Julkkikset

Iina Kuustonen myöntää, että alkava keski-ikä sopii hänelle: ”Nautin kutomisesta, leipomisesta ja luonnossa olemisesta”

Näyttelijä Iina Kuustosta kutsuttiin jo nuorempana henkisesti keski-ikäiseksi, ja nyt hän viihtyy verkkareissa kulkevana perheenäitinä. Nuorena syttyneet intohimot näyttelemiseen ja maailman parantamiseen eivät kuitenkaan ole hiipuneet.

Teksti:
Rosanna Marila
Kuvat:
Sampo Korhonen, Om-Arkisto

– Olen perheenäitinä omassa elementissäni, Iina Kuustonen sanoo. 

Näyttelijä Iina Kuustosta kutsuttiin jo nuorempana henkisesti keski-ikäiseksi, ja nyt hän viihtyy verkkareissa kulkevana perheenäitinä. Nuorena syttyneet intohimot näyttelemiseen ja maailman parantamiseen eivät kuitenkaan ole hiipuneet.

Näyttelijä Iina Kuustonen piilottelee usein Helsingin Kalliossa sijaitsevan kotitalonsa pimeässä rappukäytävässä. Kun hän tulee pitkän päivän päätteeksi kotiin kuvauksista, pitää hänen vielä harjoitella repliikkejä seuraavaa päivää varten. Kotiin Iinan ei kuitenkaan kannata mennä ennen kuin vuorosanat ovat muistissa, sillä oven takana huomiota odottavat Iinan ja näyttelijä-muusikko Sebastian Rejmanin kaksi- ja neljävuotiaat lapset. Siksi Iina yleensä sytyttää kännykästään taskulamppuvalon päälle, istahtaa ja alkaa käydä käsikirjoitusta läpi rappukäytävässä.

– Kerran naapurini toi minulle tunnin jälkeen istuma-alustan, etten jäätyisi, Iina naurahtaa.

Iina tietää silti olevansa etuoikeutettu. Töitä ja monipuolisia rooleja on riittänyt poikkeusajasta huolimatta.

Yksi Iinalle tärkeimmistä töistä, päärooli poliisisarja Ivalossa, on juuri alkanut pyöriä Ylellä. Parhaillaan Iina kuvaa siihen toista tuotantokautta.

Iina on tuttu myös Syke-sairaalasarjasta, jossa hän näytteli vuoteen 2019 asti. Nyt hän on pääroolissa uudessa Syke: Hätätila -elokuvassa, jossa hän palaa ohjelmasta tuttuun rooliinsa Iiris-ensihoitajana. Juonessa Iiris jää jumiin sairaalaan, joka joutuu keskelle kyberhyökkäystä.

– Olen tosi kiitollinen ja onnellinen ihanista töistäni. En silti halua, että minun ajatellaan saaneen asioita ilmaiseksi. Olen todella kova tekemään töitä, näen paljon vaivaa, perehdyn ja treenaan jokaista rooliani varten. Tällainen työmentaliteetti on minulle tärkeää.

”Esikouluopettajani oli huolissaan tunnollisuudestani”

”Olen aina ollut tunnollinen, perusteellinen ja tarkka. Esikouluopettajani soitti huolissaan meille kotiin ja kysyi: ’Leikkiikö Iina koskaan, kun tekee täällä vain töitä?’

Äitini Marita ihmetteli ja sanoi, että Iinahan leikkii siskonsa Minkan kanssa koko ajan. Siihen opettaja totesi, että se, mitä Iina Kuustonen jättää tekemättä, laskettakoon hänelle plussaksi. Tästä muistutan itseäni yhä, kun vaihdan salitreenin hyvällä omallatunnolla saunaan.

Kun tein nuorena uratestin, minulle sanottiin tulosten perusteella, että minusta tulee joko taiteilija tai sosiaalityöntekijä. Vaihtoehdot kuvaavat minua hyvin.

Minulla on aina ollut sisäinen tarve tehdä osuuteni maailman hyväksi. Minusta on päivänselvä asia, että muista täytyy pitää huolta. Meille, joilla on mahdollisuus auttaa, se on kansalaisvelvollisuus.

Malli tulee kotoa: isäni, muusikko Mikko Kuustonen on tehnyt läpi uransa kehitysyhteistyötä ja reissannut maailmalla kolmansissa maissa. Äitini on puolestaan työskennellyt lastensuojelussa.

Minulla on lapsesta asti ollut tarve ilmaista itseäni taiteen kautta. Teimme Minkan kanssa loputtomasti yhteisesityksiä olohuoneessa, ja vanhempamme torkahtelivat sohvalla niitä katsoessaan.

Kun pääsin opiskelemaan Kallion ilmaisutaidon lu­kioon, minuun iski epäusko, koska kaikki muutkin ympärilläni halusivat näytellä. Tajusin, etteivät kaikki voi saada siitä ammattia.

Lukion jälkeen olin vuoden ajan kahvilassa töissä. Välivuoden aikana minulle kirkastui, että näytteleminen on edelleen sitä, mitä todella haluan.”

Iina Kuustonen on ollut aina läheinen siskonsa Minka Kuustosen kanssa. Kuvassa siskokset vuonna 2014.
Iina on ollut aina läheinen siskonsa Minkan kanssa. Kuvassa siskokset vuonna 2014.

”Sain vanhemmiltani hyvän perusturvan elämään”

”Olen perhekeskeinen ihminen ja edelleen tiivisti tekemisissä myös lapsuudenperheeni kanssa. Olen saanut vanhemmiltani hyvän perusturvan elämään. Sen vuoksi minulla on luottamus, että elämä kantaa. Tiedän, että perheeni ottaa minut pudotessani kiinni ja että he ovat aina minun puolellani. He tuntevat minut läpikotaisin.

Meillä on periaate, ettei perheenjäsenille vittuilla. Voimme riidellä, huutaa ja olla eri mieltä asioista, mutta se on eri asia kuin olla ilkeä. Vaikka tietenkin perheenjäsenet toisinaan ärsyttävät, olemme silti toistemme puolella.

Vuoden nuorempi siskoni Minka on minulle peili. Kukaan muu ei koskaan voi olla samassa asemassa, koska olemme tunteneet toisemme aina.

Näen Minkasta heti, jos hän on vähänkään epävarma, ja hän minusta. Katsomme toisiamme yhteisen historiamme kautta hyvässä ja pahassa.

”Siskous on ollut minulle valtava voimavara. Toisinaan Minka tietää asiani paremmin kuin minä itse.”

Rakkaana ja turvallisena ihmisenä Minka joutuu joskus kärsimään likakaivonani olosta. Puran häneen stressiä näennäisen pienistä jutuista, vaikka hermostumalla siitä, että hän vahingossa kaatoi kahvit matolleni.

Siskous on ollut minulle valtava voimavara. Toisinaan Minka tietää asiani paremmin kuin minä itse.

Isosiskona minulla on aina ollut olo, että minun tulee pitää huolta pikkusiskosta. Lapsena se oli tarpeen, mutta nykyään ei. Päinvastoin on tärkeämpää antaa toisen elää omaa elämäänsä.”

Iina Kuustonen ja puolisonsa Sebastian Rejman Kultainen Venla -gaalassa vuonna 2020.
Iina vaihtelee sujuvasti vetovuoroja työ- ja pikkulapsiarjessa kihlattunsa Sebastian Rejmanin kanssa. – Minulle sopii, että voin välillä olla intensiivisesti töissä ja välillä täysillä läsnä lasten kanssa, Iina sanoo. Kuvassa Iina ja Sebastian Kultainen Venla -gaalassa vuonna 2020.

”Minulla oli alkuun hieman harhainen kuva äitiydestä”

”Olen joogahippi ja opiskellut joogaopettajaksi. Tällä hetkellä treenaan kuitenkin roolia varten taistelulajeja, mikä huvittaa hippipuolta minussa.

Toisaalta kehon muokkaaminen rooleja varten on kiinnostavaa. Olen ihminen, joka haluaa aina oppia uutta, ja mikäs sen parempaa kuin tehdä sitä työn kautta.

Ivalo-sarjassa hahmollani on sotilaspoliisitausta, ja hän on jääkärikunnossa. Sitä varten treenasin puoli vuotta viisi kertaa viikossa personal trainerin ohjeiden mukaan. Kuvauksissa oli mahtavaa jaksaa painaa paksussa lumessa menemään, kun miesnäyttelijät hyytyivät ja jäivät jälkeen.

Sitten tulin raskaaksi ja söin Nutellaa suoraan purkista puoli vuotta putkeen. Nautin sisäänpäin kääntymisestä.

Lapseni ovat nyt 2- ja 4-vuotiaat. Olin heidän kanssaan yhteensä kolme vuotta kotona kahdessa erässä. Se oli aivan ihanaa aikaa. Usein puhutaan siitä, miten tärkeää ura on naiselle, mutta haluan kannustaa nauttimaan myös kotonaolosta. Annan valtavan arvon pienten lasten kanssa elämiselle ja olemiselle. Se on aika, jota ei saa takaisin. Toki kaikki etsivät itselleen toimivimmat ratkaisut, eikä tässä ole yhtä oikeaa tietä.

Minulla oli alkuun hieman harhainen kuva äitiydestä. Etukäteen kuvittelin, että totta kai teen töitä vauvan ollessa parikuinen, mutta ei se olisi mitenkään onnistunut, koska halusinkin olla niin tiiviisti lapseni kanssa.

Toisen lapseni synnyttyä kysyin kokeneemmalta ystävältäni, onko äitiyden tarkoitus se, että keskittyy sammuttamaan tulipaloja toisensa perään. Hän sanoi, että kyllä, juuri sitä se on.”

Iina Kuustonen nauttii yksinkertaisista kotipuuhista, kuten kutomisesta ja leipomisesta. – Olen tosin viettänyt baareissakin joskus ihan tarpeeksi aikaa. En ole siitä varsinaisesti jäänyt paitsi.
Iina nauttii yksinkertaisista kotipuuhista, kuten kutomisesta ja leipomisesta. – Olen tosin viettänyt baareissakin joskus ihan tarpeeksi aikaa. En ole siitä varsinaisesti jäänyt paitsi.

”Koronakeväänä hamstraaminen lähti käsistä”

”Minulle on aina sanottu, että olen henkisesti keski-ikäinen. Nautin kutomisesta, leipomisesta ja luonnossa olemisesta. Kotinikin haluan pitää harmoniassa ja järjestyksessä, vaikka pikkulapsiarjessa se onkin hallittu kaaos. Tässä elämäntilanteessa perheenäitinä olen omassa elementissäni ja saan luvan olla verkkareissa aamusta iltaan.

Olen myös taipuvainen hamstraamaan kaapit täyteen kaikenlaista. Koronakeväänä se lähti käsistä. Haalin vessapaperit, vaipat, spagetit ja pestot hyvissä ajoin kaappeihin. Pakastin oli täpötäynnä ja kaapit pursuilivat kuivamuonaa. Se meni ehkä jo liioittelun puolelle, olisin nimittäin voinut pistää niillä aineksilla pystyyn ravintolan.

Perustin vuosi sitten toimittaja Katja Ståhlin kanssa lukupiirin, johon kuuluu kymmenkunta ihmistä. Luemme kerran kuussa yhden kirjan ja keskustelemme siitä, viimeksi ohjaaja Johanna Vuoksenmaan romaanista Pimeät tunnit.

Tarvitsen deadlineja saadakseni asioita aikaan, muuten ne jäävät. Olenkin oppinut ajatuksen: haaveen ja tavoitteen ero on siinä, että tavoite on kalenterissa. Seuraavaksi aion perustaa tv-sarjapiirin.

Olen myös vahvasti intuitiivinen. Olen ostanut ensiasuntoni pilkkopimeässä näkemättä asuntoa kunnolla, mutta luottaen vaistooni, että se olisi minun kotini. Ja niin se olikin.

Olen alkanut huomata kuvauksissa, etten olekaan enää setin nuorin. Havahduin hiljattain siihen, että osa vastanäyttelijöistäni voisi iän puolesta olla lapsiani. Hämmennyn aina, kun keskustelen 18-vuotiaiden barista-vegaa­nien kanssa. Miten he ovat niin valveutuneita ja fiksuja? Minä olin heihin verrattuna tuon ikäisenä ihan idiootti.”

”Sanna Marinin nousu pääministeriksi hätkähdytti hyvällä tavalla”

”Minusta tuntuu mahtavalta nähdä oman ikäluokkani edustajia sellaisissa yhteiskunnallisissa rooleissa, joissa heitä ei ole ennen nähty. Siksi Sanna Marinin nousu pääministeriksi hätkähdytti hyvällä tavalla. Hän on esimerkki siitä, että tekemällä asiat muuttuvat.

Monimuotoisuuden pitäisi näkyä enemmän myös taiteessa ja viihteessä. Kaikkien pitäisi saada nähdä valkokankaalla itselleen samaistuttavia ihmisiä. Toivoisin, ettei­vät suomalaiset elokuvat ja tv-sarjat näyttäytyisi niin valkoisina. Kaikille pitäisi olla itsestään selvää, että tulemme eri taustoista ja että olemme keskenämme eri näköisiä.

Uskon, että jokainen meistä voi tehdä pieniä asioita monimuotoisuutta edistääkseen. Itse lähettelen jatkuvasti meilejä tutuille tuottajille ja ohjaajille ja toivon heiltä lisää representaatiota vähemmistöjen edustajille. Ehdotan heille myös nimiä.

Tuotantoyhtiöistä on joka kerta vastattu, että he ovat kanssani samaa mieltä. Käytännön tasolla muutos on toistaiseksi ollut turhan hidasta ja Suomi on tässä asiassa jäljessä.

Ongelma on rakenteissa ja myös teatterikoulujen täytyy panostaa siihen, miten saavuttaa eri etnisen taustan omaavat ihmiset. Tarvitsemme lisää koulutettuja poc [person of color, ei-valkoinen] -näyttelijöitä, jotta asiat muuttuvat.

– Haaveilen omasta mökistä ja asumisesta meren rannalla. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan luontoon, Iina Kuustonen kertoo.
– Haaveilen omasta mökistä ja asumisesta meren rannalla. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan luontoon, Iina kertoo.

”Joskus on raadollista kilpailla samoista rooleista ystävien kanssa”

”Minulla on rakas naisista koostuva ystäväporukka, joka on pitänyt yhtä parikymppisestä asti. Ryhmämme nimi on Kissat. Muodostimme sen Teatterikorkeakoulussa, kun emme jaksaneet kurssikavereitamme koiria eli miehiä.

Olemme samassa elämäntilanteessa, tuemme toisiamme kaikessa ja tiedämme toisistamme alhaisimmatkin asiat. Pidämme jatkuvasti yhteyttä WhatsApp-viestein. Lähettelemme esimerkiksi toisillemme kuvia, joissa näytämme mahdollisimman hirveiltä. Alakulmakuva on parhaaksi todettu kännykkäselfie ja piristää päivää kuin päivää aina.

Jaamme yhdessä myös omaan alaamme liittyviä asioita. Puhumme keskenämme ihan kaikesta, esimerkiksi palkoista.

Välillä on ristiriitaista, että olemme ystäviä ja haemme samoja töitä. Joskus on raadollista olla ystävien kanssa ehdolla samoihin rooleihin. Minua kuitenkin helpottaa ajatus siitä, että roolin saa juuri se, jolle se kuuluu. Kaikilla meistä on lopulta oma tie tällä alalla ja elämässä.

Osa ystäväporukastamme on keskenään aika erilaisia. Ilman yhteistä opiskelutaustaa emme välttämättä olisi edes ystävystyneet. Mutta erilaisuus on rikkautta ja voimme opettaa toinen toisiamme.

Hiljattain puhisin porukalle harmistustani, kun erään ihmisen käytös ärsytti minua. Siihen Sara Melleri totesi, että hei, anna hänen olla juuri sellainen kuin hän on ja nauttia siitä. Sara oli aivan oikeassa.

Muutama vuosi sitten eräällä näyttelijäkurssilla ollessani ymmärsin konkreettisesti, että on turha tehdä eroa itsen ja muiden välille. Harjoitellessani muiden edessä työskentelin häpeän ja pelon kanssa. Kun sitten katsojana näin, että muut kipuilivat samojen asioiden kanssa, jotain päässäni kirkastui. Heillä kaikilla oli omat paineensa ja heikkoutensa, ihan niin kuin minullakin. Ymmärsin, että syvimmillään me kaikki olemme lopulta samanlaisia.

Muilta ei tarvitse piilottaa omaa epävarmuutta tai häpeää, sillä kaikki jakavat ja tunnistavat samat tunteet. Oman haavoittuvaisuuden paljastaminen on tie luottamukseen.”

Tässä iässä -sarjan juttu on julkaistu Annassa 3/2021.

X