Julkkikset

Anna Perhon mukaan isoa elämänmuutosta kannattaa harkita hyvin tarkkaan: ”Mutta päätöstä ei voi loputtomasti siirtää huomiseen”

Muutosvalmentaja Anna Perho haluaa taistella elämätöntä elämää vastaan. Hän on ollut monta kertaa tilanteissa, joissa on ollut pakko uskaltautua kohti uutta, vaikka puntti vähän tutisee.

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Mirva Kakko

Anna Perho kertoo miettivänsä itsekin yhä edelleen, mitä hän oikein haluaa.

Muutosvalmentaja Anna Perho haluaa taistella elämätöntä elämää vastaan. Hän on ollut monta kertaa tilanteissa, joissa on ollut pakko uskaltautua kohti uutta, vaikka puntti vähän tutisee.

Nelisen vuotta sitten Anna Perho kävi puhumassa erään urheiluseuran seminaarissa Turussa. Keikka oli ystävänpalvelus eräälle tutulle, eikä hän ollut siitä aluksi innostunut. Mutta tilaisuudessa oli puhumassa jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen. Miehen inspiroiva puhe sai Annan oivaltamaan, että hän haluaa tehdä samanlaista työtä – olla apuna ihmisten matkalla kohti heidän haluamiaan tavoitteita. Pysähtyessään kotimatkalla Muurlan bensa-asemalle Anna tajusi, että hänen olisi lopultakin uskallettava irtisanoutua radiotyöstään.

Vahva tunne johti toimintaan, ja nykyisin Anna on muutosvalmentaja. Hän käy puhumassa työyhteisöille, seuroille ja yhdistyksille.

– Autan ihmisiä oivaltamaan sen, mitä he haluavat ja miten he voisivat saada halua­mansa. He määrittelevät tavoitteensa, ja minä tarjoan työkaluja, joiden avulla tavoitteeseen voi päästä, Anna kiteyttää valmennustyönsä.

Annan missio on taistella elämätöntä elämää vastaan. Nämä kuusi neuvoa hän antaa niille, jotka haluavat lähteä kohti uutta.

Anna Perho.
Muutosvalmentaja Anna Perho ymmärsi vasta 45-vuotiaana olevansa introvertti. Oivallus auttoi häntä järjestämään itselleen enemmän omaa aikaa.

Älä hukkaa aikaa

– Ihmiselämä kestää keskimäärin 30 000 vuorokautta. Aika on aivan liian arvokasta hukattavaksi. Minulla oli parikymppisenä lyhyt elämänvaihe, jolloin tajusin, että jos en nyt tee jotakin, niittaan itseni vankilaan. Ovi oli koko ajan auki, mutta olin ollut haluton käyttämään sitä.

Anna oli harrastanut esteratsastusta parikymppiseksi asti ja alkanut sen jälkeen toimittaa harrastukseen liittyvää hevoslehteä. Samalla hän opiskeli maatalouskoulussa.

– Vaikka hevosmaailma oli lifestylenä viehättävä, se alkoi tuntua ahtaalta. Hain omaa identiteettiäni, enkä oikein tiennyt, mistä löytäisin oman paikkani. Symppaan nuoria aikuisia, joilla on painetta pärjätä, vaikka minuus on vasta muokkautumassa.

Maatalouskoulu ei kiinnostanut, mutta toimitustyö tuntui omalta. Hän oli maatilan tyttö Ypäjältä, ja hänen oli luotava kaikki kontaktit alusta lähtien. Helsingin toimittajapiirit tuntuivat olevan yhtä kaukana kuin avaruus.

Anna haki City-lehdestä töitä. Pian sen jälkeen aukesi ura myös radiossa ja televisiossa.

– Kun nyt katselen sitä nuorta olentoa, joka matkusti jalat täristen bussilla City-lehden toimitukseen, haluaisin sanoa, että hyvin sinulle vielä käy, muista hengittää. Oleellista noina alkuvuosina oli se, että uskalsin tehdä asioita siitä huolimatta, että pelotti.

Anna sanoo, että jos jokin asia on ollut hänelle tärkeä, hän on ollut valmis tekemään töitä sen eteen.

– Olen oppinut asiat tekemällä ja niiden ihmisten ansiosta, jotka ovat luottaneet siihen, että selviän, vaikka en ihan vielä edes osaa.

Tunnista omat arvosi

Anna on aina halunnut vaikuttaa. Sen eteen hän on ollut valmis ottamaan riskejä ja tekemään työtä.

– Vaikuttaminen, kehittyminen ja vapaus ovat minulle tärkeitä arvoja. Jos tunnistaa omat arvonsa ja on valmis tekemään töitä niiden toteutumiseksi, elämä voi olla hyvinkin tyydyttävää, hän sanoo.

Hän soisi, että elämäänsä tyytymätön ihminen huomaisi, että aina on vaihtoehtoja.

– Ydinkysymys on, että jos jokin ei mielestäsi toimi, mitä haluat tilalle. Kuulostaa helpolta paperilla, mutta se on maailman vaikeinta. Silloin on todella mietittävä, mitä itse haluaa.

Anna sanoo, että arvot ja tavoitteet sekoittuvat usein ihmisten mielissä. Uskotaan, että hieno laukku tai auto tuovat onnen.

– Joskus ne tuovatkin, mutta oleellista on, että tavoitteet ovat synkassa oman arvomaailman kanssa. Jos materia tai mikä tahansa tavoiteltu asia ei tuota pitkäkestoista tyydytystä, arvojen tarkastelu voi olla paikallaan: mikä saisi minut tuntemaan, että minulla on hyvä olla?

Otetaan esimerkki. Nainen on tyytymätön ulkonäköönsä. Hän ajattelee, että jos hänellä olisi täyteläisemmät huulet, hän löytäisi kumppanin ja ehkä elämäänsä lisää nautintoa ja rakkautta.

– Erään lukemani tutkimuksen mukaan yli puolet kauneusleikkauksessa käyneistä on ollut leikkauksen jälkeen entistä ahdistuneempia. Leikkaus ei korjannutkaan niitä ongelmia, joita he olivat ajatelleet sen korjaavan. Tämä ei ole kannanotto kauneuskirurgiaan – jokainen tehköön naamallaan mitä huvittaa – vaan esimerkki siitä, että yritämme usein lievittää kipua sen sijaan, että katsoisimme, mikä sitä pohjimmiltaan aiheuttaa.

Anna on toteuttanut omia arvojaan. Työtehtävien vaihtaminen on pitänyt kehityksen yllä. Freelancerina työskentelyssä on etunsa.

– Saan allergiaa pelkästä ajatuksesta, että tekisin kahdeksasta neljään -töitä vieraalla työnantajalla. Yrittämisessä saa pitää kiinni vapauden illuusiosta, siitä että on oman aikansa herra.

Annalla on kaksi poikaa. Kun lapset olivat pieniä, vapaa tila kaventui.

– Aluksi se oli sokki. Totta kai oli hetkiä, jolloin mietin, että voi, kunpa he olisivat jo isompia, kunpa minua tarvittaisiin vähemmän. Mutta aika kului nopeasti, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin.

”En tarvitse miestäni mihinkään, mutta haluan olla hänen kanssaan. Se tekee suhteestamme mielenkiintoisen ja vapaan.”

Entä miten toteutuu vapaus pitkässä parisuhteessa?

Anna sanoo, että hänellä on ollut hyvä parisuhdeonni. Hän jakaa kumppaninsa Sami Tenkasen kanssa saman käsityksen, että mikään suhde ei voi perustua pakkoon, velvollisuuteen saati kiitollisuudenvelkaan.

– Valitsen hänet päivittäin. En tarvitse häntä mihinkään, mutta haluan olla hänen kanssaan. Se tekee suhteestamme mielenkiintoisen ja vapaan. Mieheni on paras ystäväni, jonka vieressä on paikkani maailmassa.

Anna Perho tanssii.
– On tosi tärkeää pitää mielensä avoinna. Koskaan ei tiedä, mistä innostus ja oma polku löytyvät, Anna Perho muistuttaa.

Tarkista suunta

Anna miettii itsekin yhä edelleen, mitä hän haluaa.

– Matkan varrella pitää säännöllisesti tarkistaa, onko suunta oikea.

Näin hän itse teki kolme vuotta sitten istuessaan autossaan Muurlan huoltoaseman pihalla Jukka Jalosen luennosta häikäistyneenä. Hän oli juontanut viisi vuotta Kimmo Vehviläisen ja Jarkko Valteen kanssa Radio Aallon Dynastia-aamuohjelmaa. Se oli ollut hauskaa, mutta jo pitkään oli tuntunut siltä, että hän ei enää kehity työssään.

– Teimme ihan sikahyvää ohjelmaa, mutta tiesin, että sen paremmaksi se ei enää tule.

Anna oli jo useamman vuoden opiskellut valmentamiseen liittyviä kursseja ja tehnyt puhuja- ja valmentajakeikkoja radiotyönsä ohella. Vaikka hän oli miettinyt irtisanoutumista pitkään, hän ei ollut rohjennut tehdä viimeistä hyppyä tuntemattomaan.

– Meillä on leegio sisäisiä tarinoita, joilla me uskottelemme itsellemme, että emme pysty tekemään jotakin. Yksi ihan klassisista on se, että olen liian vanha oppimaan uutta. Tai että olen niin huono, etten voi tehdä, mitä haluaisin. Tai että en saa epäonnistua.

Anna ymmärsi, että hänen pitäisi alkaa käsitellä haikeutta, joka työn jättämiseen liittyisi. Oli myös kohdattava pelot: Riittäisivätkö rahat? Pärjäisikö hän valmentajana? Entä jos ei löytyisi tarpeeksi asiakkaita? Pärjäisikö hän kilpailussa jättikonsulttiyrityksiä vastaan? Olisiko hän tarpeeksi uskottava?

– Isoa elämänmuutosta kannattaa harkita hyvin tarkkaan. En ole ”hyppäsin tyhjän päälle” -kertomusten fani, koska ne voivat yllyttää liian isoihin riskeihin. Mutta päätöstä ei voi loputtomasti siirtää huomiseen. Pohdin radiosta lähtemistä vuoden päivät, kunnes tiesin että nyt pitää vain uskaltaa.

Työ vaihtui, mutta yhä edelleen hän miettii, miksi tekee valmentajan työtä. Ja onko hän siinä riittävän hyvä.

– Oman ammattitaidon kriittinen tarkastelu ja sen alituinen päivittäminen pitää skarppina. Vaikka asiakas tekee lopulta valintansa itse, koen olevani vastuussa siitä, millaisia näkymiä ja ehdotuksia ihmisille avaan.

Jälkikäteen Anna on miettinyt, että vaikka hän lähti Turun-keikalle pitkin hampain, reissu muutti hänen elämänsä.

– On tosi tärkeää pitää mielensä avoinna. Koskaan ei tiedä, mistä innostus ja oma polku löytyvät.

Murehtiminen on turhaa

Parhaillaan Anna on uudessa tilanteessa yksityiselämässään. Kuopus kirjoittaa ylioppilaaksi tänä keväänä. 21-vuotias esikoinen muutti pois kotoa helmikuussa.

– Hän muutti sunnuntaina, ja heti maanantaina soitin, että oletko muistanut pestä hampaat, Anna sanoo hymähtäen.

Esikoisen lähtö ei ole tuntunut kuitenkaan isolta muutokselta. Aikuinen poika on jo pitkään mennyt omia menojaan.

– Kun tuntee omat lapsensa ja kommunikaatio toimii, muutos ei ole erityisen dramaattinen. En ole ajatellut, että voi ei, nyt hän lähtee, pitääpä lausua joku oma in memoriam -juttu, Anna sanoo.

Eikä hän murehtinut etukäteen hetkeä, jolloin lapsista on päästettävä irti. Hän päätti jo äidiksi tullessaan, ettei ala etukäteen murehtia asioita.

– Päätin, että mennään asia kerrallaan ja otetaan kriisit vastaan sitten, jos ja kun niitä tulee. Murehtiminen on vain yksi kontrollin muoto. Jos murehtisin etukäteen asioita, joihin en voi vaikuttaa, tulisin vain ahdistuneeksi – ja ketä se auttaisi?

Murehtiminen on eräänlaista maagista ajattelua, Anna luonnehtii. Se tuottaa tunteen, että nyt minä teen edes jotakin ja tällä ajatuksella suojelen lastani.

– Mutta ei se mene niin. Oikeasti en voi kontrolloida yhtään, mitä tuolla liikenteessä mopon selässä tapahtuu.

Tunne itsesi

Helmikuussa Anna vuokrasi Teijon ruukilta asunnon viikoksi ja eristäytyi sinne kirjoittamaan. Hän viihtyi hyvin. Muita ihmisiä hän alkoi kaivata vasta viidentenä päivänä.

Anna ei ole ujo ja hän pitää esiintymisestä. Ehkä juuri sen takia kesti pitkään, ennen kuin hän vasta 45-vuotiaana ymmärsi, että hän on introvertti.

– Se oli käänteentekevä oivallus. Ymmärsin, että tarvitsen paljon omaa aikaa, jolloin voin olla vain hiljaa ja yksin. Jos elämä on liian­ sosiaalista, alan lopulta vältellä perheenjäseniäni, mikä ei ole niin hyvä asia… He kun haluavat jostain syystä olla vielä kanssani, hän murjaisee.

Nykyisin Anna osaa kalenteroida itselleen omaa aikaa.

Hän sanoo introvertin temperamenttinsa takia väsyvänsä kutsuilla. Sen sijaan pienen lähipiirin kanssa on helppo olla.

– Perheeksi lasken vanhemmat, appivanhemmat, lähisukulaiset ja veljet vaimoineen. Minulla on myös tiivis pieni ystäväpiiri, jonka olen tuntenut noin 15 vuotta. Näiden ihmisten parissa en uuvu, koska he tuntevat minut niin hyvin, että voin olla oma itseni.

Anna Perho ottaa jakun pois.
– Vaikuttaminen, kehittyminen ja vapaus ovat minulle tärkeitä arvoja. Jos tunnistaa omat arvonsa ja on valmis tekemään töitä niiden toteutumiseksi, elämä voi olla hyvinkin tyydyttävää, Anna Perho sanoo.

Valitse esikuvasi

Jokin aika sitten Anna avasi Henkka Hyppösen kirjan Kuinka se tehdään esiintyjänä, jota hän ei ollut lukenut aikoihin. Sen välissä oli oksennuspussi, johon hän oli lentokoneessa vuonna 2011 listannut asioita, joita halusi saavuttaa. Niihin kuuluivat muun muassa haaveet kehittyä hyväksi puhujaksi ja valmentajaksi.

– Ja ne asiat ovat toteutuneet tai toteutumassa aivan ällisyttävällä tarkkuudella. Toiveiden tarkka määrittely on tärkeää. Kun tietää, mitä haluaa, näkee selkeämmin mahdollisuuksia, joiden kautta toiveista voi tehdä totta. Ne eivät ehkä toteudu niin kuin on suunnitellut, ja matkalla saattaa huomata, että jokin toive menettää hohtonsa. Mutta on tärkeämpää valita jokin polku kuin jättää kaikki polut auki.

Omaan kehitykseen on auttanut se, että Anna on valinnut itselleen esikuvia, joista ottaa mallia. Tällaisia esikuvia Annalle ovat olleet Jukka Jalosen lisäksi esimerkiksi Jari Sarasvuo ja Marjaana Toiminen.

– Jos olen huomannut jonkun kiinnostavan tyypin, olen ottanut hänestä määrätietoisesti selvää. Mitä hän on opiskellut, mitä lukenut, keitä tuntenut, mitä tehnyt päästäkseen sinne, missä hän on nyt. Joihinkin ihmisiin olen ottanut yhteyttä ja pyytänyt saada tavata heitä – se on aluksi vähän noloa, mutta lopulta todella antoisaa. Voin sanoa, että olen oppinut kaiken matkimalla itseäni parempia, ja siitä on sitten muokkautunut jotain omaa.

Anna tietää myös hyvin, keitä hän ei halua matkia. 1980-luvulla moni ratsastusvalmentaja opetti pelolla ja nöyryyttämällä.

– Valmennuskulttuuri oli aika kovaa. Usein kunkin suoritukset lytättiin kaikkien kuullen. Monesti toivoin, että tulisin kipeäksi, ettei tarvitsisi mennä tiettyjen valmentajien treeneihin. Toisaalta se opetti myös tietynlaista kovuutta. En hätkähdä ihan pienestä.

Toisenlainen valmentaja Annan mielestä on Jukka Jalonen, joka teki häneen vaikutuksen silloin Turussa.

– Hän on uuden sukupolven valmentaja, joka puhuu pelaajista ihmisinä ja siitä, miten erilaisia ihmisiä tuetaan niin, että he tekevät parhaimpansa. Pitää keskittyä vahvuuksiin, ei heikkouksiin. Kun häntä kuunteli, tuli sellainen olo, että samalla kun tuo ihminen on auktoriteetti, häntä uskaltaa myös lähestyä.

Sellainen Annakin haluaa olla.

Juttu on julkaistu Annassa 10/2020.

Lue myös: 

Miksi riitely ei kannata? Entinen raivotar Anna Perho vastaa

Anna Perhon kolumni: Muita on helppo syyttää, kun ei itse uskalla toteuttaa haaveitaan

Anna Perhon Anna mennä! -verkkovalmennus, osa 1: ”Ainoa tapa lähteä sotaan vihollisensa kanssa on tuntea se”

X