Terveys

Ikää yli 70 vuotta ja vaihdevuodet vain jatkuvat – kuinka kauan vaihdevuodet oikein voivat kestää?

Vaihdevuosien kesto voi vaihdella naisesta toiseen paljonkin, kertoo asiantuntija. Joka kymmenennellä on vaihdevuosioireita vielä 20 vuoden kuluttua viimeisistä kuukautisista.

Teksti:
Maria Tojkander
Kuvat:
Istock

Vaihdevuosissa munasarjojen toiminta heikkenee ja lopulta sammuu. Kun estrogeenin tuotanto loppuu, naiselle tulee erilaisia oireita, kuten hikoilupuuskia.

Vaihdevuosien kesto voi vaihdella naisesta toiseen paljonkin, kertoo asiantuntija. Joka kymmenennellä on vaihdevuosioireita vielä 20 vuoden kuluttua viimeisistä kuukautisista.

Annan vaihdevuosiaiheisessa lukijakyselyssä usea vastaaja ihmetteli sitä, että heidän vaihdevuotensa ovat kestäneet niin kauan – jopa 20 vuotta. Muutaman vastaajan vaihdevuodet vain jatkuvat edelleen, vaikka ikää on jo yli 70 vuotta.

Kuinka kauan vaihdevuodet voivat pisimmillään kestää, lääketieteen tohtori, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, seksuaalineuvoja Katja Kero?

– Vaihdevuodet voivat hyvinkin kestää 20 vuotta, sanoo Tyksin Naistenklinikalla ja Aura Klinikalla Turussa työskentelevä Kero.

Vaihdevuodet ovat noin 10 vuoden ajanjakso menopaussin eli viimeisten luonnollisten kuukautisten ympärillä.

– Yksilölliset vaihtelut oireilun kestossa ovat tavallisia. Joka neljännellä oireita on vielä 15 vuoden ja joka kymmenennellä 20 vuoden kuluttua viimeisistä kuukautisista. Koska menopaussi on naisella keskimäärin 51–52-vuotiaana, yli 70-vuotiaalla voi olla vielä vaihdevuosioireita, Kero sanoo.

Oireet aiheuttaa se, että munasarjojen toiminta heikkenee ja lopulta sammuu, jolloin estrogeenin tuotanto loppuu.

Oireisiin voivat kuulua esimerkiksi limakalvojen oheneminen ja kuivuminen, virtsankarkailu, kuumat aallot ja hikoilu, sydämen tykytys, masentuneisuus, saamattomuus, muistin huonontuminen ja painonnousu.

Äidin kuukautisten loppumisikä voi ennustaa naisen menopaussi-ikää

Vaihdevuosien alkamisiästä voi saada jotakin osviittaa sen perusteella, missä iässä oman äidin kuukautiset loppuivat. Äidin menopaussi-ikä voi nimittäin ennustaa naisen menopaussi-ikää.

– Oireet voivat alkaa jo ennen kuukautisvuotojen loppumista. Vaikeimmillaan ne ovat yleensä vuoden sisällä menopaussista, Kero sanoo.

Kuumia aaltoja eli hikoilupuuskia on Keron mukaan 70–80 prosentilla, ja 20 prosentilla ne ovat todella hankalia.

– Kuumat aallot, hikoilutus ja punoitus kestävät yleensä kahdesta seitsemään vuotta, mutta joitakuita ne tosiaan voivat vaivata 10 tai jopa 20 vuotta.

Oireita pahentavat kuumat juomat ja ruoat; esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen, alkoholin välttäminen ja liikunnan lisääminen voivat helpottaa niitä.

X