Katriinan, 60, raju tulehduksellinen suolistosairaus on vaatinut kuusi leikkausta: ”Kerroin varalta hautajaistoiveeni”
Katriina Huttunen on sairastanut vaikeaa tulehduksellisesta suolistosairautta, Crohnin tautia, lähes koko ikänsä. Epäonnistuneen leikkauksen jälkeen hän oli lähes vuoden sairauslomalla. Viimein kirurgilla oli hyviä uutisia, ja nyt Katriina voi paremmin kuin vuosikausiin.
Lähes vuoden mittaisella sairauslomalla Katriina Huttunen luuli, ettei enää koskaan nauttisi syömisestä. "Nyt myös ruoka maistuu. Syöminen on ihanaa, vaikka olenkin laiska kokki. Olen myös lihonut, mikä on minun tapauksessani hyvä asia."
Katriina Huttunen on sairastanut vaikeaa tulehduksellisesta suolistosairautta, Crohnin tautia, lähes koko ikänsä. Epäonnistuneen leikkauksen jälkeen hän oli lähes vuoden sairauslomalla. Viimein kirurgilla oli hyviä uutisia, ja nyt Katriina voi paremmin kuin vuosikausiin.
Kun savonlinnalainen Katriina Huttunen, 60, oli nuorena opiskelemassa metsätalousinsinööriksi, hänen oli käytävä lääkärintarkastuksessa. Tarkastuksen jälkeisenä aamuna lääkäri soitti Katriinalle ja kertoi, että tämän tulehdusarvot olivat hälyttävän korkeat ja hän oli vakavasti sairas. Tuosta vuodesta 1984 alkoi sairauskierre, joka johti kuuteen eri leikkaukseen.
Crohnin tauti löytyi opiskeluaikana – ”Tein tulehdusarvojen ennätyksen”
”Jo lapsena minua koski usein vatsaan. Söin useita antibioottikuureja, joiden uskon edesauttaneen Crohnin taudin puhkeamista.
Insinööriopintoni keskeytyivät, kun jouduin Savonlinnan keskussairaalaan osastolle. Tein siellä kuulemma tulehdusarvojen ennätyksen. Kun gastroenterologi viimein diagnosoi Crohnin taudin, jouduin leikkaukseen, jossa minulta otettiin lähes metrin verran ohutsuolta pois.
Olin siihen asti viettänyt railakasta opiskelijaelämää, mutta leikkaus ja sairausloma pakottivat rauhoittumaan. Halusin Helsingin yliopistoon opiskelemaan ympäristönsuojelua, ja keskityin lukemaan pääsykokeisiin.
Kun sitten kävin katsomassa pääsykoetuloksia yliopiston ovelta, vatsaani iski yhtäkkinen kipu, ihan kuin joku olisi lyönyt siihen pesäpallomailalla. Minut oli hyväksytty opiskelemaan, mutta kipu enteili huonoa. Kaksi vuotta edellisen leikkauksen jälkeen jouduin uuteen leikkaukseen.”
Suolen puhkeamista seurasi verenmyrkytys – ”Olin todella lähellä kuolemaa”
”Crohnin taudin diagnosoinut lääkäri oli todennut, että sairauden vuoksi minun olisi vaikea saada lapsia. Niinpä aloimme mieheni kanssa yrittää lasta jo opiskeluaikana. Sain ensimmäisen lapseni vuonna 1989. Asuimme tuolloin Helsingissä, mutta kävin aina Savonlinnassa kontrolleissa.
Erään kerran tähystyksessä huomattiin, että ohutsuoleni oli jälleen kuroutunut ja arpeutunut, joten kuroutunut kohta piti poistaa. Esikoiseni oli vuoden vanha, kun jouduin kolmannen kerran leikkauspöydälle.
Saimme mieheni kanssa kaikkiaan neljä lasta noin kolmen vuoden välein. Mieheni vitsailikin, että laitetaan lapset pituusjärjestykseen ja käydään näyttämässä heitä Crohnin taudin diagnosoineelle lääkärille. Aina raskausaikoina voin todella hyvin. Muina aikoina vointini vaihteli.
Asuimme Vaasan seudulla Raippaluodossa, kun vuosituhannen vaihteessa minulle alkoi jälleen tulla tukosoireita. Suoli oli niin tukossa, että jouduin oksentamaan kaiken syömäni ulos.
Erään kerran, kun oksennuksesta ei meinannut tulla loppua, menetin tajuntani ja mieheni tilasi ambulanssin. Suoli oli puhjennut, ja minulla oli mittava verenmyrkytys. Kuume heitteli 42 asteessa.
Jouduin teholle ennen neljättä leikkaustani. Olin todella lähellä kuolemaa. Teholla jännitin, säikähtävätköhän lapseni äitinsä tilaa. Lapset olivat tuolloin 2-, 5-, 8- ja 11-vuotiaita. He tuumasivat vain, että onpa täällä jänniä vehkeitä ja ihmettelivät, mitä niillä kaikilla tehdään.”
Vuosi sairauslomaa epäonnistuneen leikkauksen jälkeen
”Muutimme Savonlinnaan 2000-luvun alkupuolella. Minulla oli siellä ihana omalääkäri Jouni Silvennoinen, joka laittoi aina tarvittaessa lähetteen eteenpäin ja huolehti, tarvitsenko esimerkiksi psyykkistä apua. Kävin kaikkiaan yli kymmenen vuotta hänen vastaanotollaan, kunnes hän jäi eläkkeelle.
Pärjäsin vuosia hyvin sairauteni kanssa, ja nautin suunnattomasti retkeilystä ja vaeltamisesta. Vuodesta 2016 eteenpäin aloin kuitenkin aina iltaisin kuumeilla. Jos tein jotain vähänkään rasittavampaa, kuume nousi. Myös tukosoireet ilmaantuivat taas. Omalääkärini kanssa pohdimme, että minut pitäisi taas leikata lähitulevaisuudessa.
Syksyllä 2020 sain lähetteen viidenteen leikkaukseen. Suoli oli tulehtunut, mikä ylläpiti kuumetta. Ravintoaineet eivät imeytyneet elimistööni, joten veriarvoni olivat huonot ja olin hyvin laiha. Tässä leikkauksessa kaikki mahdollinen meni pieleen.
”Kirurgi totesi, että minulla on vain metri tervettä ohutsuolta jäljellä, mikä vaikeuttaisi loppuelämääni.”
Kun heräsin nukutuksesta, kuulin, että leikkaava kirurgi oli avannut minut ja todennut, että ohutsuolessa oli liian paljon kiinnikkeitä. Hän oli ommellut haavan takaisin kiinni. Minulle ei siis tehty mitään. Mutta itse leikkaushaava ei alkanutkaan parantua. Siihen tuli fisteli eli käytävä suolen sisältä haavaan. Kirurgi totesi, että minulla on vain metri tervettä ohutsuolta jäljellä, mikä vaikeuttaisi loppuelämääni.
Epäonnistuneen leikkauksen jälkeen olin melkein vuoden sairauslomalla, välillä Savonlinnan Keskussairaalassa ja välillä kotona tehostetun kotisairaanhoidon piirissä. Minulle laitettiin olkapäästä kestokatetri, jonka kautta sain ravintoa. Se oli minulla kaikkiaan kahdeksan kuukautta. Minulla ei ollut lainkaan ruokahalua, ja ajattelin, että en enää koskaan tykkää syömisestä.
Koska ravitsemustasoni oli niin alhainen, en meinannut parantua. Jälkeenpäin omalääkärini totesikin, että minut olisi pitänyt leikata vasta, kun ravitsemustasoni oli saatu korjattua. Sairaalassa minulla oli sisätautiosastolla oma huone, joka nimettiin Katriinan kammariksi. Sain tuoda sinne omia juttujani.”
Kuudes leikkaus onnistui – ”Kerroin varmuuden vuoksi hautajaistoiveeni”
”Letkuruokinnan ja lisäravinteiden ansiosta ravitsemustasoni parani, ja minulle suunniteltiin Kuopion yliopistollisessa sairaalassa uutta leikkausta. Soitin lasteni isälle, josta olin eronnut, ja kerroin varmuuden vuoksi hautajaistoiveeni. Hän järkyttyi.
Kesäkuun 4. päivänä vuonna 2021 minut leikattiin KYS:ssä kuudennen ja toistaiseksi viimeisen kerran. Leikkauksen jälkeen verenpaineeni oli hyvin alhainen, ja olin tehostetussa valvonnassa. Ajattelin, että eikö tämä lopu koskaan.
Leikkaava kirurgi kertoi hyvät uutiset: Suolessa oli kiinnikkeitä, mutta tulehtunut suoliosuus oli nyt poissa ja minulla oli vielä kaksi metriä tervettä ohutsuolta jäljellä. Voisin elää loppuelämäni suhteellisen normaalia elämää.
Siitä alkoi hidas toipuminen. Veriarvot alkoivat parantua, ja nyt myös ruoka maistuu. Syöminen on ihanaa, vaikka olenkin laiska kokki. Olen myös lihonut, mikä on minun tapauksessani hyvä asia. Olen saanut apua biologisesta lääkkeestä, jota pistän itse kahden viikon välein. Lisäksi minulla on sytostaattilääke.
Myös liikkuminen on lääkettä. Käyn säännöllisesti uimassa, patikoimassa ja melomassa. Luonnossa voin aina hyvin, ja nukun ulkona usein talvellakin.
Valmistuin myös aikanani Helsingin yliopistosta, ja olen saanut mielekkäitä työtehtäviä ja haasteita. Nyt 60-vuotiaana tunnen olevani kuin nelikymppinen. Sairaus vaikuttaa elämääni varmasti loppuelämän ajan, mutta nykyisellään oireet eivät estä minua tekemästä haluamiani asioita.”
Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 8/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous