Isän infarktit herättivät Saija Tuupasessa huolen: ”Vanhempien luota lähteminen on kerta kerralta haikeampaa”

Taiteilijajuhlaa viettävä iskelmälaulaja Saija Tuupanen pitää nelikymppisenä itsestään ja elämästään. Vapaa-aikana hän viettää mieluiten villasukkaelämää puolisonsa kanssa. Vain vanhempien ikääntyminen herättää huolta.

”Tämä vuosi on minun”. Iskelmälaulaja Saija Tuupasen, 41, äänessä kuuluvat yhtä aikaa lämpö ja napakkuus. Tumma tukka ryöppyää kiharoina olkapäille ja katseessa on hymyä – sanomaan on helppo yhtyä. Sillä välin, kun bataattikeitto jäähtyy suunmukaiseksi helsinkiläisessä lounasravintolassa, Saija kertoo tuottajalta vastikään saamastaan tsemppiviestistä: ”Muista olla ylpeä siitä, kuka olet ja mitä olet saavuttanut urallasi!”

Saavutuksella viitataan Saijan 20-vuotiseen artistiuraan, joka alkoi vastavalittuna tangokuningattarena Seinäjoki-areenalla heinäkuussa vuonna 2003. Tuolloin Saija oli ehtinyt juuri 21 vuoden ikään, nyt elämää on elettynä puolikas enemmän. Vaikka juhlavuosi sisältää kiirettä ja keikkoja, se on Saijalle myös hyvä virstanpylväs pysähtyä pohtimaan elämää tässä hetkessä ja iässä.

– Seinäjoen Tangomarkkinoilla ensi heinäkuussa joudun todennäköisesti nipistämään lavalla itseäni käsivarresta: tässä olen edelleen, unelma-ammatissani laulamassa yleisölle.

”Löydän itsestäni ärsyttäviäkin piirteitä, jotka muistuttavat minua vanhemmistani”

”Aloitin julkisen esiintymisurani parivuotiaana kotikylälläni Pohjois-Karjalan Tuupovaarassa. Äiti on kertonut, että olin aina valmis laulamaan kyläkauppiaalle, joka antoi esiintymispalkaksi pienen siivun lauantaimakkaraa. Myöhemmin äiti onkin nauranut, että olen lähtenyt Tuupovaarasta makkara suussa maailmalle.

Olen aina ollut sekä äidin että isän tyttö. Lapsuudessani touhusin isän kanssa paljon yhdessä, sillä äiti teki vuorotyötä hoitoalalla. Kun tulin alakouluikään, halusin päästä joka kesä Linnanmäen huvipuistoon. Kuten useimmat toiveeni, tämänkin isä toteutti mielihyvin. ”Voitaisiinko kuunnella välillä jotakin muutakin kuin Dingon Autiotaloa?” hän tosin saattoi pyytää, kun hurruutimme autolla kuuden tunnin rupeamaa Tuupovaarasta kohti Helsinkiä.

Olin rivakkatahtinen huimapää jo tuolloin. Kolusimme huvipuistossa kaikki laitteet maailmanpyörästä vuoristorataan. Isä ei silti koskaan valittanut – ei edes silloin, kun yhdellä huvipuistoreissuistamme vetäisin ainakin viisi hattaraa. Kotona hän heittäytyi mukaan milloin mihinkin leikkiin, askarteli, järjesti juoksukilpailuja ja vei minua uimaan ja ratsastamaan. Sain myös oman ponin, jota lopulta naapurin tyttö päätyi hoitamaan. Olin siihen touhuun vielä silloin aivan liian nuori.

Vanhempana olen miettinyt, että äiti varmasti koki jonkinlaista haikeutta siitä, että joutui töiden takia jäämään kotiportille vilkuttamaan minun ja isän ampaistessa yhteisiin juttuihin.

Olen aikuisiällä huomannut luonteessani samaa kuin äidissä ja isässä. Olen alkanut löytää itsestäni niitä ärsyttäviäkin piirteitä, jotka muistuttavat minua vanhemmistani. Isäni, joka on käynyt läpi kaksi infarktia, on hyvin omapäinen. Ja niin olen minäkin! Vetäydymme myös helposti molemmat omiin maailmoihimme.

Vasta viime aikoina olen alkanut tietoisesti opetella sanomaan ääneen, että nyt ei ole hyvä hetki, tarvitsen omaa tilaa.

Oman käytöksen muuttaminen ja ymmärtäminen toisten silmin ei ole helppoa, mutta ehdottomasti vaivan arvoista.”

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.