Terveys

10 kysymystä hiivasta – missä kaikkialla hiivaa voi olla ja miten hiivatulehdus hoidetaan?

Hiivatulehdus kuuluu niihin vaivoihin, jotka melkein jokainen kokee elämänsä aikana. Kysyimme lääkäriltä, miten hiivatulehdus hoidetaan oikein.

Teksti:
Päivi Pelkonen
Kuvat:
Istock

Hiivan liikakasvu johtuu elimistön vastustuskyvyn heikkenemisestä.

Hiivatulehdus kuuluu niihin vaivoihin, jotka melkein jokainen kokee elämänsä aikana. Kysyimme lääkäriltä, miten hiivatulehdus hoidetaan oikein.

Hiivatulehdus on tyypillinen vaiva esimerkiksi antibioottikuurin jälkeen. Se, miten hiivatulehdus hoidetaan, riippuu hiivan sijainnista.

Hiivat ovat yksisoluisia sieniä ja kuuluvat ihon ja limakalvojen normaalikasvustoon eli normaaliflooraan. Sienten lisäksi elimistön normaalikasvustoon kuuluvat lukuisat eri bakteerit ja virukset. Nämä pieneliöt, eli mikrobit, elävät elimistön rajapinnoilla: iholla, limakalvoilla, ruuansulatuskanavassa, hengitysteissä ja sukuelimissä.

Hiivan liikakasvu johtuu elimistön vastustuskyvyn heikkenemisestä. Puolustusjärjestelmä voi heikentyä esimerkiksi sairauden tai lääkehoidon seurauksena.

Hiivatulehdus voi tulla myös taivepsoriaasiksen, vaippaihottuman, HIV:n, diabeteksen ja ylipainon seurauksena. Paikallisesti hiivatulehdus voi yllättää joskus liiallisen pesun aiheuttaman toistuvan kosteuden ja hankauksen takia.

1. Hiivatulehdus taipeissa

Ihon hiivainfektiot ovat usein normaalikasvustoon kuuluvien Candida albicans tai Malassezia furfurin aiheuttamia. Candida-hiivainfektio tulee yleensä kosteille taivealueille, kuten rintojen alle, nivusiin, napaan, emättimeen, pakaravakoon, sormiväliin tai suupieliin.

Taipeissa esiintyvän hiivainfektion tunnistaa ärhäkän punaisesta väristä ja kutisevasta ihottumasta. Taipeen pohja voi olla myös rikkonainen ja arka. Sen ympärille muodostuu usein pieniä punaisia jälkiä.

Miten hiivatulehdus hoidetaan?

Yleensä hoitona käytetään sienivoidetta tai kortikosteroidin ja sienilääkkeen yhdistelmävoidetta. Vain harvoin tarvitaan suun kautta otettavaa hiivalääkettä. Kotihoitona voi käyttää ilmakylpyjä kohdealueelle tai lakanataitosta, joka estää hankauksen.

Savipuoli-ihottuman takana on Malassezia. Savipuoli-ihottuman oireena on usein lievä kutina ja ruskeat tai harmahtavat, karttamaiset läiskät keskivartalon alueella. Savipuoli-ihottuman hoidossa käytetään yleensä apteekista saatavaa ketokonatsoli-shampoota.

2. Kynsisilsa

Kynsisilsaa aiheuttaa usein Trichophyton rybrum -niminen silsasieni.

Kynsisilsaa on pääasiassa viittä eri muotoa: kynnen kärjessä tai sivusta alkava silsa, joka leviää hiljalleen kynnen tyveä kohti; pinnallinen kynsisilsa, jossa kynsi tai suurin osa kynnestä on valkean, hilseilevän silsan peitossa; kynnen tyvestä alkava silsa, joka aiheuttaa kynsilevyn paksuuntumisen ja haurastumisen ja pahimmillaan tuhoaa kynnen osittain tai kokonaan; kynsilevyn sisäinen silsa, joka on vaalea, mutta ei paksunna kynsilevyä tai tee sarveismassaa kynnen alle; Candida albicans -hiivasienen aiheuttama silsa, joka paksuntaa koko kynnen ja kynsivalli tulehtuu voimakkaasti.

Miten hiivatulehdus hoidetaan?

Kynsisienen saa parannettua vain harvoin itsehoitolääkkeillä. Kynsisilsan hoitoon käytetään sekä sisäisiä että ulkoisia hoitoja tai niiden yhdistelmiä, kuten lääkekynsilakkaa ja terbinafiinia.

Kynsisilsan hoitaminen on pitkä prosessi. Esimerkiksi jalkojen kynsisilsa saadaan kokonaan parannetuksi vain joka toisella ja prosessi kestää kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Käsien kynsisilsa saadaan parannetuksi sen sijaan lähes aina.

Kynsisilsan tarttuminen toiselle ihmiselle on harvinaista. On kuitenkin hyvä pitää kynsileikkurit ja sakset henkilökohtaisina sekä käyttää yleisissä tiloissa varvastossuja. Kynsivallintulehdus ja -vammat kannattaa hoitaa heti huolellisesti, ettei sieni pääse tarttumaan kynteen niiden takia.

3. Suun sienitulehdus

Suun hiivatulehdus voi aiheuttaa limakalvokipua ja nielemisvaikeuksia, polttelua, punoitusta, arkuutta ja kirvelyä, pahan hajuisen hengityksen sekä makuaistin muutoksia ja verenvuotoa. Suun limakalvoilla ja kielessä voi näkyä myös vaaleita peitteitä, vaaleita ja punertavia laikkuja sekä suupielihaavaumia.

Suun sienitulehduksille altistavia tekijöitä ovat antibioottilääkitys, huono suuhygienia, suun kuivuus, huonosti sopivat proteesit, diabetes, kortisonilääkitys, tupakointi, paljon ja usein sokeri- ja hiilihydraattipitoisia tuotteita sisältävä ruokavalio, aliravitsemus, erilaiset puutostilat sekä hormonaaliset muutokset.

Lue myös: Tämän kielesi kertoo terveydestäsi – mitä punaiset laikut ja uurteet tarkoittavat?

Miten hiivatulehdus hoidetaan?

Suun hiivatulehduksen hoidossa keskitytään ensimmäisenä tulehdukselle altistavien tekijöiden poistamiseen, kuten hyvään suuhygieniaan, mahdollisen proteesin hoitoon ja uudelleen muokkaukseen sekä kuivan suun kostuttamiseen.

Jos nämä keinot eivät toimi, voidaan käyttää paikallista tai suun kautta otettavaa sienilääkitystä. Suun sienitulehdus pitää hoitaa, sillä se saattaa aiheuttaa jatkuvaa arkuutta suun limakalvoilla tai pitkittyessään lisätä pahanlaatuisen limakalvomuutoksen riskiä.

4. Hiivatulehdus suolistossa

Hiiva voi levitä myös ruokatorveen ja aiheuttaa nielemisvaikeuksia, kipua keskellä rintaa nielemisen yhteydessä sekä palan tunnetta kurkussa. Suolistossa oleva hiivatulehdus voi aiheuttaa puolestaan ripulia, ilmavaivoja ja vatsakipua.

Funktionaalisen lääketieteen edustajat käyttävät usein hiivasyndrooma-nimitystä puhuessaan hiivan liikakasvusta erityisesti suolistossa ja mahalaukussa. Se ei kuitenkaan ole virallinen lääketieteellinen termi, koska sille ei ole vakuuttavaa tieteellistä näyttöä.

Miten hiivatulehdus hoidetaan?

Yleensä suoliston hiivatulehduksen hoitoon kuuluu sienilääke. Lisäksi pitkäaikaisesta probioottivalmisteiden käytöstä ja oikeanlaisesta ravitsemuksesta on todettu olevan hyötyä suoliston tasapainon palauttamisessa myös hiivatulehdusten yhteydessä.

Probioottivalmisteista suositeltavimpia ovat Lactobacillus rhamnosus- ja reuteria-maitohappobakteereja sisältävät tuotteet. Ruokavaliossa kannattaa suosia runsaasti kuitua ja välttää niin sanottuja höttöhiilareita, jotka sisältävät paljon sokeria.

5. Emättimen hiivatulehdus

Emättimen hiivatulehdus johtuu aina emättimen pH-tasapainon heilahduksesta. Emättimen hiivatulehdukselle altistavia tekijöitä ovat muun muassa antibiootit, erityisesti matalahormoniset ehkäisypillerit, raskaus, diabetes, kuukautisten yhteydessä tapahtuvat hormonaaliset muutokset ja stressi.

Emättimen hiivatulehdus oireilee kokkareisena, vaaleana tai harmahtavana valkovuotona, voimakkaana kutinana ja joskus myös kirvelynä. Kutinaa ja kirvelyä voi olla myös ulkosynnyttimissä. Lisäksi ulkosynnyttimien limakalvoille voi tulla pieniä haavaumia ja punoitusta. Hiivatulehduksessa valkovuoto on tuoksutonta ja se takertuu herkästi emättimen seinämiin ja häpyhuulien sisäpinnoille.

Emättimen hiivatulehdusta voi yrittää ennalta ehkäistä hyvällä hygienialla sekä käyttämällä väljiä ja hengittäviä, puuvillaisia alusvaatteita, tamponeja ja kuukuppia. WC-käynnillä alapää kannattaa pyyhkiä edestä taaksepäin. Lisäksi alapääpesujen kanssa on hyvä muistaa kohtuus – liiallinen pesu voi kuivattaa, johtaa haavaumiin ja sitä kautta hiivatulehdukseen. Vettä ei myöskään saa suihkuttaa suoraan emättimeen, vaan haalea vesipesu ulkoisesti riittää.

Miten hiivatulehdus hoidetaan?

Emättimen hiivatulehduksen hoidossa voidaan käyttää sekä suun kautta otettavaa lääkitystä että emätinpuikkoja. Vaikka apteekeista saa helposti hyviä itsehoitolääkkeitä, tulee omien diagnoosien tekemisessä olla varovainen, sillä oireet saattavat johtua myös jostain muusta syystä.

Toistuvat hiivatulehdukset täytyy varmistaa ammattilaisen avulla, etenkin, jos käsikauppatavarat eivät helpota tilannetta. Oireiden aiheuttajana voi olla myös jokin sukupuolitauti, krooninen limakalvosairaus tai pahanlaatuinen muutos, joka oireilee usein haavaumana.

6. Hiivatulehdus peniksessä

Hiivatulehdus peniksessä on harvinaisempi mutta mahdollinen. Hiivatulehdus ei tartu automaattisesti yhdynnän tai suuseksin kautta. Jos puolisolla on hiivatulehdus, yhdynnöistä kannattaa pidättäytyä hoidon ajan.

Miten hiivatulehdus hoidetaan?

Miehen hiivatulehdusta hoidetaan vasta, jos oireita ilmaantuu. Miehen tyypillisimpiä hiivatulehduksen oireita ovat peniksen kutina, punoitus terskassa tai peniksen varressa, haavainen iho ja vaalea kate. Itsehoitolääkkeinä toimivat samat lääkkeet kuin naisillekin.

Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos oireet yltyvät, eivätkä helpotu itsehoitovalmistein.

Lue myös: Hiivasienitulehdus yhdynnän jälkeen on kutiava, mutta ei terveydelle vaarallinen – näin tunnistat, hoidat ja ennaltaehkäiset emättimen hiivatulehduksen

7. Peräaukon hiivatulehdus

Hiivatulehdus on mahdollinen myös peräaukon ja pakaravaon ympärillä. Istuminen, paine ja tiukkojen vaatteiden käyttäminen voivat altistaa hautumiselle ja hiivatulehdukselle. Lisäksi ummetus ja pinnistely wc-käynneillä, voi aiheuttaa haavaumia, jotka houkuttelevat hiivasienen paikalle.

Peräaukon ympärillä oleva hiivatulehdus voi ilmetä ihomuutoksina, punoituksena sekä tuntua voimakkaana kutinana ja aristuksena. Peräaukon kutina on hiivatulehduksessa melko yleinen oire, vaikka se ei suoraan kerrokaan hiivatulehduksesta. Kutina voi johtua myös muun muassa kihomadoista, peräpukamista ja atooppisesta ihosta.

Jos kärsii toistuvista alapään hiivatulehduksista, ei alapään karvoja kannata ajella. Karvoitus toimii nimittäin eräänlaisena suojamuurina haitallisia mikrobeja vastaan.

Miten hiivatulehdus hoidetaan?

Oireiden omahoitoon voi kokeilla löysiä vaatteita, ilmakylpyjä ja sinkkivoidetta. Lisäksi tulee huolehtia hyvästä alapään hygieniasta.

Kovaan peräukon kutinaan voi kokeilla väliaikaisesti hydrokortisonivoidetta, mutta jos oireet eivät helpota, on syytä hakeutua lääkäriin.

Lähteet: Patrik Währn, johtava lääkäri; ulkoistetut terveysasemat Mehiläinen, Jatta Rautkorpi, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri; Mehiläinen, Duodecim Terveyskirjasto, Terveyskylä, Käypähoito, Hammaslääkäriliitto, Terveysnetti

X