Julkkikset

Jannika B hänen ja Toni Wirtasen arjesta: ”Meillä on koti ihan kaaoksessa”

Toisinaan laulaja Jannika B kävelee lattialla lojuvien vaatekasojen ohi ja menee mieluummin miehensä, muusikko Toni Wirtasen viereen sohvalle köllöttämään. – Tietysti voisin saada vähän mielihyvää siitä, että on siisti koti. Mutta se on mielihyvää, ei onnellisuutta, Jannika sanoo.
25.1.2018 Teksti: Riina-Maria Metso Kuvat: Pekka Mustonen/Otavamedia

Nainen erottuu helposti mustiin pukeutuneiden ohikulkijoiden joukosta. Tummanvih­reän takin alta pilkottaa punainen iso huivi. Takin liepeet yrittävät pysyä mukana tahdissa, kun hän harppoo pitkin askelin kohti kahvilaa.

Hengästyneenäkin Jannika Wirtasesta, 32, huokuu tarmo.

– Tänään oli Martta-tyttäremme kaksivuotishammaslääkäri ja molemmat koiratkin piti trimmata kuntoon reissua varten, Jannika luettelee syitä pienelle myöhästymiselleen ja istuu tuttuun pöytään.

Tässä Lahden satamakahvilassa Jannika kävi muusikko Toni Wirtasen, 42, kanssa ensitreffeillä kuusi vuotta sitten. Ja tuossa viereisessä Sibeliustalossa Jannika meni Tonin kanssa naimisiin kaksi vuotta myöhemmin. Samana vuonna hän oli julkaissut esikoislevynsä, ja sinkku Seuraavaan elämään oli radioiden soitetuimpia.

– Olin korviani myöten rakastunut sielunkumppaniini ja tunsin itseni voittamattomaksi. Tuntui, että elämässä ihan kaikki on mahdollista, Jannika muistelee.
Sen jälkeen on tapahtunut paljon.

Kun ei ole mitään menetettävää, on helpompaa uskaltaa repäistä

Ei minulla ole mitään menetettävää. Niin Jannika ajatteli, kun häntä pyydettiin mukaan Tähdet, tähdet -ohjelmaan syksyllä. Pyyntö ei tullut ensimmäistä kertaa, mutta ajatus tuli. Jannika oli juuri käynyt läpi vaikean ajanjakson: hän oli julkisesti kertonut uupumuksestaan ja masennuksestaan ja saanut siitä paljon palautetta.

– Kun minua pyydettiin edellisen kerran ohjelmaan, ajattelin, että ei minusta ole siihen. En minä osaa, enkä halua mennä nolaamaan itseäni. Nyt minulla ei ollut voimia eikä haluakaan pitää sitä normaalia haarniskaa yllä. Kun ei ole mitään menetettävää, on helpompaa uskaltaa repäistä.

Sellaisesta tilanteesta Jannikalla oli kokemus myös vuodelta 2011, kun hän jätti vakityönsä ja koko elämänsä parisuhteineen Kokkolaan. Hän oli saanut 2500 euroa veronpalautusta ja päätti sen turvin tehdä omakustanne­levyn. Loikka tuntemattomaan kannatti – Jannikasta tuli tähti.

Henkilön Anna (@anna_lehti) jakama julkaisu

Hyppy kannatti nytkin. Syksyn kestäneestä ohjelmasta tuli Jannikalle kasvutarina, jollaista hän itsekään ei osannut odottaa.

– Oli liikuttavaa ja koskettavaa huomata, että voitin ihmisiä puolelleni, vaikka en mielestäni ollut parhaimmillani. Huomasin, että riitän tällaisena kuin olen. Viime vuosien aikana perusminäni oli kadonnut kokonaan. Syksy oli minulle itseni löytämistä uudelleen.

Jannikalla on aina ollut selvä kuva siitä, millainen hänen perusminänsä on. Sanat tulevat nopeasti: Itsevarma. Pärjäävä. Itsenäinen. Vahva. Sellainen Jannika tunsi olevansa jo lapsena. 15-vuotiaana hän muutti pois kotoa Kokkolasta Vaasaan kansainväliseen IB-lukioon. Keskiarvo oli 9,7. Vaasassa hän käveli vaateliikkeeseen ja hankki itselleen työpaikan opintojen oheen. Siitä lähtien Jannika on tehnyt töitä.

– Olen aina ajatellut, että pitää olla vahva. Pitää tienata omat rahat, ei saa olla riippuvainen kenestäkään. Parisuhteissakin olen ollut aina itsenäinen. Yhteiskunta vaatii, että pitäisi olla tehokas ja pärjäävä ollakseen hyväksyttävä.

Sellainen Jannika halusi olla.

– Kuvittelin, että muut ajattelevat: kylläpä se on reipas, kun tekee kolmea työtä yhtä aikaa ja opiskelee. Tein asioita vääristä syistä ja luulin, että tulen onnelliseksi niin. Olen aina ollut järkeilevä ihminen. Vasta viime aikoina on tuntunut, että olenkin äärettömän herkkä tunneihminen.

Käännä heikkoudet vahvuuksiksi

Jannika istui mytyssä studion takahuoneessa ja itki. Ohjelmassa oli jäljellä kolme muuta kilpailijaa, kaikki ennakkosuosikkeja. Päivän harjoituksissa Jannika oli laulanut dueton alavireisesti. Jolene-kappale tuntui liian haastavalta. Ajatukset risteilivät päässä: En pysty. Biisi on liian vaikea. Nyt pilasin maskeeraajan tekemät meikitkin.

– Epävarmuus hiipi päälle, ja lopulta olin aivan hajalla. Tuntui, että lähden kilpailuun valmiiksi epäonnistujana. Soitin kotiin, että nyt olen tosi epävarma ja surullinen ja itkettää, Jannika muistelee.

– Toni tsemppasi, että nyt teet sen, missä olet hyvä. Käytä omaa epävarmuuttasi ja suruasi ker­toaksesi Jolenen tarina itsesi näköisesti ja aidosti. Aitoudella ihmisten sydämet voitetaan, ei täydellisellä vireellä tai teflonhymyllä.

Jannika ei pudonnut tuonkaan hetken jälkeen kisasta. Menestykselle oli syy: hän oppi kääntämään heikkoutensa vahvuuksiksi. Yleisö sai seurata Jannikan menestystä jakso toisensa perään.

– Ohjelmassa syntyi monia ahaa-elämyksiä. Yksi oli se, että opin vihdoin sanomaan asioita ääneen. Kun uskalsin ihmetellä ääneen alavireyttäni country-jaksossa, siihen löytyi selitys. Kyseessä oli lapsteel-soitin, jonka soittotyyliin ja soundiin minun oli tottumattomana hankala sovittaa oma lauluni.

Toinen oivallus oli, että kun itkettää, silloin itketään. Niin Jannika teki tuonakin iltana.

– Paine purkautui, ja kaikki meni tosi hyvin. Oli voimaannuttavaa tajuta, kuinka nopeasti saatoin päästä huonosta fiiliksestä niin hyvään.

Inhimillisyyden näyttäminen ei pelota Jannikaa.

– Yleisö haluaa, että artisti tuo oman aidon itsensä esiin. Sain eniten ääniä ja parhaan palautteen musikaalijaksosta, jossa lauloin epäpuhtaimmin, mutta tunne­lataus oli suurin. Myös epätäydellisyys on kiinnostavaa.

Ihmisten hyväksyntä tuntui voitolta

Miltä tuntuu, kun et voittanutkaan? Sitä moni on kysynyt Jannikalta ohjelman jälkeen. Hän sijoittui lopulta toiseksi.

– Voitin viikko toisensa jälkeen itseni ja voitin ihmisiä puolelleni – hehän äänestivät minut aina jatkoon. Koulukiusattuna tuntui suurelta voitolta saada ihmisten hyväksyntä: Minä riitän outona, itkupillinä ja virheellisenä. Ihmisenä. Tärkeämpää on voittaa ihmisten sydämiä kuin palkintoja takanreunalle.

Jos viikkojen esiintyminen suuren televisioyleisön edessä kasvatti Jannikaa, on pidemmässä kasvutarinassa osuutensa myös äitiydellä. Aiemmin Jannikalla oli tarkka kuva, millainen täydellinen äiti on. Kaksivuotias Martta on ravistellut kuvaa railakkaasti.

– Olen hyväksynyt, että asiat eivät mene kuten itse kokisin ne täydellisiksi. Olen ihan hämmästynyt siitä, että äitiys on opettanut minut rennommaksi. Meillä ei pestä hampaita ihan joka ilta, tunnustin sen hammaslääkärissäkin.

Jannika mainitsee ohimennen, huolettomasti, kodin lattialla lojuvat valtavat vaatekasat.

– Meillä on koti aivan kaaoksessa. Viimeksi eilen kävelin kasojen ohi ja mietin, alanko käydä niitä läpi vai menenkö miehen viereen sohvalle köllöttämään. Tietysti voisin saada vähän mielihyvää siitä, että on siisti koti. Mutta se on mielihyvää, ei onnellisuutta.

Jannika kumartuu eteenpäin niin innokkaasti, että pöytä vähän huojahtaa.

– Onnellisuus on lopulta kiinni siitä, että löytää balanssin. Arki voi olla ruusuilla tanssimista, kun sen oikein oivaltaa. Onhan ruusuilla piikkinsä, mutta kyse onkin siitä, osaako nauttia silloin, kun piikkeihin ei astu. Vai stressaako koko ajan sitä, milloin niihin osuu.

Onnellisuus valintojen keskiössä

Jannika tavoittelee onnellisuutta käytännön valinnoilla.

– Yritän rakentaa kaiken muun sen ympärille, mikä oikeasti tekee minut onnelliseksi. Mikään ei tee minua onnellisemmaksi kuin esimerkiksi se, että pitkän työpäivän jälkeen ehdin nukuttaa lapseni.

Se ei ole itsestään selvää keikkailevalle muusikolle, mutta onnistui eilen. Vaikka täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä, oikeastaan eilisilta oli Jannikalle täydellinen. Kun Jannika tuli kotiin, Toni oli ostanut yllätyksenä joulukuusen, jota tänä jouluna ei pitänyt ostaa Pohjanmaan-sukuloinnin vuoksi.

– Hän oli kuullut, kun harmittelin asiaa, ja käynyt hankkimassa kuusen. Sellainen Toni on.

Kun kuusi oli laitettu, perhe lähti Martan balettiesitykseen ja sen jälkeen syömään Martan rakastamaa sushia. Kotona Jannika kylvetti ja nukutti tyttärensä. Sitten Jannika ja Toni alkoivat siivilöidä ja pullottaa likööriä, jota he tekevät omista mustaviinimarjoista.

– Ehkä maistelimmekin sitä vähän, Jannika lisää pilke silmissään.

– Sitten keitimme vielä ilta­glögit, katsoimme pari jaksoa Vikings-sarjaa ja pääsimme suht aikaisin nukkumaan. Olen kotirotta ja löytänyt siinä miehestäni sielunkumppanin. Onneksi jopa televisiosarjamakumme on sama.

Toni tuki Jannikaa Tähdet, tähdet -ohjelman aikana suorissa lähetyksissä ja somessa näyttävästi.

– Se on kaikki täysin totta ja tuntui hienolta. Hän ansaitsee kaiken sen kiitoksen, jota on tukemisestani saanut. Perhe on tuki­pilarini, Jannika sanoo.

Omaa alakuloa ei aina huomaa

Vastikään Jannika kävi kiinnostavan keskustelun Turun-keikkansa jälkeen. Lääkäriksi opiskeleva nainen tuli kertomaan hänelle stressiperäisestä masennuksestaan. Sitten nainen lisäsi: minusta tulee varmasti parempi lääkäri omien kokemusteni jälkeen.

– Hän sanoi myös, että näytän 16-vuotiaalta, joten tykästyin häneen heti, Jannika nauraa mutta vakavoituu sitten.

– Omat kokemukseni ovat tehneet minustakin paremman ihmisen. Ennen suljin tietynlaisia ihmisiä pois, koska en halunnut itselleni heidän negatiivista ener­giaansa. Nyt tiedän, ettei kukaan voi arvata, mitä toisen elämässä on meneillään. Nyt olen itse voinut olla se ihminen, joka kysyy läheiseltä, että onko kaikki hyvin tai onko tahtisi vähän liian kova.

Milloin Jannika itse alkoi voida paremmin? Sitä hän ei osaa sanoa.

– Omaa alakuloa ei aina edes huomaa. Mutta ajattelen niin, että kun en kerran ajattele, miten voin, olen päässyt yli siitä.

Henkilön Anna (@anna_lehti) jakama julkaisu

Jannika pyrkii päivittäin muuttamaan ajattelutapaansa.

– Teen työni yhä hyvin kun­nianhimoisesti ja isolla sydämellä, mutta en enää jatkuvasti mieti, mitä on tekemättä ja saavuttamatta. Näiden juttujen kanssa ei voi voittaa juoksukilpailua, koska maaliviivaa ei ole.

– Olen huomattavasti enemmän läsnä, kun en koko ajan suunnittele ja murehdi tulevaisuutta. Siksi olen nyt parempi vaimo, äiti, tytär ja ystävä. Otan mieheltäni oppia tässä. Hän sanoo aina mummonsa tavoin, että ”ei tulevaista tautia kannata sairastaa”, kyllä tulevaisuus tulee itsestään.

Sen sijaan lähitulevaisuus on Jannikalle selvä. Hän katsoo kelloa ja nousee pöydästä rivakasti: häntä odotetaan jo Lahden Ensikodilla. Jannika käy siellä välillä hoitamassa vauvoja, ja tänään toiveena on ehtiä laulaa joulupukin kanssa.

– Turhauttaa, kun en voi pelastaa koko maailmaa. Ja joskus mietin, miten kenellekään voi merkitä se, että laulan jossain hetken. Mutta jos voin tehdä pienillä asioilla jonkun iloiseksi, olen iloinen. Ja se tietenkin kertoo siitä, että olen oikealla polulla.

Lue myös

Suosittelemme