Terveys

Käytkö vessassa yli kahdeksan kertaa päivässä? Kyseessä voi olla yliaktiivinen virtsarakko – gynekologi neuvoo, miten vessassa ramppaamisesta pääsee eroon

Normaalisti virtsarakon tulisi vetää kolme desilitraa virtsaa. Jos rakko tyhjennetään aina ennen kuin se on täynnä, se ei totu venytykseen vaan pissahädän tunne tulee liian usein. Yliaktiivista virtsarakkoa voi kuitenkin kouluttaa.
6.2.2019 Teksti: Anniina Nirhamo Kuvat: iStock

Monella meistä on tapana käydä pissalla varmuuden vuoksi ennen lähtöä minnekään. Usein se on jo lapsena opittu tapa.

Gynekologian ylilääkäri Sari Ahonkallio Oulun Terveystalosta kuitenkin sanoo, että tällaista tapaa ei missään nimessä tulisi opettaa lapsille. Hänen kokemuksensa mukaan tapa on yleinen erityisesti tytöillä ja naisilla. Se saattaa johtaa niin kutsuttuun yliaktiiviseen rakkoon.

– Virtsarakon pitäisi normaalisti vetää ainakin kolme desilitraa ennen kuin ihminen tuntee virtsaamistarvetta, Ahonkallio kertoo.

– Jos rakko tyhjennetään aina ennen kuin sinne on kertynyt alle kolme desilitraa, rakko ei ollenkaan totu venytykseen, vaan se alkaa supistella heti, kun rakossa on vähänkin virtsaa. Pissatuksen tunne tulee siis siitä, että rakko alkaa supistella.

Miten tunnistaa yliaktiivinen rakko?

Yliaktiivisen rakon tunnusmerkkejä on se, jos herää pissahätään useammin kuin kahdesti yössä tai päivän aikana täytyy käydä vessassa enemmän kuin kahdeksan kertaa. Sari Ahonkallion mukaan ainakin kaksi tuntia pitäisi pystyä pitämään taukoa vessakäyntien välillä.

Lisäksi pissahätään liittyy yleensä kiireen tuntu ja pakonomainen tarve päästä äkkiä pissalle. Tuntuu, että muuten lirahtaa housuun.

Eroon vessassa ramppaamisesta

Jos vessasta ramppaamisesta on tullut tapa, siitä tulisikin opetella aivan tietoisesti eroon. Gynekologian ylilääkäri Sari Ahonkallio kertoo, että usein taustalta löytyy liika vedenjuonti.

– Ihan ensimmäiseksi täytyy miettiä, onko juomisen määrä järkevä. Terveen aikuisen ihmisen ei tarvitse juoda muuten kuin janon tunteeseen ja ruokajuomat.

Ahonkallion mukaan on turhaa kantaa vesipulloa mukana, naukkailla vettä jatkuvasti ja asettaa litratavoitteita päivittäiselle vedenjuomiselle.

– Ihmisen janokeskus pitää huolen siitä, jos alkaa olla liian vähän nestettä, tulee janon tunne ja silloin juodaan.

Toiseksi kofeiinipitoisten juomien määrää voi kokeilla vähentää, sillä kofeiini on diureetti, joka poistaa nestettä elimistöstä. Etenkin iltaisin kannattaa jättää kahvi ja tee pois. Sama vaikutus on myös energiajuomilla ja alkoholilla.

Näin virtsarakkoa koulutetaan

Lisäksi virtsarakkoa voi kouluttaa. Kouluttamisella tarkoitetaan sitä, että virtsaamisväliä aletaan tietoisesti pidentää, jolloin rakko tottuu normaalimpaan virtsaamistahtiin.

– Eli kun tulee se ensimmäinen tarve lähteä vessaan, aluksi odotetaan ihan vaikka muutama minuutti, jos ei pidempään pysty. Rauhoitutaan ja katsotaan kellosta aika, koska saa mennä, Ahonkallio neuvoo.

Virtsarakon venyttämisen voi aloittaa pidättämällä esimerkiksi viisi minuuttia. Pikkuhiljaa aikaa pidennetään siitä, kun ensimmäistä kertaa tuntuu, että täytyy mennä pissalle siihen, kun lopulta menee vessaan.

Vaikeaan vaivaan myös lääkehoitoa

Jos mikään aiemmista konsteista ei auta, yliaktiivista rakkoa voidaan hoitaa myös lääkkeillä. On olemassa lääke, joka rentouttaa rakkolihasta sekä lääkkeitä, jotka estävät rakon supistelun.

– Lisäksi vaihdevuosi-iän ylittäneillä naisilla apua voi olla paikallisestrogeenin käytöstä eli siitä, kun emättimen limakalvot hoidetaan hyvään kuntoon.

Lue myös:

Mitä virtsan väri ja haju kertovat terveydestäsi? 13 merkkiä

Apua virtsankarkailuun – 10 kysymystä

Pissattaako jatkuvasti? Tunnista nämä yliaktiivisen virtsarakon oireet