki on muutaman vuoden takainen OKCupid-deittisivuston kysely, jossa 46 prosenttia miehistä mielsi itsensä suorastaan neroksi!

Samainen David Dunning oli laatimassa tutkimusta, jossa opiskelijoille teetettiin tiedevisa. Molemmat sukupuolet selviytyivät siitä yhtä ansiokkaasti, silti naiset aliarvioivat ja vähättelivät omaa tulostaan eivätkä halunneet sen koommin osallistua kilpailuihin.

Itsetunnosta väitellyt erikoistutkija Olli Kiviruusu huomauttaa, että naisten arviot omista kyvyistään voivat kuitenkin olla miehiä realistisempia. Erään suomalaistutkimuksen mukaan peruskoulutyttöjen itsearviot osuivat huomattavasti kitkattomammin yksiin muiden arvion kanssa. Sen sijaan pojilla oli taipumusta arvioida kykyjään yläkanttiin.

Ympäristö antaa pojille kuitenkin luvan rehvasteluun – oikein kannustaa ja tyrkkii siihen. Moni poika alkaa käyttäytyä odotusten mukaisesti, ja roolipuku muotoutuu hiljalleen omaksi.

Lopulta roolista tulee täyttä totta.

Kun nainen jossakin vaiheessa alkaa murehtia itsetunnon puutettaan ja epävarmuuttaan, hänelle aletaan tuputtaa neuvoja, kuinka hänen pitää ”vain rohkaistua”, ”uskaltaa” tai peräti ”voimaantua”. Naisen pitäisi käydä voimajoogassa. Tai kenties hänen pitäisi 90-luvun vulgäärisarasvuolaiseen tapaan hokea aamuisin kylpyhuoneen peilille, kuinka mahtava hän on.

Mutta miten nainen pystyisi yhtäkkiä moiseen muutokseen, jos kulttuuri ei anna siihen mahdollisuutta?

Itsetunto on koetuksella ulkonäön vuoksi

Olli Kiviruusun mukaan ulkonäöllä on keskeinen rooli itsetunnon muodostumisessa. Ulkonäkö sisältää esteettistä pääomaa, joka on kuumaa valuuttaa sekä työ- että parisuhdemarkkinoilla. Eräiden suomalaistutkijoiden mukaan sen merkitys on kasvanut niin, että tiettyyn rajaan asti voi puhua jo ulkonäköyhteiskunnasta.

– Ulkonäkö ja seksuaalisuus ovat lisäksi niin syviä asioita ihmisen psyykessä, että niihin puuttuminen koetaan liki poikkeuksetta loukkaavaksi ja kipeäksi – eikä immuuniksi sille juuri tule, Olli Kiviruusu sanoo.

– Ja vaikka ulkonäköpaineet ovat miesten kohdalla vuosien varrella lisääntyneet, ne kohdistetaan naisiin yhä huomattavasti ankarampina ja yksityiskohtaisempina. On tutkittu, että jo päiväkoti-ikäiset tytöt kokevat ulkonäköpaineita, mikä tuntuu tosi raadolliselta.

Saman on huomannut Anu Kuistiala. Vielä yhteiskunnan ehdottomalla huipullakin naisten on siedettävä syynäystä omasta habituksesta. Kiinnitetään huomiota huulipunan räikeyteen ja dekolteehen Linnan juhlissa – ja vedetään mattoa ansioiden alta. Ruodinta pitää naiset jatkuvasti hiukan epävarmoina ja vie kohtuuttomasti energiaa.

– Omakin äitini oli kauhuissaan, kun leikkasin nuorempana paksut hiukseni lyhyiksi, Kuistiala naurahtaa.

– Tuhosin kuulemma tulevaisuuteni.

Dove-brändin ja Demi-lehden taannoin teettämä nuorisokysely kertoo yhtä karua tulosta. Sen mukaan peräti 81 prosenttia suomalaisista teinitytöistä arvioi itsetunnossaan olevan parantamisen varaa ja 83 prosentin mielestä juuri ulkonäkö oli yhteydessä huonoon itsetuntoon.

Kyselyjen mukaan nuoret myös uskovat sosiaalisen median lisänneen heidän ulkonäköpaineitaan. Vaikka he tietävät aivan hyvin kuvien olevan manipuloituja, ne vaikuttavat silti.

Ei siis ihme, että kehopositiivisuus vetoaa. Olli Kiviruusun mielestä kehopositiivisuuden pitäisi olla suorastaan oppiaine – niin syvällisesti oman ruumiin hyväksyminen ja ymmärtäminen vaikuttaa itsetuntoon ja sitä kautta ihmisen elämänlaatuun.

– Jos ajattelee vaikkapa kauneusleikkauksia, niiden tarkoitushan on nimenomaan hankkia parempi itsetunto tavoittelemalla vallalla olevia, joskus epärealistisia ja osin vääristyneitäkin ulkonäköihanteita. Sitä kautta ne ovat ymmärrettäviä.

Huippunaiset huijareina

Pahimmillaan huono itsetunto johtaa masennukseen, ahdistukseen ja uupumukseen. Vielä ennen murrosikää niiden kokemisessa ei näy eroa sukupuolten välillä, mutta teini-iässä erot repeävät.

Peruskouluikäisistä tytöistä jo liki 20 prosenttia kokee ahdistusta.

Tulevaisuuskin alkaa näyttäytyä epävarmana, sillä parin vuoden takaisen Kun koulu loppuu -raportin mukaan tytöt kaipasivat paljon enemmän tukea ja apua jatko-opintojen suhteen kuin pojat, lisäksi useammat harkitsivat välivuotta.

Käsittämättömimmillään huono itsetunto ilmenee sellaisina ääri-ilmiöinä kuin kympin tytön syndroomana tai huijarisyndroomana. Molemmissa erinomaisesti suoriutuva tyttö tai nainen kokee kalvavaa epätoivoa siitä, ettei hän kelpaa tai ”vain teeskentelee hyvää”. Vaikka huijarisyndroomasta kärsivät myös miehet, eniten sitä kokevat juuri pitkälle koulutetut naiset.

Esimerkiksi eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa naisten piti kehua itseään työhakemuksessa. Mitä enemmän he itseään kehuivat, sitä alemmaksi heidän motivaationsa ja toimintakykynsä laskivat. Epävarmalle ihmiselle suunnatut kehut valuvatkin usein kuin vesi hanhen selästä. Onnistuessaankin ihminen ajattelee, että en minä mitään, tämä on muiden ansiota – epäonnistuminen puolestaan on tietenkin oma vika.

– Tapasin eräässä tilaisuudessa pitkän linjan urheiluvalmentajan. Hän oli valmentanut sekä tyttöjä että poikia ja havainnut kiinnostavan sukupuolieron palautteen vastaanotossa: siinä, missä pojat kuulivat etupäässä kehut, tytöt kuulivat vain kritiikin, Anu Kuistiala kertoo.

Olli Kiviruusu pähkäilee, mistä huijarisyndrooman kaltainen ilmiö voi kummuta, sillä tutkimusten mukaan opiskelumenestys pikemminkin vahvistaa itsetuntoa kuin heikentää sitä.

– Ehkä sitä edesauttaa se, että pärjääjänaiset ovat yhä jotenkin poikkeuksellisessa asemassa. Ja aina kun tulee uuteen rooliin ulkopuolelta, vaikkapa vähemmistön piiristä, on lunastettava paikkansa tekemällä työtä kaksin verroin. Samalla ihminen voi tuntea jäytävää epävarmuutta, eikä tukeakaan aina heltiä, hän arvelee.

Huono itsetunto ei ole naisen oma vika

Siksi Olli Kiviruusu painottaa juuri tätä: itsetunto on paljon enemmän kulttuurinen ja ympäristöstä juontuva asia kuin mikään yksilöllinen ominaisuus, jonka nainen voi noin vain vääntää mieleisekseen.

– Tiettyyn rajaan saakka selfhelpmäinen itseboostaus on paikallaan – on hyvä yrittää oikoa omia ajatusvääristymiään ja olla armollisempi itseään kohtaan, mutta kaiken kaikkiaan itsetunto on mitä suurimmassa määrin sosiaalinen juttu.

– Yhden teorian mukaan se on evoluutiossa kehittynyt mittari, jonka kautta ihminen tutkailee omaa arvoaan yhteisössä ja miettii, mihin hän asettuu, onko hän oman heimonsa kunnioittama vai halveksima jäsen.

Siksi lopputulema siitä, miten naisten itsetuntoa parannetaan noin yleisesti, on aika selvä.

– Naisten huonompi itsetunto kumpuaa viime kädessä sukupuolten epätasa-arvosta, jolloin kyse on siitä, miten päästään tilanteeseen, jossa naiset kokevat olevansa yhtä hyviä kuin miehet, Kiviruusu toteaa.

– Maissa, joissa sukupuolten väliset erot ovat pienet, naisten itsetunto parani iän myötä.

Mutta johtuuko suomalaisesta naisihanteesta – nöyrästä ja uhrautuvan äidillisestä – että meillä on Pohjoismaista toiseksi vähiten naisjohtajia ja huomattavan sukupuolittuneet työmarkkinat? Johtavissa posteissa näkyy valkoihoisten diplomi-insinöörimiesten ylivalta.

– Ainakin tarvitsisimme vihdoin ja viimein sen perhevapaauudistuksen, Anu Kuistiala huoahtaa.

Yhä vielä sukupuolijako jyllää kotitöissä ja lasten saannin jälkeen vain korostuneemmin.

Naisten itsetunto – ja sitä myöden koko elämänlaatu – kohenee siis ennen muuta tasa-arvotyön myötä. Se ei ole vain yksilöpsykologinen ongelma, eikä naisten oma vika.