Henri Alén suosittelee lämpimästi 70-vuotiasta ruokakirjaklassikkoa: ”Olen lukenut useaan kertaan”
Henri Alén ilahtuu toisten tekemästä ruoasta ja arkisista selviytymistarinoista.
Henri Alénin intohimoihin lukeutuvat Italia ja ruokakirjallisuus.
Henri Alén ilahtuu toisten tekemästä ruoasta ja arkisista selviytymistarinoista.
Kokki ja ravintoloitsija Henri Alén kertoo lempiasioistaan.
”Haluaisin matkustaa Italiaan aina uudelleen. Tapa, jolla italialaiset kunnioittavat ruokaa, perhettä ja yhteisöään, puhuttelee minua. Myös ruokakulttuurin vaihtelu maakunnittain on kiehtovaa. Viimeksi vierailin itärannikolla Abruzzon alueella.
Ensimmäinen kerta Italiassa jätti minuun ikuisen rakkauden risottoon. Kokkaan sitä sesonkien mukaan; syksyllä sienien kanssa, keskitalvella punaviinin kera, keväällä risotto primaveraa…
Ulkomailla käyn aina paikallisissa taidegallerioissa. Joan Miró -museo Barcelonassa on yksi hienoimmista, ihan käsittämättömän upea. Myös kauppahallit ovat must-listallani. Budapestissä ilahduin vanhan ajan kauppahallista, joka oli paprikapossuineen kaikkea paitsi trendikäs.
Inspiroidun pienistä, arkisista tarinoista, joihin törmään vaikka somessa. Vaikutun lukiessani maatilayrittäjästä, joka on onnistunut pelastautumaan vaikeasta tilanteesta. Tai kun kuulen, että nuori taiteilija on saanut suurella vaivalla ensimmäisen taulunsa myytyä.
Saan energiaa luonnossa liikkumisesta. Metsässä rämpiminen on mentaalipuolelle parasta, mitä voi olla, ja myös hyvää vastapainoa työlleni. Viimeksi eilen olin koiran kanssa Luukin ulkoilualueella Espoossa. Usein ulkoiluseuraksi lähtee myös vaimo.
Ostoslistallani on kunnon talvikengät. En ole shoppailijasielu, mutta homma on suoritettava. Varsinkin ulkoilukengät on testattava jalkaan ihan liikkeessä, ja niihin haluan satsata.
Ykkösharrastukseni on toisten tekemästä ruoasta nauttiminen. Seuraavaksi aion katsastaa Hans Välimäen uuden Bistro Ginan, joka tarjoaa italialaista ruokaa. Täytyy mennä väijymään, mitä herkkuja siellä on.
Tykkään käydä elokuvien päivänäytöksissä. Viimeksi kävin katsomassa Oppenheimerin, joka oli pirun hyvä. Ohjaaja Christopher Nolanin leffat ovat aina visuaalisesti ja äänellisesti älyttömän hienoja.
Kuuntelen paljon klassista rokkia, mutta parasta on löytää jotain uutta. Brittiläisen laulaja-lauluntekijä Sam Fenderin meininki on raikasta ja omaperäistä. Hänellä on mahtava ääni.
Luen enimmäkseen ammattikirjallisuutta. (Joseph Wechsbergin) Herkkusuun kasvatus -nimisen gastronomiaklassikon (1953) olen lukenut useampaan kertaan. Vaikutuksen teki myös huippukokki Marco Pierre Whiten kaunistelematon elämäkerta The Devil in the Kitchen.
Mottoni on, että elämä on liian lyhyt huonon ruoan syömiseen. Mitään muuta ei ole syntymän jälkeen pakko tehdä kuin syödä ja kuolla, ja minusta ruokaan satsaaminen on helpoin tapa nostaa elämänlaatua.”
Juttu on julkaistu Lempiasioita-palstalla Anna-lehdessä 44/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous