Hyvinvointi

Testissä Aerial Stretching – Ilmavenytys on jännittävää ja tehokasta

Teksti:
Anna.fi

Rentoa makoilua villasukat jalassa. Näin ajattelin kävellessäni kohti Sörnäisissä olevaa Vertical Clubia. Leppoisa venyttely olisi paikallaan, sillä viikon treenit tuntuvat kireytenä kehossa. Saliin astuessani tiedän olevani väärässä. Katossa roikkuu vihreitä kangaslenkkejä, jotka tuovat mieleen sirkuksen. Tunnilla ei ehkä köllötelläkään jumppamatolla.

Testissä Aerial stretching

Aerial stretching -tunti on kehitetty helsinkiläisellä Vertical Clubilla ilmajoogan inspiroimana. Kangaslenkkien avulla tehtävä venyttelytunti on piristävä uutuus. Yksi tunnin kehittäjistä, Vilja Eskelinen kertoo, että tunti sopii loistavasti istumatyötä tekeville ja kaikille, jotka kärsivät niskahartiaseudun tai selän kivusta.

Ohjaaja Kaisa Tamminen aloittaa reippaan mutta yksinkertaisen alkulämmittelyn, johon on helppo lähteä mukaan. Kun lihakset ovat lämpimät, siirrytään venyttelyosuuteen. Siinä käytetään apuna kangaslenkkejä, joiden avulla voidaan tehdä asentoja, jotka eivät onnistuisi ilman tukea.

Kangas tuntuu jännittävältä. Voinko luottaa siihen? Kenenkään muunkaan liina ei rämähdä alas, joten nojaan varovasti vasten kangasta. Ja toden totta, rintarangassa tuntuu makea venytys.

Tunnin aikana käydään läpi kaikki suuret lihasryhmät erilaisin venytysliikkein. Olen notkea, mutta tunnen itseni jäykäksi konkareiden rinnalla. Kaisa muistuttaa moneen kertaan, että tunnilla ei ole tarkoitus kilpailla ja venyttää liikaa, vaan täytyy kuunnella omaa kehoaan. Asennoissa viivytään pitkään, ja jossain vaiheessa jalkani alkavat täristä samalla tavalla kuin raskaissa jooga-asanoissa. Juuri ennen tuntia juomani maitokahvi alkaa närästää kurkussa. Olo on epämiellyttävä, mutta ihan omaa syytäni. Unohdin, että ennen tuntia kannattaa välttää syömästä tai juomasta suuria määriä.

Tunnin puolessa välissä Kaisa keikauttaa itsensä kangaslenkin varassa nurinpäin. Jalat osoittavat kohti kattoa ja pää sekä kädet roikkuvat rentoina lattiaa vasten. Kääk. En kehtaa jänistää, joten heilautan itseni ympäri. Suuntavaisto menee hetkeksi sekaisin, enkä heti hoksaa, miten saan jalkani oikeaan asentoon. Kahvi kuplii voimakkaasti kurkussa. Selkä kuitenkin venyy ihanasti, ja tuntuu kuin se pitenisi hieman. Pää alaspäin olevat inversioliikkeet ovatkin kyseisen tunnin uniikkia tarjontaa ja pidentävät selän nikamavälejä.

Tunnille kehotettiin tulemaan kainalot peittävässä t-paidassa. Pukeuduin ohjeiden mukaan, mutta silti liina tuntuu välillä ikävältä kainaloissa. Napakka pitkähihainen paita olisi voinut olla parempi vaihtoehto.

Harjoituksen jälkeen olo on vetreä, ja tunnen tehneeni jotain. Onneksi tunti ei ollutkaan vain makoilua jumppamatoilla.

Verticalclub, 60 min, 17 euroa

Teksti: Elisa Hurtig
Kuva: Niclas Mäkelä

Anna 50/2014

X