Ihmissuhteet

Kolme paria kertoo, kuinka parisuhdekurssi muutti suhdetta: ”En enää nähnyt todellista syytä erota”

Parisuhteen solmujen ratkaisut ovat joskus yksinkertaisia – ne vain pitää oivaltaa. Kolme paria kertoo, miten parisuhdekursseilta saadut uudet ajatukset kannattelevat suhdetta.
13.10.2019 Teksti: Virve Järvinen Kuvat: Suvi Elo, Sara Pihlaja ja Mikko Lehtimäki

Kaarina ja Raimo Kakko, yhdessä 32 vuotta: ”Kun muuttaa omaa käytöstään, toinenkin muuttuu”

Kaarina, 54: ”Olimme olleet 25 vuotta naimisissa, kun Raimo yllättäen kertoi halustaan erota. Tieto oli minulle järkytys. Ajattelin, etten enää kelpaa miehelleni, ja tunsin siitä häpeää. En kuitenkaan halunnut uskoa, ettemme sopisi toisillemme. Ehdotin Raimolle, että lähtisimme pariterapiaan.

Terapiassa oivalsin, että olimme olleet suhteessamme kuin laivat, jotka kulkevat toistensa ohi. Kumpikaan ei ollut tullut kuulluksi eikä nähdyksi. Emme osanneet puhua tunteistamme ja tarpeistamme ja vähättelimme toisiamme. Terapiassa Raimo kuitenkin kertoi, että hän arvosti yhä minua. Päätimme jatkaa yhdessä.

Pariterapiassa terapeutti johdatteli keskustelua, mutta kotona olimme kaksin. Muutamassa vuodessa keskusteluyhteys hiipui. Hakeuduimme avioliittoleirille opiskelemaan vuorovaikutustaitoja. Leirillä oivalsin, että parisuhteessa katse kannattaa kääntää puolisosta itseen. Kun muuttaa omaa käytöstään, toinenkin muuttuu. Sen sijaan, että syyttelen Raimoa puhumattomuudesta, voin miettiä, miten kehittäisin omia vuorovaikutustaitojani. Väheksynkö vai arvostanko toista? Halveksinko vai huomioinko Raimoa?

Toisin kuin ennen, käytän puheessani enemmän minäviestintää. Kun puhun vain omista tunteistani ja ajatuksistani, Raimolle ei tule tarvetta puolustella ja vältämme turhat riidat. Vaikka en minä riitoja pelkää. Ne ovat hyvä paikka pysähtyä miettimään omia ja kumppanin tunteita.”

Raimo, 55: ”Kun lapset vielä asuivat kotona, minulla ja Kaarinalla oli perheessämme omat tontit hoidettavina. Minä vastasin pitkälti toimeentulosta, Kaarina työnsä ohessa kodista ja lapsista. Matkustin paljon ulkomailla ja olin paljon erossa perheestäni. Kotona olin usein väsynyt ja ärtyisä.

Kun lapset olivat lentäneet pesästä, havahduin siihen, että henkinen yhteys minun ja Kaarinan välillä oli kadonnut. Avioliittomme oli muuttunut harmaaksi arjeksi. En nähnyt meillä enää yhteistä tulevaisuutta enkä mitään syytä jatkaa avioliittoamme. Olimme niin erilaisia.

Lähdin pariterapiaan ajatuksella, että siivoamme pöydän. Halusin tietää, mikä suhteessamme oli vikana, jotten tekisi samoja virheitä mahdollisessa uudessa suhteessa. Terapiassa tunsin, että sain puhua tunteistani ja tarpeistani ja Kaarina kuunteli minua. Sen jälkeen en enää nähnyt mitään todellista syytä erota.

Parisuhde vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Kun terapiasta oli muutama vuosi, huomasin, että olimme ajautumassa takaisin vanhoihin käytösmalleihimme. Lähdimme hakemaan parisuhteen ylläpitoon tarvittavia työkaluja avioliittoleiriltä. Vaikutuin siitä, kuinka avoimesti ja rohkeasti leirin ohjaajat ja luennoitsijat kertoivat omista ongelmistaan. Oivalsin, että parisuhdetta hoidetaan avoimuudella.

Aiemmin en osannut kertoa esimerkiksi levon tarpeestani ilman kiukkua ja vihaa. Väsymyksen hetkiä riittää yhä, sillä kuljen edelleen työni vuoksi ympäri maailmaa. Perusvire on suhteessamme kuitenkin muuttunut. Arvostamme toisiamme ja kerromme ja näytämme sen toisillemme. Kun olemme kaksin, me todella olemme sitä. Keskitymme kuuntelemaan toisiamme.

Jos olisin aikanaan lähtenyt tästä suhteesta, olisin tehnyt elämäni suurimman virheen. Kerroin tämän Kaarinalle kirjeessä – jotkut asiat tuntuvat liian isoilta sanottaviksi.”

Kaarina ja Raimo ovat opetelleet kuuntelemaan toisiaan.

Kaarina ja Raimo ovat opetelleet kuuntelemaan toisiaan.

Sari Ratavaara ja Timo Nevala, yhdessä 5,5 vuotta: ”Tiettyinä päivinä olemme olemassa vain toisillemme”

Timo, 41: ”Kun muutin Sarin kanssa yhteen, siirryin suoraan poikamieselämästä lapsiperhearkeen. Sain ihanan puolison ja bonuksena kolme lasta. He ovat minulle tärkeitä, ja tunsin, että minä olen heille tärkeä. Siitä huolimatta tunsin oloni välillä apeaksi ja vetäydyin. En kertonut Sarille näistä tunteistani, sillä pidin niitä typerinä.

Olimme olleet kolme vuotta yhdessä, kun osallistuimme uusperheen vanhemmille tarkoitetulle risteilylle. Kuuntelin siellä vertaisteni kokemuksia ja sain selityksen alakulooni: olin kokenut itseni ulkopuoliseksi Sarin ja lasten suhteessa ja ollut ehkä vähän mustasukkainenkin.

Vertaistuki vaikutti minuun voimakkaasti. Sain luvan ikäville tunteilleni ja kokemuksen, etten ole niiden kanssa yksin. Ymmärsin, ettei tunteita kannata torjua tai piilottaa, muuten ne vain vahvistuvat. Ymmärsin puhumisen ja ajatusten jakamisen arvon. Päätin, että jatkossa puhun puolisolleni ihan kaikesta. Jos en osaa tehdä sitä, opettelen. Minulla riittää yhä opeteltavaa kielteisten tunteiden ilmaisemisessa. Parisuhde on kuitenkin koulu, josta ei valmistuta koskaan.

Risteilyn jälkeen olemme osallistuneet kahdelle uusparien parisuhdekurssille ja olleet pitkään mukana vertaisryhmässä. Ne ovat kasvattaneet luottamustani tähän suhteeseen. Voisin tarvittaessa sanoa Sarille, etten jaksa lasten touhuja, eikä Sari lähtisi suhteesta mihinkään. Hän hyväksyy ja rakastaa minua ehdoitta, ja niin minäkin häntä.”

Sari, 40: ”Uuden kumppanin ja lasten välinen suhde aiheuttaa haasteita parisuhteelle. Vie aikaa, että jokainen löytää paikkansa uusperheessä. Me emme suhteessamme aikailleet. Timo muutti käytännössä heti ensimmäisten treffien jälkeen minun ja lasteni luo. En ymmärtänyt alussa, kuinka suuri muutos hyppy lapsiperhe-elämään oli hänelle.

Koska olin pitkään vastannut yksin lapsistani, minun oli vaikea jakaa heistä vastuuta toiselle. En huomannut, että tämän vuoksi Timo tunsi itsensä minun ja lasteni suhteessa ylimääräiseksi pyöräksi. Olen 15 vuodessa kasvanut siihen, että lapset ovat aina läsnä ja että heidän menonsa määräävät minun menoni. Siksi Timon oman ajan tarve tuli minulle yllätyksenä. Enkä tullut ajatelleeksi, että jos ajoitan totuttuun tapaan yötyövuoroni lasten isäviikonloppuun, Timolla ja minulla ei ole lainkaan kahdenkeskistä aikaa.

Ensimmäisellä parisuhdekurssillamme havahduin parisuhdeajan tarpeeseen. Siitä lähtien olemme tietoisesti raivanneet aikaa toisillemme. Meillä on yhteinen kalenteri perheen menoille. Kirjaamme siihen joka kuukausi päivät, jolloin kumpikaan meistä ei tee töitä. Silloin olemme olemassa vain toisiamme varten.

Huolehdimme parisuhteestamme puhumalla. Sanomme toisillemme joka päivä, että rakastan sinua. Mitä enemmän myönteisiä sanoja suhteessa viljelee, sitä helpommaksi niiden sanominen käy. Välillä arki vie ja puhumiseen tulee tauko, jolloin seuraavat lauseet tulevat vähän isommilla kirjaimilla. Riitojen jälkeen on hienoa huomata, että me osaamme ratkaista erimielisyytemme. Niiden jälkeen olemme entistä enemmän me.”

Timo siirtyi poikamieselämästä lapsiperhearkeen muuttaessaan Sarin kanssa yhteen.

Timo siirtyi poikamieselämästä lapsiperhearkeen muuttaessaan Sarin kanssa yhteen.

Anna ja Simo Ali-Löytty, yhdessä 20 vuotta: ”Kunnioitamme toistemme erilaisuutta”

Simo, 39: ”Haluatko olla onnellinen vai oikeassa? Pidän tämän kysymyksen mielessäni, kun riitelen Annan kanssa. Riitelijöinä olemme ihan erilaiset. Vaimoni kiihtyy nopeasti eikä säästele sanojaan. Minä koetan vedota järkisyihin ja perustella niiden avulla omaa kantaani, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Avioliittoleireillä ja parisuhdekursseilla olen oivaltanut, että riitatilanteessa on viisasta tulla toista vastaan.

Kursseilla on ollut lohdullista huomata, ettemme ole ainoita, joilla on joskus hankaluuksia keskenään. Vaikka parit painivat samojen ongelmien kanssa kaikkialla, he eivät välttämättä puhu niistä muille. Leirillä, vieraampien ihmisten kanssa parisuhdepulmista on helpompi puhua kuin tuttujen kesken. Vertaisten kokemuksista oppii ihan eri tavalla kuin lukemalla parisuhdeoppaita.

Avioliittoleirit ovat vahvistaneet tarvetta ja taitoa puhua asioista Annan kanssa. Muuten voisin tehdä asioita tavalla, joka minusta tuntuu hyvältä, mutta Annasta ei. Minä esimerkiksi rentoudun vetäytymällä omaan rauhaani, Anna puolestaan perheen kanssa puuhastelemalla. Pyrimmekin varaamaan viikkoomme perheillan. Tällöin lapsilla ei ole harrastuksia eikä vanhemmilla menoja. Anna nauttii, kun olemme kaikki yhdessä; katsomme vaikka elokuvaa tai pelailemme.

Olimme olleet kaksi vuotta naimisissa, kun menimme ensimmäisen kerran parisuhdeleirille. Siellä puhuttiin paljon suhteen vuorovaikutuksesta ja tunteiden käsittelystä. Ne ovat asioita, joita ei opita kerrasta. Nyt olemme leireilleet jo kymmenen kertaa. Auto huolletaan vuosittain, joten miksei parisuhdettakin?”

Anna, 39: ”Parisuhdekursseilla olen oivaltanut, ettei sellaista asiaa olekaan, josta ei kannattaisi kertoa puolisolle. Simo ei osaa lukea ajatuksiani. Minun pitää sanoa hänelle ääneen, mitä toivon, ajattelen ja tunnen. Ellei asioista puhuta, väärinymmärrysten mahdollisuus kasvaa ja väärinymmärryksistä tulee eripuraa. Vaikka me olemme me, emme ajattele kaikista asioista samalla tavalla. Olemme välttäneet monta riitaa sillä, että ymmärsin ja hyväksyin erilaisuutemme rikkautena.

Yritämme pitää päivittäin pienen hetken, jolloin kyselemme toistemme kuulumiset ja kerromme omamme. Joskus arki vie, emmekä ehdi muutamaan päivään jutella kunnolla. Silloin minusta tulee kiukkuinen. Minulla on suuri tarve jakaa asioita Simon kanssa. Toisinaan Simo laittaa minulle töistä puhelimella pienen viestin. Vaikka hänellä on kiire, hän ajattelee minua – ja se tuntuu hyvältä.

Meillä on 12-, 8- ja 6-vuotiaat lapset, ja kahdenkeskisen ajan löytäminen Simon kanssa ei onnistu noin vain. Onneksi isovanhemmat auttavat. Vietämme ainakin kerran vuodessa viikonlopun ja satunnaisesti iltoja kahdestaan. Lapset ovat jo sen verran isoja, että voimme käydä kaksin lenkillä. Toisaalta he ovat sen verran pieniä, että meillä on aikaa toisillemme vielä heidän nukkumaanmenonsa jälkeen.

Ellei meillä olisi aikaa toisillemme, emme oppisi tuntemaan toisiamme. Ihminen muuttuu ja kasvaa henkisesti koko ajan, ja niin pitääkin. Suhteessa säilyy mielenkiinto, kun ei koskaan tunne kumppaniaan läpikotaisin. Löydän Simosta aina jotain uutta.”

Anna ja Simo ovat havainneet olevansa riitelijöinä täysin erilaiset.

Anna ja Simo ovat havainneet olevansa riitelijöinä täysin erilaiset.

Lue myös: Mitkä ovat parisuhteen haasteen paikat ja miten niistä selviää? Pariterapeutti kertoo

Lue myös

Suosittelemme