Anu Niemi (vas.) osti Wiipurin Korsetin äidiltään Marja-Liisalta, joka jäi eläkkeelle vuonna 2016 liki kahdeksankymppisenä. – Roikun yhä liikkeellä. Olen aina rakastanut tätä työtä, Marja-Liisa sanoo.
Anu Niemi (vas.) osti Wiipurin Korsetin äidiltään Marja-Liisalta.
Ihmiset ja suhteet

Anu pitää alusvaatekauppaa kolmannessa polvessa: ”Olen miettinyt laittavani lapun luukulle, mutta mitä sitten tekisin?”

Wiipurin Korsetti -alusvaateliikkeen myynti romahti koronan myötä 70 prosenttia. Silti sen omistaja Anu Niemi ei ole halunnut luopua yrityksestään.
Teksti: Maria Mäkelä Kuvat: Sampo Korhonen

Harmi, ettei Venäjälle juuri nyt voi matkustaa. Anu Niemi, 58, tahtoisi tonkia syvemmältä liikkeensä historiaa, jonka juuret saattavat kiemurrella Pietarissa asti.

Sen hän jo tietää, että virallisesti Erikoiskorsettiliike Rouvinen perustettiin Viipurissa vuonna 1918. Muutamaa vuotta myöhemmin sinne päätyi ompelijaksi ja myyjättäreksi teini-ikäinen Anna-Liisa Seitsola, joka lunasti liikkeen itselleen 1938. Tuolloin liike sai nimekseen Wiipurin Erikoiskorsettiliike. Samana vuonna Anna-Liisalle syntyi tytär, Marja-Liisa.

Kun talvisota syttyi, evakkoon lähtenyt perhe päätyi Helsinkiin. Sinne Anna-Liisa pystytti liikkeensä uudestaan.

Vuonna 2016 Anu osti liikkeen äidiltään Marja-Liisalta, joka oli jatkanut oman äitinsä elämäntyötä liki 50 vuoden ajan. Samalla nimi lyheni napakammaksi Wiipurin Korsetiksi. Mikään itsestään selvä valinta perheyrityksen jatkaminen ei Anulle ollut.

– Olin äidillä töissä 1990-luvun alussa muutaman vuoden. Mutta sitten iski lama, ja minä pakenin Itävaltaan ravintola-alan hommiin lähes 15 vuodeksi.

Verkkokaupan perustaminen vaatisi aikaa

Anu muistaa, kuinka äiti yrittäjänuransa alkuvuosina itki iltaisin opetellessaan korsetin ompelua. Nykyään korsetteja ei juuri enää tilata, mutta yrittäjää piinaavat toisenlaiset ongelmat.

Anun tarttuessa ruoriin yrityksen tilanne oli vakaa, mutta jatkuvuuden turvaamiseksi oli keksittävä jotain uutta. Pitkän aikavälin tavoitteena on asiakaskunnan nuorennusleikkaus, joten Anu käänsi katseensa sosiaaliseen mediaan.

– Ensin yritin somettaa itse, mutta eihän siitä tullut mitään. Sitten palkkasin nuoren somemarkkinoijan, joka on aivan älyttömän hyvä!

Hyvä sijainti on ollut Wiipurin Korsetille pelastus.

Hyvä sijainti on ollut Wiipurin Korsetille pelastus.

Nykyään kaikki liikkeeseen saapuvat uutuudet sometetaan, mutta kotisivuilla liki 10 000 artikkelin valikoima ei näy, ja pelkkä verkkokaupan mainitseminen saa Anun huokaisemaan syvään.

– Se on minun Iisakinkirkkoni. Tiedän, että se olisi pitänyt olla jo ajat sitten. Sen perustaminen vaatisi kuitenkin aikaa, jota minulla ei ole.

Ideaalitilanne olisi, että liikkeeseen palkatut yksi kokoaikainen ja kaksi osa-aikaista myyjää hoitaisivat kaupan puolta siten, että Anu ehtisi keskittyä uudistuksiin. Tosiasiassa myynti on ollut viime vuosina niin heikkoa, että Anu on joutunut itse istumaan kassan taa.

– Kun korona alkoi, myynti romahti lähes 70 prosenttia. Sen jälkeen olen joutunut lomauttamaan työntekijäni kolme kertaa.

Juuri kun kauppa alkoi koronan jäljiltä elpyä, puhkesi Ukrainan sota, jonka kerrannaisvaikutukset näkyvät suoraan ihmisten ostokäyttäytymisessä. Kun taantuma uhkaa, ensimmäisenä luovutaan ylellisyyksistä, joiksi moni laadukkaat alusvaatteet laskee.

– Tällä hetkellä myynti on 15 prosenttia pienempää kuin vuosi sitten elokuussa. Moneen kertaan olen miettinyt, että laittaisin lapun luukulle. Mutta mitä sitten tekisin?

Toivoa Anulle luo ajatus siitä, että on tässä ennenkin pärjätty. Hänen takanaan on vahvojen naisten jatkumo; isoäiti Anna-Liisa piti liikkeen pystyssä läpi sotien ja Marja-Liisa-äiti selvisi läpi syvimmän laman.

– Samaa yrittäjähenkeä minussa kyllä on, haluan tehdä hommat mahdollisimman hyvin.

Wiipurin Korsetti sai arvovaltaisen asiakkaan

Sijainti Helsingin keskustassa on yksi niistä asioista, joiden Anu uskoo vaikuttaneen liikkeen pitkään elinkaareen. Kanta-asiakkaat tietävät, minne tulla, ja toisaalta moni uusikin kävijä on piipahtanut liikkeeseen huomattuaan sen sattumalta raitiovaunun ikkunasta.

Lähistöllä sijaitseva Eduskuntatalo on tuonut ostoksille myös arvovaltaisia asiakkaita. Kävipä valikoimaa tutkimassa kerran eräs lippispäinen nainenkin, jonka auto kuljettajineen odotti liikkeen ulkopuolella. Presidentin kaipaama tuote löytyi ja kaupat syntyivät.

Ompelutaidolle on yhä kysyntää. Tarvittaessa valmisliivejä muokataan asiakkaille sopiviksi.

Ompelutaidolle on yhä kysyntää. Tarvittaessa valmisliivejä muokataan asiakkaille sopiviksi.

Suurin osa asiakkaista tahtoo ostaa perusliivit; ”sellaiset, jotka eivät näy valkoisen paidan alta”. Toki Anu sellaisetkin myy, mutta hän on ujuttanut liikkeen valikoimaan myös pitsiä ja värejä.

– Kävin juuri Pariisissa alusvaatemessuilla haistelemassa seuraavaa kautta. Keväällä pukeudutaan sitten oranssiin, fuksiaan ja keltaiseen!

Lähestyvät alennusmyynnit Anu jättää ”mimmeille”, kuten hän työntekijöitään kutsuu, ja lähtee miehensä kanssa kiertämään prätkillä Italiaa. Se on hänen ensimmäinen kunnon lomansa kolmeen vuoteen.

X