Timo Airaksinen
– Eläimet ovat vaistojensa orjia. Ihmisellä on kuitenkin pelivaraa käytöksessään.
Julkkikset

Filosofi Timo Airaksinen rakastui perhetuttuun: ”Kiehnäsin itseäni Hetan minkkiturkkia vasten – nyt olemme olleet kymmenen vuotta yhdessä”

Tuottelias filosofi ja kirjoittaja Timo Airaksinen on käyttänyt korona-ajan ajattelemiseen. Muun muassa seksin ajattelemiseen. Nyt ajatukset ovat kansien välissä, ja seuraavaksi filosofi haluaisi jo voida käynnistää Ferrarinsa.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Niclas Mäkelä

Nalkissa. Häkissä. Pallo jalassa. Niin Timo Airaksinen tilanteen kokee.

Jos ikävä k-alkuinen virus ei olisi sabotoinut suunnitelmia, Timo kalastelisi nyt makrilleja Australian auringon alla. Sen sijaan hän kököttää asunnossaan Helsingin Herttoniemessä. Koti on kyllä viihtyisä: on hyllytolkulla kirjoja, taidetta seinillä ja neljännen kerroksen ikkunoista aukeavat upeat näkymät yli puiston. Silti se tuntuu vankilalta.

Timo sanoo kestävänsä huonosti paikallaan oloa. Hän on tottunut matkustelemaan ja viettämään pitkiä aikoja ulkomailla. Nyt tartunnan pelossa uskaltaa hädin tuskin pistäytyä lähipizzeriassa.

– Loppuisi edes tämä talvi, niin saisi auton ulos, hän puuskahtaa. Tallissa keväisempiä kelejä odottaa ”vanha romu”, vuoden 2004 Ferrari.

Kuluneen vuoden aikana Timo Airaksisella, 73, ei siis ole ollut oikein muuta tekemistä kuin ajatella. Onneksi se sattuu olemaan hänen leipälajinsa. Timo jäi eläkkeelle Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian laitokselta 2015, mutta työntekoa hän ei ole lopettanut. Vuoden sisällä on ilmestynyt neljä kirjaa, joista tuorein on nimeltään Himon ilo – ajatuksia seksistä ja seksuaalisuudesta. Se on eräänlainen jatko-osa 2001 julkaistulle teokselle Rakkauden vangit, jossa Timo käsitteli vain rakkautta ja ohitti seksin. Nyt hän toimi päinvastoin.

Seksi on filosofin mukaan aina ajankohtainen aihe. Aiemmin siksi, että sukupuolikuria valvottiin niin tarkasti. Nykyään siksi, että seksi on vapautunut pakkopaidasta ja etsii uusia ilmenemismuotoja.

– Alkeellinen ihminen söi, nai ja tappeli. Sivistyneessä yhteiskunnassa apina meissä pysyy kontrollissa – paitsi seksin tiimellyksessä. Saatamme hävetä, pelätä ja inhota omia halujamme, mutta kiima riisuu vaatteet ja sivistyksen kahleet.

”Erotiikka houkuttaa, seksi tekee ja suorittaa”

Puhutaan siis himosta. Se on Timo Airaksisen mukaan pohjimmiltaan primitiivinen halu, jonka ainoa päämäärä on orgasmi. Tätä tavoitellessaan kaksi ihmistä teutaroi toistensa kimpussa keinoja kaihtamatta. Kliimaksin jälkeen odotellaan tovi ja sama toistetaan, kunnes uuvutaan. Sitten ei ole enää mitään yhteistä.

Siinä on seksin koko kuva. Mutta kuka tällaista kuvaa kestää katsoa, Timo Airaksinen kysyy. Ei kukaan.

– Siksi kuvaa on muokattava ja sievistettävä, lisättävä siihen erotiikkaa, romantiikkaa ja etiikkaa, kunnes seksi alkaa näyttää ihmismäiseltä hommalta.

Silti seksi on aina salattua. Rakkauteen sekoitettua erotiikkaa voi vielä esittää vaikkapa mainoksissa, mutta mitä lähemmäs mennään itse toimintaa, sitä kätketymmäksi se muuttuu.

– Erotiikka on kukkiva puutarha, seksi kuin verstas ja työpaja. Erotiikka houkuttaa, seksi tekee ja suorittaa.

Seksistä puhutaan joskus perustarpeena. Sitä se ei Timon mukaan ole: naimisen puutteeseen ei kuole. Toisin kuin syömisen ja juomisen, seksin tarpeen pystyy torjumaan määräämättömäksi ajaksi. Toissijainen tarve seksi saattaa olla, kuten vaikkapa tarve harrastaa liikuntaa tai luovaa toimintaa.

– Silti seksi ei ole vain elämänalue muiden joukossa tai harrastus siinä missä muutkin. Seksuaalisuus on, kuten Freud oivalsi, ihmisen minän salatuista rakenteista haurain ja olennaisin.

”Ennen seksuaalisuus oli raaempaa ja kipeämpää”

Kun Timo Airaksinen eli teinivuosiaan 1960-luvulla Vaasassa, seksi oli vaarallista. Tautejakin pelättiin, mutta pahinta oli ei-toivottu raskaus. Vahinko. E-pillerit olivat vaikeasti saatavissa ja abortti mahdoton. Katumuspilleriä ei ollut vielä edes keksitty.

– Nykynuoret suhtautuvat sukupuoliasioihin hyvin rennosti ja luontevasti omaan ikäpolveeni verrattuna. Silloin seksuaalisuus oli raaempaa, korostetumpaa ja kipeämpää. Ehkä siksi, että se oli niin salattua. Nyt kaikki on napin painalluksen päässä netissä.

Pikkupoikien keskuudessa kulki tuolloin sanonta: Jag älskar dig, ta byxorna bort. Ei pojilla kuitenkaan rakkaus ollut mielessä. Heillä oli jo aavistus siitä, että makuuhuoneiden suljettujen ovien takana tapahtuu jotakin kiinnostavaa.

Timon vanhemmat, valokuvaajaisä ja kangastukussa työskennellyt äiti, opettivat kolmelle pojalleen moitteettomat käytöstavat. Mutta seksistä ei puhuttu halaistua sanaa. Vanhemmat eivät koskaan edes suukottaneet toisiaan lasten nähden. Oppi saatiin pihan isoilta pojilta, sillä koulukaan ei tarjonnut seksivalistusta.

Koulu oli Timolle tervanjuontia. Luokalla oli nättejä tyttöjä, ja ajatus harhaili. Erityisesti toinen kotimainen kieli tuotti vaikeuksia.

– Ensimmäisessä ruotsinkirjassa vastaan tuli lause: ”Hur mår pappas lilla Ebba”. Teksti oli minusta niin käsittämättömän lapsellista, että aloin vihata ruotsia. Tuo yksi lause miltei turmeli koulu-urani. Lukion opettajani eivät uskoneet, että selviäisin ikinä ylioppilaaksi.

Elämä aukeni, kun Timo aloitti valtiotieteen opinnot Turun yliopistossa. Viimein sai käydä olutkuppiloissa ja osakunnan tansseissa tapaamassa tyttöjä. Mutta uutiset 1960-luvun seksuaalisesta vallankumouksesta olivat Timon mukaan suurimmaksi osaksi ”paskapuhetta”.

– Ainakin yliopistolla tytöt olivat kilttejä ja siveitä. Siitä piti huolen sukupuolten sota. Raskauden lisäksi tytöt pelkäsivät huorittelua. Kukaan ei halunnut leimautua jakora- siaksi. Siinä mielessä miehet ja naiset eivät edelleenkään ole tasa-arvoisia.

”Naiselle pano ei ole samanlainen ylpeydenaihe kuin miehelle”

Tilastot eivät täsmää. Niiden mukaan heteromiehillä on aina reilusti enemmän seksipartnereita kuin heteronaisilla. Miehet liioittelevat, naiset pienentävät omia lukujaan.

– Naiselle pano ei ole samanlainen ylpeydenaihe kuin miehelle. Suomen kielessä nainen ”antaa” ja mies ”ottaa”, Timo Airaksinen toteaa.

Nainen haluaa jälkeläisilleen parhaat geenit. Siksi kosiskelumenoissa mies asettuu tarjolle ja nainen tekee valinnan. Sosiaalisessa tilanteessa tapahtuma saadaan Timon mukaan näyttämään muulta: mies esittää valloittajaa ja nainen vastahakoista. Baaritiskillä näytellään sama show kuin Kainuun korvessa, jossa metsokukko kosii koppeloita. Koppelo valitsee parhaan kukon ja kukolle kelpaa juuri se naaras, joka sen valitsee.

– Eläimet ovat vaistojensa orjia. Ihmisellä on kuitenkin pelivaraa käytöksessään, hän muistuttaa.

Viime vuosien Me too -liikehdintää Timo Airaksinen pitää tärkeänä. Yliopistomaailmastakin on kantautunut kaikuja ahdistelusta ja väärinkäytöksistä, mutta hän ei ole sellaiseen törmännyt. Timo sanoo harrastaneensa itsetutkiskelua ja miettineensä, voisiko joku kenties syyttää häntäkin ahdistelusta. Ja tuli siihen tulokseen, että voi yhä nukkua yönsä rauhassa.

Niitä miehiä, jotka valittavat, etteivät uskalla syytteen pelossa enää edes flirttailla, filosofi neuvoo:

– Älä yritä liikaa. Jos nainen toivoo itseään lähestyttävän, hän antaa siitä jonkin hienovaraisen merkin. Jos merkkiä ei kuulu, niele pettymyksesi ja poistu. Kaikenlainen vonkaaminen ja vänkääminen on ahdistelua.

Timo Airaksinen sanoo olevansa tasa-arvon kannattaja ”henkeen ja vereen”. Mutta feministiksi hän ei tunnustaudu.

– Eihän mies voi olla feministi!

Miksei muka? Aika moni mies sanoo olevansa.

– No, ne ovat lälläreitä, hän tokaisee ja repeää nauruun.

”Tämä liitto on loppusijoituspaikkani”

Jo Timo Airaksisen nuoruudessa tiukoista moraalisäännöistä voitiin tietyissä tapauksissa hieman joustaa. Tärkeä kysymys kuului: ”Rakastatko minua?” Viimeistään avioliitto legitimoi sänkypuuhat. Timokin meni ensimmäisen kerran vihille jo 21-vuotiaana. Vieläpä kirkossa, vaikka ateisti onkin.

– Vaimon suku halusi kirkkohäät ja kilttinä poikana suostuin.

Liitto kesti yli 20 vuotta. Nyt Timo on naimisissa neljättä kertaa. Se on aika hyvin mieheltä, joka on ilmoittanut, ettei oikeastaan usko avioliittoon.

– Niin olen tainnut jossain sanoa. Toisaalta olen ollut naimisissa lähes koko aikuisikäni. Tämä liitto on ilman muuta viimeinen, loppusijoituspaikkani.

Nykyinen vaimo on filosofi Heta Gylling, joka tunnettiin aiemmin sukunimellä Häyry. Timo ohjasi Hetan ja tämän silloisen puolison Matti Häyryn tohtorinväitökset. Airaksiset ja Häyryt olivat myös hyviä ystäviä keskenään, matkustelivatkin yhdessä. Sitten Timon vaimo kuoli ja Matille ja Hetalle tuli ero. Ystävykset näkivät toisensa äkkiä uusin silmin.

– Menimme elokuviin ja kesken leffan otimme toisiamme kädestä. Kiehnäsin itseäni Hetan minkkiturkkia vasten. Siitä se lähti, nyt olemme olleet kymmenen vuotta yhdessä.

– Miksi ylipäätään menee naimisiin, jos haluaa elää avoimessa suhteessa?  Kuva: Niclas Makela

– Miksi ylipäätään menee naimisiin, jos haluaa elää avoimessa suhteessa?

Kirjassaan Timo pohtii uskollisuuden ihannetta. Se sopii huonosti yhteen seksuaalisen vapautumisen kanssa. Ikuinen sitoutuminen tai edes sen lupaus ei tunnu kohtuulliselta hinnalta, oli seksi miten hyvää tahansa. Parisuhteessa on silti oikeastaan vain kaksi mahdollisuutta: sopia avoimesta liitosta tai luottaa kumppaniin. Hirvein moraalinen katastrofi syntyy silloin, kun toinen on elänyt siveästi ja torjunut houkutukset ja toinen jää kiinni uskottomuudesta.

Avoin liitto ei sovi kaikille, ei Timollekaan. Ei ainakaan enää.

– Miksi ylipäätään menee naimisiin, jos haluaa elää avoimessa suhteessa? Itselleni asia ei tosin ole ajankohtainen. Olen jo kauan ollut ihan kiltti.

Millainen olikaan nuori Timo?

Nuorena miehenä Timo Airaksisen käsiin osui kirjakaupassa Sex efter sextio -niminen teos. Se puistatti ja nauratti: ettäkö yli kuusikymppisetkin harrastaisivat seksiä! Nyt, 73-vuotiaana, hän tietää paremmin. Totta on, että testosteronin määrä vähenee ja voimat hiipuvat. Seksi ei enää villitse samalla tavalla kuin nuorena.

– Mutta tuskin seksi koskaan kokonaan loppuu, ainakaan mielikuvituksessa!

Nuorta itseään muistellessaan Timo toteaa, ettei enää oikein edes tunnista koko tyyppiä. Sitä miestä, joka 34-vuotiaana tuli käytännöllisen filosofian laitoksen professoriksi Helsingin yliopistoon, ”Suomen ykköspaikalle”. Se kieltämättä nousi lettiin.

– Olin arrogantti, itseäni täynnä oleva filosofinen ohjus. Hölmöintä oli, että kuvittelin olevani niin hyvä tyyppi, ettei minulla ole vihamiehiä. Sittemmin olen ymmärtänyt olevani henkilö, joka jakaa mielipiteitä.

Vanhemmiten Timo on oppinut hillitsemään itseään ja saanut ehkä hitusen nöyryyttäkin. Mutta ikääntymisessä on kurjatkin puolensa. Surullisinta on tietoisuus siitä, että aika käy vähiin. Ikätovereita kuolee ympäriltä koko ajan. Jonkun vie syöpä, toisen alzheimer. Taannoin Timo ja Heta istuivat iloista iltaa hyvän ystävän kanssa, joka seuraavana aamuna löytyi kotoaan kuolleena.

Senkin takia koronavuosi on tuntunut pitkältä.

–Nelikymppinen voi vielä ajatella, että vuosi sinne tai tänne. Tässä iässä ei ole aikaa hukattavaksi.

Ennemmin tyytyväinen kuin onnellinen

Tänä talvena Timo Airaksinen on nukkunut kymmenen tunnin yöunia. Ei ole ollut mikään hoppu herätä, kun koko ajan on kylmää ja pimeää.

Onneksi on työ. Sitä Timo aikoo jatkaa niin kauan ”kunnes pää pehmenee”. Hän siteeraa Mikko Alatalon rallia Mummoni ja moukarinheitto: ”On turha pyöriä ringissä, ellei irtoa”. Timolta irtoaa. Seuraavaksi hän aikoo kirjoittaa nipun tieteellisiä artikkeleita, aiheena seksuaaliset perversiot ja ironia.

Mutta joskus ringissä pyöriminen kieltämättä uuvuttaa.

– Akateeminen filosofia on äärimmäisen yksinäistä puuhaa. Siitä ei voi vaihtaa ajatuksia oikeastaan keidenkään muiden kuin kollegojen kanssa.

Vaikka vaimo on myös kollega, filosofia ei ole häntä kiinnostanut eläköitymisen jälkeen. Sen sijaan Heta on keskittynyt gourmet-tason ruoanlaittoon. Päivällispöytään ilmestyy madetta ja munuaisia, häränhäntää ja kivipiiraa. Aviomiehen lempiherkkua, sian­sorkkia, Heta ei suostu kokkaamaan. Ne pitää keitellä itse.

Aterialla ei keskustella filosofian perusteista. Näkemykset eroavat niin paljon, että tulee vain riitaa. Mieluummin rupatellaan vaikkapa viineistä. Viini on Timon mukaan taikajuoma: lasillinen tai kaksi tyhjentää pään raskaista ajatuksista.

Onnellinen on sana, jota Timo ei käytä kuvaamaan olotilaansa. Se on filosofisesti liian vaikea käsite. Tyytyväinen on täsmällisempi termi.

– Oikeasti minulla ei ole mitään valittamista. Vaikka onkin pallo jalassa.

X