Tunnetko suunnitteluvinouman? Kun siihen tutustuu, se mullistaa ajankäytön ja aikaansaamisen
Pyysimme asiantuntijalta apua 7 erilaiseen aikaansaamisen ongelmaan. Vitkuttelun takana ei ole aina epäonnistunut ajankäyttö.
Viime tinkaan lykkäämisen takana ei välttämättä ole huono itsekuri.
Pyysimme asiantuntijalta apua 7 erilaiseen aikaansaamisen ongelmaan. Vitkuttelun takana ei ole aina epäonnistunut ajankäyttö.
Tässä ajassa moni tunnistaa asioiden lykkäämisen olevan ongelma itselleen, sanoo psykologi, valmentaja ja tietokirjailija Minna Miao.
– Työelämä on muuttunut parinkymmenen viime vuoden aikana. Meiltä vaaditaan enemmän ajanhallintaa ja kykyä itseohjautuvuuteen. Jos itsellä on vaikeuksia asioihin tarttumisessa, sen voi huomata nopeasti.
Tilastojen perusteella joka viides työntekijä kärsii asioiden lykkäämisestä ja aloittamisen vaikeudesta. Opiskelijoista 70 prosenttia kertoo lykkäävänsä tehtäviään.
– Kaikilla varmaan on silloin tällöin vaikeuksia saada asioita aikaan, mutta varsinkin toistuvaan aloittamisen kanssa kamppailemiseen kannattaa hakea apua, koska tiedossa on, että prokrastinaatiolla eli itselle tärkeiden asioiden välttelyllä on vaikutuksia hyvinvointiimme.
Tutkimusten mukaan toistuva prokrastinaatio on yhteydessä esimerkiksi korkeampaan stressiin ja heikompiin arvioihin omasta terveydestä.
Suunnitteluvinouma on yleinen ilmiö
Tässä taustalla vaikuttaa ainakin ilmiö nimeltä suunnitteluvinouma. Tutkijoiden mukaan ihmismielelle on tyypillistä, että se arvioi yleensä liian optimistisesti, paljonko aikaa jokin askare tai projekti vie.
Kun vinouman olemassaolon tunnistaa, sen voi yrittää ottaa huomioon omissa suunnitelmissaan, vaikka helppoa se ei aina olekaan. Lähdön hetkellä voi sanoa itselleen: ”Ehdin tehdä nyt vain tämän ja tuon. Jätän loput jutut suosiolla tuonnemmaksi.”
On yleinen harhaluulo, että asioiden lykkääminen olisi ensisijaisesti ajankäytön ongelma.
Toki ajanhallintatekniikat hyödyttävät monia ja niitä kannattaa harjoitella, mutta valitettavasti ajanhallinnan keinot auttavat vain osaan rästejä: lykkääminen voi jatkua, jos sen taustalla olevat syyt jäävät tunnistamatta. Saatamme esimerkiksi vältellä jotain hommaa siksi, että se muistuttaa meitä vanhasta epäonnistumisesta.
Parasta on pyrkiä purkamaan omaa rästilistaansa tasaisesti ja vähän kerrallaan.
”Myötätunto itseä kohtaan auttaa asioihin tarttumisessa paremmin kuin itsekriittisyys.”
Tässä tulee esille kaksi tyypillistä ajatusharhaa. Luulemme monesti, että aikaansaamisen murheet ratkeaisivat sillä, että ”vain ottaisimme itseämme niskasta kiinni”. Todellisuudessa tekemättömät jutut harvoin tulevat tehdyiksi sillä, että olemme itsellemme ankaria.
Itse asiassa tutkimustulosten mukaan myötätunto itseä kohtaan auttaa meitä paremmin asioihin tarttumisessa kuin armoton suhtautuminen itseen tai itsekriittisyys.
Toinen arkiajattelun virhe tulee siinä, että kuvittelemme itsekurin olevan ominaisuus, joka ihmisellä joko on tai ei ole. Tutkimusten valossa tiedetään, että itsehillintää voi kehittää harjoittelemalla.
Sekin tiedetään, että itsehillintään vaikuttavat myös olosuhteet – on helpompaa pysyä omissa päätöksissään, jos olemme huolehtineet esimerkiksi omasta palautumisestamme: levänneet ja syöneet.
Saatan kysyä asiakkailtani: ”Pitääkö vuori valloittaa päivässä?” Yleisin syy, miksi elämäntapamuutokset epäonnistuvat, on se, että ihminen on asettanut itselleen kerralla liian ison tavoitteen. Omaa elämää on mahdollista muuttaa, mutta jotta muutokseen todella jaksaa sitoutua, on yleensä viisasta edetä vähän kerrallaan.
Paras keino onnistua elämäntapamuutoksissa on pyrkiä sitomaan uusi tapa jo olemassa oleviin arjen rutiineihin. Kokonaisvaltainen elämäntaparemontti pakottaa tekemään jatkuvasti uusia valintoja, mikä vie energiaa. Mutta jos kuntosalilla käymisen saa sidottua esimerkiksi työmatkoihin, se helpottaa jo hiukan päätösten tekemistä.
Tärkeää on saada myös onnistumisia. Siinä avuksi tulee isojen tavoitteiden pilkkominen pienempiin, päivä- ja viikkokohtaisiin välitavoitteisiin. Kun onnistuu välitavoitteissaan, oma minäpystyvyyden tunne ja motivaatio kasvavat.
Kannattaa miettiä myös jokin suunnitelma sen varalle, että salille lähtö ei joskus hotsitakaan. Tutkimuksissa on huomattu, että repsahdusten ennakointi johtaa todennäköisemmin pysyvän muutoksen saavuttamiseen kuin pelkkä repsahdusten vältteleminen.
Lykkäätkö seuraavaa askaretta vai kahvipaussia?
Itsensä kiristäminen ja levon kieltäminen voivat tsempata meitä väliaikaisesti, mutta pitkällä aikavälillä tällä tavalla toimimisen haitat ovat hyötyjä suuremmat. Riskinä on se, että hukkaa omat arvonsa ja tekemisen todelliset syyt. Kannattaakin herätellä omaa sisäistä motivaatiotaan. Sisäinen motivaatio tukee paitsi työssä jaksamista myös auttaa tarttumaan toimeen paremmin kuin pelkkä keppi ja porkkana.
Toinen riski on se, että jos vapaa-aika on aina ansaittava ikään kuin palkintona työstä, voi olla vaikeampaa irrottaa ajatuksensa työstä. Ei välttämättä osaa enää olla läsnä vapaa-ajassaan eikä koe rentoutuvansa.
Kannustaisin yrittäjää pohtimaan: Mistä ajatus, että vapaa-aika on ansaittava raatamalla, ehkä kumpuaa? Onko taustalla kenties lapsuudenperheestä opittuja tapoja? Miten siellä on ollut tapana motivoida?
Entä mitkä ovat omat arvot elämässä? Kuinka tärkeitä arvoja esimerkiksi oma jaksaminen ja hyvinvointi ovat itselle?
Varsinkin lapsuudesta opitut motivoinnin tavat ovat usein meillä niin pinttyneitä, että niistä irti pääseminen vaatii aikaa ja pienin askelin etenemistä. Ensimmäinen etappi voi olla esimerkiksi se, että pitää työpäivän aikana tauon, vaikka työt ovat kesken.
Vähitellen voi päästä kiinni tunteeseen, että vapaa-ajasta on lupa nauttia, vaikka töissä jotain olisi kesken.
Kiire näkyy luovan työn jäljessä
Tosi monella on tämä uskomus, että toimimme sitä tehokkaammin, mitä vähemmän aikaa on jäljellä. Tavallaan se onkin totta: deadlinen lähestyessä motivaatiomme suorittaa homma pois kasvaa, jolloin meillä on pienempi kynnys tarttua tekemättömään työhön ja toimimme ehkä rivakammin.
Vaikka viime tinkaan lykkääminen voi joskus motivoida, siihen liittyy myös omat riskinsä. Paine ja kiire näkyvät luultavasti työn laadussa, etenkin kun kyse on luovuutta tai monimutkaista ongelmanratkaisua vaativista tehtävistä. Kiireellä tekeminen myös nostaa stressitasoa ja siten altistaa stressin mukanaan tuomille moninaisille terveyshaitoille.
Siksi viime hetkeen lykkäämistä kannattaa välttää. Hallittu viime hetkeen lykkääminen onnistuukin lähinnä vain itselle tuttujen rutiinihommien kohdalla.
Yksi tavallisin syy, miksi lykkäämme jonkin tekemistä, on asian meissä herättämät hankalat tunteet. On mahdollista, että perintöasia synnyttää kysyjässä niin voimakkaita, epämukavia ajatuksia ja tunteita, että asian vältteleminen tuntuu helpommalta kuin sen kohtaaminen.
Voimakkaat tunteet, kuten stressi, myös vaikuttavat päätöksentekoon. Tutkimuksissa on huomattu, että ne kapeuttavat ajatteluamme herkästi kohti vain tätä hetkeä ja välittömästä epämukavasta olosta selviytymistä. Niiden vallassa metsää voi olla vaikeaa nähdä puilta.
Kehottaisin kysyjää kuitenkin pysähtymään perintöasian äärelle: Mitä tunteita isän meili hänessä herättää? Surua? Pelkoa? Syyllisyyttä? Mistä tunteet ehkä kumpuavat ja mistä itselle tärkeistä asioista ne mahdollisesti kertovat?
Jos hankalan asian kohtaaminen yksin tuntuu ylitsepääsemättömältä, on hyvä ajatus käydä sitä läpi toisen ihmisen tai ammattiauttajan kanssa.
Jos tarkastelee omia to do -listojaan, voi ehkä huomata, että siellä olevat asiat ovat usein sellaisia, joilla on jokin deadline. Kun taas tässä luetellut asiat ovat lähinnä sellaisia, jotka eivät ole aikaan sidottuja. Niiden edistäminen jää helposti ”jonnekin tulevaisuuteen”.
Asian korjaamiseksi on vain yksi ratkaisu: raivata tilaa itselle tärkeille asioille. Ensimmäinen homma on käydä läpi oma to do -listansa. Ovatko kaikki siellä olevat asiat oikeasti sellaisia, joihin kannattaa käyttää aikaa vai olisiko joukossa itselle vähemmän tärkeitä asioita, joita tekee vain tavan vuoksi ja jotka voisi karsia pois?
Vai onko kyse siitä, että kysyjä elää liian kiireistä elämää? Jos olemme stressaantuneita, priorisointikykymme usein huononee ja alamme tehdä huonoja päätöksiä. Emme enää tunnista, ovatko suorittamamme asiat oikeasti kiireellisiä ja tärkeitä, vaan pinnistelemme vain eteenpäin.
Voi käydä esimerkiksi niin, että tartumme viikonloppuna rästiin, jonka ehtisimme hoitaa arkenakin. Meiltä menee ohi se, että juuri nyt olisi viisasta ottaa aikaa ystävien tapaamiseen.
Jutussa on käytetty lähteenä myös Minna Miaon teosta Prokrastinaatio – Aloittamisen vaikeus ja miten se voitetaan.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous