Julkkikset

Janina Fry pakeni vanhempiensa kuoleman aiheuttamaa surua äärikokemuksiin: ”Ajoin autolla liian lujaa”

Kun Janina Fryn, 46, vanhemmat kuolivat muutama vuosi sitten, hän pakeni ensin suruaan touhuamiseen. Hän haki jopa äärikokemuksia saadakseen mielihyvää. Sitten Janina havahtui: 13 ja 9-vuotiaiden lastensa vuoksi hänen täytyi kohdata surunsa ja alkaa huolehtia itsestään.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Mirva Kakko

”Vanhempani kuolivat vähän yli kuusikymppisinä. Äitini oli rintasyöpään menehtyessään vasta 64-vuotias. Joka kerta, kun ajattelen häntä, muistan, miten terve hän oli aina ennen sairastumistaan. En ollut varautunut siihen, että menetän hänet näin aikaisin.

Vanhempieni kuoltua panin pääni pensaaseen. Sen sijaan, että olisin pysähtynyt tutkimaan ajatuksiani ja pitänyt huolta hyvinvoinnistani, juoksin ja touhusin. Välttelin tarvetta kohdata suruni ja pysähtyä tutkimaan sydäntäni. Pakenin mihin tahansa, mikä tuotti mielihyvää, kuten shoppailuun. Käyttäytymiseni sai jopa extreme-muotoja. Hain äärikokemuksia, kun esimerkiksi ajoin autolla liian lujaa.

Hyvin pian äidin kuoleman jälkeen sain itse rintasyöpädiagnoosin ja kuulin kantavani geeniä, joka altistaa rinta- ja munasarjasyövälle. Se johti isojen leikkausten sarjaan, jossa rintani poistettiin ja minulle rakennettiin uudet rinnat.

Kun pelkäsin kuolemaani, havahduin siihen, että minulla on lapset, jotka tarvitsevat minua vielä pitkään. Siitä lähtien ykköstavoitteeni on ollut vaalia terveyttäni ja hyvinvointiani rakkaimpieni takia.

Nykyisin teen joka päivä tietoisia elämäntapavalintoja, joilla huolehdin sekä henkisestä että fyysisestä voinnistani. Olen oppinut reagoimaan nopeasti ahdistukseen. Tunnistan pelkoni. En enää turruta niitä äärikäyttäytymisellä. Sen sijaan haen hyvää oloa ja mielenrauhaa muun muassa hiljaisuudesta ja liikunnasta.”

Harjoituksia mielen tyhjentämiseksi

”Meditatiivisin hiljentymisharjoituksin opettelin tyhjentämään mieleni ja olemaan ajattelematta mitään.

Ajatusten täydellistä hiljaisuutta täytyy harjoitella, ennen kuin se onnistuu. Käytännössä asetun lepoon, ankkuroidun itseeni ja keskityn tunnistamaan ruumiini mahdollisimman syvältä. Kun asetan sormenpääni vastakkain, tunnen miten elämä minussa kihelmöi joka solussa. Aistin värähtelyn jalkapohjia myöten ja tunnen olevani elossa.”

Janina Fry pyrkii uimaan viitenä päivänä viikossa.

Janina pyrkii uimaan viitenä päivänä viikossa.

Luit juuri lyhennelmän Annan 14/2020 kansijutusta, jonka on kirjoittanut Minna Juti. Mistä Janina löysi avun ahdistukseensa syöpädiagnoosin jälkeen, kun tavallinen terapia ei toiminut hänen kohdallaan? Miksi Janina ihmettelee nyt omien vanhempiensa sukupolven elintapoja? Millainen oli Janinan viikko kotona koronaeristäytymisen aikaan? Lue koko juttu numerosta 14/2020 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!

Katso video, jossa Janina esittelee kylmäuintiharrastustaan!

Janina Fry 360 -blogi Anna.fi:ssä.

X