Puolison syvä masennus opetti valtavasti elämästä: ”Vaikka meillä oli raskaat viisi vuotta, en antaisi kokemusta pois”
Puolison masennus toi suhteeseen raskaat vuodet mutta myös uuden puhumisen kulttuurin. Nainen, 60, Kuopiosta kertoo tarinansa kumppanin sairastumisesta ja siitä yhdessä selviytymisestä.
”Olen oppinut kuuntelemaan uudella tavalla.” Kuvituskuva.
Puolison masennus toi suhteeseen raskaat vuodet mutta myös uuden puhumisen kulttuurin. Nainen, 60, Kuopiosta kertoo tarinansa kumppanin sairastumisesta ja siitä yhdessä selviytymisestä.
Kuusi vuotta sitten huomasin, että puolisoni muuttui. Kun ystävät tulivat käymään, hän saattoi vetäytyä seurustelusta. Hän on aiemmin ollut aina tosi sosiaalinen.
Kun olimme kylpylälomalla, hän valvoi eikä saanut nukuttua. Ensin epäilimme, että hänen vatsassaan on jotain vialla – hänellä oli oireita – mutta kun sairaalatutkimuksissa ei löytynyt mitään, menimme tapaamaan psykiatria.
Tuli ihan täytenä yllätyksenä, kun psykiatri sanoi, että puolisollani on syvä masennus. Meidät lähetettiin kotiin lääkkeiden kanssa. Valmiste ei kuitenkaan sopinut miehelleni. Oli riipivää seurata vierestä, kun hänellä oli niin huono olo. Hän oli rauhaton ja ahdistunut.
Lue myös: Asiantuntijat vastaavat 5 kysymykseen masennuksen vaikeusasteista
Eräänä sunnuntaina en kestänyt enää tilannetta, vaan soitin ystävälleni: ”Täällä tarvitaan nyt apua. Lähdetkö kaverikseni ensiapuun?”
Ystävä tuli, ja ajoimme sairaalaan. Puoliso otettiin sisälle osastolle. Muutaman päivän päästä hän pääsi kotiin. Lääkitys oli vaihdettu.
”Opettelin tekemään kaiken yksin”
Alkoi pitkä raskas jakso. Puoliso jaksoi vain maata sängyssä. Hän nousi ainoastaan syömään. Minä opettelin tekemään kaiken yksin, esimerkiksi kauppa- ja torikäynnit. Se tuntui tosi oudolta. Olemme olleet yhdessä alle parikymppisestä ja olemme toistemme paita ja peppu.
Kotona oli niin ahdistava ilmapiiri, että halusin koko ajan vain pois. Sinä syksynä aloitin talviuinnin. Kun olin ollut päivän töissä, kävin vain kääntymässä kotona ja lähdin avantosaunalle. Siellä oli samanhenkisiä ihmisiä. Tuntui hyvältä, kun sain saunoa ja uida rauhassa kaksi tuntia.
Kävin muissakin harrastuksissani. Viikonloppuisin saatoin lähteä hiljaisuuden retriittiin. Minulla oli tosi kova tarve saada olla itsekseni.
”Pelkäsin välillä tosissani, että tulisin imetyksi hänen mukaansa.”
Lähteminen ei tietenkään koskaan ollut helppoa: mies aneli, että älä mene. Tunsin syyllisyyttä, mutta jostain tuli se voima avata ovi ja mennä. Pelkäsin välillä tosissani, että tulisin imetyksi hänen mukaansa ja joutuisin itsekin samoihin syövereihin kuin hän.
Hänen olemuksensa oli niin ahdistunut, että en voinut olla vieressä. Kerran eräs ystävä sanoi, että nyt lähdetään reissuun. Lähdimme viikoksi ulkomaille. Se teki tosi hyvää. Mieskin selviytyi ihan hyvin viikosta yksin kotona.
”Minua auttoi sairausvuosien läpi se, että olin avoin sairaudesta”
Minua auttoi sairausvuosien läpi se, että olin avoin sairaudesta. Kerroin naapureillemme: ”Jos puolisoni ei sano huomenta, syy on tässä.” Puhuin ystäville. Halusin, että aloitamme myös pariterapian. Puhuimme sairauden vaikutuksesta suhteeseemme mutta puhuimme myös kaikesta muusta.
Pitkässä suhteessa ihmiset muuttuvat. Nyt oli hyvä hetki katsoa, mitä 40 vuodessa oli tapahtunut. Vuoden päästä mies pääsi Kelan tukemaan yksilöterapiaan. Siitä tuli tärkein juttu hänen parantumisessaan.
Nyt olemme eläneet yli vuoden hyvää aikaa. Juuri eilen mieheni sanoi: ”Onpa ihana, kun on voimia. Ihana tehdä töitä.” Tuollaiset kommentit tuntuvat niin hyviltä. Olen saanut takaisin lenkkikaverini ja parini.
Vaikka meillä oli raskaat viisi vuotta, en antaisi kokemusta pois. Opimme valtavasti elämästä. Suhteeseemme tuli uusi puhumisen kulttuuri. Pystymme keskustelemaan kaikista asioista paljon avoimemmin kuin ennen.
Olen oppinut kuuntelemaan uudella tavalla. Vanhassa elämässä olin usein se, joka korotti ääntään kotona. Minulla oli huono tapa alkaa huutaa, kun halusin jonkin oman asiani läpi – opin tavan lapsuudessani, kun elin vahvan äitini vaikutuspiirissä.
Kun mies sairastui, huomasinkin itsessäni uutta itsehillintää. En korottanut ääntäni kertaakaan. Kunnioitin häntä ja hänen sairauttaan. Annoin hänelle sen tilan, jonka hän tarvitsi.
Lue myös Kotilieden artikkeli: Kommunikaatio parisuhteessa: 10 vinkkiä, jotka vähentävät äksyilyä, lisäävät läheisyyttä ja voivat pelastaa huononkin suhteen
Juttu on julkaistu alun perin Anna-lehdessä 25-26/23.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous