
Elämä opettaa.

Mutta moniko meistä osaa oppia läksynsä? Taannoin erääseen kirjoitukseeni kommentoi iäkkäämpi herra. Mies nollasi koko kirjoituksen toteamalla, että ymmärrän sitten vanhempana paremmin. Mielestäni argumentti ontui. Onko muka iäkkäämpi aina automaattisesti viisaampi? Toisen nollaaminen iän perusteella mielestäni kertoo, että pitkä elämä ei ole tuonut mukanaan kovinkaan suurta viisautta. Nuorempi nainen kun ei ole holtiton infantiili pikku söpöläinen, johon jokaisen setämiehen on sopivaa suhtautua opastavan isämäisesti.
Viisaus ei ole mielestäni riippuvaista vain iästä. Jos pelkkä ikä takaisi älyn olisi esimerkiksi Stephen Hawkingin äiti automaattisesti viisaampi kuin kyseinen nero. No, entäpä jos minut ikäni perusteella mitätöinyt herra ei viitannutkaan älykkyyteeni vaan elämänkokemukseen? Tuskin pelkästään iän mukana karttuneet kokemuksetkaan tekevät ihmisestä automaattisesti viisaampaa. Olihan Hitlerkin monessa mukana elinaikanaan, mutta ei se tee hänestä hyvää roolimallia. Pelkkä ikä ei takaa mitään jos elämästä on kertynyt mukaan vain paljon erilaisia subjektiivisia kokemuksia joita henkilö on kyvytön jalostamaan viisaudeksi. Ihminen joka elää koko elämänsä uskotellen olevansa oikeassa ja muiden yläpuolella tuskin oppii kokemastaan oli elämä kuinka pitkä tahansa.
Minusta on todella surullista nähdä iäkkäitä ihmisiä, joilla ei tunnu olevan pitkän elämän mukanaan tuomaa elämänviisautta vaan lähinnä pelkkää katkeruutta ja lapsellisia pelkoja. Kokemuksiensa muokkaamiahan hekin ovat, mutta ilmeisesti kykenemättömiä käsittelemään kokemaansa ja siten kasvamaan ihmisinä. Elämänkokemuksen soisi tuovan mukanaan sosiaalista älykkyyttä.
Kuva: Hannu Iso-Oja
Kommentit
Nyt vuosia myöhemmin, ex-porretähti Rakel on muutenkin keskinkertaisuutta suosivan YLEn toimittaja-juontaja, ja on näin muodoin saanut legitiimin aseman perheittemme iltojen sulostuttajana. Tosin tekstit ja puheet ovat edelleenkin kuin lukiolaisen suusta, eikä maailmaa nähnyt mies osaa enää mitenkään kuvitella Rakelia ilman mielikuvaa peniksestä hänen anuksessaan. Ikävä kyllä, Rakel, et edes sinä voi yhtä aikaa säästää kakkua ja syödä sitä. Onneksi asiat tuppaavat enemmistön osalta pysymään perspektiivissä, ja siitä muistuttaa esim. nykyäänkin YLEn uutismaisemassa pyörivä Jallu-lehden Peppu-ekstra muutaman vuoden takaa… pääosassa Rakel Liekki. Ko. punapäinen wannabe-toimittaja, et ikävä kyllä voi saada ammatillista kunnioitustani. Jotkut nimittäin joutuivat käymään läpi paljon Jepenkin penistä kovemman tien tullakseen hyväksi ammatissaan.
Kommentit
Voi voi. Kuten kirkollinen yhteistyöelimemme näyttää juuri tätä tämänpäivän sairasta suuntaa ja hyväksymistä, vaadit sinäkin sitä samaa. Avioliitossa voin kokea puolisoni kanssa kaikki samat leikit kuin sinä, mutta paljon vapaammin ja turvallisemmin. Jos olen kokenut sitä vaikkapa 40 vuotta, kummalla meistä olisi enemmän kokemuksia ja viisautta ? Alasi on todella vanha ja täynnä syntiä ja huonoja ratkaisuja. Miksi kauppaat niitä nuorille ihmisille ?
Erästä laulajaa lainaten -”rupsahda rauhassa” – vanhana sinulla ainakin on muistoja, kun vain muistasit keiden kaikkien kanssa ! Minulla on puolisoni
kanssa ja hyvin muistan kaiken.
Keskittyisit rakel vain siihen pornon tekemiseen ja jätä kirjoitus hommat sellaisille joilla on oikeasti jotain sanottavaa…
No, mutta Rakel ”tyttönen”, nyt sinulla ovat viisaus, älykkyys ja sosiaalinen äly söpösti sekaisin tekstissäsi.
Elämänkokemukseni mukaan on viisasta antaa nuorempien loistaa älyllään, silloin ei joudu isämäisesti opastamaan ketään, vaikka tarvetta olisikin.
Kliffa blogi sulla.
Joo. mun mielestä tuo teksi kuulsi suvaitsemattomuutta. Ehkä sitä ikää ja elämänkokemusta ei siten ole vielä kertynyt tarpeeksi, jotta osaisi hyväksyä jokaisen ihmisen sellaisenaan vikoineen kaikkineen missä iässä tahansa. 😉
Viisaus on eriasia kuin elämänkokemus joka perustuu itse tai toisten tekemiin
virheisiin. Virheitten tekeminen ei ole viisasta,ne vain paljastuvat virheiksi
vasta jälkeenpäin.
Onpa kapeakatseista ja ahdasmielista kommenttia. Mielestäni kirjoituksesi oli erittäin hyvin perusteltua asiaa. Itse olen hyvin samaa mieltä asioista. Vaikka ikää on vasta 35(mies ja isä), olen huomannut kokoajan vain paremmin kuinka paljon on parannettavaa joka kentällä ihmisenä ja kuinka vähän on varaa arvostella muita. Varsinkin 1. kommentti oli huvittavaa luettavaa, olikos jollain vähän ongelmia oman seksuaalisuutensa kanssa.. Heh. Jos täällä käy tälläistä väkeä lukemassa, miksi tuhlaat aikaasi kirjoittamalla tänne, ei mene jakeluun tälle porukalle. (itse eksyin vahingon kautta näille sivuille).
Hyvää jatkoa ja kiitos sinulle.
Olet Rakel oikeassa ettei pelkästään ikä tuo todellakaan viisautta. On todellakin ymmärtämättömiä, ahdasmielisiä ikääntyneitä ihmisiä ehkä he ovat olleet sitä jo nuorempanakin. Ei ikä anna oikeutta asettua kaiken tietäväksi muiden yläpuolelle
Onhan elämänkokemuksella tietty korrelaatio kuitenkin. Ei nyt kuitenkaan meistä kukaan voi sanoa olleensa kaksikymppisenä viisas vaikka silloin on tuntunut siltä. Ihminen, joka haluaa kuunnella itseään ja muita sydämellään – hänestä tulee myös viisas vanha ihminen. Korkealla koulutuksella ei asian kanssa ole mitään tekemistä, jos elämän kokemus ei valista mitenkään ihmistä. Tätä viisautta löytyy Suomessakin ja uskon, että me kaikki olemme tavanneet näitä ihmisiä. Näitä ihmisiä löytyy normaalista arkipäivän työtä tekevistä esim. hoitoalalta eikä pörssiöykkäreistä. Toisen ihmisen kuunteleminen ja ymmärtäminen tuo elämän viisautta. Rakkaus ja rakastaminen ( ei tarkoita pelkästään seksuaalisuutta, joka kuitenkin tärkeä osa ihmisen elämässä) ihmisen ympärillä on voima, joka kyllä kannattelee meitä kaikkia. Ei tarvitse olla katkera vanhanakaan.
Jätä setä se tytöttely, söpöttely, koska se on asettumista toisen aikuisen yläpuolelle ja toisen alentamista lapseksi. Oletko varma ettei isämäinen asenteesi ärsytä nuoria – omaa elämänkokemustaan ja tietämystään pitää tuodakin esille muttei niin, että ei ole tilaa kuunnella muita, aina voi itsekin oppia jotain.
Rakel on rautaa!!!! Kiva että nykyään julkisuudessa voi näkyä myös älykäs ja kaunis nuori nainen, joka ei ole mikään passiivinen seksiobjekti vaan itse aktiivinen osapuoli. Typerää hurskastelua että naisia saa katsoa, mutta herranjestas jos nainen ITSE puhuu ja nauttii seksistä- ikäänkuin se olisi vain miesten etuoikeus.
Hyvä viisaaksi opetteleva, sarkasmi ja silkka provosointi on hauskaa, aina näemmä joku lankeaa siihen. Sitähän Rakelkin useassa kirjoituksessaan selvästi hakee.
Mitähän se elämänkokemuksen ”tietty korrelaatio” mahtaa olla? Montako ”Pörssiöykkäriä” tunnet henkilökohtaisesti ja missä se toisten ymmärtämisesi oli?
Linjasi jatkuu eli et ota kantaa asioihin vaan ”öykkäröit”. Jos olet sitä mieltä, että Rakel provosoi niin sinähän itse menet siihen mukaan etkä anna sinun elämänkokemuksesi näkyä, jota kerrot itselläsi olevan ja jota Rakel peräänkuuluttaa. Ota kantaa itse asiaan eli onko automaattisesti vanha ihminen myös viisas ihminen eikä Rakeliin vai ärsyttääkö sinua että Rakel esitti asian eikä hän ansaitse ajatteluasi?
Korrelaatio tarkoittaa yhteyttä esimerkiksi tässä, että suhteessa ikä-viisaus kun elää elämää myös näkee ja tulee elämänkokemusta eli kaksikymppinen ei ole ihmisenä viisaimillaan. Ei ihmisen ymmärtäminen tarkoita, että hyväksyy kaiken eikä ole mielipiteitä.
Jäin nyt seuraamaan tätä keskustelua… Hyvä SETÄ hei, nyt itse sorrut saivarteluun. Varmasti ymmärsit mitä ”tietyllä korrelaatiolla” ja ”pörssiöykkärillä” viisaaksi opetteleva tarkoittaa todella fiksussa kommentissaan.
Sarkasmi ja provosointi? En löytänyt mitään siihen viittaavaa Rakelin kirjoituksessa?
Ja oman kokemukseni mukaan elämänkokemus useimmin vain rajoittaa ja luo ennakkoasenteita, viisaus on todellakin hankala käsite, lapsista usein löytyy todellista myötäsyntyistä puhdasta viisautta.. Viisaus ei ole sidottu mihinkään määreeseen.
(siinä olen kyllä samaa mieltä että Raakelin hieman puhuu käsitteistä ristiin, mutta jos haluaa, löytää sen sanoman mistä hän haluaa puhua…)
Ikä tuo viisautta?
”Viisaus”-sana kyllä kaipaa tarkemman määrityksen.
Yleensä sillä tarkoitetaan ns. kirjaviisautta jolla taas ei ole mitään tekemistä
elämänkokemuksesta saatavan viisauden kanssa, joskus jopa päinvastoin.
Ikä tuo elämänkokemusta ja jos ihminen on luonnostaan viisas niin hän kehittyy ihmisenä. Yleensä se näkyy suvaitsevaisuutena ja ymmärtäväisyytenä maailmaa ja muita kohtaan.
Se on kyllä hämmästyttävää kuinka paljon sellaisia kitkerän katkeria vanhempia ihmisiä löytyy? Yleensä vielä naispuolisia. Olisko niin että se elämä siinä sitten on mennyt, mutta ei oikein mitään tullut tehtyä? Ja nyt sen tajuaa vasta.
”En kadu mitään mitä olen tehnyt, vaan sitä mitä en koskaan tehnyt”
Stephen Hawking on erittäin älykäs, ei välttämättä viisas. Tosin olen samaa mieltä Rakelin kanssa että vanhemmat ihmiset yrittävät pomottaa nuorempiaan. Minulla on suuri kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan, mutta jos he eivät kunnioita minua, katoaa minunkin arvostus kyseistä yksilöä kohtaan.
älykkyys ja viisaus on eri asia. älykäs selviää tilanteesta, johon viisas ei joudu. mulla on kyllä ihan törkeitä vaikeuksia ymmärtää sitä ekaa kommenttia. ”mulla on oma puoliso”, kiva niin, hanky pankyilköön vaan ihan rauhassa, mutta taitaa kommentoija olla vaan kade raakelille :). en usko, että raakel puhui pelkästään seksi kokemuksistaan. en tosin minäkään arvosta raakelin entistä ammattia, mutta eihän tää mikään lukion opo-tunti olekaan.
vieras setä on huippu. !oikein viisas kommentti! kaiken laista kannattaa kokeilla kunhan muistaa, että hullu saa olla muttei tyhmä. vanha valmentaja sano aina noin.
Täytän tänä vuonna 50 ja voin todeta, että olen elämässäni usein tehnyt asioita joita ei olisi pitänyt tehdä ja jos olisin ollut viisaampi en olisikaan niitä tehnyt. Tekohetkellä olen ollut sitä mieltä, että kyseessä on ollut maailman paras idea ja olisin suhtautunut lähinnä ivallisesti kehotuksiin olla tekemättä oman tahtoni mukaan. Ei, alkoholilla ei ole ollut osuutta asiaan. Nyt tosin tiedän paremmin; onpahan tullut tyrityksi monta kertaa ja ij´han turhaan.
Eräs viisas kiinalainen on sanonut; viisas oppii omista kokemuksistaan mutta vielä viisaampi oppii muiden kokemuksista.
Kaipa jokaisen on itse opittava kantapään kautta mikä on viisasta ja mikä epäviisasta.
Pyh ja pah! Olkaa jo hiljaa!
Minä allekirjoitan Tompan kiinalaisen viisauden. Monesti sitä joutuu seuraamaan sivusta epävääryyksia juuri sen takia että ihminen ajattelee olevansa täydellinen eikä anna mahdollisuutta itselleen erehtyä. Paljon on asioita joita voi tehdä toisin, mutta valinnoistaan oppii. Ja toivottavasti myös ne ihmiset jotka eivät hyväksy toisten kannanottoja. Paljon maailma tarvitsisi sellaista positiivisuutta ja huumoria, eikä vain mökötystä, kostoa, irvailua, huomauttelua ja suvaitsemattomuutta. Jokaisen pitäisi ottaa toinen ihminen juuri sellaisena kuin on ja hyväksyä se, ei toista voi muuttaa tuosta noin vaan. Asioista voidaan jutella, muttei ottaa asioita henkilökohtaisesti, antaa asioiden riidellä ei ihmisten. Olen muutaman kerran lukenut Rakelin ajatuksia ja niissä on näkemystä mitä näkee sivusta. Itse ei voi olla niin itsekriittinen että huomaisi kaikki tekonsa negatiiviset puolet, eikä keltään sellaista voida vaatia.
Mitä seksikokemuksista, niin ne ovat jokaisen henkilökohtainen asia, eikä kenelläkään ole niissä oikeutta arvostelulle. Jokainen valitsee kokemuksensa itse ja toinen tekee niin kuin oma omatunto sanelee, oli siihen syy sitten mikä tahansa. Pääasia että on itse tyytyväinen omaan elämään ja tekee tekonsa niin ettei vie vaan omaa etuaan loukkaavasti eteenpäin.
Mutta uskallusta ajatella asioita myös toisin kuin itse nyt, antaa mahdollisuuden toiselle totuudelle ennen hiljentävää perustelua, tää on mukava blogi =)
Ei miehet nykyään seksistä nauti. Pakkonaintia kaiiki tyynni.
Tästä on taas viisaus kaukana.
Värjää Raakku lettis. Punikit ei pääse taivaaseen.
Paneminen tuo viisautta. Läski on rahaa. Kalju on rahaa. Lerppa lörssöni on rahaa.
Kelailkaapa Daiwaa. Pankaa parempianne ja olkaa masentuneena anteliaampia.
Totta joka sana. Olen itse 40-vuotias, mutta ”tynnyrissä kasvanut” epatto. Aikuistuminen on ilmeisesti mahdottomuus, mutta 20-vuotiaana alkoi järki jotenkin juosta. Alkoholia tuli vedettyä sitten, kun ei rakkautta ja ystäviä juuri voinut saada täydellisen tyhmyyden vuoksi. Kehity siinä sitten ihmisenä, kun koko ajan vielä tarvitsee taistella tuulimyllyjä vastaan ja miettiä joutavia. Siten kehitys ihmisyydessä on ollut toivottoman hidasta ja jäänee pahasti alkutekijöihinsä. Aika on mennyt murehtimisen lisäksi juomiseen ja krapulaan, joten kirjojakaan ei ole niin paljon ehtinyt lukemaan.
Nyt on sitten nuoruus takana. Kaikki keilet opiskelematta, kirjat lukematta, maailman asiat ja yhteiskunnan toiminta tutkimatta. Sosiaaliset taidot ovat edelleen lähes nollatasolla. Tosin ihmettelin vähän kirjoituksessa annettua arvostusta sosiaaliselle älykkyydelle. Onhan sitä varmaan muutakin älykkyyttä kuin ihmisjoukossa käyttäytymistä ja vuorovaikutusta/toimintaa ihmisten kanssa. Olen ihmisvihaaja, mutta ei kai muidenkaan elämä täysin sosialisuuden varassa ole?
Kateeksi käy normaalin ja onnellisen lapsuuden kokeneita ihmisiä, jotka ovat 20-vuotiainakin jo lähes täysin kypsiä ja paljon opiskelleitakin. Varsinkin tällaisia varhaiskypsiä ja lahjakkaita ihmisiä kuten tämä foorumin mäntäkin on. Hänhän kertoo lukevansa paljon ja aina tehneensä sitä. Kaikki taitaa jäädä päähän vielä kerralla ja kirjat uponnevat nopeaan tahtiin. Mihinkähän asti hän vielä pääseekään. Mutta surkealta tuntuu ajatella, miten toisin olisi itsekin voinut elää ja mitä olisi saavuttanut toisenlaisissa olosuhteissa.
Toisaalta nuoria naisia katsoessa ei voi mitään sille, että heitä kohtaan tuntee jo isällisiäkin tunteita. Ilmeisesti luonto vetää väkisin puihin. Erotiikka vääntää mielen nuoreen naiseen katsoessa väkisin isällisempään suuntaan kuin samanikaisten kohdalle sattuessa. Tunteet ja ehkäpä unelmat saattavat johtaa varsinkin meillä asosiaalisilla yksilöillä lipsahduksiin, jotka saattavat loukata naista. Vaikka hänellä olisikin jotain vastaavaa suhteessa vanhempiin herroihin, ehkäpä sitä ei tarvitsisi liiaksi pukea sanoiksi. Näkyy se sitten tai ei.
Haluasin lukea tämän ”erään kirjoituksen”, jotta voisin, jos ei välttämättä viisaana, niin ainakin elämänkokemusta omaavana antaa oman näkemykseni tähän keskusteluun. Turha antaa omia mielipiteitä asiasta, josta ei tiedä riittävästi.
Viisautta kertyy iän mukana, jos on kertyäkseen. Muutamat saavat olla sen puutteessa koko elämänsä. Ja mitä sänkyhommiin tulee, niin antaa palaa silloin
, kun on vielä vehkeet kunnossa. Koittaa nimittäin sekin päivä, kun suksi ei enää luista. Tietenkin kohtuus kaikessa ja kaato päivässä.
joo, tuosta tekstistä voisi miettiä, että raakel tulee varmaan vähän saman tyylisestä perheestä kuin minä. Itsekin ajatellen vähän tuolla tavalla, kyseisestä asiasta. Itsestäkin aina tuntuu, että elämäni on täynnä vääriä valintoja, ainakin välillä. MUTTA ei se koskaan oikeastaan mitenkään väärin ole ollut, niin kuin ei sinunkaan raakel 🙂
Erittäin hauska huomata, että keskustelu käy kuumana. Moni puhuu viisaasti.
Käsitteistön monimutkaisuudestakin olen yhtä mieltä. Viisas ei tarkoita samaa kuin älykäs. Lisäksi harva käsite tarkoittaa samaa eri ihmisille. Jokainen kuitenkin suhteuttaa sanan aina omaan kokemuspiiriinsä, mikä aiheuttaa merkityseroja.
Iloa ja valoa!
Ei Einsteinkään niin hirmu viisas olut 140 jotain mutta siltikin aika kova sälli. Kumpi kasvaa, kokemus vai viisaus vuosien mukaan vai kumpikin? Se mikä on kerran saatu,kasvaako se määrä vai onko se kokemus joka antaa sen viisaan vivahteen?
Älykkyys ei ole viisautta.Perkeles Rakel, luulisi sinunkin tajuavan että sinua vanhemmalla on myös pitempi kokemus elämästä, joten todennäköisesti hän on sinua viisaampi ainakin joissain asioissa, ja häneltä kannattaa kysyä neuvoja koska hän on sinua kokeneempi.Uskomatonta että edes käyt kirjoittamaan tuohon tyyliin.
Tsemppiä sinulle el bimbo. Kelaat elämääsi rehellisen tuntuisesti. Hyvä alku päästä eteenpäin. Kyllä viisautta ja toisten ymmärrystä voi olla myös ilman pitkää opiskelua. Elämäsi on mennyt, miten mennyt. Nyt vain kohti tulevaisuutta kokemuksia viisaampana.
Anna niiden nuorten naisten olla rauhassa, ihaillahan aina voi kauneutta ja nuoruuden raikkautta- mutta ei pidä todellakaan olla niin sokea ja kuuro, että kuvittelee, että normaalit nuoret naiset oikeasti ihastuvat vanhoihin miehiin eli omien isiensä ikäisiin, heitä todellakinhäiritsee vanhojen miesten seksuaalinen kiinnostus – katso vain omaa ikäistäsi sielunkumppaniksi. Minkä ulkonäössä menettää, niin elämänkokemuksessa voittaa.
Rakel? Kuka Rakel? Ehkä Raakile… Liekki? Mikä Liekki? Onko jostakin Vesta-temppelin neitsyestä kyse?
Eksyin tänne yhden klikkaamisen seuraamuksena Plaza sivuilta. Luulin että on eri henkilö kyseessä, ja kuvan takaa löytyy joitakin fiksuja asioita. Erehdyin.
Sääliksi kävi, kun silmäilin näitä viestejä viisaudesta ja myös tämän tytön muita kyhälmiä tässä blogissa. Tämä tyttönen on kyllä väärä henkilö opettamaan muita (nuoria tai vanhempia) viisaudesta. Ei kukaan järkevämielinen ihminen hyppii peppu paljaana seksipuuhissa kameroiden edessä. Ei tarvi olla erityisen viisas, että kieltäydy siihen johtavista tarjouksista. Tyhmyys teettää ihmisellä kyllä kaikenlaista…
Muuten: ketkä ovat ne, jotka hyppivät pylly paljaana? Pikkukakarat. Mitä sinä ihmettelet aikuisten mielipiteitä, kun he huomattavat sinulle että vedä hame ja housut jalkaan, jos olet aikuinen nainen. Siis, Raakel, lopeta luonnon ja ihmismielten saastuttamista, sitä saastetta näköjään riittää ilman sinuakin niinkuin tämän blogikirjoituksen kommentaistakin näkyy. Onko ongelmana, että saastaiseen mieleen ei pysty housuja vetämään? Siihen on sitten muita ratkaisuja…
Sun seksipuuuhat ovat yksityisasiaa. Miksi sinä levittelet niitä suuren maailman ihmeteltäväksi? Itsensä paljastaminen on Suomen maassa rikos, luuletko, että se muuttuu erilaiseksi, kun teet sen videoiden tai tällaisten itsepaljastusblogien kautta? Jos mieleesi on riittävän sairas, pitääkö saada sen viruksen leviämään muiden päähän myös?
Me kaikki joudumme kerran tekemään tiliä tekemisistämme, tekemättä jättämisestämme, sanoistamme ja sanomatta jättämisestämme, niinkuin erilaiset muinaiset kuoleman kirjat ihmislapsia varoittavat. Sinulle näköjään ei riitä, että olet ollut tekemässä kaikenlaisia moraalittomuuksia, vain haluat yllyttää toisia samanlaiseen saastaan.
Muuten: täässä blogissa sinäkin ja muutkin syyttäävät muita ahdasmielisyydestä. Mutta jos ei hyväksy sitä saastetta, mitä te tarjoatte, ja kertoo toisen vaihtoehdon, miksi sinä esität samanlaista ahdasmielisyyttä toisten mielipidettä kohtaan? Miksi et ole niin avarakatseinen, että hyväksyisit toisten oikeutta olla eri mieltä? Ja että niiden sanomisissa on myös järkeä?
Ikä ei tuo viisautta välttämättä lisää. Kokemuksia kyllä. Tyhmä on jos vanhempien kommenteja ei kuuntele. Olin kyllä itsekin riittävän itsetuntoinen nuorempana, vanhempana näkee aikoinaan minulle annettuja palautteita viisautena, vaikka silloin ne kirveli sieraimia.
Sääli, jos sinulla ei ollut riittävän viisaita vanhempia, jotka sinulle todellisen viisauden olisivat välittäneet. Toivottavasti iän myötä, sinäkin saat viisautta lisää, sellaista viisautta, joka myös muuttaa puuhiasi terveeseen suuntaan. Muuten, Kirjojen Kirjassa sanotaan: ”Jumalan pelko on viisauden alku” – nykykielellä: Usko Jumalaan on viisauden alku. Jos olet saavuttanut sen, olet oikean asian jäljillä. Jos ei, on vielä paljon opittava elämässäsi.
Hitler ei ehkä ollut roolimalliksi oikein sopiva ainakaan kaikilta puoliltaan, mutta oikeastaanmies oli hyvin älykäs ja viisauttakin löytyi varmasti. Sitäkin ontietysti monta sorttia. Erittäinkin hän oli sosiaalisesti lahjakas. Mies osasi vaikuttaa vähän jokaiseen yleisöön (ja minkä kokoiseen hyvänsä) ja manipuloida sen. Hän tiesi, miten eri tyyppiset ihmiset ajattelivat ja kuinka heille tuli puhua. Hän myös osasi puhua monelle erilaisella kuulijalle samalla kertaa.
Hitler oli myös tottunut jo nuorena liikkumaan maan korkeimmissa piireissä. Wagnerien mielestä Hitler oli aito itävaltalainen hurmuri ja herrasmies-siis sosiaalisesti älykäs. Hitler osasi ottaa yleisönsä käyttäen oppimaansa ja osasi siis soveltaa oppimaansa käytäntöön. Hän oli loistava miimikko ja osasi siten esiintyä ja näytellä kulloistakin rooliaan. Loistava älykkyys ja erinomaiset tiedot yhdistettynä luomiskykyyn huikaisi eri alojen asiantuntijatkin, jotka hänen luonaan kävivät.
Mielestäni Hitler on asteikon ääripäässä, mutta positiivisella puolella tässä aiheessa. Hän oli suurmies ja nero, josta Churchillkin totesi 1938, että Englannin mahdollisesti kokiessa katastrofin, esim. kuin Saksa 1918, hän rukoilisi jumalaa, että tämä lähettäisi Englannille miehen, jolla on vastaavat tahdon ja hengen voimat. Suuri persoona kohosi sai aikaan ihmeitä, kuten Saksan nousun takaisin suurvallaksi.
HYVÄ RAKEL ! Jatka samaan malliin!! PS: näytät hyvältä.
Älykkyys ja viisaus ovat aiheita, jotka aikaansaavat omalle kohdalle osuessaan aina älähdyksen, hyvin valittu aihe Rakel!
Alun kommenttini tarkoitus oli päästä keskustelemaan älyn eri tasoista, jota ”viisaaksi opetteleva” ei oivaltanut. Sarkasmi ja provosointi on taiteenlaji, eikä avaudu kaikille helposti.
Onko elämänkokemus viisautta vai vain munausten summa? Onko se viisautta, jos ei tee samaa hölmöyttä kahteen kertaan, vai ainoastaan oppimista?
Vanhat kiinalaiset olivat viisaita.
Haukkumalla ja toista mollaamalla ei ketään opeteta ja jaeta sitä elämänkokemuksen viisautta. Kannattaisi jättää tuo Jumalakin pois näistä keskusteluista saati Hitler, joka oli selkeästi psykopaatti = puuttuu kaikki emaptiakyky, manipuloija, muut ovat syyllisiä eli puuttuu omatunto, pystyy valehtelemaan sujuvasti…..
Varmasti jutussa oli paljon totta ja oikeaakin mutta päällimmäiseksi jäi mieleen ” älä sinä setä tule minua neuvomaan ”…
Hitler tunsi tietääkseni empatiaa ainakin äitinsä ja Geli Raubalin kuoltua. Sihteerit ainakin sanovat hänen aina käyttäytyneen erittäin rakastettavasti ja huolehtivasti. Monet muut myös. Tietysti nykymaailma vääntää hänestä väkisin psykopaatin ja empatiaa vailla olevan, mutta mihin tämä perustuu? Onko kyse siitä, että hän hävisi? Olivatko ihmiset, joille esim. Rooseveltin toiminta koitui kuolemaksi, vähemmän arvokkaita?
Minä en usko Hitlerin psykopaattisuuteen. Tietysti hän nai aina puolta nuoremman naisen ja oli suhteessa dominoivampi osapuoli. Hän ei kuulemma sietänyt vastustusta. Kuitenkin hän taisteli urhoollisesti kansansa puolesta ja mitä ilmeisimmin kutsumuksesta. Mielestäni jälkimaailma on väärentänyt kuvan hänestä. Diktaattori ei voinut pariutua normaalisti.
Voihan olla, että Hitler oli mielestään parempi kuin muut. Ehkä hänen ihmeelliset kykynsä saivat hänet pitämään itseään jotenkin erikoislaatuisena. Toisaalta, jos mies koki olevansa muita parempi, niin onko tämä sairasta tai johtaako se muka kehityksen pysähtymiseen? Miksi sellainen henkilö ei voisi olla viisas? Älykäs ainakin voi.
Minusta ”eräs äiti” sanoin hyvin tuossa ettei haukkuminen opeta mitään tai saati vie asioita eteenpäin, asia tälläisessä keskustelussa häviää henkilökohtaisten solvauksien vaihtoon ja pilaa keskustelun.
Raasul Hikmati, minusta sinun on aivan turha vetää tähän keskusteluun ollenkaan Rakelin uraa. Se ei liity millään tavoin asiaan eikä ole olennaista. Tämä on aivan eri työ ja sinun jumalasi sen varmasti hyväksyy paremmin kuin sen toisen minkä mainitsit. Joten vastaathan aiheeseen ja kerrot siitä asiasta mitä et hyväksy. Uskonnollisuuskin on jokaisen oma asia, se on elämäntapa niin kuin jokaisella on omansa ja Rakelille se on työskentely seksin parissa, mutta pidetään ne omana tietona täältä, jooko.
Kuten aiemmin sanottiin Hitler osasi hyvin vaikuttaa joukkoihin vakuuttavalla tavallaan. Mutta tuollainen ihminen kun saataisiin tekemään maailmaan hyvää, mihin tämä maailma muuttuisi. Tietysti hän pyrki maailman parantamiseen omasta mielestään, mutta suvaitsemattomasti.
Hyviä talven jatkoja kaikille
Hitler edusti Saksaa suurvaltojen hegemoniakamppailuissa. Todellisuudessa hän tavoitteli rauhanomaisesti saksalaisväestön yhdistämistä ja Versaillesin osittaista kumoamista. Tämä ei käynyt muille suurvalloille, koska Saksa olisi ollut niiden mielestä liian suuri. Siksi ne järjestivät maailmansodan Saksan tuhoamiseksi.
Siten Hitler ei erotu muista aikansa ja myöhempienkään aikojen suurvaltajohtajista. Tuolloin juuuri ratkaistiin Euroopan herruuskysymys. Hän joutui ajamaan maansa etuja sellaisen kamppailun aikana. Vastapuoli halusi sotaa, Hitler ei. Vastapuoli tuhosi tylysti Sleesian, Pommerin ja Itä-Preussin lähes asukkaineen päivineen ja piti Saksaa vuosia kurjuudessa, jolloin miljoonat nääntyivät, sekä pommitti Saksan maan tasalle.
Nämä seikat ja se, että Hitler oli alakynessä ja vastaanottava osapuoli, tekevät pikemminkin juuri muista suuvaltajohtajista silmissäni ikävämpiä, kun taas Hitler ja Saksa herättävät myötätuntoa epätoivoisella ja alivoimaisella, mutta sankarillisella yrityksellä ja taistelulla, joka oli oikeastaan vain jatkoa I maailmansodalle ja kyykytyspolitiikalle sen jälkeen. Voisi sanoa, että Saksa olisi varmasti halunnut rauhaa ja hyvää, mutta muut pakottivat sen taisteluun mielettömällä kostorauhalla ja väkivaltapolitiikalla.
Tietysti Hitler olisi ehkä ollut yhtä julma ja halukas käyttämään tilaisuutta hyväkseen, jos hänen kansansa olisi ollut vahvoilla eikä lähes kanveesissa. Weimarin Saksa ja hän edustivat nyt sovintoa, rauhanhalua ja vain vääryyden kokenutta, joka etsi oikeutta. Weimarin hallitus varmasti oli aidompi näissä pyrkimyksissä. Hitler ei siten tavallaan kuitenaan erottunut edukseen muista suurvaltajohtajista, jotka ajoivat yhtälailla alastonta ja kyynistä politiikkaa suurvaltansa eduksi.
Porno on likaista ja inhottavaa. Ja ällöttävintä siinä on se, että sitä tehdään pelkästä rahan himosta. Yök! Rakel raukka on leimautunut loppuelämäkseen, tietää sen, ja joutuu sen vuoksi puolustelemaan hölmöjä valintojaan. Pornotähteys nyt vaan ei ole arvostettava juttu, vaikka sitä kuinka vakuuttelisi. Aika keskinkertaiselta tytteli vaikuttaa muutenkin, kova tarve tuntuu olla esillä (vrt. Susan Kuronen). Iän ja sen mukanaan tuoman elämänkokemuksen myötä monet asiat tämänkin lapsen kohdalla toivottavasti kirkastuvat.
Nyt el bimbo olet ihan hukassa ja ihannoit ihmistä, joka on vastuussa miljoonien ihmisten tappamisesta ja juutalaisten murhasta. Mitä sillä oli tekemistä Saksan säilyttämisen kanssa, jolla yrität selittää Hitlerin toimet. Muutenkin mopo on karkaamassa käsistäsi eli aiheenahan on tuoko elämänkokemus viisautta. Ei näköjään tuo, jos todella yrität pestä Hitlerin kädet puhtaiksi. Lopetan keskustelun mielestäsi väärinymmärretystä Hitleristä kanssasi tästä. Pahoittelen muillekin, että jatkoin tästä, koska ei johda mihinkään.
Kiitos verevästä kommentoinnista.
Muutama on tulkinnut tämän kyseisen blogin koskevan pornoon liittyviä tuntemuksia. Näin ei kuitenkaan ole. En millään tavalla kadu tai häpeä entistä ammattiani, päinvastoin. Minun mielestäni porno on kivaa! Blogien kommenteissa ei kuitenkaan ole tarkoitus käydä väittelyä tästä aiheesta vaan kommentoida aina kyseistä blogia.
Iloa ja valoa kaikille!
Lienetköhän itse edes kirjoitellut näitä ”viisauksia” vai oletko pelkkä tuotemerkki ?
Raakelilla on usein hyviä ajatuksia. Harmi vain, että jotkut lukijat lukevat ne ihan väärällä asenteella. Raakel on rohkea, kun kirjoittaa ne ”omalla nimellään” ja kuvallaan varustettuna. Jos nimimerkki olisi toinen, niin tuskin nämä keskustelut tekstin jälkeen olisivat näin ala-arvoisia. Alkuperäisessä tekstissä ei sanallakaan mainita MITÄ elämänkokemusta kirjoittajalla on takana eikä hän sitä mitenkään tuo esille muutenkaan.
Keskitytään aiheeseen eikä off-topikiin.
Raakelille; et kadu, etkä häpeä. Se on oikein. Mutta palataampa alkuperäiseen asiaan. Toiko se SINULLE sellaista viisautta, että se antaa SINUN oikeuden arvostella Sinun tekemiäsi asioita siten, että luokittelet meidät viisaiksi – vähemmän viisaiksi. Siitä tässä nyt vain oli kysymys. Kyllä se ”setä” on arvioissaan varmasti – omalla elämänkatsomuksellaan yhtä viisas kuin SINÄ. Aihetta enempään.
Kyllä olisi paikallaan Rakelinkin katua ja hävetä entistä pornoelämäänsä ja kasvaa ihmisenä eteenpäin. Eikö kokemus tuonutkaan sinulle viisautta? Ilmeisesti haluat olla uhmakas entiselle elämällesi ja puolustella sitä itsellesi ja muille. Oletko valmis suosittelemaan tietäsi esim. omalla tyttärellesi. Ihminen saattaa ajautua syystä tai toisesta polulle, jota on kyllä syytä joskus katua ja miettiä omia virheratkaisujaan. Virheistään olisi syytä ottaa opikseen meidän jokaisen.
Mielenkiintoista miten reilusti yli puolet kommenteista kommentoi kirjoittajan aiempaa uravalintaa, eikä kosketa oikeastaan millään tasolla itse kirjoitusta, jota muka kommentoivat.. Mielipiteen arvo ei määräydy sen ilmaisijan, vaan sen sisällön mukaan…
Itse sorruit juuri siihen, mistä muita moitit eli muiden kirjoittajien moittimiseen. Mikä olikaan SINUN kannanottosi itse asiaan?
Tämähän on tämmöinen yksi huu-haa keskustelun palsta ”Raakel Liekki” tuotteen provosoimana.
Ei tarvinne olla kovin viisaskaan kun tähän voi osallistua ?
Stephen Hawkingin äiti saattoi olla viisaampi kuin Stephen ja varmasti jakelikin tälle elämänkokemuksen tuomia neuvoja kuten syöhän nyt, Stephen kunnolla etc. Hawking oli todella lahjakas fyysikko, mutta lahjan omaaminen on eri asia kuin viisaus. Hawkingin äiti saattoi olla äärimmäisen älykäs jossain muussa asiassa!
Piti kommentoida ”Postia peniksiltä” – kirjoitustasi, mutta se olikin suljettu. Sanon asiani nopeasti tässä.
Yleinen tapa taitaa olla myös homoväestössä, sillä aina kun katselee heidän seksinhakuprofiileja, niin kasvokuvassa tapittaa muna. Ehkä kuulun tässäkin vähemmistön vähemmistöön, mutta kyllä minua kiinnostaa touhuta kokonaisen miehen kanssa eikä vain munan.
Mielestäni seksikkyys lähtee kasvoista, käsistä, hymystä, siitä miten vartalon kannat eikä vain karvaisesta tai karvattomasta elimestä. Minua suoraan sanottuna etoo, jos vastapuoli lähettää itsestään valokuvan munastaan sähköpostiini.
Hyviä ajatuksia sinulla, jään seurailemaan. Päivän jatkot.
Miten niin entistä ammattia ? Oletko samalla linjalla Henry Saaren kanssa, joka sai työttömyseläkkeen 2006, kun polvet eivät enään kestäneet ! Mikä paikka sinulla petti, vai voitko rehellisesti sanoa, että et ole enään mukana porno bisneksessä ! Haloo Rakel ! Kerroppa nyt setille totuus !?
hei vanhoilliset mummelit ja sedät, kirjoittaakaapa jotain välillä aiheesta eikä pornosta…
Ikä lisää viisautta, muttei kaikilla.
Älykkyys on synnynnäistä, viisaus opittua. Jokainen voi siis tulla viisaaksi.
Motto: Moukastakin voi tulla kuningas!
Kiitos taas kommenteista. Vastaan muutamalle.
Tyhmempi: Kaiken takana ei ole suurta salaliittoa. Kirjoitan ihan itse. Eikö olekin uskomatonta.
Rehellisyys kunniaan: Lopetin pornon tekemisen vuonna 2005. Tämä tieto on ollut julkisesti esillä useissa lehdissä, televiossa sekä nettisivuillani. Syy ”eläköitymiseen” ei suinkaan ole minkäänlainen vamma, enkä siis nosta eläkettä. Kuten olen jo aloittaessani aikuisviihteen parissa ilmoitin, jäin eläkkeelle 25-vuotiaana. Kaikki on siis sujunut suunnitelmien mukaan. En jäänyt eläkkeelle siksi etten rakastaisi työtäni tai siksi että katuisin tekemiäni valintoja, vaan siksi että koen että olen saavuttanut kaiken haluamani ja on aika suunnata kohti uusia haasteita.
Iloa ja valoa kaikille!
Noh, kiitos vastauksestasi. Kun en seuraa näitä lehtiä tai muuta niin on jäänyt hivenen auki. Onnea matkaan.
Huh huh…
Johan on mennyt ekoista kommenteista hurjaksi keskustelu. Joku kertoo hitlerin elämän tarinaa, muutama (kyvytön käsittämään että oma totuus ei ole ainoa oikea) haukkuu toisen elämän valintoja jotka ei liity mitenkään blogiin. Sitten pari joilla ei ole muuta sanottavaa kuin heitellä asiattomuuksia.. On se ihme että aina kaikki menee juupas eipäs linjalle, ihmiset on niin pelottavan yksisilmäisiä, suvaitsemattomia ja selvästi kyvyttömiä haastamaan ja kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan. Perusteluja, asiallista käytöstä ja kunnioitusta lisää.
Mikä siinä on että aina pitää jonkun olla muka huonompi kuin toinen, universaalia itsetunnon heikkoutta?
Itse olen jo nuorena tajunnut, että mitä enemmän tietää sitä paremmin tajuaa kuinka vähän tietää. Ja että kaikkea pitää kyseenalaistaa ja ennenkaikkea epäillä myös omia ajatuksiaan. On hirveää nähdä ihminen joka on niin varma asioistaan ettei kykene asettamaan niitä kyseenalaiseksi, pysähdys on selvä.
Rakkautta, hyvyyttä ja iloa kaikille tasavertaisesti.
”Maailma on niinku peili niin se heijastaa; takasin sun omat asenteesi aina vastaa; niinku huutaa, niin se metsä vastaa; hyvä hyvää ja paha pahaa vastaan; elämä ei oo peli vaan lahja ota vastaan; ja koita pitää huolta ettet sitä haaskaa; ku se on kalleinta maailmassa”
-Paarma
Hei Rakel
Juttusi on hyvä, siinä piilee monia järkeenkäypiä viisauksia, jotka vain ovat unohtuneet arjessa. Sopivasti ärsytät ja tuot omaa näkökantaa.
Mielestäni sinulla olisi mahdollisuus poliitikkona, oletko harkinnut. Luotettavampi ainakin olisit kuin 99% siellä tällä hetkellä aikaansa viettävistä, jotka haluvat naamansa iltapäivälehtiin sopivasti ennen tulevaa vaalikautta. Tämän erään julkisuudessa esiintyvän ministerin päihittäisit 6-0 sekä kauneudessa että viisaudessakin, uskon. Se siitä.
Ja onnea menestyksineen valitsemallasi uudella uralla, mitä sitten päätätkään tehdä.
44v suomalainen ulkomailla asuva mies
olet täysin oikeassa Rakel. Vanhuksia hoitaessa olen huomannut ettei ikä ja viisaus todelllakaan käy käsikädessä. Toisille ihmisille riittää tieto omasta olemassa olosta ja toiset vaan tarvitsevat enemmän.
mua kiinnostas tietää että kuinka näihin kommentteihin on eksynyt tää porno mukaan kun mielestäni aihe ei siihen liittynyt millään lailla…?
Ei ikä sinänsä viisautta tuo, mutta on asioita, jotka tajuaa vasta hiukan vanhempana, jos tajuaa.
Sekoitat lisäksi älykkyyden ja viisauden toisiinsa (Hawking).
Tekstejäsi olisi mukavampi lukea, jos osaisit pilkkusäännöt.
Äly ja viisaus ovat yksilöllistä, kommentoin siis : Nuorikin henkilö voi olla fiksu ja viisas, 17-vuotias kun olen, ”aikuiset” eivät ota minua vakavasti. Toteavat että ”Vanhuus ja viisaus, nuoruus ja hulluus.”
Minulle kyseinen sanonta osoittaa eräiden yksilöiden katkeruuden toisia kohtaan, lisäksi en jaksa kuunnella vanhoillisia näkökantoja, sillä moni vanhoillinen henkilö on sekä rasisti, että ennakkoluulojen orja. Sanoin moni, en kaikki, en mielelläni taannu yleistämään.
Tiedoksi niille jotka huitovat kävelykepillä ja huutavat siellä näytön äärellä jotain ”röyhkeästä nulikasta”, olen ateisti ja nihilisti. Olen kasvanut vapaassa ympäristössä ja laadin jokaisen mielipiteeni ihan ITSENI kannalta. Ja mikä tärkeintä, olen tyytyväinen, sekä kunnioitan ihmisiä, huolimatta eroavista mielipiteistä, vaikka saatankin äityä piikittelemään…
Rakelille hyvät jatkot, blogissa oli kova pointti, ja oli kyllä mielenkiintoinen. Thumbs up.
Terve Raakel!
Juttu on nostanut paljon keskustelua ja se on hienoa se! Itselläni ei ollut oikeastaan muuta sanottavaa, kuin että olen huomannut myös, että ikä ei tee ihmisestä viisaampaa vaan kokemukset. No mutta tämähän on jo sanottu monta kertaa tämän kommentoinnin aikana. En siis jatka turhaan juttua.
Se kyllä täytyy kuitenkin sanoa, että tuo sinun tämänkertainen kuvasi on todella elegantti ja seksikäs! Pelottavaa.
Olen viisain elossa olevista, sillä tiedän yhden asian, sen että en tiedä mitään.
– Sokrates
Nyt vuosia myöhemmin, ex-porretähti Rakel on muutenkin keskinkertaisuutta suosivan YLEn toimittaja-juontaja, ja on näin muodoin saanut legitiimin aseman perheittemme iltojen sulostuttajana. Tosin tekstit ja puheet ovat edelleenkin kuin lukiolaisen suusta, eikä maailmaa nähnyt mies osaa enää mitenkään kuvitella Rakelia ilman mielikuvaa peniksestä hänen anuksessaan. Ikävä kyllä, Rakel, et edes sinä voi yhtä aikaa säästää kakkua ja syödä sitä. Onneksi asiat tuppaavat enemmistön osalta pysymään perspektiivissä, ja siitä muistuttaa esim. nykyäänkin YLEn uutismaisemassa pyörivä Jallu-lehden Peppu-ekstra muutaman vuoden takaa… pääosassa Rakel Liekki. Ko. punapäinen wannabe-toimittaja, et ikävä kyllä voi saada ammatillista kunnioitustani. Jotkut nimittäin joutuivat käymään läpi paljon Jepenkin penistä kovemman tien tullakseen hyväksi ammatissaan.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous